Kadonnut lelu.
"Kas niin", sanoi Joan huoahtaen, "nyt olen osoittanut teille muutamia
ripeitä amerikkalaisia toimintatapoja, jotka menestyvät ja vievät
tuloksiin, ja kuitenkin te taas aiotte jatkaa hidasta myyräntyötänne."
Viisi päivää oli kulunut, ja Joan ja Sheldon seisoivat verannalla
katsoen "Marthaa", joka suunnaten kulkunsa tiukasti tuulta vastaan
loittoni rannasta. Noina viitenä päivänä Joan ei ollut sanallakaan
ilmaissut hartainta toivomustaan, mutta Sheldon, joka tähän seikkaan
nähden luki hänen ajatuksensa kuin avoimesta kirjasta, oli huomannut
hänen parikymmentä kertaa johtavan puheen siihen suuntaan toivoen, että
Sheldon itse ehdottaisi, että hän ottaisi "Marthan" päällikkyyden
huostaansa. Hän oli odottanut, että Sheldon sanoisi ratkaisevan sanan,
ja oli vahvasti päättänyt olla itse sitä sanomatta. Sopivan laivurin
hankkiminen oli ollut vaikea tehtävä. Joan oli aluksestaan
mustasukkainen, eikä kukaan ehdotetuista ollut häntä tyydyttänyt.
"Olesenko?" oli hän kysynyt. "Hän menee kyllä mukiin 'Flibbertyllä',
kun minä tahitilaisineni olen saapuvilla, niin että voin pelastaa
aluksen, kun se on menemäisillään kappaleiksi hänen velttoutensa takia.
Mutta 'Marthan' kapteenina? Mahdotonta!"
"Munster? Niin, hän on Salomonin-saarten ainoa kapteeni, joka hoitaa
virkaansa niin että se minua miellyttää. Mutta hänestäkin tiedetään
pahaa. Hänen syynsä oli, että 'Umbawa' joutui haaksirikkoon ja
sataneljäkymmentä henkeä hukkui. Hän oli ensimmäinen perämies ja hoiti
päällikkyyttä. Toimi tietoisesti vasten annettuja määräyksiä. Ei ole
ihme, että hänet erotettiin...
"Christian Young ei ole koskaan kuljettanut isoa laivaa. Ja
sitäpaitsi meillä ei ole varaa maksaa hänelle niin paljoa kuin hän
ansaitsee 'Minervalla'. Sparrowhawk on hyvä mies --- käskyjä
täyttämään. Omaa aloitekykyä hänessä ei ole vähääkään. Hän on taitava
merimies, mutta ei kelpaa hoitamaan päällikkyyttä. Sanon teille, että
olin aivan hermostunut koko ajan, kun hän oli 'Flibbertyn' päällikkönä
Punga-Pungassa, kun minun täytyi pitää huolta 'Marthasta'."
Ja niin oli aina käynyt. Ei yksikään ehdotettu nimi tyydyttänyt häntä,
ja hänen sattuvat arvostelunsa saivat Sheldonin hämmästymään.
Kymmenisen kertaa Joan oli vähällä saada hänet tunnustamaan, että sen
arvostelun mukaan, jonka hän oli antanut Salomonin-saarten
merimiehistä, hän itse oli ainoa "Marthan" päälliköksi sopiva henkilö.
Mutta joka kerta Sheldon hillitsi itsensä, ja Joanin ylpeys esti häntä
itseään sitä ehdottamasta. "Mies, joka pystyy ohjaamaan pientä
valasvenettä, ei silti aina sovi kuunarin kapteeniksi", vastasi hän
kerrankin erääseen Sheldonin väitteeseen. "Sitäpaitsi 'Marthan'
kaltaisen laivan päälliköksi tarvitaan laajakatseinen mies, joka osaa
nähdä asiat suuressa mittakaavassa; häneltä vaaditaan kykyä ja
yritteliäisyyttä."
"Mutta jos teidän tahitilaisenne ovat mukana laivassa..." Sheldon
koetti toista keinoa.
"Ei ainoakaan tahitilaisistani lähde mukaan", oli Joan heti vastannut.
"Minun mieheni pysyvät siellä missä minäkin. Enhän voi tietää, milloin
tulen heitä tarvitsemaan. Kun minä purjehdin jonnekin, niin he tulevat
kanssani, mutta jos minä jään maihin, niin hekin jäävät. Kyllä minä
keksin heille yllin kyllin työtä täällä plantaasilla. Olette nähnyt
heidän raivaavan maata ja tiedätte, että jok'ainoa heistä on viiden
kuuden teidän ihmissyöjänne arvoinen."
Ja niinpä Joan nyt seisoi Sheldonin vieressä ja huokasi nähdessään
"Marthan" luovivan merelle vanha Savo-saarelta kutsuttu Kinross
päällikkönään.
"Kinross on vanha kivettymä", sanoi hän, ja hitunen katkeruutta väreili
hänen äänessään. "Hän ei koskaan tule uhkarohkeudellaan aiheuttamaan
haaksirikkoa, siitä voitte olla varma, mutta hän on aivan lapsellisen
pelkurimainen, ja pelkurimaiset laivurit tekevät aivan yhtä usein
haaksirikkoja kuin uhkarohkeat. Jonakin päivänä 'Martha' joutuu
haaksirikkoon siksi, että on vain yksi pelastuksen mahdollisuus eikä
Kinross uskalla koettaa sitä. Minä tunnen hänen kaltaisensa merimiehet.
Peläten käyttää hyväksensä otollista tuulenpuuskaa, joka veisi hänet
määränpäähän kahdessakymmenessä tunnissa, hän tyvenen tullen jää
paikalleen istumaan ja saa viikkokauden pyrkiä satamaansa. Kyllä
'Martha' tulee ansaitsemaan rahaa hänen ollessaan kapteenina, siitä ei
ole epäilystä, mutta ei läheskään niin paljoa kuin se ansaitsisi täysin
kykenevän päällikön kuljettamana."
Hän vaikeni ja katsoi punoittavin poskin ja silmät säteillen merelle.
"Taivas! Se on hurmaava! Katsokaa, millaiset vuot se kyntää,
ja kuitenkaan tämä tuuli ei ole vielä mitään. Mutta eipä se
olekaan pohjattu tavallisella valkometallilla, vaan joka tuuma on
sotalaiva-vaskea. Minä panin miehiä kiilloittamaan sitä kookospähkinän
kuvulla, silloin kun sitä korjattiin Punga-Pungassa. Se oli
hylkeenpyyntialus, ennenkuin tämä kullanetsijäretkikunta sai sen
haltuunsa. Ja hylkeenpyyntilaivan pitää olla hyvä purjehtija. Ne ovat
useammin kuin kerran luikkineet venäläisten toisen luokan risteilijäin
kynsistä ylhäällä Siperian vesillä. Sanonpa suoraan, että jos olisin
voinut uneksiakaan, että minua Guvutussa odotti niin suuri onni, että
sain sen vähemmällä kuin kolmellasadalla dollarilla, niin en koskaan
olisi ruvennut teidän yhtiökumppaniksenne. Ja siinä tapauksessa minä
nyt purjehtisin sillä."
Sheldon huomasi yht'äkkiä, miten oikeassa Joan oli. Sen mitä hän
oli tehnyt, hän olisi tehnyt vaikkakaan ei olisi ollut hänen
yhtiökumppaninsa. Ja hän, Sheldon, ei ollut millään tavoin ottanut osaa
"Marthan" pelastamiseen. Omin avuin ja neuvoin, Guvutun irvihampaitten
naurun alaisena ja miesten sellaisten kuin Morganin ja Raffin kanssa
kilpaillen, hän oli antautunut seikkailuunsa ja suoriutunut siitä
kunnialla.
"Kun te puhutte noin, alkaa minusta tuntua siltä, kuin olisin paha iso
mies, joka on ottanut pieneltä lapselta hänen rakkaimman lelunsa",
sanoi Sheldon äkkiä katuvaisena.
"Ja se pieni lapsi itkee leluaan."
Joan katsoi häntä silmiin, ja Sheldon huomasi, että hänen huulensa
hiukan vapisivat ja silmänsä olivat kosteat. Nyt hän taas oli poika
kiireestä kantapäähän, ajatteli Sheldon, poika, joka itki pientä
leikkilaivaansa. Ja kuitenkin hän samalla oli nainen. Mikä
ristiriitaisuuksien yhdistelmä hän olikaan! Ja Sheldon mietti
mielessään, olisikohan rakastanut häntä niinkuin nyt rakasti, jos hän
olisi ollut pelkkä nainen eikä ensinkään poika. Ja hänet valtasi
tietoisuus siitä, että hän rakasti Joania juuri sellaisena kuin hän
oli, hänen poikamaisuuttaan samoin kuin hänen olentonsa muitakin
puolia, rakasti sitä kokonaisuutta, joka ei olisi ollut sama, jos joku
sen osa olisi ollut toisenlainen.
"Mutta pieni lapsi ei enää itke", kuuli hän Joanin sanovan. "Tuo oli
viimeinen nyyhkytys. Tiedän, että ellei Kinross saata laivaa
perikatoon, niin te jonakin päivänä uskotte sen yhtiökumppaninne
huostaan. Ja nyt en enää aio nalkuttaa. Mutta toivoisin teidän
ymmärtävän, mitä minä tunnen. Minun tunteeni eivät ole vain kuin
'Marthan' ostajan tai rakentajan. Minä olen sen pelastanut. Minä autoin
sen karilta. Minä pelastin sen joutumasta meren hautaan, vaikka
pidettiin uhkarohkeana panna viisikymmentä puntaa alttiiksi koko
yritykseen. Se on minun omani, aivan erikoisesti minun omani. Ilman
minua sitä ei olisi olemassa. Tuo kova luoteismyrsky olisi tehnyt siitä
lopun, ennenkuin se olisi kolmeakaan tuntia puhaltanut. Ja sitten minä
olen purjehtinut sillä, ja se kulkee kuin noiduttu, aivan kuin
noiduttu. Esimerkiksi käännöksissä! 'Marthaa' teidän ei tarvitse
mairitella nostamalla etupurjetta, vähentämällä isoapurjetta ja
hiljentämällä vauhtia ruorilla. Ei, ruori alas vain, ja se kääntyy
aivan kuin ori, jolla on suitset suussa. Ja sen saa kulkemaan taapäin
kuin höyrylaivan. Tein sen Langa-Langassa karin ja rantahietikon
välillä. Se oli suurenmoista... Mutta te ette rakasta laivoja niinkuin
minä, ja minä tiedän, että teidän mielestänne olen naurettava. Mutta
kyllä minä vielä kerran taas purjehdin 'Marthalla'. Tiedän sen. Tiedän
sen."
Vastaukseksi Sheldon -- ennakolta ensinkään harkitsematta tekoaan
ojensi kätensä ja laski sen Joanin kädelle, joka lepäsi kaidepuulla.
Mutta hän tiesi -- eikä siitä ollut vähintäkään epäilystä -- että hän
sai vastauksen kädenpuristukseensa pojalta, pojalta, joka suri lelunsa
menettämistä. Tuo ajatus jäähdytti häntä. Hän ei ollut todellisuudessa
koskaan ollut Joania lähempänä, mutta samalla tämä ilmeisesti ei ollut
koskaan ollut hänestä niin kaukana kuin nyt. Hän ei varmaan ollut edes
tietoinen siitä, että Sheldon oli koskettanut hänen kättään. Hän oli
suruissaan 'Marthan' lähdöstä, ja Sheldonin käsi oli hänelle kuin kenen
tahansa -- parhaassa tapauksessa ystävän -- käsi.
Sheldon veti takaisin kätensä ja asteli hermostuneena poispäin.
"Miksi ihmeessä hän ei nosta isoa haruspurjetta?" kysyi Joan
harmistuneena. "Se antaisi 'Martha'-muorille aika vauhdin tällä
tuulella. Mutta tiedänhän minä, mitä lajia ukko Kinross on. Hän on
sellainen laivuri, joka loikoilee kolme päivää märssypurje kahdesti
reivattuna odottaen ja peläten kovaa tuulenpuuskaa, joka ei tulehan.
Varovainenko? Tottahan toki, aivan onnettoman varovainen."
Sheldon kääntyi takaisin.
"Olkaa huoleti", sanoi hän. "Voitte lähteä purjehtimaan 'Marthalla'
milloin ikänä haluatte -- vaikka pestausretkelle Malaitalle, jos
mielenne tekee."
Hän teki suuren myönnytyksen ja tunsi tekevänsä sen vastoin todellista
vakaumustaan. Mutta Joanin vastaus sai hänet hämmästymään.
"Ukko Kinross kapteenina?" kysyi hän. "Ei kiitos. Hän saisi minut
tekemään itsemurhan. Minä en jaksaisi nähdä, miten hän kohtelee
'Marthaa'. Hermoni menisivät aivan hunningolle. En koskaan aio astua
'Marthat kannelle muuten kuin sen päällikkönä. Minä olen merimies kuten
isänikin, eikä hän koskaan sietänyt nähdä laivaa huonosti hoidettavan.
Näittekö, miten Kinross lähti liikkeelle? Se ei ollut kaunista. Ja mitä
melua hän piti lähtiessään! Ukko Noa oli varmaan taitavampi lähtiessään
matkaan arkkeineen."
"Mutta pääsee kai hän kuitenkin perille", sanoi Sheldon hymyillen.
"Pääsihän Noakin."
"Ja se oli pääasia."
"Niin oli -- ihmisille, jotka elivät ennen vedenpaisumusta."
Hän katsoi taas kauan "Marthaan" päin ja kääntyi sitten Sheldonin
puoleen.
"Te olette kehnoa joukkoa täällä alhaalla, mitä laivoihin tulee,
ainakin useimmat teistä. Christian Young on kyllä all right,
Munsterilla on oma yltiöpäinen tyylinsä, ja vanha Nielsen kuuluu olleen
tuhti äijä. Mutta ei kenelläkään muulla niistä, joita olen täällä
nähnyt, ole oikeata reippautta, vauhtia, kykyä, ei oikeata merimiehen
ylpeyttä. He ovat velttoja, hitaita nahjuksia ja kulkevat rauhassa
eteenpäin, kunnes pääsevät perille -- taivas tiesi milloin. Mutta
kerran minä näytän teille miten 'Marthaa' on käsiteltävä. Nostan
ankkurin ja lähden matkaan semmoista vauhtia, että päätänne aikaa
pyörryttää -- ja ohjaan sen Guvutun rantaan laskematta kertaakaan
ankkuria."
Hän vaikeni hengästyneenä ja purskahti sitten nauruun, joka ilmeisesti
kohdistui häneen itseensä.
"Kinross vanhus nostaa sittenkin haruspurjeen", sanoi Sheldon
rauhallisesti.
"Eihän!" huudahti Joan epäuskoisesti, katsahti merelle ja juoksi sitten
noutamaan kaukoputken.
Hän katsoi tarkasti toimitusta kaukoputkella, ja Sheldon, joka tutki
hänen kasvojensa ilmeitä, huomasi, ettei laivuri ollut menetellyt
edukseen.
Viimein Joan surkeasti huoahtaen otti kaukoputken silmiltään.
"Pannukakku tuli koko yrityksestä", sanoi hän, "ja nyt hän koettaa
uudestaan. Ja tuollainen mies saa ohjata 'Marthan' kaltaista hurmaavaa
alusta. No onhan tämä ainakin hyvä este avioliitolle heidän kesken. Ei,
en tahdo enää katsoa. Tulkaa sisään ja pelatkaamme rauhallinen,
vanhanaikainen peli biljardia. Ja sitten minä satuloin hevosen ja
lähden kyyhkysiä metsästämään. Tuletteko mukaan?"
Tuntia myöhemmin, juuri kun he ratsastivat pihamaalta, Joan käännähti
satulassaan luodakseen viimeisen silmäyksen "Marthaan", joka näkyi
kaukaisena pilkkuna Floridan rantaa vastaan.
"Uskotteko, että Tudor hämmästyy saadessaan tietää, että minä omistan
'Marthan'?" sanoi hän sitten naurahtaen. "Ajatelkaahan! Ellei hän löydä
täällä kultaa, niin hän saa ostaa höyrylaivalipun päästäkseen
Salomonin-saarilta."
Iloisesti nauraen hän ratsasti veräjästä. Mutta äkkiä hänen naurunsa
muuttui laimeaksi ja hän seisautti ratsunsa. Sheldon katsahti häneen
tutkivasti, ja huokasi, että hänen kasvoihinsa ilmestyi
punertavankeltaisia ja vihreitä täpliä.
"Se on kuume", sanoi hän. "Minun täytyy kääntyä takaisin."
Heidän tultuaan jälleen pihamaalle häntä värisytti ja puistatti, niin
että Sheldonin piti auttaa häntä laskeutumaan hevosen selästä.
"Lystikästä, eikö totta?" sanoi Joan, ja hänen hampaansa kalisivat.
"Aivan kuin merikipu, aivan vaaratonta, mutta tekee ihmisen hirveän
viheliäiseksi, niin kauan kuin sitä kestää. Menen nukkumaan. Lähettäkää
Noa-Noa ja Viaburi luokseni. Antakaa Ornfirin lämmittää vettä.
Neljännestunnin kuluttua olen aivan poissa suunniltani. Mutta illalla
olen taas kunnossa, Se iskee minuun aina ankarasti, mutta menee pian
ohitse. Miten ikävää, että metsästysretki täytyi jättää. Kiitos, olen
all right."
Sheldon teki niinkuin Joan oli pyytänyt, lähetti hänelle kuumaa vettä
ja istuutui sitten kuistille turhaan koettaen mielenkiinnolla syventyä
kaksi kuukautta vanhoihin Sydneyn sanomalehtiin. Alituisesti hänen
katseensa lensi pihan poikki ruohomajaa kohti. Ja hän päätteli, että
täkäläiset valkoiset miehet varmasti olivat oikeassa siinä, että
Salomonin-saaret eivät sopineet naisen oleskelupaikaksi.
Hän löi käsiään yhteen, ja Lalaperu tuli juoksujalkaa paikalle.
"Kuulehan, sinä!" sanoi hän pojalle. "Mene parakille, tuo mustat Maryt,
hyvin monta, kaikki."
Muutamaa minuuttia myöhemmin Beranden kaksitoista mustaihoista naista
seisoivat rivissä hänen edessään. Hän katsoi heitä arvostelevasti ja
valitsi lopulta erään, joka oli nuori ja niin sievä kuin hänen
rotuisensa yleensä saattoi olla ja jonka ruumiissa ei näkynyt ihotaudin
merkkejä.
"Mikä nimi?" kysyi Sheldon. "Sangui?"
"Minu Mahua", oli vastaus.
"All right, sinä Mahua. Lakkaa keittämästä ruokaa parakissa. Tule
valkoisen Maryn luo. Koko aika sinun pitää olla hänen luonaan.
Ymmärrätkö?"
"Minu ymmärrä", mutisi tyttö ja meni Sheldonin viittauksesta suoraa
päätä ruohomajaan.
"Miten on?" kysyi Sheldon Viaburilta, joka astui ruohomajasta.
"Paljo sairas", vastasi tämä. "Valkoinen Mary puhu paljon, hyvin paljon
koko aika. Koko aika puhu häne suuri kuunari."
Sheldon nyökäytti päätään. Hän ymmärsi. "Marthan" menettäminen oli
aiheuttanut kuumeen. Se olisi tullut joka tapauksessa ennemmin tai
myöhemmin, mutta pettymys oli jouduttanut sitä. Hän sytytti savukkeen
ja oli sen savukiehkuroissa näkevinään englantilaisen äitinsä ja mietti
mielessään, tokkopa äiti voisi ymmärtää, että poikansa rakasti naista,
joka itki sitä, ettei saanut olla ihmissyöjäsaarten vesillä purjehtivan
laivan kapteenina.