Kirjat ovat joskus oikeassa.
Kului useita rauhallisia viikkoja. Viime aikojen taajojen
laivavierailujen jälkeen vanha rauha jälleen palasi Berandelle. Sheldon
jatkoi kiertokäyntejään viljelyksillä, raivasi pensaikkoja, kuivasi
kopraa, rakensi siltoja ja ratsasteli työmailleen Joanin ostamilla
hevosilla. Hän ei ollut kuullut mitään uutta Joanista. Laivat, jotka
kävivät pestaamassa työmiehiä Malaitalta, jättivät säännöllisesti
Punga-Pungan rauhaan, ja "Clansman", samoalainen pestauslaiva, joka
eräänä iltana auringonlaskun aikaan laski ankkurinsa Beranden
edustalle, biljardin ja juttuhetkisen houkuttelemana, toi Sion
alkuasukkaitten kertoman tiedon, että Punga-Pungassa oli käyty
taisteluita. Mutta koska nämä huhut olivat kulkeneet koko suuren saaren
poikki, ei niihin ollut paljonkaan luottamista.
Sydneystä tuleva höyrylaiva "Kammambo" keskeytti Berandella vallitsevan
hiljaisuuden tunniksi tuoden maihin postia ja elintarpeita sekä Joanin
tilaamat puut ja siemenet. "Minerva", joka oli matkalla Cape Marshiin,
toi kaksi lehmää Nogista. Ja "Apostle", joka kiiruhti takaisin Tulagiin
tavatakseen Sydneyn-höyryn, lähetti Ulavasta tuodut appelsiini- ja
sitruunapuut veneellä maihin. Kaikkina näinä viikkoina vallitsi
suurenmoisen ihana ilma. Oli päiviä, jolloin meri lepäsi
peilikirkkaana, värähtämättä, ja päiviä, jolloin milloin mistäkin
tulevat tuulahdukset tuntikausia kevyesti väreilyttivät sen pintaa.
Mutta maatuuli palasi säännöllisesti illan tullen, ja öiseen aikaan
saattoi jokin kutteri tai ketchi kulkea ohi, mutta ne olivat aina liian
innokkaat käyttämään tuulta hyväkseen malttaakseen jäädä ankkuriin edes
tunniksi.
Sitten tuli kauan odotettu luoteismyrsky. Se raivosi kahdeksan päivää
heiketen vain silloin tällöin hetkeksi, muutti suuntaa asteen tai pari,
ja yltyi jälleen kahta raivoisammin myllertämään. Sheldon piti
rakennuksia tarkoin silmällä; Balesunan vesi kohosi kohoamistaan ja
teki niin kiivaita hyökkäyksiä juuri sitä äyrästä vastaan, jota Joan
oli neuvonut suojelemaan, että Sheldon lähetti kaikki miehet
ehkäisemään virran tuhotöitä.
Myrskyn tauottua tuli taas kaunis ilma, ja eräänä aamuna Sheldon
jätti miehet työhön ja ratsasti pyssyineen kyyhkysiä ampumaan. Kahta
tuntia myöhemmin eräs palvelija hengästyneenä ja ruumis okain ja
risujen raapimana juoksi hänen luokseen kertoen, että "Martha",
"Flibberty-Gibbet" ja "Emily" olivat purjehtineet Beranden satamaan.
Tullen vastakkaiselta suunnalta pihamaalle Sheldon ei nähnyt mitään,
ennenkuin oli kiertänyt bangalon nurkan. Mutta samassa hän näkikin
kaiken -- ensiksi vilaukselta meren, jolla "Martha" lepäsi suurena ja
mahtavana, kutterin ja ketchin, jotka olivat auttaneet sen karilta,
sitten suuren joukon äsken paikalle tuotuja ihmissyöjiä, jotka
seisoivat verannan portaitten edessä jännittyneinä odottaen. Heillä oli
kullakin yllään lumivalkoinen lava-lava, siitä Sheldon päätteli, että
he olivat uusia työmiehiä. Eräs joukosta laskeutui juuri portaita
myöten muitten luo, ja toinen, nimeltä kutsuttuna astui portaita ylös.
Ääni, joka oli lausunut nimen, oli Joanin, ja Sheldon kiristi ohjaksia
ja seurasi tarkkaavaisesti. Joan istui verannalla pöydän takana
Munsterin ja hänen valkoihoisen perämiehensä välissä. Kaikki kolme
merkitsivät jotakin pitkiin luetteloihin, Joan teki kysymyksiä ja
kirjoitti vastaukset Beranden suureen, punakantiseen työkirjaan.
"Mikä nimi?" kysyi hän portailla seisovalta mustaihoiselta.
"Tagari", oli vastaus. Mies irvisti ja pyöritteli uteliaasti silmiään
-- hän ei ollut koskaan ennen nähnyt valkoisen miehen asumusta.
"Mikä paikka sinu koti?"
"Bangura."
Ei kukaan ollut huomannut Sheldonia, ja hän istui yhä hevosensa selässä
ja katseli. Miehen vastaus ja pestauskirjojen merkinnät eivät
vastanneet toisiaan. Tämä aiheutti keskustelua, kunnes Munster ratkaisi
pulman.
"Bangurako?" sanoi hän. "Sehän on tuo pieni rantatörmä Lattan lahden
perukassa. Tähän hänet on merkitty Lattasta kotoisin olevaksi -- kas,
tuossa se on, 'Tagari, Latta'."
"Mihin paikkaan sinä menet, kun lopetat työsi valkoisen herran luona?"
kysyi Joan.
"Bangura", vastasi mies, ja Joan merkitsi paikan kirjaansa.
"Ogu!" kutsui Joan.
Tagari astui portaita alas, ja toinen musta mies tuli hänen sijaansa.
Mutta juuri ennenkuin Tagari oli ehtinyt alimmalle portaalle, hän
huomasi Sheldonin. Hevonen oli ensimmäinen, jonka miesparka eläissään
oli nähnyt, Ja hän päästi kauhun ulvahduksen ja ryntäsi kuin mieletön
portaita ylös. Samassa silmänräpäyksessä koko musta lauma kauhun
valtaamana pakeni Sheldonin läheisyydestä. Palvelijat nauraa irvistivät
ja koettivat rohkaista ja selitellä. Viimein hurja pako saatiinkin
pysähdytetyksi, ja vastapestatut pääkallonpyytäjät palasivat paikalle
painautuen lähelle toisiaan ja epäluuloisesti tuijottaen kauhistavaan
hirviöön.
"Halloo!" huudahti Joan. "Mitä te ajattelette? Tehän peloitatte kaikki
minun mieheni käpälämäkeen. Tulkaa tänne!"
"Mitä arvelette heistä?" kysyi hän heidän käteltyään toisiaan. "Ja mitä
arvelette tuosta?" -- hän osoitti "Marthaa" kädellään. "Minä luulin,
että olitte hylännyt koko plantaasin ja että minun täytyi viedä miehet
asuntoihinsa. Eivätkö he ole kauniit katsella? Näettekö tuon
halkinenäisen? Hän on ainoa, joka ei ole Punga-Pungan rannikolta. Ja
kuitenkin kaikki sanoivat, etteivät Punga-Pungan neekerit anna pestata
itseään. Katsokaa heitä ja onnitelkaa minua. Heidän joukossaan ei ole
ainoatakaan lasta eikä keskenkasvuista nuorukaista. Kaikki ovat miehiä,
kaikki ensimmäisestä viimeiseen. Minulla on niin pitkä juttu
kerrottavana, etten tiedä mistä alkaa, enkä aiokaan alkaa ensinkään,
ennenkuin tämä työ on lopussa ja ennenkuin te olette sanonut, ettette
ole minulle vihainen... Ogu -- mikä paikka sinu koti?" jatkoi hän
kuulusteluaan. Mutta Ogu oli bushmanni, joka ei lainkaan ymmärtänyt
tuota melkein yleismaailmallista etelämeren-englantia, ja puolisen
tusinaa hänen tovereistaan kiisteli siitä, kuka saisi olla hänen
tulkkinaan.
"Meillä on vain pari kolme jäljellä", sanoi Joan Sheldonille, "sitten
olemme valmiit. Mutta te ette ole vielä sanonut minulle, ettette ole
vihainen."
Sheldon katsoi hänen kirkkaihin silmiinsä, joiden avoimen katseen hän
kokemuksesta tiesi niin helposti voivan muuttua ärsyttävän
uhkamieliseksi. Ja katsoessaan häneen hän äkkiä huomasi, ettei koskaan
ollut voinut puoleksikaan kuvitella, kuinka suuren ilon Joanin paluu
hänelle tuottaisi.
"Minä olin vihainen", sanoi hän tyynesti. "Ja olen vieläkin vihainen,
hyvin vihainen" -- hän huomasi uhman pilkahduksen Joanin katseessa ja
tunsi pientä kammoa -- "mutta minä annoin anteeksi ja annan taas
uudestaan kaiken anteeksi. Mutta pysyn yhä edelleen väitteessäni,
että..."
"... että minulla pitäisi olla holhooja", keskeytti Joan. "Mutta se
päivä ei tule koskaan. Jumalan kiitos, minä olen ehtinyt lailliseen
ikään ja saan hoitaa liikeasioita omin päin. Mitä muuten pidätte
ripeistä amerikkalaisista menettelytavoistani?"
"Mr Raff ei kuulemani mukaan ole niihin erikoisen ihastunut", sanoi
Sheldon vältellen, "ja aivan varmaan te olette pudistellut heidän
kuivia luurankojansa niin että he ovat saaneet tarpeekseen joksikin
aikaa. Mutta minä tahtoisin tietää, menestyvätkö kaikki amerikattaret
yhtä hyvin liikeyrityksissään."
"Minulla oli onni matkassa, siitä melkein kaikki johtui", selitti Joan
vaatimattomasti, mutta hänen silmänsä loistivat tyytyväisyydestä.
Sheldon tiesi, että hänen kiitoksensa, niin hillitty kuin se olikin,
oli miellyttävästi hivellyt Joanin poikamaista turhamaisuutta.
"Vai onneako vain?" huudahti pitkä perämies Sparrowhawk, ja hänen
kasvonsa loistivat ihailusta. "Se oli kovaa työtä, sitä se oli. Me
ansaitsimme palkkamme. Hän pani meidät tekemään työtä, kunnes siihen
paikkaan näännyimme. Ja puolet aikaa olimme menehtymäisillämme
kuumeeseen. Ja niin hänkin oli, mutta hän ei tahtonut olla laiskana
eikä antanut meidänkään olla. Minä sanon teille, että hän sopisi
orjainkatsastajaksi. 'Vielä yksi yritys, mr Sparrowhawk', sanoi hän
minulle, 'ja sitten saatte mennä vuoteeseen viikoksi' -- ja minä tein
työtä ja horjuin ja hoipuin kuin aave, ja sapenkeltainen valo välähteli
silmissäni ja pääni oli haljeta. Olin aivan kuitti, mutta tein kuin
teinkin sen yhden yrityksen, ja sitten hän taas alkoi: 'Vielä kerta, mr
Sparrowhawk, yksi ainoa kerta vain.' Ja taivas varjelkoon, miten hän
hakkaili vanhaa Kina-Kinaa!"
Hän pudisti moittivasti päätään ja oli samalla naurusta
pakahtumaisillaan.
"Kina-Kina oli vanhempi kuin Telepasse ja vielä likaisempi", vakuutti
Joan Sheldonille, "ja olen varma siitä, että hän on paljon ilkeämpikin.
Mutta onko tämä nyt työntekoa? Käykäämme loppuun nämä luettelot!"
Hän kääntyi portailla odottavan mustan puoleen.
"Ogu, kun sinu lopeta työ suuren valkean herran luona, sinu mene
Not-Not. -- Kuule, Tagari, sinu puhu tämä fella Ogu kanssa. Kun hän
lopeta, hän mene Not-Not. -- Oletteko merkinnyt sen, mr Munster?" --
"Mutta te olette rikkonut pestaussääntöjä", sanoi Sheldon, kun uudet
työmiehet olivat lähteneet asuntoihinsa. "'Flibbertyllä' ja 'Emilyllä'
ei ole oikeutta ottaa sataaviittäkymmentä miestä. Mitä Burnett siitä
sanoi?"
"Hän antoi heidän mennä, kaikkien", vastasi Joan. "Kapteeni Munster
kertoo kyllä teille mitä hän sanoi, jotain riivattua tai muuta
sensuuntaista. Nyt minun pitää juosta siistiytymään. Ovatko Sydneystä
tilaaman tavarat saapuneet?"
"Teidän tavaranne ovat asunnossanne", sanoi Sheldon. "Kiiruhtakaa,
sillä aamiainen odottaa. Antakaa minulle hattunne ja vyönne! Olkaa hyvä
ja antakaa ne minulle. On vain yksi naula, johon ne voi ripustaa, ja
minä tiedän missä se on."
Joan loi häneen pikaisen katseen, joka oli miltei naisellinen, ja
huoahti helpotuksesta irroitettuaan yltään raskaan vyön ja ojentaessaan
sen Sheldonille.
"Luulen melkein, etten koskaan enää tahdo kantaa revolveria", valitti
hän. "Olenpa varma, että se on hangannut loven kylkeeni. En olisi
koskaan voinut uneksiakaan, että voisin näin julmasti kyllästyä
siihen."
Sheldon katsoi hänen jälkeensä; portaitten juureen päästyään Joan äkkiä
kääntyi ja huudahti:
"Taivas! En voi sanoa, kuinka hyvältä tuntuu olla taas kotona!"
Sheldon näki hänen astuvan pihan poikki pienelle ruohomajalleen, ja
äkkiä hänelle selveni, että Berande oli ainoa paikka koko avarassa
maailmassa, jota Joan saattoi sanoa kodikseen.
"Ja Burnett sanoi: 'Kyllä on vallan riivattua, että... pyydän anteeksi,
miss Lackland, mutta te olette kevytmielisesti rikkonut pestauslakeja
ja tiedätte sen'", kertoi kapteeni Munster miesten istuessa whiskynsä
ääressä Joanin paluuta odotellen.
"Ja sitten tyttö sanoo: 'Mr Burnett, osoittakaahan minulle, mikä pykälä
kieltää ottamasta matkustajia karille ajautuneesta laivasta?' -- 'Eihän
tässä ole siitä kysymys', sanoo Burnett. 'Juuri siitä tässä on kysymys
eikä mistään muusta', sanoo tyttö, 'pitäkää se mielessänne ja
huolehtikaa siitä, että pestaamani miehet pääsevät jatkamaan matkaa.
Voittehan lähettää minusta tiedonannon yliasiamiehelle, jos haluatte,
mutta minulla on täällä kolme alusta, jotka odottavat, että te
suvaitsette antaa niille luvan jatkaa matkaansa, ja jos te vielä kauan
viivytätte niiden lähtöä, niin täältä lähetetään toinenkin tiedonanto
yliasiamiehelle.' 'Te saatte vastata tästä, kapteeni Munster', sähisi
hän silloin minulle niin äkäisenä, että olisi voinut niellä
rautakankia. 'Eipä suinkaan', sanoo tyttö. 'Minä olen vuokrannut
'Emilyn', ja kapteeni Munster on toiminut minun määräysteni
mukaan.' Mitä Burnett olisi voinut tehdä? Hän antoi matkaluvan
sadalleviidellekymmenelle, vaikka 'Emilyllä' oli oikeus ottaa vain
neljäkymmentä ja 'Flibberty-Gibbetillä' kolmekymmentäviisi."
"Mutta minä en ymmärrä, kuinka hän sai ne sataviisikymmentä
pestatuksi", sanoi Sheldon.
"Kerronpa teille, miten hän järjesti sen asian. Kun 'Martha' oli saatu
karilta, niin meidän piti nostaa se rannalle lahden yläpäähän ja
korjausten kestäessä -- piti tehdä uusi peräsin, parannella purjeita,
hankkia yhtä ja toista neekereiltä ja niin edespäin -- niin, silloin
miss Lackland lainasi Sparrowhawkin kuljettamaan 'Flibbertyä' yhdessä
Curtisin kanssa, antoi Brahmsin minulle Sparrowhawkin sijaan ja lähetti
molemmat alukset miehiä pestaamaan. Ja neekerit tulivat helpolla, totta
vie. Niillä mailla ei juuri ole pestausta harjoitettu. 'Scottish
Chiefsin' ajoilta asti ei yksikään pestauslaiva ole koettanut onneaan
sillä rannikolla, ja me olimme jo päntänneet niin paljon jumalanpelkoa
neekerien päihin, että kaikki olivat lauhkeita kuin lampaat. Saatuamme
laivat täyteen palasimme katsomaan, miten 'Martha' edistyi."
"Ja luulimme, että heti lähtisimme kotiin saaliinemme", tokaisi
Sparrowhawk väliin. "Mutta varjelkoon, miss Lackland ei koskaan ole
tyytyväinen. 'Minä otan nuo miehet 'Marthaan', sanoo hän,' ja te saatte
lähteä täyttämään laivanne uudestaan.'"
"Mutta minä sanoin hänelle, ettei se käynyt päinsä", jatkoi Munster.
"Sanoin, että 'Marthalla' ei ollut lupaa ottaa rekryyttejä. 'Vai niin,
eikö se käy päinsä niinkö?' sanoi hän. Ja sitten hän seisoi ja mietti
hetkisen.
"Ja minä olin ennenkin nähnyt hänen miettivän", huudahti Sparrowhawk,
"ja tiesin heti, että hän ennen pitkää ratkaisee pulman."
Munster sytytti savukkeen ja jatkoi:
"'Näettekö tuon matalikon', sanoi hän minulle, 'tuon, jonka ympärillä
vesi alituisesti loiskuu. Juuri sen kohdalla käy virta. Näettehän nuo
oikulliset pienet vedenpinnan väreet? Nyt on hyvä ilma ja luode. Nyt te
lähdette matkaan molemmat, eikä teidän tarvitse muuta kuin pitää huolta
siitä, ettette saa laivojanne kääntymään tuossa samaisessa
virtapaikassa, vaan että virta vie teidät kauniisti karille.'"
"'Tuo vesitilkka ei jaksa kuljettaa laivaa muuta kuin enintään parin
kuparilaatan verran', sanoi tyttö, kun Munster aikoi mukista vastaan",
selitti Sparrovhawk. "Se tyttö ei ole ensi kertaa pappia kyydissä."
"'Sitten minä tulen ja pelastan teidän rekryyttinne ja purjehdin
tieheni. Sehän on hyvin yksinkertaista, eikö totta', sanoi hän."
Munster jatkoi taas kertomustaan' "'Odottakaa, kunnes taas on vuoksen
aika. Silloin te nostatte ankkurin ja lähdette noutamaan lisää miehiä'
Ei mikään laki kiellä teitä ottamasta rekryyttejä laivaanne, kun niitä
ei ole siinä ennestään.' 'Mutta laki kieltää tappamasta heitä nälkään',
sanoin minä, 'tiedättehän itse, että meillä ei juuri ole sanottavia
ruokavarastoja laivoissamme ja 'Marthassa' ei ole leivän muruakaan!'"
"Me olimme kaikki saaneet tyytyä alkuasukkaitten _kai-kaihin_", sanoi
Sparrowhawk.
"'Älkää olko siitä huolissanne, kapteeni Munster', sanoo tyttö. 'Minä
voin 'Marthalla' hankkia muonaa kahdeksaksikymmeneksineljäksi
kuukaudeksi ja te molemmat saman verran laivoillanne. Lähtekää nyt vain
ja katsokaa, että joudutte karille, ennenkuin tuuli vakaantuu ja tekee
koko tempun tyhjäksi. Lähetän veneet avuksenne heti kun törmäätte
karille. Ja nyt hyvästi, hyvät herrat!'"
"Ja me teimme niinkuin hän oli sanonut", sanoi Sparrowhawk
juhlallisesti ja alkoi sitten nauraa hihittää. "Me laskimme
ylähankatuuleen, ja minä ohjasin 'Emilyn' matalikkoa kohti. 'Kierrä!'
kirkui kapteeni Munster minulle, 'kierrä tai minäkin joudun karille!'
Ja hän kirkui muutakin paljon rumempaa. Mutta minä en ollut
kuulevinanikaan. Laiva ei kääntynyt totta totisesti, ja 'Flibberty'
törmäsi meitä kohti ja takertui meihin, ja me ajauduimme karille
semmoisessa sekamelskassa, ettei pahemmasta väliä. Miss Lackland siirsi
rekryytit omaan laivaansa -- ja kepponen oli onnistunut."
"Mutta missä hän oli luoteismyrskyn ajan?" kysyi Sheldon.
"Langa-Langassa. Purjehti sinne myrskyn alkaessa ja oli siellä koko
viikon ja osteli muonaa neekereiltä. Meidän tullessamme Tulagiin oli
hän siellä meitä odottamassa ja väitteli Burnettin kanssa. Sanon
teille, mr Sheldon, tuo tyttö on ihme kerrassaan."
Munster täytti lasinsa, ja Sheldonin vilkaistessa pihamaan yli Joanin
asuntoon päin kärsimättömästi odottaen hänen tuloaan Sparrowhawk
jatkoi:
"Ja rohkea! Hän on rohkein olento, mies tai nainen, jonka mikään tuuli
koskaan on tuonut Salomonille. Olisittepa nähnyt Punga-Pungan sinä
aamuna, jolloin me sinne saavuimme. Snider-kiväärejä paukahteli
rannalla ja mangrove-pensaikoissa, sotarummut rämisivät viidakoissa, ja
merkkitulien savuja näkyi joka suunnalta. 'Tämä menee päin mäntyä',
sanoi kapteeni Munster."
"Niin sanoin", myönsi kapteeni. "Oli aivan selvää, että kaikki oli
menossa päin mäntyä. Sen saattoi nähdä puolella silmällä ja kuulla
toisella korvalla."
"'Te puhutte niinkuin olisitte oma isoäitinne', sanoi miss Lackland
hänelle. 'Emmehän me vielä ole edes päässeet perille, saati sitten
joutuneet perikatoon. Odottakaa nyt ainakin, kunnes ankkuri on
laskettu, ennenkuin rupeatte pelkäämään.'"
"Niin hän sanoi minulle", selitti Munster. "Ja minä tietysti raivostuin
niin, etten välittänyt mistään, mitä tapahtui. Me koetimme
lähettää veneen tiedusteluretkelle, mutta sitä tervehdittiin
laukauksilla. Ja aina silloin tällöin joku neekeri ampui meitä
kaukaa mangrove-pensaikoista."
"He olivat vain neljännesmailin päässä meistä", kertoi Sparrowhawk, "ja
se oli hemmetin harmillista. 'Älkää ampuko, elleivät ne koeta päästä
laivaan', kielsi miss Lackland, mutta ne saastaiset villit eivät
tahtoneetkaan hyökätä laivaan. He pysyivät piilossa pensaikoissaan ja
ampua paukuttelivat. Sinä iltana pidettiin 'Flibbertyn' kajuutassa
sotaneuvotteluja. 'Meidän täytyy', sanoi miss Lackland, 'saada
panttivankeja.'"
"'Sellaista tapahtuu kirjoissa', sanoin minä aikoen nauraa tuon
hullutuksen hänen päästään", keskeytti Munster.
"'Se on totta', sanoi hän, 'mutta ettekö koskaan ole huomannut, että
kirjat voivat olla oikeassa?' Minä pudistin päätäni. 'Silloin teidän on
aika oppia se nyt', sanoi hän. 'Sanonpa teille jotain', sanoin minä,
'ja se on, että ennen saa paha viedä minut pesäänsä, ennenkuin teidän
onnistuu saada minut öiseen aikaan maihin varastamaan neekereitä
tällaiselta paikalta.'"
"Te ette sanonut 'paha'", oikaisi Sparrowhawk. "Sanoitte 'perkele'."
"Niin sanoin ja sitä tarkoitinkin."
"'Ei kukaan ole pyytänyt teitä menemään maihin', sanoi tyttö nopeasti
kuin salaman leimahdus." Sparrowhawk irvisteli tyytyväisenä. "Ja hän
sanoi muutakin. Hän sanoi: 'Ja jos minä huomaan, että olette lähtenyt
maihin ilman minun käskyäni, niin varokaa itseänne -- ymmärrättekö,
kapteeni Munster?'"
"Kenen asia on kertoa tämä, hitto soikoon, teidänkö vai minun?" kysyi
laivuri suutuksissaan.
"No eikö hän muka sanonut niin?" intti perämies.
"Sanoi, sanoi, jos teidän välttämättä pitää saada se todistetuksi. Ja
kun kerran olette alkanut, niin voisitte samalla kertoa, mitä hän
teille sanoi, kun sanoitte, ettette tahtonut mennä Punga-Pungan
rannikolle pestaamaan, vaikka olisitte saanut kaksinkertaisen palkan."
Sparrowhawkin ahavoituneet kasvot lensivät vielä punaisemmiksi, ja hän
koetti naurulla ja virnistelyllä päästä koko jutusta.
"Jatkakaa, jatkakaa", kehoitti Sheldon, ja Munster alkoi jälleen
kertoa.
"'Lujaa kättä me tässä tarvitsemme', sanoi hän. 'Kovakouraisesti heitä
on kohdeltava, muu ei kelpaa, ja meidän on alunpitäen saatava luja ote.
Minä lähden ensi yönä maihin ja tuon Kina-Kinan itsensä laivaan enkä
edes kysy, ketä haluttaa lähteä mukaan, sillä olen jo järjestänyt
kullekin tehtävänsä. Otan mukaani laivamieheni sekä yhden valkoisen.'
-- 'Tuo valkoinen olen tietysti minä', sanoin, sillä olin sillä
hetkellä tarpeeksi hurja lähteäkseni vaikka helvettiin ja takaisin
taas. 'Ettepä tietystikään', sanoi hän. 'Te saatte hoitaa venettä,
jonka tehtävänä on suojella meitä. Curtis joutuu tiedusteluveneeseen.
Fowler seuraa minua. Brahms ottaa huostaansa 'Flibbertyn' ja
Sparrowhawk 'Emilyn'. Lähdemme kello yksi.'
"Jukoliste, se oli tiukkaa työtä tuo suojelusveneessä loikominem. En
ollut koskaan luullut, että työttömänä olo olisi niin kovaa työtä. Me
pysähdyimme noin viidenkymmenen sylen matkan päähän ja näimme toisen
veneen menevän rantaan. Mangrove-puitten alla oli niin pimeätä, ettemme
voineet erottaa mitään. Tunnetteko tuon pienen, apinan näköisen
neekerin, Sheldon, joka on 'Flibbertyn' kokkina? No niin, hän oli
kaksikymmentä vuotta takaperin ollut laivapoikana 'Scottish Chiefsissä'
ja laivan onnettomuuden jälkeen orjana Punga-Pungassa. Sen miss
Lackland oli saanut tietää. Ja kokki otettiin oppaaksi. Miss Lackland
antoi hänelle puoli laatikollista tupakkaa sen yön työstä --"
"Ja säikytti hänet puolikuoliaaksi, ennenkuin sai hänet lähtemään
mukaan", huomautti Sparrowhawk. "En ole koskaan nähnyt mitään niin
mustaa kuin tuo mangrove-metsä oli. Tuijotin siihen, kunnes silmäni
olivat pudota päästä. Ja sitten katsahdin tähtiin ja kuuntelin
maininkia, joka huokaillen löi karia vasten. Ja sitten joku koira
haukkui. Muistatteko sen koiran, Sparrowhawk? Olin saada halvauksen,
kun se kunnoton alkoi. Hetken kuluttua se vaikeni -- ei ollut
ensinkään haukkunutkaan maihinnousijoita, ja sitten hiljaisuus oli
entistä täydellisempi ja mangrove-puut tulivat vielä mustemmiksi
ja minä jaksoin töintuskin olla huutamatta Curtisia, joka oli
tiedusteluveneessä, vain saadakseni tietää, etten ollut ainoa hengissä
oleva valkoinen mies.
"Tietysti siellä syntyi meteli. Täytyihän sen syntyä ja tiesinhän sen,
mutta siitä huolimatta se sai minut pelästymään. En ole koskaan
eläissäni kuullut semmoista kirkumista ja ulvontaa. Neekerit olivat
luultavasti syöksyneet pensaikkoihin tutkimatta mitä oli tekeillä, ja
tahitilaiset riehuivat kuin mielipuolet, ampuivat ilmaan ja kirkuivat
kiihoittaakseen heitä pakenemaan edelleen. Ja sitten, aivan äkkiä,
hiljaisuus taas palasi; vain jokunen pienokainen, joka oli pudonnut
äitinsä sylistä joukon paetessa, itki pensaikoissa.
"Ja sitten kuulin heidän tulevan mangrove-metsän läpi ja kuulin airon
lyönnin laivan laitaa vastaan ja miss Lacklandin naurun ja tiesin
kaiken olevan all right. Me tulimme laivaan ampumatta ainoatakaan
laukausta. Ja kautta kaikkien taivasten! hän oli osoittanut, että
kirjat voivat puhua totta, sillä itse vanha Kina-Kina siellä vedettiin
partaan yli. Hän tutisi pelosta ja kirskui kuin apina. Kaikki muu kävi
sitten helposti. Kina-Kinan sana oli heidän lakinsa, ja hän oli aivan
järjiltään pelosta. Me pidätimme hänet laivassa ja annoimme hänen
lähettää maihin julistuksia koko ajan kun viivyimme Punga-Pungassa.
"Se oli hyvä temppu toisessakin suhteessa. Hän pakotti Kina-Kinan
antamaan kansalleen määräyksen, että heidän oli palautettava kaikki,
mitä olivat varastanet 'Marthasta'. Ja kaikki tuli takaisin, päivä
päivältä -- kompassit, taljat, purjeet, köydet, lääkearkut, liput,
merkinantoliput -- sanalla sanoen kaikki paitsi niitä kauppatavaroita
ja elintarpeita, jotka he jo olivat ehtineet syödä suuhunsa. Hän antoi
heille tietysti hiukan tupakkaa silloin tällöin, jotta he pysyisivät
hyvällä tuulella."
"Antoi kuin antoikin", huudahti Sparrowhawk. "Hän antoi niille
veijareille viisi syltä puuvillakangasta isosta purjeesta, kaksi myttyä
tupakkaa kronometrista ja yhdentoista pennyn arvoisen tuppipuukon
sadasta sylestä uudenuutukaista viiden tuuman manillaköyttä, Lujalla
otteellaan hän oli alussa saanut Kina-Kinan valtaansa ja piti häntä
kovilla koko ajan. Hän -- kas tuossa hän tuleekin."
Sheldon hämmästyi suuresti nähdessään hänet. Koko ajan Punga-Pungan
tapahtumia kerrottaessa hän oli nähnyt Joanin edessään sellaisena kuin
hän aina oli hänet tuntenut, huonosti puettuna, hameessa, joka oli
tehty akkunaverhokankaasta, pojan paita puserona, olkisandaalit
jalkineina, Stetson-hattu päässä ja ikuinen revolveri asun
täydennyksenä. Sydneystä tilattu puku oli kokonaan muuttanut hänen
ulkonaisen olemuksensa. Yksinkertainen, jostakin pesukankaasta ommeltu
puku antoi hänen solakalle vartalolleen sorean naisellisuuden leiman,
joka oli Sheldonille aivan outo. Ruskeat kengät pilkistivät hameen alta
hänen astuessaan pihamaan poikki, ja kerran hän vilaukselta näki
ruskeaan, läpinäkyvään sukkaan verhotun nilkan. Kaiken kaikkiaan nämä
ulkonaiset korut olivat tehneet hänet monta vertaa entistään
naisellisemmaksi, ja hänen hurjat satumaiset seikkailunsa tuntuivat
Sheldonista entistä käsittämättömämmiltä.
Heidän mennessään sisään aamiaiselle Sheldon huomasi, että Munster
ja Sparrowhawk olivat hämmästyneet yhtä suuresti kuin hänkin.
Tuttavallisuus oli kadonnut tipotiehensä, ja heidän käytöksensä oli
äkkiä tullut äärettömän kunnioittavaksi.
"Min& olen raivannut meille uusia maita", sanoi Joan alkaessaan kaataa
kahvia kuppeihin. "Vanha Kina-Kina ei koskaan unohda minua, siitä olen
varma, ja sieltä saan miehiä milloin ikinä haluan. Näin Morganin
Guvutussa. Hän on halukas sitoutumaan tuhannen miehen kauppaan ja lupaa
maksaa neljäkymmentä shillinkiä kappaleelta. Kerroinko teille, että
hankin 'Marthalle' pestauslupakirjan. Tein sen ja nyt se kuljettaa
kahdeksankymmentä neekeriä joka matkallaan."
Sheldon hymyili hieman katkerasti itsekseen. Ihmeellinen nainen, joka
sydneyläiseen pukuunsa puettuna oli astunut pihan poikki, oli kadonnut
-- ja hän kuuli taas pojan puhuvan.