Sanoma viidakoista.
Beranden karkulaisia ei koskaan ennen oltu näin innokkaasti ajettu
takaa. Gogoomyn ja hänen toveriensa ilkityöt olivat olleet huonona
esimerkkinä noille sadalleviidellekymmenelle vastapestatulle miehelle.
Oli suunniteltu murhia, surmattu päällysmies ja rikottu työsopimus
karkaamalla tiheikköihin. Sheldon näki, miten välttämätöntä oli opettaa
vasta tulleille ihmissyöjille, että huonoa esimerkkiä oli turmiollista
seurata, eikä hän antanut Sili'n levätä yöllä eikä päivällä. Itse hän
tahitilaiset seuranaan miltei lakkaamatta risteili pensaikoissa ja
antoi Joanin huolehtia plantaasista. Pohjoisessa Boucher oli hyvänä
apuna ja pakotti karkulaiset kahdesti kääntymään takaisin heidän
pyrkiessään rannikolle.
Mies miehen jälkeen karkulaiset joutuivat kiinni. Jo ensimmäinen
ajojahti mangrove-rämeikön halki tuotti Sili'lle kaksi vankia. Heidän
koettaessaan tehdä kaarroksen pohjoista kohti sai kolmas Boucher'n
pyssystä haavan reiteensä. Hän laahusti hitaasti muiden jäljessä ja
joutui Sili'n miesten käsiin. Kaikki kolme vankia asetettiin joka päivä
pihamaalle raskaine kahleineen noille sadalleviidellekymmenelle
punga-pungalaiselle opiksi ja ojennukseksi sekä selväksi osoitukseksi
siitä, miten sen käy, joka seuraa huonoa esimerkkiä. Sitten pyydettiin
"Minervasta", joka purjehti Beranden ohi matkalla Tulagiin, vene
maihin, ja vangit lähetettiin vankilaan tuomiotaan odottamaan.
Viisi oli vielä vapaana, mutta heidän oli mahdoton päästä pujahtamaan
pakoon. He eivät päässeet nurmikolle eivätkä hurjia bushmanneja peläten
myöskään uskaltaneet tunkeutua liian syvälle sisämaahan. Jonkun ajan
kuluttua yksi noista viidestä tuli vapaaehtoisesti antautumaan, ja
Sheldon sai kuulla, että Gogoomy ja kaksi muuta olivat ainoat joukosta,
jotka vielä olivat vapaina. Neljä heitä olisi pitänyt olla, mutta
antautuneen miehen kertoman mukaan neljäs oli tapettu ja syöty. Saman
kohtalon pelosta hänkin oli tullut takaisin. Hän oli kotoisin Malusta,
Malaitan luoteisosasta, samoinkuin sekin, joka oli tullut syödyksi.
Gogoomyn kaksi jäljelläolevaa kumppania olivat Port Adamsista. Mitä
häneen itseensä tuli, sanoi mies tahtoneensa mieluummin saada tuomionsa
ja rangaistuksensa hallitukselta kuin joutua toveriensa suuhun
pensaikossa.
"Pian hyvin pian Gogoomy _kai-kai_ minu", sanoi hän. "Minu sano, minu
ei tahdo he _kai-kai_ minu."
Kolmea päivää myöhemmin Sheldon vangitsi toisen Gogoomyn tovereista,
joka oli menehtymäisillään kuumeeseen eikä kyennyt tekemään vastarintaa
eikä juoksemaan pakoon. Samana päivänä Sili löysi toisen, joka oli
samassa tilassa. Gogoomy oli nyt yksin, ja takaa-ajajien piirin
supistuessa supistumistaan hänen ympärillään hän voitti pelkonsa ja
suuntasi kulkunsa suoraan saaren keskustassa kohoavaa harjannetta
kohti. Sheldon neljän tahitilaisen seuraamana ja Sili kolmekymmentä
miestä muassaan seurasivat hänen jälkiään kymmenisen mailia aukeille
ruohokentille, mutta sitten Sili'n ja hänen väkensä rohkeus petti. Sili
tunnusti ettei hän eikä kukaan hänen heimonsa mies koskaan ennen ollut
uskaltanut tulla näin syvälle sisämaahan ja kertoi Sheldonille opiksi
ja huviksi mitä hirvittävimpiä juttuja bushmannien julmuudesta. Ennen
muinoin, kertoi hän, he olivat tulleet ruohikoitten poikki ja
hyökänneet rannikon alkuasukkaitten kimppuun, mutta valkoisten miesten
tultua rannikolle he olivat pysytelleet sisämaassa varustuksissaan. Ei
yksikään rannikon alkuasukas ollut nähnyt heitä sen jälkeen.
"Gogoomy pian kuole bushmannien luona", vakuutti hän Sheldonille. "Minu
sano hän kuole pian, he _kai-kai_ häne vallan kokonaan."
Ja niin retkikunta lähti paluumatkalle. Ei mikään voinut saada
alkuasukkaita kulkemaan eteenpäin, ja Sheldon tiesi, että olisi ollut
sulaa hulluutta jatkaa matkaa viiden miehen voimalla. Hän seisoi
vyötäisiin ulottuvassa ruohikossa ja katsoi kaihomielin aaltoilevan
ruohotasangon ja pehmeäviivaisten kukkuloitten takaa näkyvää Lion's
Headia, valtavaa kalliohuippua, joka Guadalcanarin keskustasta kohosi
taivasta kohti. Se oli jokaisen saaren rantaa pitkin purjehtivan
merimiehen maantunnus, vuori, jolle valkoisen miehen jalka ei vielä
koskaan ollut astunut.
Samana iltana päivällisen jälkeen Sheldonin ja Joanin pelatessa
biljardia koira äkkiä haukahti pihamaalla ja Lalaperu, joka lähetettiin
katsomaan, mitä oli tapahtunut, toi sisään uupuneen ja pölyttyneen
alkuasukkaan, joka tahtoi puhua "ison valkoisen masterin" kanssa. Mies
pyysi niin hartaasti, että Sheldon päästi hänet puheilleen, vaikka
olikin jo myöhäinen ilta. Sheldon astui verannalle häntä tapaamaan ja
ensi silmäykseltä nähdessään hänen laihat kasvonsa ja riutuneen
ruumiinsa hän tiesi, että miehellä varmasti oli tärkeätä asiaa. Siitä
huolimatta hän kysyi ankarasti:
"Mitä sinä tulet näin myöhään, kun aurinko on jo laskenut?"
"Minu Charley", mutisi mies puolustautuen väsyneellä äänellä. "Minu asu
Binussa."
"Vai niin -- Binu-Charley? Mitä tahdot puhua minulle? Missä iso
valkoinen master on?"
Joan ja Sheldon kuuntelivat yhdessä Binu-Charleyn kertomusta. Hän
kuvaili Tudorin retkeä Balesunaa ylös: miten veneet oli kiskottu
koskista ylös, miten he olivat kulkeneet jokea myöten, joka luikerteli
ruohikoitten halki, miten valkoiset miehet lukemattomia kertoja olivat
huuhtoneet hiekkaa kultaa etsien. Hän kertoi ensimmäisistä pienistä
pyöreistä kukkuloista, viidakkopolkujen ihmishengen varalle
viritetyistä ansoista, salahaudoista, joiden reunat ja pohja olivat
täynnä teräviä keihäänkärkiä, ensimmäisistä heidän tapaamistaan
bushmanneista, jotka eivät olleet koskaan nähneet tupakkaa eivätkä
tunteneet polttamisen nautintoa, kiitteli heidän ystävällisyyttään,
kertoi kuinka retkikunta sitten tunkeutui yhä lähemmäksi Lion's Headin
rinteitä, kuinka valkoiset miehet kärsivät pensaikkohaavoista ja
malariasta ja kuinka järjettömästi he luottivat bushmanneihin.
"Koko aika minu sano valkoinen master", kertoi hän, "minu sano: Se
fella bushman se katso häne silmällä. Hän tietä paljon, hyvin paljon.
Kun teillä on pyssy, se bushman on hyvä, hyvin hyvä ystävä. Koko aika
hän katso tarkasti häne silmällä. Kun teillä ei ole pyssy, silloin se
bushman lyö teiltä pää poikki. Hän _kai-kai_ teidät kokonaan!"
Mutta bushmannit olivat olleet vielä kärsivällisempiä kuin
valkoihoiset. Viikkoja oli vierinyt eikä mitään väkivaltaisuuksia ollut
tapahtunut. Bushmannit tulivat yhä suuremmissa laumoissa valkoisten
leiriin ja toivat aina lahjaksi syötäviä juuria, sikoja ja lintuja,
villejä hedelmiä ja vihanneksia. Aina kun kullanetsijät siirsivät
leiriään, bushmannit tarjoutuivat kantamaan tavaroita. Ja valkoiset
miehet kävivät yhä huolettomammiksi. He eivät enää viitsineet olla
varuillaan eivätkä kantaa pyssyä ja patruunavyötä muassaan, vaan
alkoivat jättää aseensa leiriin lähtiessään kullanhakuun.
"Minu puhu koko aika iso valkoinen master, että hän katso tarkasti häne
silmällä. Ja valkoinen master hän teke iso nauru, sano Binu-Charley
aina sama pikku pikku lapsi -- he sano minu ole pikku pikku lapsi."
Sitten eräänä aamuna Binu-Charley huomasi naisten ja lasten kadonneen.
Tudor makasi juuri silloin kuumehoureissa heidän entisellä
leiripaikallaan, viiden mailin päässä pääleiristä, joka oli siirretty
nykyiseen paikkaansa, jotta retkikunta voisi tutkia eräitä kvartsiksi
epäiltyjä kerrostumia. Binu-Charley oli kummankin leirin keskivälillä,
kun naisten ja lasten katoaminen alkoi häntä epäilyttää.
"Minu ajattele", sanoi hän, "minu ajattele kovin. Monta musta Mary,
monta pikku lapsi kulke iso pitkä matka. Mikä syy? Minu tietä, iso
hyvin iso meteli tule pian. Minu pelkä kovin, minu pelkä. Minu juokse.
Minu juokse pian."
Hän oli heittänyt tajuttomana makaavan Tudorin olalleen ja kantanut
häntä mailin matkan takaisinpäin samaa tietä, jota he olivat tulleet.
Siitä hän oli poikennut uudelle syrjätielle, kantanut taakkaansa
neljännesmailin verran tiheimpään pensaikkoon ja piilottanut hänet
isoon banian-puuhun. Palatessaan leiriin pelastaakseen jos mahdollista
pyssyt ja matkavarusteet Binu-Charley oli nähnyt joukon bushmanneja
kulkevan heidän tietään ja piiloutunut pensaikkoon. Siinä istuessaan
hän oli kuullut kaksi laukausta leirin suunnalta. Muuta hän ei
tietänyt. Hän ei ollut nähnyt valkoisia miehiä sen jälkeen eikä
myöskään ollut uskaltanut lähestyä heidän vanhaa leiriänsä. Hän oli
palannut Tudorin luo ja oleillut hänen kanssaan piilopaikassaan
viikkokauden eläen villeillä hedelmillä ja muutamilla kyyhkysillä ja
papukaijoilla, jotka hänen oli onnistunut ampua kaaripyssyllä. Sitten
hän oli tullut Berandelle tuomaan uutisia. Hän kertoi, että Tudor oli
hyvin sairas, makasi päiväkausia yhtä mittaa tainnoksissa ja oli
tajuissaankin ollessaan hyvin heikko.
"Miksi et tapa valkoista masteria?" kysyi Joan. "Hänellä on hyvä pyssy,
paljon kangasta, paljon tupakkaa, monta veistä ja kaksi pikkupyssyä,
jotka ampuvat nopeasti pom-pom-pom -- niin juuri."
Mustaihoinen hymyili ovelasti.
"Minu ymmärtä se asia. Jos minu tappa se valkoinen master, niin iso
joukko valkoinen master tule Binuun ja olla niin helvetin vihainen ja
sano: 'Mikä tämä pyssy merkitse?' Jaa, ne tappa Binu-Charley kokonaan.
Paljo valkoinen master, paljo vihainen. Jos minu ei tappa häne, niin
hän anta minu paljo tupakka, paljo kangas, paljo kaikki hyvin paljo."
"Meillä on vain yksi mahdollisuus", sanoi Sheldon Joanille.
Tämä rummutti sormillaan pöytää ja odotti, sillävälin kuin Binu-Charley
tuijotti häneen väsyneesti, silmää räpäyttämättä.
"Lähden aikaisin huomisaamuna", jatkoi Sheldon.
"_Me_ lähdemme", oikaisi Joan. "Minä saan tahitilaisistani irti kaksi
kertaa niin paljon kuin te, ja sitäpaitsi valkoihoisen ei koskaan pidä
yksin antautua sellaisiin seikkailuihin."
Sheldon kohautti olkapäitään merkiksi siitä, että hän alistui, vaikk'ei
ollutkaan samaa mieltä. Hän tiesi, että olisi ollut turha vaiva ryhtyä
väittelemään Joanin kanssa, ja lohduttautui ajattelemalla, että taivas
ties mihin seikkailuihin hän voisi antautua, jos jäisi viikoksi yksin
Berandelle. Hän löi kätensä yhteen, ja seuraavan neljännestunnin ajan
palvelijat saivat viedä sanomia parakkeihin. Eräs miehistä lähetettiin
Balesunan kylään pyytämään vanhaa Sili'ä viipymättä saapumaan paikalle.
Valaanpyyntivene miehitettiin ja lähetettiin viemään Boucher'lle sanaa,
että hänen tuli heti lähteä Berandelle. Tahitilaisille jaettiin
ampumatarpeita ja varastosta otettiin säilykkeitä muutaman päivän
eväiksi. Viaburi kävi kalmankalpeaksi kuullessaan, että hänen tuli
seurata retkikuntaa, ja kaikkien ihmeeksi Lalaperu vapaaehtoisesti
tarjoutui lähtemään hänen sijastaan.
Sili saapui ylpeänä arvostaan, jota todisti sekin, että Beranden suuri
herra kutsui hänet öiseen aikaan neuvotteluihin, ja varmana
päätöksessään, ettei suostuisi astumaan tuumaakaan pelättyjen
bushmannien alueelle. Hän sanoi, että jos hänen mieltään olisi kysytty
silloin kun kullanetsijät lähtivät matkaan, niin hän olisi voinut
edeltäpäin kertoa heidän surkean loppunsa. Vain yksi kohtalo
odotti jokaista, joka uskalsi lähteä bushmannien maille: joutua
alkuasukkaitten ruoaksi. Ja edelleen hän tahtoi sanoa, vaikk'ei häneltä
oltu kysyttykään, että jos Sheldon aikoi lähteä pensaikkoihin, niin
hänkin tulisi syödyksi.
Sheldon kutsui paikalle erään päällysmiehistä ja pyysi häntä
valitsemaan kymmenen kookkainta, parasta ja voimakkainta Punga-Pungan
miestä.
"Ei rannikon asukkaita", varoitti Sheldon, "vaan sisämaan miehiä,
heillä on vahvat jalat. Pojat eivät tunne pyssyä, ja se ei ole hyvä.
Tuokaa vahvoja miehiä, jotka osaavat ampua."
Valiomiehiä olivatkin ne kymmenen, jotka astelivat verannalle ja
seisoivat siinä lyhtyjen valossa. Heidän paksut, jäntereiset säärensä
osoittivat heidän olevan sisämaalaisia. Jokaisella oli pitkäaikainen
kokemus pensaikkotaistelussa, useimmilla oli luodin tai keihään jälkiä
ruumiissaan, ja kaikki olivat hurjia ilosta saadessaan jättää
plantaasityön ikävän yksitoikkoisuuden ja päästessään tapporetkille.
Tappaminen oli heidän synnynnäinen kutsumuksensa eikä suinkaan ruohon
niittäminen, ja vaikka he eivät olisikaan uskaltaneet yksin tunkeutua
Guadalcanarin pensaikkoihin, niin he Sheldonin kaltaisen valkoisen
miehen turvissa ja sellainen valkoinen Mary mukanaan, millaiseksi he
tunsivat Joanin, saattoivat rauhallisina odottaa retkestä paljon
nautintoa ja iloa. Sitäpaitsi suuri herra oli heille kertonut, että nuo
kahdeksan tahitilaisjättiläistä lähtisivät mukaan.
Punga-Pungan vapaaehtoiset seisoivat siinä säihkyvin silmin ja
kasvojaan väännellen, alastoman ruumiin ainoana verhona kapeat vyöt ja
hirvittävät helyt koristuksenaan. Jokaisen nenässä riippui litteä
kilpikonnanluinen rengas, ja jokaisella oli savipiippu joko pistettynä
korvalehden läpi tai helmistä tehdyn käsivarsirenkaan ja käsivarren
väliin. Kaksi upeata villisian torahammasta koristi erään rintaa.
Toisen rinnalla riippui suunnattoman suuri kiilloitetusta
simpukankuoresta veistetty pyöreä laatta.
"Tulee kova tappelu", ilmoitti Sheldon heille lopuksi.
He irvistelivät ja astuivat tyytyväisinä jalalta toiselle.
"Ehkä bushmanni tekee teistä _kai-kaita"_, sanoi Sheldon vielä.
"Ei pelkoa", vastasi heidän puhemiehensä, muuan Kugu, roteva,
paksuhuulinen, etiooppialaisen näköinen mies. "Kukaties Punga-Pungan
mies _kai-hai_ bushmannin."
Sheldon pudisti nauraen päätään ja päästi heidät menemään, minkä
jälkeen hän lähti varastohuoneeseen etsimään pientä suojatelttaa Joania
varten.