Kallista aikaa hukkaan.
Seurasi sitten kymmenen rauhallista päivää, jotka Tudor toipilaana
vietti Berandella. Plantaasin työt kävivät kulkuaan säännöllisesti kuin
kello. Gogoomyn ja hänen seurueensa harkitsemattoman kapina yrityksen
kukistamisen jälkeen kaikki uppiniskaisuus näytti kadonneen
olemattomiin. Ne kaksikymmentä miestä, jotka vielä olivat jäljellä
vanhimmasta rekryyttijoukosta, olivat palvelleet aikansa loppuun ja
"Martha" vei heidät takaisin kotiseudulleen. Uusi miehistö, jota kaiken
aikaa oli kohdeltu hyvin, osoittautui kelpo väeksi. Ratsastellessaan
plantaasin mailla Sheldon ei voinut olla tunnustamatta itselleen, että
hevosen omistamisesta oli hyvin paljon hyötyä ja mukavuutta, eikä
ihmettelemättä, ettei hän itse ollut tullut ajatelleeksi sen
hankkimista. Samalla hän muisteli kaikkia niitä erilaatuisia
parannuksia, joista hänen oli Joania kiittäminen: oivallista
Punga-Pungan työmiesjoukkoa, hedelmiä ja vihanneksia, "Marthaa", jonka
hän pilkkahinnasta oli siepannut merestä ja joka nyt ansaitsi rahaa
kuin roskaa huolimatta vanhan Kinrossin hitaasta ja varovaisesta
toimintatavasta, Berandea, jonka raha-asiat jälleen olivat varmalla
pohjalla, joka päivä päivältä lähestyi sitä aikaa, jolloin se
alkaisi tuottaa, ja jonka viljelykset kasvoivat kasvamistaan mustien
työmiesten raivatessa pensaikkoja ja niittäessä ruohikkoja uusien
kookospalmu-istutusten tieltä.
Näistä ja tuhansista muista seikoista Sheldonin täytyi huomata, miten
paljosta aineellisesta hyvinvoinnista hänen oli kiittäminen Joania --
tuota solakkaa, kirkasotsaista tyttöä, jonka harmaista silmistä
romantiikka säteili ja jonka vyöllä riippuva pitkäpiippuinen
Colt-revolveri loisti seikkailuinnosta, tuota tyttöä, joka hirmumyrskyn
vinkuessa oli tullut maihin kookkaine tahitilaisine miehistöineen,
astunut hänen bangaloonsa ja pojan käsin ripustanut patruunavyönsä ja
Baden-Powell-hattunsa biljardipöydän vieressä olevaan naulaan. Hän
unohti kaiken, mikä aikaisemmin oli tuottanut hänelle mielipahaa, ja
muisti vain hänen viehättävät ominaisuutensa ja iloitsi erikoisesti
niistä piirteistä, jotka ensi aluksi olivat häntä eniten loukanneet --
hänen poikamaisuudestaan ja seikkailuhalustaan, siitä, että häntä
miellytti panna henkensä vaaralle alttiiksi uiskennellen haikalojen
lähettyvillä, hänen halustaan päästä pestausretkille, hänen
rakkaudestaan merta ja laivoja kohtaan, hänen äänensä päättäväisestä,
arvokkaasta sävystä, kun miehet laskivat venettä vesille ja hän
sytytyslanka toisessa, dynamiittipanos toisessa kädessä oli lähdössä
Balesuna-joelle kalastamaan. Hän ajatteli ihastuneena hänen puhdasta
tavallisimpienkin sopivaisuussääntöjen halveksimistaan, hänen
nuorekasta väittelyhaluaan, hänen arkaa, metsälinnun tapaista
vapaudenrakkauttaan ja hurjaa, kiihkeätä riippumattomuustarvettaan.
Kaikkea tätä Sheldon nyt rakasti tahtomatta enää taltuttaa ja kahlehtia
häntä, niin mahdottomalta kuin tuntuikin voittaa hänet omakseen häntä
taltuttamatta ja kahlehtimatta.
Oli hetkiä, jolloin Joanin ajatteleminen ja rakkaus häntä kohtaan
saivat hänet pyörryksiin. Hän seisautti silloin hevosensa ja loihti
suljetuin silmin eteensä hänen kuvansa sellaisena kuin hän tuona
ensimmäisenä päivänä oli seisonut veneensä perässä sen syöksyessä
vinhaa vauhtia rantaa kohti ja suuttuneena astunut hänen verantansa
poikki huomauttaen, että oli erinomaisen vieraanvaraista antaa ihmisten
joko hukkua juuri pihamaan edustalle tai uida maihin. Ja avatessaan
silmänsä ja kannustaessaan hevostaan eteenpäin hän mietti, kuten oli jo
tuhansia kertoja miettinyt, voisiko hän koskaan pidättää häntä luonaan.
Olihan hän kuin villi metsälintu, joka varmaan kerran pyrähtää tiehensä
hänen käsistään.
Sheldon huomasi selvästi, että Joan oli herättänyt Tudorin
mielenkiinnon. Toipuva vieras oleskeli päivät pitkät verannalla, mutta
vaikka hänen jalkansa olivat perin heikot ja voimattomat, oli hän
jonkin aikaa itsepintaisesti tahtonut tulla sisään aterioimaan heidän
seurassaan. Ensimmäisen varoittavan todistuksen vieraan kasvavasta
mielenkiinnosta Joania kohtaan Sheldon sai, kun Tudor vähitellen
kokonaan lakkasi pistelemästä häntä tavanmukaisilla kokkapuheillaan.
Tämän sanasodan päättyminen merkitsi ikäänkuin diplomaattisten välien
katkaisemista valtioitten kesken sodan alkaessa, ja kun Sheldonin
epäluulot kerran olivat päässeet heräämään, ei kestänyt kauan,
ennenkuin hän sai niille uutta yllykettä. Tudor osoitti liian
selvästi nauttivansa Joanin seurasta, pani liian selvästi
parastaan huvittaakseen häntä ja lumotakseen hänet häikäisevällä
seikkailijaolemuksellaan. Usein palatessaan aamuratsastukseltaan
viljelyksiltä tai tullessaan varastosta tai valvomasta koprankuivausta
Sheldon tapasi Joanin ja Tudorin yhdessä verannalla. Edellinen kuunteli
hartaasti ja haltioituneena jälkimmäisen kertoessa seikkailuistaan
joissakin kaukaisissa maanäärissä.
Sheldon pani myös merkille, miten Tudor katseli Joania ja seurasi häntä
silmillään. Hän huomasi noiden silmien nälkäisen katseen ja kasvojen
kiihkeästi haluavan ilmeen. Ja hän tuumi, olikohan hänenkin kasvoihinsa
hänen tietämättään tahtomattaan painunut sama leima. Sheldon oli varma
eräistä seikoista. Ensiksikin siitä, että Tudor ei ollut oikea mies
Joanille eikä voinut tehdä häntä pysyväisesti onnelliseksi, toiseksi
siitä, että Joan oli liian järkevä tyttö rakastuakseen todenteolla niin
pintapuoliseen mieheen, ja lopuksi siitä, että Tudor itse jollakin
tavoin iskisi kirveensä kiveen. Mutta samalla Sheldon tosi rakastajan
tuskallisen levottomuuden kalvamana pelkäsi, ettei niin kävisikään,
vaan että toinen satunnaisilla ansioillaan, joiden ulkokuori oli niin
loistava ja joita hän niin taitavasti osasi tuoda esiin, voittaisi
tytön omakseen. Mutta yhden seikan Sheldon ainakin varmasti tiesi:
Tudor ei tuntenut Joania eikä aavistanutkaan, että vapautensa ja
riippumattomuutensa säilyttäminen oli hänelle elinehtona. Ja tässä
kohden Tudor iskisi kiveen -- tahtoessaan riistää häneltä vapauden ja
pitää häntä kahleissa. Ja kuitenkaan, kaikesta varmuudestaan
huolimatta, Sheldon ei voinut olla ajattelematta, että mitäpä jos hänen
käsityksensä Joanista olikin väärä ja Tudor sittenkin oli valinnut
oikean tien.
Tilanne oli sangen kiusallinen ja hermostuttava. Sheldon ei voinut
muuta kuin odottaa ja seurata asiain kehittymistä, sillä välin kuin
hänen kilpailijansa saattoi kokonaan antautua tarmokkaasti
pyydystelemään arkaa otusta. Lisäksi Tudorin käytös hermostutti häntä.
Sen jälkeen kuin heidän diplomaattiset välinsä kaikessa hiljaisuudessa
olivat katkenneet, oli hän mikäli mahdollista koettanut välttää
joutumasta kosketuksiin Sheldonin kanssa, mutta tämä vainusi
hänen mielessään kytevän vihamielisyyden ja näyttipä se hänen
rakastuneitten silmiensä mustasukkaisen suurennuslasin läpi katsottuna
päällepäätteeksi vielä suuremmalta kuin se oikeastaan olikaan. Tuo
toinen mies oli tunkeutunut hänen ja Joanin väliin. Hänellä ei ollut
mitään tekemistä Berandella, ja nyt kun hän taas oli terve ja
voimissaan, oli hänen aika lähteä. Mutta vaikka Sydneyhin matkalla
oleva postihöyrylaiva oli poikennut Berandelle, ei hän tehnyt lähtöä,
vaan jäi paikoilleen, eleli kuin kotonaan, alkoi tehdä uintiretkiä,
kalasteli Joanin kanssa, oli tuntikausia hänen seurassaan ampumassa
kyyhkysiä, virittämässä ansoja krokotiileille ja harjoittelemassa
pyssyn ja revolverin käyttöä.
Mutta erinäiset perinnäiset vieraanvaraisuussäännöt estivät Sheldonia
antamasta vieraalleen vihjaustakaan siitä, että hänen oli aika lähteä
tiehensä. Samaten hän tunsi, että ei olisi ollut rehellistä peliä
varoittaa Joania, ja voitti senkin kiusauksen. Vaikka hän olisi
tietänytkin Tudorista jotakin epäedullista, niin hänen olisi ollut
mahdotonta ilmaista sitä -- ellei se olisi ollut hyvin vakavaa laatua
-- mutta pahinta oli, ettei hän tietänyt kilpailijastaan kerrassaan
mitään pahaa. Sehän juuri olikin kiusallisinta, ja Sheldon oli
aika-ajoin niin pyörällä päästään ja ristiriitaisten tunteitten
vallassa, että hän pakotti itsensä suhtautumaan kaikkeen ikäänkuin
olisi ollut vain katsojana, ja uskotteli itselleen, että hänen
vastenmielisyytensä Tudoria kohtaan johtui yksinomaan aiheettomista
ennakkoluuloistaan ja mustasukkaisuudesta.
Ulkonaisesti hän pysyi yhtä levollisena ja hymyilevänä kuin
ennenkin. Plantaasin työt jatkuivat vanhaan tapaansa. "Martha" ja
"Flibberty-Gibbet" menivät ja tulivat, samoin koko se kirjava kokoelma
rannikkoaluksia, jotka hetkeksi poikkesivat rantaan odottamaan tuulta
ja samalla saadakseen jutella hetkisen, juoda lasin tai pari ja pelata
hiukan biljardia. Koira piti pihamaan puhtaana neekereistä. Boucher
tuli säännöllisesti joka sunnuntai valaanpyyntiveneessään vierailulle.
Kahdesti päivässä, aamiaisen ja päivällisen aikana, Joan, Sheldon ja
Tudor kokoontuivat kuin parhaat ystävät ruokapöydän ääreen, ja iltaisin
he yhtä hyvinä ystävinä istuskelivat verannalla.
Ja sitten Sheldonin aavistus toteutui. Tudor iski kirveensä kiveen. Hän
ei tuntenut Joanin arkaa metsälinnun luonnetta, hänen silmitöntä
vihaansa kahleita ja pakkoa kohtaan eikä tietänyt, miten hän kammosi
toisen vallan alle joutumista. Luullen Joanin silmistä loistavaa
lämmintä innostuksen hehkua, jonka hänen viimeinen kertomuksensa oli
niihin sytyttänyt, hellyyden ja antautumisen merkiksi Tudor veti
hänet puoleensa, kietoi käsivartensa lujaksi kahleeksi hänen
vyötäistensä ympäri ja käsitti hänen raivoisan vastustelunsa pelkän
tyttömäisen arkuuden ilmaisuksi. Tämä tapahtui aamiaisen jälkeen
verannalla, ja Sheldon, joka istui sisällä tutkien sydneyläisen
tukkuliikkeen luetteloa ja laatien sen mukaan tilauksiaan seuraavaksi
höyrylaivapäiväksi, kuuli Joanin äkkiä huudahtavan ja heti sen jälkeen
korvapuustin mäiskähtävän. Päästyään irti vastenmielisestä kahleestaan
Joan oli antanut Tudorille kelpo iskun vasten kasvoja, paljoa
voimakkaamman kuin aikoinaan Gogoomylle.
Sheldon oli noussut puoleksi seisomaan, mutta hillitsi itsensä ja
vaipui takaisin tuoliinsa, niin että hän Joanin astuessa huoneeseen oli
jälleen päässyt tasapainoon. Joan puristi vasemmalla kädellään lujasti
oikeata käsivarttaan, ja kalpeat posket tulipunaisine täplineen
muistuttivat Sheldonille sitä aikaa, jolloin hän oli ensimmäisen kerran
nähnyt hänet suuttuneena.
"Hän loukkasi käsivarttani", huudahti Joan vastaukseksi Sheldonin
kysyvään katseeseen.
Sheldon ei voinut pidättää hymyään. Oli niin Joanin kaltaista -- hänen
poika-minänsä kaltaista -- juosta valittamaan ruumiillista kipua, joka
hänelle oli tuotettu. Hän ei varmastikaan ollut nainen, joka tunsi
miehet ja tiesi, miten heidän suhteensa oli meneteltävä. Korvapuusti,
jonka hän oli antanut Tudorille, kaikui vielä Sheldonin korvissa, ja
kun hän katsahti tyttöön, joka seisoi hänen edessään valittaen, että
hänen käsivarttaan oli pahoinpidelty, leveni hänen hymynsä
levenemistään.
Tämä hymy se sai Joanin itsensäkin huomaamaan itkunsa lapselliseksi ja
nostatti hänen kasvoilleen syvemmän punan kuin Sheldon koskaan oli
niillä nähnyt. Kaula, posket ja otsa hehkuivat häpeästä.
"Hän -- hän..." Joan koetti puolustuksella ilmaista suuttumuksensa
syvemmän syyn, mutta käännähti äkkiä, juoksi takaovesta ulos ja
portaita alas.
Sheldon istui ja mietti. Hän oli hiukan vihainen, ja mitä enemmän hän
asiaa ajatteli, sitä vihaisemmaksi hän tuli. Jos kyseessä olisi ollut
kuka muu nainen tahansa kuin Joan, niin juttu olisi ollut huvittava.
Mutta Joan oli vihoviimeinen nainen maailmassa, jota sai koettaa
suudella vastoin hänen tahtoaan. Oli miten oli, juttu tuoksahti
takaportailta -- sitä olisi voinut pitää pienenä epäonnistuneena
huvinäytelmänä -- ellei moinen käytös juuri Joania kohtaan olisi ollut
suorastaan pyhyyden loukkaus. Tudorilla olisi pitänyt olla enemmän
järkeä. Sitäpaitsi asia koski Sheldoniin henkilökohtaisestikin. Häneltä
oli riistetty jotakin, mitä hän melkein piti omaisuutenaan, ja hänen
mustasukkaisuutensa kuohahti hänen ajatellessaan tätä väkivaltaista
tuttavallisuutta.
Hänen ollessaan tässä mielentilassa ovi paukahti, Tudor astui
huoneeseen ja pysähtyi hänen eteensä. Sheldon ei ollut tätä odottanut,
mutta näki heti selvästi, että toinen oli raivoissaan.
"No, mitä nyt tahdotte?" kysyi Tudor uhkamielisesti.
Sheldonilla oli silmänräpäyksessä vastaus valmiina.
"Toivon, ettette uudista yritystänne, siinä kaikki -- lukuunottamatta
että minulle tulee olemaan erittäin suuri ilo saada antaa
valaanpyyntiveneeni käytettäväksenne mitä pikemmin sitä parempi. Se vie
teidät Tulagiin muutamassa tunnissa."
"Ikäänkuin se riittäisi."
"En ymmärrä mitä tarkoitatte", sanoi Sheldon yksinkertaisesti.
"Silloin ette tahdo ymmärtää."
"Mutta minä en todellakaan ymmärrä", sanoi Sheldon rauhallisesti.
"Ainoa seikka, josta olen selvillä, on, että liioittelette
hairahduksenne merkitystä ja pidätte sitä vakavampana kuin se on."
Tudorin kasvot vääntyivät pahansuopaan irvistykseen, ja hän vastasi:
"Voisi tuntua siltä, kuin te liioittelisitte tarjotessanne minulle
venettänne. Te tarkoitatte siis, että Berande ei ole kyllin suuri
meille kahdelle. Antakaa siis minun sanoa teille, että minun mielestäni
Salomonin-saaristo ei ole kyllin laaja meille kahdelle. Tämä asia on
selvitettävä meidän kesken, ja paras olisi tehdä se nyt heti."
"Ymmärrän, että nuo tulennielijäntemput tuntuvat teistä
luonnollisilta", sanoi Sheldon kyllästyneenä, "mutta miksi te kiusaatte
minua niillä, sitä en ymmärrä. Ette suinkaan tahdo tapella kanssani."
"Se juuri on tarkoitukseni."
"Mutta taivaan nimessä, miksi?"
Tudor katsahti häneen musertavan halveksivasti.
"Kirpulla on enemmän sielua ruumiissaan kuin teillä. Arvelen, että kuka
tahansa saisi mielistellä vaimoanne --."
"Mutta eihän minulla ole vaimoa", keskeytti Sheldon.
"Ainakin teillä pitäisi olla. Tämä asiantila on häpeällinen. Teidän
pitäisi edes naida hänet kuten minä kunniallisena miehenä olisin valmis
tekemään."
Ensi kertaa Sheldonin suuttumus kuohahti yli äyräittensä.
"Te..." alkoi hän kiivaasti, mutta hillitsi äkkiä itsensä ja jatkoi
rauhallisesti: "Teidän olisi paras juoda lasillinen ja ajatella asiaa.
Se on minun neuvoni. Tietysti te rauhoituttuanne ette halua jäädä tänne
sen jälkeen, mitä nyt olette minulle sanonut, niin että sill'aikaa kuin
juotte, kutsun minä venemiehistön koolle ja annan laskea veneen
vesille. Ehditte Tulagiin kahdeksaksi tänä iltana."
Hän kääntyi ovea kohti pannakseen sanansa täytäntöön, mutta toinen
tarttui häntä olkapäähän ja pyöräytti hänet takaisin.
"Kuuletteko, Sheldon, minä sanoin, että Salomonin-saaristo ei ole
kyllin suuri meille kahdelle, ja tarkoitin sitä."
"Tarkoitatteko että tarjoudutte ostamaan Beranden maineen puineen
kaikkineen?" kysyi Sheldon.
"En. Tarkoitan, että meidän täytyy tapella."
"Mutta mistä hitosta tahdotte tapella minun kanssani?" Toisen
itsepäisyys teki Sheldonin kärsimättömäksi. "Minulla ei ole riitaa
kanssanne, mitäpä teillä voisi olla minun kanssani. Minä en koskaan ole
sekaantunut teidän asioihinne. Te olitte vieraani. Miss Lackland on
yhtiökumppanini. Jos te katsoitte sopivaksi rakastella häntä ja
jostakin syystä epäonnistuitte, niin mitäpä meidän silti tarvitsisi
tapella? Me elämme kahdennellakymmenennellä vuosisadalla, ja
kaksintaistelut joutuivat pois muodista ennenkuin kumpikaan meistä oli
syntynytkään."
"Te rakensitte riitaa", sanoi Tudor äreästi. "Te annoitte minun
ymmärtää, että minun oli aika lähteä. Te lyhyesti sanoen ajoitte minut
ulos. Ja sitten teillä on otsaa pyytää saada tietää, miksi minä
rakennan riitaa. Tämä ei kelpaa, sen sanon teille. Te aloititte riidan
ja minä tahdon saada sen perinpohjin ratkaistuksi."
Sheldon hymyili kärsivällisesti ja alkoi sytyttää savukettaan. Mutta
Tudor oli itsepäinen.
"Te aloititte riidan", väitti hän.
"Riitaa ei ole olemassakaan. Siihen tarvittaisiin kaksi,
ja minä puolestani en tahdo kuulla puhuttavankaan sellaisesta
mielettömyydestä."
"Te aloititte, kuuletteko, ja minä sanon teille, miksi sen teitte."
"Luulen, että te olette juonut liikaa", sanoi Sheldon. "Muulla tavoin
en voi selittää järjetöntä itsepäisyyttänne."
"Minä sanon teille, miksi tahdoitte rakentaa riitaa. _Te_ ette ollut
tyhmä liioitellessanne tämän pienen viattoman hakkailun merkitystä ja
pitäessänne sitä vakavana asiana. Metsästelin teidän maillanne, ja te
tahdoitte päästä minusta. Teillä oli täällä hyvin hauska ja mukava
olla, teillä ja tytöllä, kunnes minä tulin. Ja nyt olette
mustasukkainen, juuri niin, mustasukkainen ja tahdotte ajaa minut pois
täältä. Mutta minä en lähde."
"Jääkää sitten kaikin mokomin. En tahdo riidellä siitä kanssanne.
Jääkää vaikka vuodeksi."
"Hän ei ole teidän vaimonne", jatkoi Tudor ikäänkuin toinen ei olisi
puhunutkaan. "Kenellä tahansa on oikeus hakkailla häntä, ellei hän ole
teidän -- no niin, ehkä sittenkin olin väärässä, onhan se täysin
anteeksiannettavaa, kuinka olisin voinut tietää. Olisinhan voinut nähdä
sen vaikka ummessa silmin, jos olisin välittänyt siitä, mitä Guvutussa
juoruiltiin. Siellä kaikki nauroivat tälle teidän jutullenne. Minä olin
hullu ja erehdyin todentotta, kun uskoin suhteenne viattomaksi."
Sheldon oli niin suuttunut, että toisen kasvot ja koko mies tuntuivat
värähtelevän ja pyörivän hänen silmissään. Mutta ulkonaisesti hän oli
levollinen ja ilmeisesti kyllästynyt keskusteluun.
"Olkaa hyvä ja antakaa miss Lacklandin jäädä keskustelun ulkopuolelle",
sanoi hän.
"Miksi sen tekisin?" kysyi Tudor. "Te kaksi saitte minut puijatuksi
käyttäytymään narrin tavoin. Mistä minä olisin voinut tietää, ettei
kaikki ollut niinkuin olla pitäisi? Te ja hän käyttäydyitte ikäänkuin
kaikki olisi parhaassa järjestyksessä. Mutta nyt olen saanut silmäni
auki. Hän näytteli todella suurenmoisesti loukatun vaimon osaa, löi
syyllistä korvalle ja pakeni teidän luoksenne. Tämä riittää todistamaan
rannikon juorut tosiksi. Vai yhtiökumppanit -- liiketarkoituksissa?
Petkutusta, juuri petkutusta kaikki tyynni."
Silloin Sheldon kylmästi ja harkitusti löi häntä käsivartensa koko
voimalla, ja Tudor, jonka leukaan isku sattui, kaatui kyljelleen ja
särki kaatuessaan tuolin säpäleiksi. Hän nousi hitaasti jaloilleen,
mutta ei koettanut hyökätä vastustajansa kimppuun.
"Tahdotteko siis kuitenkin tapella?" sanoi Tudor synkästi.
Sheldon nauroi, ensi kertaa todella sydämensä pohjasta. Tilanteen
naurettavuus ei voinut olla vaikuttamatta hänen huumorille alttiiseen
mieleensä. Hän oli valmistautuvinaan uuteen iskuun, mutta Tudor seisoi
hänen edessään kalpeana kasvoiltaan, käsivarret veltosti riippuen eikä
näyttänyt aikovan tehdä vastarintaa.
"En tarkoittanut nyrkkiottelua", sanoi hän hitaasti. "Tarkoitan
taistelua elämästä tai kuolemasta. Te osaatte kyllä käyttää pyssyä ja
revolveria, minä samoin. Niiden avulla me selvitämme tämän asian."
"Te olette tullut aivan hulluksi."
"En suinkaan", vastasi Tudor. "Minä olen vain rakastunut mies. Ja vielä
kerran pyydän teitä lähtemään kanssani selvittämään välejämme. Valitkaa
aseet mielenne mukaan."
Ensi kertaa Sheldon kiinnitti todella vakavaa huomiota hänen
sanoihinsa. Hän ihmetteli, mikä kumman kiusanhenki mahtoikaan kalvaa
tuon miehen aivoja saaden hänet käyttäytymään näin kummallisesti.
"Miehet eivät todellisessa elämässä toimi sillä tavoin", huomautti
Sheldon.
"Saatte huomata, että tästä tulee hyvinkin todellista elämää, ennenkuin
meidän välimme ovat selvät. Aion tappaa teidät tänään."
"Turhia loruja, mies." Tilanne ei enää jaksanut tuntua
Sheldonista naurettavalta. "Turhia loruja eikä mitään sen enempää.
Kahdennellakymmenennellä vuosisadalla ei ryhdytä kaksintaisteluihin.
Niiden aika oli ennen -- ennen vedenpaisumusta."
"Puhuaksemme Joanista..."
"Olkaa hyvä ja jättäkää hänen nimensä mainitsematta", varoitti Sheldon.
"Kyllä, jos lupaatte taistella."
Sheldon kohotti epätoivoissaan käsiään.
"Puhuaksemme Joanista..."
"Varokaa itseänne", varoitti Sheldon uudestaan.
"Lyökää te vain minut maahan, jos teitä haluttaa. Mutta sillä ette
sulje suutani. Voitte lyödä minut maahan vaikka kuinka monta kertaa,
niin pitkälti kuin päivää riittää, mutta niin pian kuin pääsen pystyyn,
puhun taas Joanista. Tahdotteko siis tapella?"
"Kuulkaahan minua, Tudor", alkoi Sheldon koettaen puhua niin
päättäväisesti kuin suinkin. "Minä en ole tottunut sietämään
keneltäkään mieheltä kymmenettäkään osaa siitä, mitä jo olen teiltä
sietänyt."
"Saatte sietää vielä aika paljon, ennenkuin tämä päivä on lopussa", oli
vastaus. "Teidän täytyy tapella, kuuletteko. Annan teille rehellisesti
tilaisuuden tappaa minut, mutta joka tapauksessa tapan teidät ennen
päivän päättymistä. Me emme nyt ole sivistyksen helmassa, olemme
Salomonin-saarilla sangen alkuperäisten olojen keskellä. Kuningas
Edvardia, lakia ja järjestystä edustavat Tulagin asiamies ja tykkivene,
joka silloin tällöin käy vierailemassa. Kaksi miestä ja yksi nainen --
se on alkuperäinen tilanne sekin. Me ratkaisemme asian vanhaan hyvään
alkuperäiseen tapaan."
Sheldonin mieleen iski ajatus, että Tudorin hurjat seikkailut kaikissa
maan äärissä olivat varmaan jotakin erikoista. Tarvittiin juuri hänen
luontoisensa mies -- mies, joka kykeni tyrkyttämään kaksintaistelun
kahdennenkymmenennen vuosisadan järjestettyihin oloihin -- löytämään
tuollaisia hurjia seikkailuja.
"Vain yksi mahdollisuus on olemassa, joka voisi saada minut luopumaan
vaatimuksestani", jatkoi Tudor. "Minun sanani eivät loukkaa teitä, sen
tiedän. Siihen olette liian välinpitämätön tai liian pelkuri tai
kumpaakin. Mutta voisin kertoa teille, mitä Tulagissa jutellaan, se
olisi kidutusta, eikö totta? Voin kertoa, mitä he siellä arvelevat
siitä, että te ja tämä nuori neitonen täällä hoitelette plantaasia muka
yhtiökumppanuuden turvissa."
"Vaiti!" huusi Sheldon, sillä toinen alkoi taas värähdellä hänen
silmissään. "Te tahdotte kaksintaistelua. Olkoon menneeksi." Sitten
hänen terve järkensä ja vastenmielisyytensä kaikkea naurettavaa kohtaan
jälleen pääsivät voitolle, ja hän lisäsi: "Mutta tämähän on järjetöntä,
mahdotonta."
"Joan ja Davidko yhtiökumppaneita, mitä? Vai yhtiökumppaneita", alkoi
Tudor toistella kerran toisensa jälkeen ilkkuvalla ja halveksivalla
äänellä.
"Pysykää taivaan nimessä vaiti ja käyköön niinkuin tahdotte", huudahti
Sheldon. "En ole ikinä nähnyt toista hullua, joka niin itsepäisesti
pitäisi kiinni hullusta päähänpistostaan. Millainen kaksintaistelu
tästä sitten tulee. Sekundantteja ei ole. Mitä aseita käytämme?"
Silmänräpäyksessä Tudor jätti pirullisen apinoimisensa sikseen ja oli
jälleen kylmäverinen, tyyni maailmanmies.
"Minä olen usein ajatellut, että tavallisesti käytännössä oleva
kaksintaistelu ei vastaa kaksintaisteluihannetta", sanoi hän. "Olen
taistellut useita sellaisia."
"Siis ranskalaisia", keskeytti Sheldon.
"Sanokaa niitä vaikka siksi. Mutta palatkaamme ihanteelliseen
kaksintaisteluun. Minun käsitykseni mukaan se olisi seuraavanlaatuinen.
Ei sekundantteja tietysti eikä katselijoita. Muita ei tarvita kuin
molemmat päähenkilöt. Heillä olkoon oikeus käyttää mitä aseita haluavat
revolvereista ja pistooleista konekivääreihin ja pommeihin asti. He
asettuvat mailin matkan päähän toisistaan ja lähtevät liikkeelle
toisiaan kohti käyttäen hyväkseen piilopaikkoja, peräytyen, tehden
kierroksia, käyttäen sotajuonia -- kaikki on sallittua. Päähenkilöitten
on lyhyesti sanoen metsästettävä toisiaan..."
"Aivan kuin kaksi villiä intiaania?"
"Aivan niin", huudahti Tudor ihastuneena. "Te käsititte asian aivan
oikein. Ja Berande on juuri oikea paikka ja nyt juuri on oikea aika.
Miss Lackland on luultavasti lepäämässä aterian jälkeen ja luulee
meidänkin olevan. Meillä on kaksi tuntia aikaa, kunnes hän herää.
Kiiruhtakaa siis ja tulkaa! Te lähdette Balesunan, minä Beranden
rannalta. Nämä joethan rajoittavat plantaasia, eikö totta? Hyvä?
Plantaasi on kaksintaistelukenttämme. Kumpikaan meistä ei saa mennä sen
rajojen ulkopuolelle. Tyydyttekö tähän?"
"Täydellisesti. Mutta onko teillä mitään sitä vastaan, että annan
joitakin määräyksiä?"
"Ei suinkaan", sanoi Tudor. Hänen kohteliaisuutensa oli taas
moitteeton, kun hän kerran oli saanut tahtonsa perille.
Sheldon löi kätensä yhteen, ja paikalle kiiruhtava palvelija juoksi
noutamaan Adamu-Adamin ja Noa-Noan Sheldonin luo.
"Kuulkaa nyt", sanoi Sheldon. "Tämä mies ja minä taistelemme tänään
suuren taistelun. Mahdollista on, että hän kuolee. Mahdollista, että
minä menetän henkeni. Jos hän kuolee, ei siitä sen enempää. Jos minä
kuolen, niin te kaksi pidätte huolta miss Lacklandista. Otatte pyssyt
ja vartioitte häntä huolellisesti yöt päivät. Jos hän tahtoo puhua mr
Tudorin kanssa, antaa puhua. Jos hän ei tahdo puhua hänen kanssaan,
pitäkää herra loitolla. Ymmärrättekö?"
He murahtivat ja nyökäyttivät päätään. He olivat olleet paljon
tekemisissä valkoisten miesten kanssa ja olivat oppineet, ettei koskaan
pitänyt pyytää selitystä tämän omituisen heimon omituiseen käytökseen.
Jos nämä kaksi katsoivat sopivaksi lähteä tappamaan toisiaan, niin se
oli heidän asiansa eikä saarelaisten, jotka tottelivat heidän
käskyjään. He astuivat asenaulakon luo ja kumpikin valitsi itselleen
pyssyn.
"Parempi jokainen Tahiti-mies saa pyssy", ehdotti Adamu-Adam. "Ehkä
suuri meteli nouse."
"Hyvä, ottakaa ne kaikki", vastasi Sheldon, joka paraikaa otti esiin
ampumatarpeita.
Tahitilaiset astuivat ovelle ja portaita alas vieden nuo kahdeksan
pyssyä muassaan asuntoonsa. Tudor, joka oli kiinnittänyt patruunavyön
sekä pyssyä että pistoolia varten vyölleen, odotti kärsimättömästi.
"Tulkaa jo! Kiiruhtakaa! Me kulutamme kallista aikaa", kehoitteli hän
Sheldonin etsiessä lisää patruunia automaattista pistooliaan varten.
He astuivat yhdessä portaita alas ja pihamaan poikki rantaan, missä
kääntyivät selin toisiinsa, ja kumpikin lähti määräpaikkaansa kohti
pyssy kädessä. Tudor vaelsi Berandea, Sheldon Balesunaa kohti.