Keskenkasvuinen tyttö.
Kuten tavallisestikin oli Christian Youngilla uutisia yllin kyllin
kerrottavina -- uutisia Guvutun juomingeista, missä miehet kerskuivat
ryyppäävänsä ryyppyjen välilläkin, uutisia uusista kivääreistä, jotka
olivat matkalla Ysabeliin, Malaitan viimeisistä murhista, että Tom
Butler oli sairaana Santa Annalla, ja lopuksi sekä kaikkein tärkeimpänä
tieto, että "Matambo" oli ajanut matalikolle Shortlandsin tienoilla ja
sai luopua seuraavasta vuorostaan korjausten takia.
"Se merkitsee, että teidän täytyy odottaa viisi viikkoa kauemmin
päästäksenne Sydneyhin", sanoi Sheldon Joanille.
"Ja että meiltä kuluu kallista aikaa hukkaan", lisäsi tämä pahoillaan.
"Jos aiotte Sydneyhin, niin 'Upolu' lähtee sinne Tulagista huomenna
iltapäivällä", sanoi Young.
"Minä luulin, että sen oli määrä hankkia saksalaisille työväkeä
Samoa-saarilta", väitti Joan. "Mutta oli miten oli, niin voisinhan
ensin purjehtia 'Upolussa' Samoa-saarille ja sitten Apiassa siirtyä
johonkin Weir-linjan rahtialukseen. Olisihan se pitkä kierros, mutta
sittenkin voittaisimme siten aikaa."
"'Upolu' menee tällä kertaa suoraa päätä Sydneyhim", selitti Young. "Se
on matkalla kuivatelakalle, nähkääs -- ja voisitte astua laivaan
vaikkapa vasta kello viideltä huomenna iltapäivällä -- niin ainakin
kapteeni minulle vakuutti."
"Mutta minun täytyy ensin käydä Guvutussa." Joan katsahti miehiin
lystikäs ilme kasvoillaan. "Minulla on eräitä ostoksia tehtävänä. Enhän
minä voi tulla Sydneyhin puettuna näihin Beranden ikkunaverhoihin.
Minun täytyy ostaa kangasta ja neuloa itselleni puku menomatkalla.
Lähden nyt heti -- tunnin kuluttua. Lalaperu, käske Adamu-Adam minun
luokseni, Sano myös, että Ornfiri laittaa _kai-kaita_. minulle
veneeseen." Hän nousi seisoalleen ja katsahti Sheldoniin, "Ja olkaa te
hyvä ja käskekää palvelijoita kantamaan vene rantaan -- minun veneeni,
kuten ymmärrätte. Tunnin kuluttua lähden matkaan."
Sekä Sheldon että Tudor katsoivat kellojaan.
"Soutu sinne kestäisi koko yön", sanoi Sheldon. "Voisitte toki odottaa
aamuun."
"Ja jättää ostokseni tekemättä? Ei kiitos! Ja sitäpaitsi 'Upolu' ei ole
mikään säännöllinen matkustajahöyry, ja se voi aivan yhtä hyvin lähteä
ennen aikojaan kuin määrähetkellä. Ja sen mukaan, mitä olen saanut
kuulla Guvutun mässäreistä, arvelen, että siellä on edullisinta tehdä
ostoksensa aamulla. Ja nyt saatte suoda minulle anteeksi, sillä minun
täytyy mennä pakkaamaan."
"Minä lähden teidän kanssanne", ilmoitti Sheldon.
"Antakaa minun viedä teidät sinne 'Minervalla'", sanoi Young.
Joan pudisti nauraen päätään.
"Minä lähden omalla veneelläni. Teidän levottomuudestanne voisi saada
sen käsityksen, että olen ensi kertaa kotoa poissa. En voi suostua
siihen, että te, mr Sheldon, joka olette yhtiökumppanini, jättäisitte
Beranden ja työnne vain turhan kohteliaisuuden takia. Jos ette anna
minun ruveta laivuriksi, niin minä puolestani en anna teidän maleksia
pitkin meren ulapoita suojelemassa nuoria naisia, jotka eivät ole
suojeluksen tarpeessa. Ja mitä teihin tulee, kapteeni Young, niin
tiedätte varsin hyvin, että vasta tänä aamuna lähditte Guvutusta, että
olette matkalla Marauun, ja että itse olette sanonut, että teidän on
jatkettava matkaanne kahden tunnin kuluttua."
"Mutta enkö minä saa viedä teitä sinne?" kysyi Tudor, ja hänen
äänessään oli suostutteleva sävy, joka ärsytti Sheldonin hermoja.
"Ette, ette, kerta kaikkiaan ette", huusi Joan. "Teillä on kaikilla
tehtävänne ja minulla samoin. Minä tulin Salomonin-saarille työtä
tehdäkseni enkä liikkuakseni suojelijan seuraamana kuin mikäkin nukke.
Ja tässähän sitäpaitsi tulee yksi henkivartijoistani ja onhan minulla
heitä yhteensä kokonaista kahdeksan."
Adamu-Adam seisoi hänen vieressään päätään pitempänä häntä ja kaikkia
kolmea valkoista miestä. Hänen kireä puuvillakankainen paitansa ei
voinut salata peloittavaa voimaa uhkuvia lihaksia.
"Katsokaa hänen nyrkkejään", sanoi Tudor. "Minä en tahtoisi saada
häneltä korvapuustia."
"Siitä en teitä moiti." Joan nauroi muistellen jotakin. "Näin hänen
kerran kolhaisevan erään ruotsalaisen laivan kapteenia Levukan
rannikolla Fidshi-saarilla. Syy oli kapteenin. Näin itse koko
kohtauksen, ja se oli loistava. Adamu sivalsi häntä vain kerran, mutta
isku katkaisi miehen käsivarren. Muistatteko, Adamu?"
Kookas tahitilainen hymyili ja nyökäytti päätään, mutta hänen mustat,
lempeät hirvensilmänsä näyttivät vakuuttavan, ettei hän suinkaan ollut
niin taisteluhaluinen luonteeltaan kuin ehkä olisi voinut luulla.
"Me lähdemme tunnin kuluttua veneellä Guvutuun, veikkoseni", sanoi Joan
hänelle. "Kertokaa veljillenne kaikille, niin että he tietävät
laittautua kuntoon. Lähdemme sitten 'Upolussa' Sydneyhin. Te saatte
kaikki tulla mukaan, purjehdimme sieltä uudella kuunarillamme takaisin
Salomonin-saarille. Ottakaa kahdet paidat ja dungarit mukaan. Siellä on
hyvin kylmä ilma. Juoskaa nyt ja sanokaa, että he pitävät kiirettä.
Jättäkää pyssyt kotiin. Antakaa ne mr Sheldonin huostaan. Niitä emme
tarvitse."
"Jos te todella aiotte lähteä..." aloitti Sheldon.
"Siitähän me sovimme jo aikoja sitten", vastasi Joan lyhyesti. "Nyt
menen pakkaamaan. Mutta sanonpa teille, kuinka voisitte minua auttaa --
ottakaahan esiin hiukan tupakkaa ja muuta, mitä laivamieheni voivat
tarvita matkalla."
Tuntia myöhemmin nuo kolme miestä olivat puristaneet Joanin kättä
alhaalla rannassa. Hän antoi merkin, ja vene lähti liikkeelle. Kuusi
miestä istui airoissa seitsemäs kokassa ja Adamu-Adam hoiti peräsintä.
Joan seisoi perätuhdon luona toistellen jäähyväishuutojaan -- solakka
nuori nainen puettuna samaan ruumiinmukaiseen päällysnuttuun,
joka hänellä oli olin yllään tullessaan maihin haaksirikkonsa
jälkeen, pitkäpiippuinen Colt-revolveri riippuen väljästi vyöstä,
puhdaspiirteiset, poikamaiset kasvot loistaen Stetson-hatun alta, joka
turhaan koetti peittää hiusten runsautta.
"Teidän on paras mennä katon alle", huusi hän miehille. "Aika sadekuuro
on tulossa. Ja toivottavasti meillä on kyllin pitkä ankkuriketju,
kapteeni Young. Hyvästi -- hyvästi kaikki tyynni!"
Hänen viimeiset sanansa tulivat pimeydestä, joka oli kietonut veneen
läpinäkymättömään verhoon. Mutta nuo kolme miestä tuijottivat yhä
siihen suuntaan, mihin vene oli kadonnut, ja kuuntelivat airojen
tasaista natinaa, kunnes sekin heikkeni kuulumattomiin.
"Hän on vain lapsi", sanoi Christian Young hitaasti ja juhlallisesti.
Hän näytti juuri tehneen tämän keksinnön.
"Vain lapsi", toisti hän vielä juhlallisemmin.
"Riivatun kaunis tyttölapsi ja rohkea lisäksi", sanoi Tudor nauraen.
"Hänessä on puhtia, eikö totta, Sheldon?"
"Rohkea hän on", kuului hidas vastaus, sillä Sheldonia ei haluttanut
puhella Joanista.
"Hän on amerikkalainen, siitä se johtuu", jatkoi Tudor. "Pois tieltä ja
eteenpäin, tarmoa ja riippumattomuutta... Mitä te ajattelette,
kapteeni?"
"Minä ajattelen, että hän on nuori, hyvin nuori, vain lapsi", sanoi
"Minervan" kapteeni tuijottaen lakkaamatta pimeyteen, joka peitti meren
näkyvistä.
Pimeys näytti äkkiä käyneen entistä mustemmaksi, ja he hapuilivat
rantatörmää ylös veräjälle päin.
"Varokaa putoavia pähkinöitä", huusi Sheldon, kun sadetuulen
ensimmäiset puuskat vinkuivat palmujen latvoissa. He tarttuivat
toistensa käsiin ja hoipertelivat tällä tavoin polkua ylös kypsien
kookospähkinöiden putoillessa hirvittävänä sateena heidän ympärilleen.
He pääsivät kuistille ja istuivat hiljaa whiskylasiensa ääressä kukin
tuijottaen suoraan merelle, missä "Minervan" hurjasti hyppelehtivä
lyhty silloin tällöin sateen väliajoilla ilmestyi näkyviin.
Jossakin tuolla merellä, ajatteli Sheldon, oli Joan Lackland, tuo
keskenkasvuinen tyttölapsi, joka näytti naiselta, mutta jolla
oli pojan mieli ja pojan intohimot. Hän lähti nyt Berandelta myrskyssä
ja sateessa -- niinkuin oli tänne tullutkin, istuen veneensä
perätuhdolla Adamu-Adamin pitäessä perää ja muun alkuasukasjoukkonsa
ponnistellessa airoissa. Ja hän oli vienyt Stetson-hattunsa mennessään
ja patruunavyönsä ja pitkäpiippuisen revolverinsa. Sheldon huomasi
äkkiä tuntevansa rajatonta hellyyttä noita hänen omistamiaan esineitä
kohtaan, joille oli salaa nauranut nähdessään ne ensi kerran. Hän
huomasi, että mielikuvituksensa oli eksyttämäisillään hänet
hempeämielisyyteen, ja hänen teki mieli nauraa. Mutta hän ei nauranut.
Seuraavassa hetkessä hän taas oli näkevinään tuon hatun, vyön ja
revolverin. Epäilemättä tämä oli rakkautta, tuumi hän ja tunsi miltei
ylpeyttä siitä, että Salomonin-saarten ei ollut onnistunut kokonaan
tukahduttaa hänen tunne-elämäänsä.
Tuntia myöhemmin Christian Young nousi paikaltaan, koputti tuhan
piipustaan ja valmistautui lähtemään laivaansa jatkaakseen jälleen
matkaansa.
"Hänellä ei ole mitään hätää", sanoi hän. Kukaan ei ollut sanonut
mitään, mihin hänen sanansa olisivat liittyneet, mutta ne jatkoivat
sopivasti jokaisen ajatuksia. "Hänellä on hyvä miehistö, ja hän on
itsekin merimies. Hyvää yötä, mr Sheldon. Voinko jotenkuten hyödyttää
teitä Maraun-matkallani?" Hän kääntyi toisaalle ja osoitti kädellään
laajenevaa tähtikirkasta taivaan kaistaletta. "Tulee sittenkin kaunis
yö. Kun on näin suotuisa tuuli, on hänellä varmaan jo purjeet ylhäällä
ja hän ehtii Guvutuun päivän valjetessa. Hyvää yötä."
"Luulenpa, että menen nukkumaan minäkin", sanoi Tudor nousten
tuoliltaan ja laskien lasinsa pöydälle. "Lähden matkaan niin aikaisin
aamulla kuin suinkin. Olenhan viipynytkin täällä aivan sopimattoman
kauan. Hyvää yötä."
Jäädessään yksin istuskelemaan Sheldon mietti mielessään, olisikohan
tuo toinen mies päättänyt lähteä matkaan huomisaamuna, ellei Joan olisi
purjehtinut tiehensä. No niin, joka tapauksessa oli lohdullista tietää,
että Joan ei ollut tahtonut jäädä Berandelle yhdenkään miehen, ei
Tudorinkaan tähden. "Lähden tunnin kuluttua" -- nuo sanat kaikuivat
Sheldonin mielessä, ja sulkiessaan silmänsä hän näki Joanin sellaisena
kuin tämä oli seisonut kuistilla lausuessaan ne. Hän hymyili. Samassa
silmänräpäyksessä kuin tyttö oli kuullut laivan lähdöstä, oli hän
päättänyt lähteä. Se ei ollut erikoisen imartelevaa kenellekään heistä
miehistä, mutta mitä arvoa olisikaan kellään miehellä saattanut olla
hänen silmissään, kun Sydneyssä kaupan oleva kuunari ilmestyi hänen
näköpiiriinsä? Mikä olento? Mikä hämmästyttävä olento!
Seuraavina päivinä Berande tuntui Sheldonista äärettömän yksinäiseltä.
Joanin lähdön jälkeisenä aamuna hän oli nähnyt Tudorin retkikunnan
suuntaavan kulkunsa Balesunaa ylöspäin, myöhään iltapäivällä hän oli
kaukoputkellaan erottanut "Upolun" savun, "Upolun", joka vei Joania
Sydneyhin, ja illalla hän istuutui yksin päivällispöytään omistaen
enemmän aikaa Joanin tyhjän tuolin katselemiseen kuin syömiseen.
Hän ei kertaakaan astunut kuistille kiinnittämättä ensimmäiseksi
katsettaan hänen pihamaan nurkassa sijaitsevaan ruohomajaansa, ja
eräänä iltana, työnnellessään välinpitämättömästi palloja sinne tänne
biljardipöydällä, hän äkkiä havahtuen mietteistään huomasi
tuijottavansa naulaan, johon Joanilla oli alusta alkaen ollut tapana
ripustaa Stetson-hattunsa ja revolverivyönsä.
Miksi hän oikeastaan välitti tuosta tytöstä? kysyi hän suutuksissaan
itseltään. Joan oli varmastikin vihoviimeinen nainen, joka hänen olisi
pistänyt päähänkään valita vaimokseen. Hän ei ollut koskaan tavannut
naista, joka olisi häntä siinä määrin hermostuttanut, repinyt verille
hänen tunteitaan, loukannut hänen sopivaisuuskäsitteitään ja
halveksinut miltei kaikkia ominaisuuksia, jotka olivat muodostaneet
hänen naisihanteensa. Oliko hän liian kauan ollut poissa maailmasta?
Oliko hän unohtanut naisen luonteen erikoisuuden? Oliko hänen
tunteeseensa syynä vain läheinen naapuruus? Joanhan ei ollut mikään
oikea nainen. Hän esiintyi vain naisen valepuvussa. Näennäisestä
naisellisuudestaan huolimatta hän oli poika, jota poikamaiset kujeet
huvittivat, joka sukelteli haikalaparvien keskelle temmatakseen kalan
pedon suusta, ammuskeli revolverilla, himosi seikkailuja ja -- mikä
merkitsi enemmän -- lähti itse valaanpyyntiveneellään niitä etsimään,
hurjat saarelaisensa seuranaan ja rahapussi mukanaan. Mutta hän rakasti
häntä -- se oli sittenkin tärkeintä -- eikä yrittänytkään kieltää sitä
itseltään. Hän ei ollut pahoillaan siitä, että näin oli käynyt. Hän
rakasti häntä -- se oli vastustamaton, ihmeellinen tosiasia.
Hän tunsi jälleen haltioitunutta työintoa. Salomonin-saarten ankara
todellisuus oli hävittänyt kaikki hänen haaveensa troopillisessa maassa
toimivan plantaasin viljelijän elämästä. Hughien kuoltua hän oli
päättänyt jotenkuten ponnistella eteenpäin, mutta tämä päätös ei ollut
perustunut haluun. Sen pohjana oli kernaamminkin ollut hänen luonteensa
itsepäisyys, joka teki aloitetun työn keskenheittämisen hänelle
vastenmieliseksi. Mutta nyt kaikki oli toisin. Berande oli käynyt
äärettömän tärkeäksi. Työn täytyi onnistua -- ei ainoastaan sen vuoksi,
että Joan oli siinä osallinen, vaan siksi, että hän tahtoi saada heidän
yhtiökumppanuutensa ikuiseksi. Vielä kolme vuotta, ja plantaasi olisi
loistavasti kannattava sijoitus. Silloin he joka vuosi ja useamminkin
voisivat tehdä matkoja Austraaliaan, ja pistäytyisivät tietenkin
silloin tällöin kotona Englannissa -- tai Hawaiilla.
Illat hän istui kumartuneena tilikirjojensa yli ja teki loputtomia
laskelmia, jotka perustuivat halvempiin koprankuljetusmaksuihin ja
tämän kauppatavaran arvioituihin maksimi- ja minimihintoihin
markkinoilla. Päivät hän vietti viljelyksillä. Hän pani alulle uusia
raivaustöitä, ja sekä ne että istutus edistyivät hänen valvontansa
alaisina nopeammin kuin koskaan ennen. Hän antoi koetteeksi mustille
työmiehille palkkioita ylityöstä ja toivoi hartaasti, että voisi saada
enemmän työväkeä. Tämä ei käynyt mahdolliseksi, ennenkuin Joan palasi
kuunarillaan, sillä kaikki laivat, joiden varsinaisena tehtävänä oli
mustan työväen hankkiminen, olivat pitkiksi ajoiksi sitoutuneet
Fulcrum-veljesten, Morgon & Raffin, Fires'in ja Philp-yhtiön
palvelukseen, ja "Flibberty Gibbetillä" oli työtä yllin kyllin sen
kulkiessa edestakaisin hänen hajallaan olevien kauppa-asemiensa
välillä, joita oli Uuden-Georgian rannikolta aina Ulavaan ja Sikianaan
asti. Hänen täytyi saada työväkeä, mutta jos Joanin onnistuisikin
hankkia kuunari, niin kuluisi vähintään kolme kuukautta, ennenkuin
ensimmäiset työläiset astuisivat Beranden rantaan. Viikkoa "Upolun"
lähdön jälkeen "Malakula" laski ankkurinsa Beranden edustalla, ja
laivuri tuli maihin pelaamaan biljardia ja juttelemaan, kunnes maatuuli
alkaisi puhaltaa. Sitäpaitsi hänen aivan välttämättä _täytyi_ käydä
maissa, sanoi hän lastauspäällysmiehelleen, ei ainoastaan siksi, että
hänellä oli muassaan iso mytty erilaisia Joanin lähettämiä siemeniä ja
tarkat ohjeet niiden istuttamisesta, vaan samalla tuottaakseen
Sheldonille aika yllätyksen kertomalla uutisen, joka hänellä oli
tiedossaan.
Kapteeni Auckland pelasi ensin biljardinsa ja vasta vaivuttuaan
mukavaan nojatuoliin ja saatuaan toiset whiskylasin käteensä hän antoi
pommin räjähtää.
"Suurenmoinen otus tuo teidän miss Lacklandinne", sanoi hän nauraa
hihittäen. "Väittää ostaneensa osuuden Berandesta. Teidän
yhtiökumppaninne toisin sanoen. Onko se totta?"
Sheldon nyökäytti rauhallisesti päätään.
"Oikeinko totta? Sepä vasta oli yllätys! Mutta eipä hän vain ole saanut
Guvutua eikä Tulagia sitä uskomaan. Ovathan ne siellä melko tottuneita
kaikenlaisiin epäsäännöllisyyksiin, mutta -- hahahaa!" Hän vaikeni
voidakseen nauraa tarpeekseen ja pyyhki kaljua päätään nenäliinalla.
"Mutta tuo hänen yhtiökumppanuusjuttunsa oli heille liian paksu,
vaikkakin se antoi heille aiheen juoda muutamia ylimääräisiä maljoja."
"Se ei ole missään suhteessa epäsäännöllistä. Se on aivan tavallinen
kauppasopimus." Sheldon koetti käyttäytyä ikäänkuin tällaisia
sopimuksia tehtäisiin Salomonin-saarten viljelyksillä joka päivä. "Hän
sijoitti noin viisitoistasataa puntaa Berandeen..."
"Niin hän kertoi."
"Ja nyt hän on lähtenyt plantaasin asioissa Sydneyhin."
"Ohoh, eipä olekaan."
"Anteeksi -- mitä sanoitte?" kysyi Sheldon.
"Että hän ei ole lähtenyt Sydneyhin, siinä kaikki."
"Mutta eikö 'Upolu' siis lähtenytkään? Olisin voinut vannoa nähneeni
sen savun myöhään viime tiistai-iltapäivänä sen juuri kulkiessa Savon
ohi."
"'Upolu' kyllä lähti, niinkuin sen pitikin." Kapteeni Auckland maisteli
whiskyään hermostuttavan hitaasti. "Mutta miss Lackland ei ollut
matkustajien joukossa."
"Missä hän sitten on?"
"Viimeksi näin hänet Guvutussa. Hänhän oli matkalla Sydneyhin ostamaan
kuunaria, eikö totta?"
"Oli, oli."
"Niin hän sanoi. No niin, hän on ostanut kuunarin, mutta minä en
antaisi siitä kymmentä shillinkiäkään, kun luoteinen alkaa puhaltaa, ja
sitä kai meidän ei tarvitse kauan odottaa. Meillä on ollut niin kauan
kaunista ilmaa, ettei sitä voi enää kauan kestää."
"Jos te olette tullut tänne saadaksenne minut uteliaaksi, ukkoseni",
sanoi Sheldon, "niin olette totta vie onnistunut. Jatkakaahan nyt ja
kertokaa suoraan kaikki mitä on tapahtunut. Mitä kuunaria tarkoitatte?
Missä se on? Kuinka hän tuli sen ostaneeksi?"
"Ensiksikin se on nimeltään 'Martha'", ilmoitti laivuri laskien
vastaukset sormillaan. "Toiseksi se nykyään on ulommaisilla kareilla
Punga-Pungan edustalla putipuhtaana kaikesta, mikä irti lähtee, ja
valmiina menemään pirstaleiksi heti kun meri käy hiukankaan
levottomaksi. Ja kolmanneksi miss Lackland osti sen huutokaupalla. Hän
sai sen viidelläkymmenellä viidellä punnalla. Paikalla asuva valtion
asiamies, kolmas apulainen, piteli nuijaa. Kyllähän minun luulisi
tietävän, kun itse tarjosin viittäkymmentä Morgan & Raffin puolesta.
Niiden teki sitä kovasti mieli, totta vie. Mutta minä sanoin heille
etukäteen, että menkööt helvettiin ja syyttäkööt itseänsä, kun
kieltävät minua menemästä ylemmäksi kuin viiteenkymmeneen, vaikka ovat
sitä mieltä, että 'Marthan' hylystä kannattaisi maksaa enemmänkin.
Nähkääs, he eivät odottaneet kilpailijoita. Fulcrum-veljeksillä ei
ollut edustajaa paikalla, ei liioin Fires'illä eikä Philp-yhtiöllä, ja
ainoa, jota olisi voinut pelätä, oli Nielsenin asiamies, Squires, ja
hänet he juottivat humalaan ja uneen Guvutussa. 'Kaksikymmentä' oli
minun ensimmäinen huutoni 'Kaksikymmentäviisi', huusi tyttölapsi.
'Kolmekymmentä', sanon minä. 'Neljäkymmentä', sanoo hän. 'Viisi
kymmentä', sanon minä. 'Viisikymmentä viisi', sanoo hän. Ja siinä minä
sitten seisoin. 'Odottakaahan', sanon minä, 'kunnes saan tavata
isäntäni'. 'Sitä ette saa' sanoo hän. 'Se on tapani', sanon minä. 'Ei
missään maailmassa', sanoo hän. 'Silloin me Salomonin-saarilla olemme
kohteliaampia', sanon minä. -- Ja kautta kunniani, olen varma siitä,
että Burnett olisi myöntynyt pyyntööni, ellei tyttö olisi alkanut
piipittää niin suloisesti ja viekkaasti, kuin ajatella saattaa. 'Herra
huutokaupanpitäjä', sanoi hän, 'olkaa hyvä ja jatkakaa huutokauppaa
tavalliseen tapaan. Minulla on muitakin asioita toimitettavina, enkä
mitenkään voi koko päivää odottaa ihmisten takia, jotka eivät tiedä
mitä tahtovat.' Ja sitten hän hymyilee Burnettille, tuolla tavoin,
niin, tiedättehän, sellaista oikein hemasevaa hymyä, ja eikö se
riivatun Burnett heti paikalla ala veisata vanhaa virttään. 'Eikö
kukaan tarjoa enempää? No sitten minä annan sen sille, jolla on
viimeinen huuto. Viisikymmentäviisi puntaa, ensimmäinen, toinen, ja ---
kolmas kerta. Se tuli teille, miss -- hm -- mikä nimi?' -- 'Joan
Lackland', sanoo tyttö hymyillen minulle, ja juuri sillä tavoin hän
osti 'Marthan'."
Sheldon kävi äkkiä levottomaksi. "Martha" oli hienompi kuunari kuin
"Malakula", sanalla sanoen hienoin kaikista Salomonin-saarten
kuunareista, erikoisen sopiva pestauslaivaksi. Ja olihan se aivan
kotinurkissa. Mutta sitten hän tuli ajatelleeksi, että kun sellainen
alus myytiin huutokaupalla viidestäkymmenestäviidestä punnasta, niin
täytyi olla hyvin pienet mahdollisuudet saada se pelastetuksi.
"Mutta miten kaikki oikeastaan kävi?" kysyi hän. "Eivätkö myyjät
hätiköineet vähän liikaa?"
"Ei ollut muuta neuvoa. Tunnettehan Punga-Pungan matalikon. Sillä
paikalla 'Martha' ei ole kahden penninkään arvoinen, jos alkaa tuulla
mistä hyvänsä, ja nyt on luoteismyrsky odotettavissa millä hetkellä
tahansa. Laivaväki hylkäsi sen kokonaan. Eivät edes ajatelleetkaan
huutokauppaa. Morgan & Raff ainoastaan pakottivat heidät naulaamaan
huutokauppajulistukset seinille. Tiedättehän, että 'Marthan' laivaväki
on osuustoiminnallisesti järjestetty liikeyhtymä. He pitivät kokouksen
ja päättivät myydä."
"Mutta miksi he jättivät laivan eivätkä koettaneet saada sitä irti?"
"Miksikö? Tunnettehan te Malaitan. Ja Punga-Pungan myös. Juuri siellä
'Scottish Chiefs' kaapattiin ja koko laivaväki sai surmansa. Ei, ei
siinä muu auttanut kuin turvautua veneisiin. 'Martha' ei totellut
peräsintä käännöksessä, ja viittä minuuttia myöhemmin se oli karilla ja
neekerien vallassa. Niitä tuli laumoittain. Ja ne ne ajoivat laivaväen
veneisiin. Puhuttelin eräitä miehiä. He vannoivat, että kuunarin
ympärille puolessa tunnissa kerääntyi kaksisataa sotakanoottia ja
rannalle viisituhatta viidakkopirua. Sanoivat, ettei Malaitaa voinut
nähdä merkkitulien savulta. Oli miten oli, he korjasivat luunsa
Tulagiin."
"Mutta miksi he eivät tapelleet?" kysyi Sheldon,
"Oli naurettavaa, etteivät he sitä tehneet, mutta he joutuivat
hajalleen. Katsokaahan, kaksi kolmannesta heistä oli ilman aseita
veneissä, eivätkä he voinee uneksiakaan, että alkuasukkaat
hyökkäisivät. He huomasivat liian myöhään erehtyneensä. Alkuasukkaat
yllättivät heidät. Noilla uusilla luudilla on vaikeuksia täällä. Teille
tai minulle tai kenelle tahansa, joka on täällä kauan ollut, ei koskaan
olisi voinut tapahtua mitään sellaista."
"Mutta mitä miss Lackland aikoo tehdä?"
Kapteeni Auckland naurahti.
"Hän kai aikoo saada 'Marthan' karilta, luulisin minä. Miksi hän muuten
olisi maksanut siitä viisikymmentäviisi puntaa. Ja ellei se onnistu,
niin hän koettaa ansaita rahansa takaisin korjaamalla raa'annosturit,
runhultit, patentinsaaneet peränpitolaitteet ja vintturit ja sen
semmoiset. Niin minä ainakin tekisin hänen asemassaan. Kun lähdin
Tulagista, oli tyttölapsi juuri vuokrannut 'Emilyn'. 'Minä olen
lähdössä työväkeä pestaamaan', sanoi Munster -- hän on nyt sen laivuri
ja omistaja. 'Entä paljonko ansaitsette nettoa matkallanne?' kysyi
tyttö. -- 'Noin viisikymmentä', sanoi toinen. -- 'Hyvä, lähtekää
'Emilyllä' minun kanssani, niin saatte seitsemänkymmentäviisi?'
Muistatteko nähneenne ison ankkurin ja ketjun, hiilikatoksien takana.
Hän osteli paraillaan niitä minun lähtiessäni. Hän on aika vekkuli, tuo
teidän tyttösenne."
"Yhtiökumppanini", oikaisi Sheldon.
"Olkoonpa niin, hyvä kumppani hän on, totta vie, hyvä ja rohkea.
Taivaan nimessä, valkoinen nainen Malaitalla ja vielä päällepäätteeksi
Punga-Pungassa. Niin, unohdin kertoa teille, että hän livertelyillään
sai Burnettin houkutelluksi antamaan hänen miehilleen kahdeksan pyssyä
ja kolme laatikkoa ruutia. Te nauraisitte, jos näkisitte, miten hän saa
koko sen Guvutun joukon tanssimaan pillinsä mukaan. Ja miten he
yrittävät olla kohteliaita ja antaa hänelle neuvojaan. Taivas
tietäköön, Sheldon, se tyttölapsi on ihmeellinen ilmiö -- luonnonihme
oikea -- oikea katastrofi. Juuri niin, katastrofi hän on. Hän on
kulkenut Guvutun ja Tulagin läpi kuin hirmumyrsky, ja jok'ainoa niistä
sioista siellä on rakastunut häneen -- kaikki paitsi Raff. Hän on
pahalla tuulella huutokaupan takia ja viskasi hänelle Munsterin kanssa
tekemänsä sopimuskirjan. Mutta mitä luulette tytön tehneen? Hän kiitti
kauniisti, luki sen alusta loppuun ja huomautti, että Munster tosin oli
sitoutunut luovuttamaan kaikki pestaamansa työläiset Morgan & Raffille,
mutta että asiakirjassa ei ollut ainoatakaan pykälää, joka olisi
estänyt häntä vuokraamasta 'Emilyä' muille. 'Tuossa saatte
sopimuskirjanne', sanoi hän ojentaen sen takaisin. 'Se oli sangen
taitavasti tehty. Mutta kun ensi kerran teette sopimuksen, niin
liittäkää siihen pykälä, joka soveltuu tämänkaltaisiin odottamattomiin
tapauksiin.' Ja taivas tietäköön, silloin se tyttölapsi oli
valloittanut Raffinkin. -- Mutta nyt alkaa puhaltaa, ja minun pitää
lähteä. Hyvästi, hyvä ystävä. Toivon, että tyttölapsi menestyy.
'Martha' on hiton hieno alus ja korvaisi teille mainiosti 'Jessien'."