Minun rahani käyvät sotaa,
minun rahani tekevät rauhansopimuksia.
Kuukausi sen jälkeen, kuin Tukholmassa toukokuussa 1648 tehtiin
Kristiina kuningattaren ja hänen seuraajakseen määrätyn välillä
juhlallinen sopimus, virutteli rankkasade eräänä kesäkuun päivänä
vapaata Regensburgin valtakaupunkia. Se vei soraa ja pieniä kiviä
vallituksista, huuhtoi kadut ja juoksi sitten puroina paisuvaan
Tonavaan. Päivän valo tunki niin säästäen sisään Ruben Zevin
sisimmäisen konttoorin ainoasta pienestä ikkunasta, että oli pakko
sytyttää lamppu, joka nyt loi kalpean loisteensa vanhan rahakauppiaan
pitkään, laihaan, kuihtuneeseen, mutta vielä voimissa olevaan
olentoon. Hän ei huomattavasti ollut vanhentunut, sitte kuin hän
kuusi vuotta takaperin oli käynyt Suomessa ja Tukholmassa. Nuo
läpikatsovat, ruskeat silmät; jotka näyttivät vakoilevan ja näkevän
maailman hämärimpiin nurkkiin, olivat kentiesi vaipuneet syvemmälle
ikään kuin piilossa olevat kaukolasit; nuo luiset kädet, jotka niin
paljo kultaa anastivat ja saattoivat viskata ulos melkein yhtä
paljon, olivat yhä enemmän muodostuneet saaliiseen iskevän kotkan
kynsien tapaisiksi; valkoisiksi käyneet hiuksensa olivat harventuneet
otsalta, joka salasi niin monta tuumaa ja lakkaamatta hautoi uusia
laveampia. Mutta vielä, ja ehkä enemmän kuin milloinkaan oli hän
juutalaisten kuningas, samati kuin hän oli kuninkaitten juutalainen;
vielä näytti hän kestävän aikaa ja vaivoja; vielä hän tukevin käsin
johti niitä lankoja, joilla hän kietoi Euroopan ja koko maailman.
Tuo kehno, ahdas konttoori oli keskipisteenä siinä lukinverkossa,
joka oli kehräytynyt valtaistuinten ja kansojen ympäri. Kaikki juoksi
yhteen kuten säteet tätä tuskin kymmenen askeleen pituista keskustaa
kohti, kohti tuota suurta, kulunutta, saksanpähkinöistä pulpettia,
raudoitettua tammiarkkua, jonka sisällystä ei kukaan saanut nähdä,
ja tuota vahvaa rautakaappia, jossa tärkeimmät paperit, paavien,
keisarien ja kuningasten omakätisesti allekirjoittamina ja sinetillä
varustettuina, saivat turvallisen piilopaikkansa. Mainittujen
raskaitten huonekalujen välille jäi tuskin tilaa vähäiselle hyllylle,
jossa oli hebreankieliset vanhan testamentin kirjat, pöydälle, jossa
oli vesipullo, sekä kahdelle nahalla päällystetylle korkeaselkäiselle
tuolille, joista toinen oli kirjoitustuoli. Useampia ei tarvittu,
sillä täällä olivat keskustelut aina kahdenkeskeiset.
Tästä huoneesta meni ovi makuuhuoneeseen ja toinen etummaiseen
konttooriin. Viimeksi mainitun oven ulkopuolella vartioitsi
yöt päivät uskollinen vahti; toinen seisoi lakkaamatta aseilla
varustettuna huoneen ulko-ovella. Tämä etummainen konttoori oli
suuri sali, johon mahtui kaksitoista vahvaa pulpettia, jokaisen
ääressä työskenteli kaksi kirjuria; suuria seinäkaappeja, joissa oli
kirjeitä ja asiapapereita. Täällä työskenteli konehiston käyntiratas,
joka pani monta sataa vähempää hammasta liikkeelle. Tänne tuli
ja täältä meni posteja ja sananlennättäjiä kaikkina vuorokauden
aikoina. Sanomalehdistö oli vielä ensimmäisen lapsuutensa kapalossa;
sähkölennätin ja puhelanka haudattuna kauas tulevaisuuden sumuun.
Kaikki yhdysliike kävi suorastaan ja enimmiten sananlennättäjien
kautta, koska posti oli epävarma ja kovin epäsäännöllinen, mutta
myöskin kirjekyyhkysiä käytettiin toisinaan. Sisimmäisestä
konttoorista etummaiseen kulki puhetorvi, jonka kautta päällikkö
ilmoitti käskyjänsä ja määrätyillä ajoilla otti vastaan kuulumisia.
Nyt istui Ruben Zevi kotkanpesässään, tarkkaan tutkistellen
kahta äsken tullutta sanomaa, toinen oli Monsterista, toinen
Osnabrückistä. Ne koskivat rauhansopimuksia. Tottunut kuin oli
itseänsä hillitsemään, ei hänen muotonsa ilmaissut, olivatko nuo
uutiset hänen mieleisiänsä vai eivätkö. Vihdoin kuitenkin hänen
jyrkkäpiirteiseen otsaansa ilmaantui ryppy. Venedigin tasavalta oli
rauhansovittaja ja Venedig oli kilpailia. Nuo rahalliset Alankomaat
olisivat olleet vaarallisempia kilpailioita, mutta ne kulkivat Ruben
Zevin talutusnuorissa. Venedig sitä vastoin juonitteli ja liehakoitsi
itsensä esiin kolmessa maan-osassa.
"Benjamin!" kuului päällikön ääni puhetorvesta.
Benjamin Zevi astui sisään, hän oli melkein tuntematon sille, joka
ei ollut häntä nähnyt sitte kuin hän Jankovitzin luona makasi
haavoitettuna. Nykyään liikemiehenä, tois-silmäisenä, oikea käsi
viallisena, siitä kun puuttui kaksi sormea, ja kasvaneena päätään
pitemmäksi, kuin mitä oli silloin, olisi tämä entinen poika näyttänyt
10 vuotta vanhemmalta, ellei tuo ruskea arpi vasemmassa ohimossa ja
hänen tummien silmiensä vilkas katse, joka puolittain oli älykäs
ja puolittain poikamainen, olisi muistuttanut sitä aikaa, jolloin
miekka ja satula olivat hänelle rakkahimmat kaikesta, mitä maailmassa
löytyi. Koirankurien aika oli kuitenkin nähtävästi jo ohitse;
sen kyllä, huomasi, että hän oli ollut ankaran kurin alaisena,
ja vähitellen tottunut oloon, jota hän ei muuttaa saattanut. Hän
seisoi kuten sytytetty kynttilä mahtavan iso-isänsä edessä, valmiina
säntilleen toimittamaan jokaista tehtävää, mikä hänelle määrättiin.
Vanhus katseli häntä tuollaisella vastustamattomalla katseella, joka
näytti tunkevan ihmis-sielun syvimpään sopukkaan.
"Benjamin", sanoi hän, "sinä olet nyt palvellut minua kuusi vuotta
Rachelista. Olin aikonut vielä odottaa seitsemättä, mutta aika ei
odota meitä ketään. Oletko sinä nyt mies?"
"Koetelkaa minua", vastasi Benjamin, epävarmana, mitenkä hän
tuollaisen kysymyksen selittäisi.
"Olen koetellut sinua", jatkoi rahakauppias levollisesti...
"Palveluksesi ensi vuosina olit sinä kuten viiri, jota kaikki tuulet
kiikuttelevat. Viimeisinä vuosina olet käyttänyt itsesi paremmin
mielikseni. Jakobin Jumala, joka kohtalotamme johtaa, on ottanut
sinulta silmän ja käden, varjellaksensa sinua filistealaisten
tyrkytyksiltä ja sydämmesi epävakaisuudelta. Joas, joka henkeäsi
vainosi, on kuollut. Isäsi, se verikoira, ei enään saata sinua vaatia
minulta. Thamar on vielä jäljellä. Mutta sinä olet nyt äitisi poika
ja yksi meistä. Toivoisin saattavani sanoa samaa sisarestasi; hän on
kutsuttu Israelin aseeksi gojimin, pakanain joukkoon ja hän tehköön
vastaiseksi tehtävänsä. Nyt tahdon määrätä sinulle koetteeksi miehen
tehtävän. Osota itsesi luotettavaksi eräässä toimessa, joka vaatii
suurta rohkeutta, mutta vielä enemmän viisautta, niin tulet minun
asiakumppanikseni ja Rachelin herraksi."
"Käskekää; minä tottelen."
"Rauhansovinto on tulemaisillaan päätetyksi Westfalissa. Tapahtukoon
niin; minä suvaitsen sen. Minun rahani käyvät sotaa, minun rahani
tekevät rauhansopimuksia. Oi, minun poikani, olen antanut gojimin
kolmekymmentä vuotta riistää ja repiä toisiansa, jotta heidän
palotettujen ja voimattomien jäseniensä ylitse valmistaisin
Israelille tien hänen lähestyvään herrauteensa. Mutta aika on tullut,
jolloin meidän tulee pitää itsestämme vaaria. Minun Saksassa olevat
vakuuteni ovat suurimmaksi osaksi hävitetyt; nyt uhkaa vakuuksiani
keisarin perintömaissa sama hävitys. Minä suostun siis rauhaan, mutta
määrätyillä ehdoilla. Israelin täytyy kerran saada porvari-oikeudet
Saksassa, Itävallassa, Ranskassa, Espaniassa, Ruotsissa, jaa,
paavikunnassakin, samati kuin sillä jo on tämä oikeus Alankomaissa.
Näillä ehdoilla lainaan minä varat sodan vahingonkorvauksiin ja
muihin tarpeellisiin menoihin. He eivät tahdo, nuo kiittämättömät;
he koettavat kaikin tavoin viekkaudella päästä minusta, ja niistä
myönnytyksistä, joita minä heiltä vaadin. Silloin tulee Venedigin
tasavalta, rauhansovittaja, ja tarjoutuu lainaamaan tarvittavat
summat. Se ei saa tapahtua; nuo koronkiskurit ryöstäisivät minulta
voittojeni hedelmät. Tahdon härsyttää turkkilaiset heidän kimppuunsa;
he saavat kyllin tekemistä omien porttiensa luona... katsos
tässä on kartta!" sanoi hän ja kiersi auki sen aikuisen karkean
puupiirroksisen kartan; siinä näkyi joukko punaisella nesteellä
merkittyjä paikkoja, joissa Zevin huoneen asiamiehiä oli valmiina
toimeenpanemaan päällikkönsä määräkäskyjä. "Tässä on Regensburg.
Sinä menet täältä minun aseilla varusteltuun kaaleri-laivaani
Levantiin, joka aina vuosittain lähtee Smyrnaan kauppatavaroita
viemään. Sinä olet kaikkien muiden, paitsi minun asiamiesteni nähden,
kauppias, joka harjoittaa tukkukauppaa. Sinä seuraat Tonavan juoksua
Sulina-suuhaaraan. Sieltä poikkeat oikealle, purjehdit sitten
Mustanmeren yli Bosporiin ja menet Konstantinopolissa maalle. Siellä
lahjoat suurvisiirin Muhamed Kuprili paschan kiajan eli sijaisen
Arnaudin, hänen anomuskirjamestarinsa ja ensimmäinen eunukinsa,
toimitat, että pääset suurvisiirin puheille, ja annat hänen omaan
käteensä tämän kirjeen; se sisältää kaikkia, mitä hänen tarvitsee
tietää; mutta turvallisuuden vuoksi lähetän mukaasi taitavimman
tulkkini. Tarpeellista on, että tunnet olot ja olet valmis vastaamaan
kysymyksiin. Tiedä siis, että nyt on paha aika ja puoluesota
osmanien pääkaupungissa. Ibrahim sulttaani on kukistettu ja tapettu.
Hänen poikansa ja vallanperiänsä on seitsemän-vuotias lapsi.
Hänelle etsitään puolisoa, joka olisi kyllin voimallinen sysäämään
syrjään hänen vallanhimoisen iso-äitinsä. Janitscharit ja spahit
ovat holhojavallasta sulttaanien ala-ikäisyyden aikana verisesti
sotineet keskenään. Muhamed Kuprili on suurvisiirinä hallituksen
etupäässä. Tuo Kuprili on ranskalaisen, uskostaan luopuneen poika
ja persoonallinen ystäväni sekä tarvitsee rahaa voidaksensa pysyä
pystyssä vastustamassa mahtavia janitschareja. Hänen pitää saaman,
mitä hän haluaa, sillä ehdolla, että hän viipymättä lähettää
turkkilaisen laivaston hätyyttämään Kandiaa. Sano Kuprilille, että
minä lahjoitan hänelle tuon suuren, rikkaan saaren. Venedigin on
pakko puolustaa niin kallista aluetta, Välimeren helmeä, aina
viimeisiin asti, eikä ainoatakaan scudo-rahaa jää tasavallalle,
määrätäkseen rauhasta Saksassa."
Benjamin Zevi kumarsi, kädet ristissä rinnan päällä, merkiksi, että
oli asiat käsittänyt.
"Odota!" jatkoi rahakauppias. "Jos olet saanut hitusenkin älyä
perinnöksi, niin varmaan kysynet, miksikä minä lähetän noin nuorta
kokematonta miestä näin tärkeään ja vaikeaan toimeen; miksikä en
ennemmin lähetä ensimmäistä konttoorikirjuriani, Jerobeamia tahi
jotakuta muuta tottuneempaa sanansaattajaa. Tahdon sanoa sinulle
sen. Tahdon antaa sinulle tilaisuutta osottaa olevasi ylhäisen
asemasi arvoinen maailman hallitsiana, joksi olet tuleva minun
jälkeeni, siinä tapauksessa, että mittasi täytät. Tämä lähetys
on ainainen hengenvaara. Joka askeleelta olet tapaava röyhkeitä
ryöväreitä, jotka väijyvät sinun aarteitasi. Sinua ympäröitsee
janitscharien verenhimoinen viha, venedigiläisten vakoojat ja
kymmenmiehisen-neuvoston palkatut rosvot, jotka epäilevät matkasi
päämaalia. Minä annan sinulle 30-miehisen hyvin varustetun
saattojoukon, jota Assar Kaba johtaa, mutta he eivät sinua saata
suojella, jollet käärmeen suikeudella pujahda läpi siinä, missä
rohkeutesi ei mitään auta. Joka silmänräpäys, täytyy sinun olla
varuillasi, sinun täytyy valepuvussa yöllä hiipiä Konstantinopolin
pahassa huudossa olevien kujien läpi. Ja kun tuossa kaikessa olet
onnistunut, täytyy sinun vielä sukkeluudellasi voittaa paschojen
ahneus ja suurvisiirin itämainen saaliinhimo. Rakastetun Ruthini
poika, ennen tahtoisin pitää sinua täällä turvassa luonani, kuin
lähettää sinua ulos moniin vaaroihin, mutta Jakobin Jumala kutsuu
sinua suurempiin tehtäviin kuin tähän, ja sen vuoksi sinun tulee
oppia tuntemaan uskottomien turkkilaisten maata..."
Ruben Zevi oli ääneti hetkisen, ja mietti, tulisiko hänen ilmaista
tälle näihin asti vähän luotettavalle nuorelle miehelle elämänsä
syvimmän salaisuuden ja suurimman päämaalin.
"Vielä et sinä sitä käsittää saata", sanoi hän vihdoin. "Mutta niin
paljon tahdon sinulle uskoa, että viimeiset ajat lähenevät suurilla
askeleilla, se aika, jolloin Israel hajonneesta tilastaan pakanain
seasta palajaa ja panee kaiken maailman kansat Davidin valtikan alle.
Sinä olet kutsuttu ottamaan loistavaa osaa tuossa tehtävässä, ja
siksipä, poikani, valmista itsesi sitä varten! Minä tahdon, että sinä
opit turkin-kielen, samati kuin jo olet oppinut isäimme kielen."
"Herrani ja mestarini", kysyi Benjamin nöyrästi, "enkö saa ottaa
mukaani sisartani Hagaria? Hän on viisaampi kuin minä."
"Hagar on vielä kaukana ruotsalaisten moabitien maassa. Nainen ei
saata kulkea siellä, missä sinä kuljet, ja miksikä minä lähettäisin
Ruthini molemmat lapset niin suureen kuoleman vaaraan? Jos sinä
kaadut, tahdon säästää hänen Israelille."
"Mutta hän osaa, mitä minä en osaa. Hän tietää, mitä minä en tiedä.
Hän on onnistuva, missä minä en onnistuisi. Antakaa minulle Hagar
matkakumppaniksi, niin kaikki hyvin käy!"
"Sitä sinä et ymmärrä, mieletön poika. Hagarilla on oma tehtävänsä,
joka on toinen kuin sinun. Miksikä luulet, että minä olisin
tuhlannut miljoonan hänen kurjasta kreivillisestä nimestänsä, jota
minä ylenkatson, jollei senvuoksi, että hänen pitää tekemän minun
tehtäväni keisarin läheisyydessä?... Mene, tee itsesi valmiiksi!"
"Noin vähän itsenäinen, noin kypsymätön olemaan mies, joka itse voi
päättää!" sanoi vanhus tyytymättömänä, kun hänen tyttärenpoikansa oli
mennyt. "Ja tuollaisesta paimenpojasta tahdon minä luoda Davidin.
Se ei käy; hän varmaankaan ei jälleen osaa muuta kuin tapella. Mitä
tulee minun tehdä? Täytyykö minun vihdoinkin lähettää Jerobeamin?"
Ruben Zevi meni ulos konttooriin antamaan määräyksiänsä kaleerista,
jonka piti lähtemän aikaisin seuraavana aamuna. Vielä hän epäili,
ketä lähettäisi sanansaattajaksi, kun Rachel tuli häntä vastaan.
Hänen ensimmäinen lapsuuden-ihanuutensa oli kasvanut täyteen
kukoistukseensa ja tehnyt hänestä juutalaisen kaunottaren. Kansansa
tavan mukaan olisi hänen jo täytynyt olla avioliitossa, mutta hän
odotti tottelevaisesti nuo seitsemän palvelusvuotta. Hän etsi
korvausta taloudenhoidossa maailman rikkaimmassa talossa, hänelläpä
oli rajaton valta näissä emännän toimissa, joita paitsi ei mahtavin
pohattakaan tule aikaan.
"Isä", sanoi hän vilkkaasti, sillä hän ja Hagar olivat ainoat,
joilla oli lupa käyttää tätä tuttavallista nimitystä, "täällä on
matkustavainen, joka ei ole tahtonut häiritä tärkeitä tehtäviäsi. Hän
malttamattomasti odottaa saavansa suudella kauhtanasi liepeitä."
Ruben Zevi meni linnan ylikerrassa oleviin erikoishuoneisiin ja
tapasi Hagarin, joka nöyrästi tervehti häntä tuolla itämaisella
kunnian-osotuksella, jota juutalaisten oli tapana käyttää.
"Mitä?" huudahti juutalainen hämmästyneenä. "Tyttäreni Hagar on
jättänyt olopaikkansa pakanain joukossa?"
"Tyttäresi on totellut, niin kauan kuin hän on saattanut
häväistyksettä sitä tehdä. Ruotsin kuningatar on solvaissut minua
ja kieltäytynyt hyvitystä antamasta. Käske minua, minä odotan
määräyksiäsi."
Juutalainen kohotti olkapäitään.
"Pieni Kristiina on saanut liiaksi myötätuulta. Hän ei tiedä, ketä
hän uskaltaa loukata. Lohduta itseäsi, tyttäreni, aikasi on tuleva.
Mainitse minulle häväistys, jota emme _me_ ole kärsineet! Mutta me
olemme ymmärtäneet olla ääneti ja odottaa, emmekä odotakkaan turhaan.
Minä tarvitsen kohta sinua Wienissä. Sinä olet viisas, rohkea ja
innokas. Se suosituskirja, jonka ymmärsit houkutella Torstensonilta,
on kaksi kertaa pelastanut taloni ruotsalaisten ratsumiesten
kulkiessa ohitse. Sinun veljelläsi ei ole muuta kuin rohkeutta.
Epäilen, uskallanko huomenna lähettää häntä tärkeitä tietoja viemään
Konstantinopoliin. Miksikä sinä et ole mies?"
"Siksi", vastasi Hagar hymyillen, "että nainen välistä osaa
toimittaa enemmän kuin mies. Isä, anna minun seurata Benjaminia
Konstantinopoliin! Minä tunnen pohjoiset maat, tunnen Euroopan
keskustan: en saata olla tyttäresi, tuntematta itämaata. Anna minun
seurata Benjaminia!"
Ruben Zevi mietti hetkisen.
"Et tiedä, mitä pyydät; mieletön veljesi on pyytänyt sinua
seuraajakseen. Ja minä lähettäisin ainoan toivoni, vanhuuteni ilon
Ismaelin lasten saaliiksi! Molemmat kansani suuren tulevaisuuden
perilliset!"
"Sinulla on Rachel." Juutalainen hymyili surullisesti.
"Rachel on hyvä lapsi. Hän ei koskaan anna isänsä vanhan sedän olla
rakkauden ja huolenpidon puutteessa. Hän on myöskin tuleva Benjaminin
puolisoksi ja hänen kanssaan tasaava perintöni. Oletteko ystäviä,
te kaksi... ystäviä sydämmessänne ettekä sanoissa ainoastaan?"
Nämät molemmat tytöt olivat ainoastaan viikon olleet yhdessä
silloin, kun Hagar kaksi vuotta takaperin kävi Regensburgissa
matkustaessaan Götziläisen perinnön tähden, ja silloin he olivat
oppineet tuntemaan toisiansa. He tunsivat, että _saattoivat_ olla
vihollisia ja taistelussa äärettömästä vaikutuksesta kentiesi myöskin
_pitäisi_ heidän niin olla. Mutta Rachel oli myöden antava, eikä
kunnianhimoinen: he tunsivat, että myöskin _saattoivat_ olla ystäviä,
varsinkin, koska tämä epäilemättä nyt oli molemmille edullisinta.
He syleilivät toisiansa ilman teeskentelyä, jos myöskin ilman
lämpimämpiä tunteita.
"Se on hyvä, lapseni", sanoi vanhus tyytyväisenä. "Zevin suvulla
on monta vihollista; sitä ei sisällinen sota saa hajalle riistää.
Tulevaisuus kuuluu teille molemmille, mutta, jotta ette te riitelisi,
tahdon tasata nykyisyyden teidän välillänne. Rachel hoitaa komentoa
talossani, Hagar toimittaa kansani asiaa ulkona maailmassa. Teidän
erilaiset lahjanne eivät pane minua valinnassani epäilemään. Israelin
Jumala, sinä olet tehnyt minun rikkaaksi, antaessasi minulle kaksi
tällaista tytärtä. Anna heille myöskin heidän arvoisensa miehet!
Rachel tietää kuka hänen on, ja tietää myöskin, että valittunsa on
kuninkaan arvoinen. Hagar, minä katson sinulle kuninkaan vertaisen,
ellei hän ole vielä enemmänkin."
"Isäni, suo minun valita, _jos_ minä valitsen!"
"Sinä, joka kerran valitsit aatelismölhön, josta en tahtoisi maksaa
täysiarvoista rahaa sikelin vertaakaan! Lähinnä Zevin sukua ei löydy
ketään arvollisempaa kuin nuori Texeira Hampurissa, isänsä poika."
"Minä pyydän sinulta, isäni, anna minun valita!"
"Mitä, etkö tahdo tulla juutalaiseksi?"
"Uskontoni ei minua estä. Olen cartesiani... kaikkia
uskontunnustuksia ylempänä. Erään nimen tähden, jota en tahdo
mainita, olen ehkä pakotettu katolisen kirkon vaatimuksiin
alistumaan. Toinen, nimittämätön, on ennen minua tehnyt niin..."
"Olkoon hänen nimensä yhtä kirottu kuin äitisi nimi olkoon siunattu
nyt ja kaikkine aikoina!" huudahti vanhus, jonka katseessa kuvastui
sellainen sammumaton viha, joka oli omituisena vastakohtana hänen
tavalliselle levollisuudellensa. "Älkäämme enään puhuko tuosta. Sinä
tahdot lähteä itämaille?"
"Minä tunnen kirjoja, nyt tahtoisin oppia tuntemaan maita ja ihmisiä."
"Tieto on valtaa. Minä käsitän ja hyväksyn toivosi. Hyvä, sinun pitää
saaman seurata Benjaminia. Hänen tulee olla sinun kätesi ja sinä
hänen päänsä. Olen uhrannut yhden pojan ja tyttären jo ennen, tahdon
vielä kerran lähettää Isakin polttouhriksi, mutta, Herra, lähetä
enkelisi alttarin luo ja ota ase pois ryövärin kädestä!... Laita
itsesi valmiiksi, tyttäreni! Älä unohda ottaa mukaasi kahtatoista
minun kyyhkysistäni! Sinä tarvitset myöskin palveliattaren."
"Minulla on mukanani Ruotsista yksi... Sabina Risebergasta. Isä,
jos rakastat tytärtäsi, niin osota hyvyyttäsi niille, jotka ovat
olleet helliä minua kohtaan. Sinä tunnet presidentti Kurjen, olet
lähettänyt hänen puolisolleen runsasvaraisen lahjan. Mutta sinä et
tunne valtaneuvos Ryningiä ja hänen rouvaansa. Kaikille näille olen
surua tuottanut, olen pettänyt heitä toivossaan, olen kaksi kertaa
jättänyt heidät. Kun erkanin valtioneuvos Ryningin rouvasta, sanoi
hän minulle: Missä ikänänsä maailmassa kuljet, tahdon puolestasi
rukoilla... _Hän_ saattaa rukoilla, _hän_ saattaa rakastaa. Ja vielä
hän minulle sanoi, lisäksi: Annan sinulle kaksi esinettä hyödyksi
ja muistoksi: Davidin psalttarin ja uskollisen palveliattareni
Sabinan... Isä, Ryningit eivät säätyynsä katsoen ole rikkaita.
Antakaa heille ruhtinaskunta!"
"Davidin psalttarin hän sinulle antoi? Hänen pitää saaman
ruhtinaskunnan. Aika kiirehtii; valmista itsesi lähtemään!"