Kuin miesten kesken.
Maailman kärsivällisinkin mies käy helposti kärsimättömäksi ollessaan
rakastunut -- ja Sheldon oli rakastunut. Hän nimitti itseänsä aasiksi
parikymmentä kertaa päivässä ja koetti pakottaa ajatuksensa toisille
urille pysyäkseen tasapainossa, mutta vielä useammin kuin parikymmentä
kertaa päivässä ne karkasivat ja kiertelivät Joanin ympärillä. Tuo
tyttö oli kuin mielenkiintoinen kysymysmerkki, ja hän tuumiskeli
alituisesti, miten voisi parhaiten häntä lähestyä.
Sheldon ei ollut tottunut rakastaja. Hänellä oli vain yksi kokemus
tältä alalta, ja silloinkin toinen oikeastaan oli ollut toimivana
osapuolena. Siitä jutusta hänellä oli ollut hyvin vähän iloa. Tämä
nykyinen oli jotakin aivan toista, ja hän vakuutti vakuuttamistaan
itselleen, että se oli tavallista vaikeampi tapaus aivan
erikoislaatuinen. Tämä nainen ei ainoastaan ollut haluton menemään
naimisiin, vaan hän ei ensinkään ollut nainen. Hän tunsi vilpitöntä
kauhua ajatellessaankin avioliittoa, nautti poikien huvituksista ja
haaveksi seikkailuja ja sen semmoista. Hän oli terve, hyvin
kehittynyt ja raikas, mutta niin kypsymätön, että aviomies hänen
tulevaisuudentuumissaan merkitsi vain haitallista estettä.
Mutta miten lähestyä häntä? Sheldon tunsi hänen intomielisen
vapaudenrakkautensa, hänen syvään juurtuneen vastenmielisyytensä
kaikkea pakkoa kohtaan. Kukaan mies ei koskaan saisi häntä omakseen
kietomalla käsivartensa hellästi hänen ympärilleen. Silloin hän
lentäisi tiehensä kuin pelästynyt lintu. Sillä tavoin häntä ei koskaan
saisi lähestyä, sen Sheldon tiesi. Hänen kädenpuristuksensa täytyi
pysyä sellaisena kuin se oli aina ollut, hyvän ystävän kädenlyöntinä.
Teoin hän ei koskaan saisi ilmaista tunteitaan. Siis sanoin. Mutta
miten löytää oikeat sanat? Vedota Joanin rakkauteen? Mutta hänessä ei
ollut sellaista rakkautta. Vedota hänen järkeensä? Mutta hän tuntui
ajattelevan pojan tavoin. Hän oli niin miellyttävä ja hieno kuin vain
hyvän kasvatuksen saanut nainen voi olla, mutta mikäli saattoi päättää,
toimi hänen henkinen minänsä suvuttomasti tai poikamaisesti. Ja
kuitenkin hänen täytyi löytää sanat, sillä jostakin ja joskus hänen
täytyi alkaa. Joanin mielen täytyi tottua tähän ajatukseen, hänet oli
ohjattava ajattelemaan avioliittoa.
Ja niin Sheldon kulmat kurtussa ratsasteli valvomassa plantaasin töitä,
mietti pulman ratkaisua mielessään ja terästi itseään ensimmäiseen
yritykseen. Hän laati toistakymmentä kekseliästä suunnitelmaa, joiden
avulla jää saataisiin murretuksi, mutta joka kerta joku ketjun rengas
petti ja keskustelu kääntyi odottamattomille ja sopimattomille urille.
Mutta sitten eräänä aamuna aivan odottamatta hänelle tarjoutui
otollinen tilaisuus.
"Beranden menestyminen on minun rakkain toivomukseni", oli Joan
vast'ikään sanonut heidän keskustellessaan kopran kuljetusmaksujen
alenemisesta.
"Tahdotteko kuulla, mikä on minun sydämeni rakkain toivomus?" sanoi
Sheldon ripeästi. "Haluaisin sanoa sen teille. Minä uneksin siitä. Se
on minun rakkain ajatukseni."
Hän vaikeni ja katsoi tarkkaan ja merkitsevästi Joaniin, mutta näki
selvään, että tämä ei odottanut saavansa kuulla mitään muuta kuin hänen
mielipiteensä jostakin aivan yleisestä asiasta.
"Tahdon kyllä, antakaa kuulua", sanoi Joan hiukan kärsimättömänä hänen
viivyttelystään.
"Minäkin ajattelen mielelläni Beranden menestymistä", sanoi hän, "mutta
se on toisarvoinen seikka. Se merkitsee minulle vähemmän kuin rakkain
toivomukseni, joka on, että te kerran jaatte Beranden kanssani
täydellisemmin kuin vain yhtiökumppaninani, että te kerran, kun olette
valmis, tulette vaimokseni."
Joan vetäytyi kauemmaksi hänestä, ikäänkuin käärmeen pistämänä. Hänen
kasvonsa kalpenivat äkkiä, ei neitseellisestä hämmennyksestä, vaan
suuttumuksesta, jonka Sheldon näki liekehtivän hänen silmissään.
"Ja pidätte siis päivänselvänä -- että minä kerran olen valmis siihen",
huusi hän kiihkeästi. Sitten hänen äänensä äkkiä muuttui kylmäksi ja
rauhalliseksi, ja hän puhui niinkuin Sheldon kuvitteli hänen puhuneen
liikeasioista Morganin ja Raffin kanssa Guvutussa. "Kuulkaahan minua,
mr Sheldon. Minä pidän teistä hyvin paljon, vaikka te olettekin
hidas ja mieluimmin nutustelette eteenpäin kuin myyrä, mutta minä
tahtoisin kerta kaikkiaan saada teidät ymmärtämään, että en ole tullut
Salomonin-saarille mennäkseni naimisiin' Sen vastuksen olisin voinut
saada niskoilleni kotonakin, ei minun olisi tarvinnut purjehtia
kymmentätuhatta mailia sitä etsimään. Minun täytyy hankkia
toimeentuloni ja tulin Salomonin-saarille tehdäkseni sen. _Minä_ en voi
hankkia toimeentuloani menemällä naimisiin, jotkut naiset ehkä voivat,
mutta minä en, kiitoksia vain paljon. Ja kun istuudun keskustelemaan
koprankuljetusmaksuista, niin en tahdo saada keskustelua höystetyksi
naimatarjouksilla. Sitäpaitsi -- sitäpaitsi..."
Hänen äänensä katkesi hetkeksi, ja kun hän jälleen alkoi puhua, oli
siinä suostutteleva sävy, joka melkein sai Sheldonin tuntemaan itsensä
pahantekijäksi.
"Ettekö huomaa, että se pilaa kaiken, tekee koko tämän tilanteen
mahdottomaksi... ja minä iloitsin niin meidän yhtiökumppanuudestamme ja
olin siitä ylpeä. Ettekö huomaa, etten minä voi jäädä teidän
yhtiökumppaniksenne, jos te teette minulle rakkaudentunnustuksia? Ja
minä olin niin onnellinen."
Pettymyksen kyynelet loistivat hänen silmissään, ja hän nielaisi äkkiä
nyyhkytyksen.
"Minähän varoitin teitä", sanoi Sheldon vakavasti. "Tällaiset oudot
suhteet miehen ja naisen välillä eivät voi kestää kauan. Sanoin sen
teille heti alussa."
"Sanoitte, sanoitte, kyllä minä muistan aivan hyvin mitä te sanoitte."
Hän oli taas suutuksissaan, ja naisellisen rukoileva sävy oli kadonnut.
"Te varoititte hyvin älykkäästi. Te piditte hyvin tarpeellisena
varoittaa minua kaikkien muitten Salomonin-saarten miesten paitsi
itsenne suhteen."
Tämä oli Sheldonille kuin isku vasten kasvoja. Joanin sanoihin
sisältyvä totuus karvasteli hänen mieltään, samoin se, että hän tunsi
hänen sittenkin olevan väärässä. Voitonriemun välke, joka loisti Joanin
silmistä hänen huomattuaan iskunsa osuneen, sai hänet vastaamaan.
"Asia ei ole niin yksipuolinen kuin te näytte luulevan", alkoi hän.
"Minulla oli hyvin hyvä olla Berandella, ennenkuin te tulitte. Ainakaan
minun ei tarvinnut sietää sitä häpeää, että minua olisi syytetty
alhaisesta menettelystä, kuten te nyt juuri olette minua syyttänyt,
Muistakaa, pyydän teitä, muistakaa, että minä en ollut kutsunut teitä
Berandelle. En edes kehoittanut teitä jäämään tänne. Jäämällä te juuri
saitte aikaan tämän -- teille -- epämiellyttävän tilanteen. Jäämällä te
tulitte minulle kiusaukseksi ja nyt tahdotte syyttää minua siitä. Minä
en ollut hyvilläni siitä, että te jäitte tänne. Silloin en ollut teihin
rakastunut. Olisin tahtonut saada teidät lähtemään Sydneyhin tai
palaamaan Hawaiille. Mutta te halusitte itsepäisesti jäädä tänne. Te
olette suorastaan..."
Hän vaikeni etsiäkseen lempeämpää sanaa kuin se, joka jo oli noussut
hänen huulilleen, mutta Joan vei häneltä sanat suusta.
"... tyrkyttänyt itseäni teille -- niin juuri te aioitte sanoa",
huudahti Joan posket taisteluhalusta palaen. "Jatkakaa pois vain! Älkää
välittäkö siitä, mitä minä voin tuntea..."
"Olkoon menneeksi", sanoi Sheldon päättäväisesti huomaten, että
keskustelu oli muuttumaisillaan koulupoikamaiseksi myrkyllisten
huomautusten singauttelemiseksi. "Te olette itsepäisesti tahtonut, että
kohtelisin teitä kuten miestä. Johdonmukaisuus vaatisi teitä puhumaan
kuin mies ja miehen tavoin kuuntelemaan toisen miehen puhetta. Ja nyt
teidän täytyy kuunnella. Te ette ole syypää siihen, että tämä
epämiellyttävä tilanne on syntynyt. En ole syyttänyt teitä mistään,
muistakaa se. Ja samasta syystä teidän ei pitäisi syyttää minua
mistään."
Hän huomasi Joanin rinnan kohoavan ja laskevan hänen istuessaan siinä
kädet nyrkissä, ja hänen täytyi ponnistella voidakseen olla ojentamatta
käsivarttaan ja kietomatta sitä hänen ympärilleen ja sensijaan kehittää
kylmästi harkittua sotasuunnitelmaansa. Hän oli jo sanomaisillaan
hänelle, että hän oli maailman viehättävin poika, mutta hän luopui
kaikista turhista sivuhyppäyksistä ja tyytyi tosiseikkojen ja
tapahtumien esittämiseen.
"Te ette voi mitään sille, että olette sellainen kuin olette. Te ette
voi mitään sille, että minun mielestäni olette hyvin viehättävä olento.
Te olette herättänyt minussa halun saada teidät omakseni. Te ette
tarkoittanut sitä, ette millään tavoin koettanut herättää rakkauttani,
mutta te olitte niin luotu, että sen piti tapahtua, siinä kaikki. Ja
minä olin niin luotu, että minun täytyi tuntea halua saada teidät
vaimokseni. Mutta minäkään en voi mitään sille, että olen se mikä olen.
En voi tahdonponnistuksella tappaa haluani saada teidät omakseni,
niinkuin tekään ette voi tehdä itseänne minulle vastenmieliseksi,
vaikka haluaisittekin."
"Uh tuota haluamista, tuota 'saada teidät omakseni'!" keskeytti Joan
harmistuneena. "En minä sentään ole mikään idiootti. Ymmärrän kyllä
yhtä ja toista. Ja koko tämä juttu on niin typerä ja järjetön -- ja
epämiellyttävä. Tahtoisin päästä siitä kokonaan. Luulen todenteolla,
että minun olisi hyvin viisasta naida Noa-Noa tai Adamu-Adam tai tuo
Lalaperu tai kuka musta hyvänsä. Silloin voisin käskeä häntä mielin
määrin ja pitää hänet loitolla itsestäni, ja teidänlaisenne miehet
jättäisivät minut rauhaan eivätkä puhuisi minulle avioliitosta ja
haluamisesta ja omistamisesta."
Sheldon nauroi vastoin tahtoaan ja vaikka häntä oikeastaan ei ensinkään
naurattanut.
"Teillä ei näytä olevan sydäntä nimeksikään" sanoi hän kiivaasti.
"Siksikö, että minulla on sydän, joka ei kaipaa miestä
hallitsijakseen?" Joan tarttui heti riitahansikkaaseen. "Olkoon
menneeksi! Olen sydämetön -- mitä te siis vielä tahdotte?"
"Tahdon kysyä teiltä, miksi näytätte siltä, kuin olisitte nainen. Miksi
teillä on naisen ruumis, naisen huulet, ihanat naisen hiukset. Ja minä
vastaan itse: siksi, että te olette nainen -- vaikka nainen teissä
nukkuu. Mutta kerran hän herää."
"Varjelkoon taivas!" huudahti Joan äkkiä niin vilpittömästi kauhistuen,
että Sheldon alkoi nauraa ja Joaninkin täytyi hymyillä itselleen.
"Minulla on vielä jotakin teille sanottavana", jatkoi Sheldon. "Koetin
todellakin suojella teitä jokaista muuta Salomonin-saarten miestä ja
samoin itseänne vastaan. Mitä minuun itseeni tulee, en voinut
uneksiakaan vaaran uhkaavan siltä taholta. Niinpä minun ei onnistunut
suojella teitä itseltäni. Minun ei onnistunut ensinkään suojella teitä.
Te olitte itsepäinen ja teitte mitä tahdoitte, aivan kuin ei minua
olisi ollut olemassakaan -- korjasitte kareilta haaksirikkoutuneita
kuunareita, pestailitte Malaitalla ja purjehditte kapteenina
kuunarillanne, te, yksinäinen, turvaton tyttö Salomonin-saarten
pahimpien lurjusten seurassa. Fowler! Ja Brahms! Ja Curtis! Ja niin
johdonmukainen on ihmisen luonne -- olen suora, kuten huomaatte -- että
rakastan teitä senkin takia. Rakastan teitä kaiken vuoksi, juuri
sellaisena kuin olette."
Joanin kasvoille tuli kiusaantunut ilme, ja hän kohotti vastustellen
kättään.
"Älkää tehkö noin", sanoi Sheldon. "Teillä ei ole oikeutta olla
kauhuissanne, kun minä puhun teille rakkaudestani. Muistakaa, että me
puhumme keskenämme kuin kaksi miestä. Meidän keskustelumme kannalta
katsoen te olette mies. Nainen teissä on vain satunnainen,
epäoleellinen, tänne kuulumaton, sivuseikka. Teidän on täytynyt kuulla
minun suoraan tunnustavan sen oudon tosiasian, että rakastan teitä.
Mutta nyt en enää kiusaa teitä puhumalla rakkaudestani. Elämämme tulee
jatkumaan kuten tähänkin asti. Vaikka minä rakastankin teitä, on teidän
parempi ja turvallisempi olla Berandella kuin missään muualla
Salomonin-saarilla. Mutta tämän miehisen keskustelumme lopuksi
tahtoisin pyytää teitä silloin tällöin muistamaan, että rakastan teitä
ja että elämäni onnellisin päivä tulee olemaan se, jolloin te suostutte
tulemaan vaimokseni. Tahtoisin, että joskus ajattelisitte sitä, ettehän
voi olla sitä kokonaan ajattelematta. Ja nyt emme puhu siitä sen
enempää. Tässä käteni -- kuin miesten kesken."
Hän ojensi kätensä. Joan epäröi, mutta puristi sitä sitten
sydämellisesti ja hymyili kyynelten läpi.
"Toivoisin --", sanoi hän epävarmalla äänellä, "toivoisinpa, että te
tuon mustan Maryn sijasta olisitte antanut minulle jonkun, joka olisi
minulle kiroillut."
Ja nämä arvoitukselliset sanat lausuttuaan hän kääntyi poispäin.