Nuoruuden logiikkaa.
"Tahtoisinpa tietää, oletteko vain itsepäinen vai onko teillä todella
aikomuksena hoitaa plantaasia Salomonin-saarilla", sanoi Sheldon
seuraavana aamuna aamiaispöydässä.
"Ja minä toivoisin, että te olisitte hiukan siedettävämpi", vastasi
Joan. "Teillä on enemmän ennakkoluuloja kuin yhdelläkään miehellä,
jonka aikaisemmin olen tavannut. Miksi kaiken järjen nimessä, kaiken
kunnian ja oikeuden nimessä te ette voi saada päähänne, että minä olen
toisenlainen kuin ne naiset, joita te olette tuntenut, ja kohdella
minua sen mukaan? Pitäisihän teidän tietää, että olen toisenlainen.
Minä purjehdin tänne omalla kuunarillani -- sen laivurina, jos
suvaitsette. Tulin tänne ansaitakseni elatukseni. Tiedätte sen, olen
sen teille kyllin usein sanonut. Se oli isän suunnitelma, ja minä
toteutan sen -- aivan samoin kuin te koetatte toteuttaa Hughienne
suunnitelman. Isä lähti matkaan purjehtiakseen purjehtimistaan, kunnes
löytäisi saaren, joka olisi sopiva viljelykseen. Hän kuoli, ja minä
purjehdin purjehtimistani, kunnes saavuin tänne. Ja nyt" -- hän
kohautti olkapäitään -- "kuunarini on meren pohjassa. En voi purjehtia
edemmäksi, ja siksi jään tänne. Ja plantaasinviljelijä minusta tulee
kuin tuleekin."
"Mutta..." aloitti Sheldon.
"Minä en ole vielä puhunut loppuun", keskeytti Joan. "Kun katson
taaksepäin ja arvostelen käytöstäni siitä hetkestä lähtien, jolloin
ensiksi astuin jalkani maihin teidän rannallanne, niin en voi huomata
millään tavoin vääristelleeni itseeni enkä aikomuksiini nähden.
Paljastin teille ensi hetkestä alkaen todellisen minäni. Ilmaisin
teille suunnitelmani, ja siitä huolimatta te nyt istutte tuossa ja
sanotte minulle aivan rauhallisesti, ettette tiedä, aionko todella
ruveta plantaasinviljelijäksi vai onko koko käytökseni pelkkää
itsepäisyyttä ja teeskentelyä. Sallikaa minun nyt kerta kaikkiaan
vakuuttaa teille, että vilpitön ja vakaa aikomukseni on tulla
plantaasinviljelijäksi -- joko teidän avullanne tai uhallanne.
Tahdotteko saada minut yhtiökumppaniksenne?"
"Mutta ettekö käsitä, että minua pidettäisiin koko Etelämeren alueen
hölmömäisimpänä hölmöläisenä, jos ottaisin teidän kaltaisenne nuoren
tytön seurakseni tänne Berandelle?"
"En todellakaan. Mutta kas niin, siinä te jo taas vaivaatte päätänne
ajattelemalla, mitä tyhmät ja ilkeämieliset ihmiset teistä
ajattelisivat. Minun käsittääkseni teidän olisi pitänyt Berandella
oppia luottamaan itseenne tarvitsematta etsiä moraalista tukea
Etelämeren rappiolle joutuneilta, juopottelevilta maankiertäjiltä."
Sheldon hymyili ja sanoi:
"Niin, tuo juuri on pahinta kaikesta. Teille on mahdoton vastata.
Teidän logiikkanne on nuoruuden logiikkaa, ja sitä ei yksikään ihminen
kykene todistamaan vääräksi. Elämän tosiseikat voisivat sen tehdä,
mutta niillä ei ole sijaa nuoruuden logiikassa. Nuorison täytyy saada
koettaa elää logiikkansa mukaan. Se on ainoa keino, jonka kautta se voi
viisastua."
"Mitä pahaa siitä sitten on, jos nuoriso saa koettaa?"
"Paljon pahaa. Sehän juuri onkin onnettominta. Tosiseikat murskaavat
aina nuoruuden logiikan ja tavallisesti myöskin sydämet. Käy aivan
samoin kuin platonisissa ystävyyssuhteissa ja -- muussa sellaisessa. Ne
ovat kaikki teoreettisesti erinomaisia, mutta käytännössä ne eivät
menesty. Uskoin minäkin kerran tuollaiseen. Ja siksi olen nyt täällä
Salomonin-saarilla."
Joan oli kärsimätön. Sheldon huomasi, ettei tyttö voinut ymmärtää hänen
sanojaan. Elämä tuntui hänestä niin selkeältä ja yksinkertaiselta.
Nuoruutta vastaan hän tässä väitteli, nuoruutta ja sen puhdassydämistä,
voittamatonta ajatustapaa vastaan. Joanillahan oli vain pojan sielu
naisen ruumiissa. Sheldon katsoi hänen innosta punoittavia kasvojansa,
pienen pään ympäri kiedottuja paksuja palmikkoja, vartalon pehmeitä
ääriviivoja, jotka näkyivät selvästi kotitekoisen puvun läpi, ja hänen
silmiään -- pojan silmiä, jotka katsoivat häneen tasaisen, korkean
otsan alta, -- ja mietti mielessään, miksi olento, joka oli niin kaunis
ja niin itsellinen, ei ollut ensinkään nainen. Miksi taivaan nimessä
hänen hiuksensa eivät olleet porkkananväriset, hänen silmänsä kierot ja
huulensa halki?
"Olettakaa, että meistä tulee kumppanukset täällä Berandella",
sanoi Sheldon samalla tuntien mielihyvänsekaista pelkoa tätä
tulevaisuudentuumaa ajatellessaan. "Silloin joko minä rakastun teihin
tai te minuun. Läheinen suhde on vaarallinen, katsokaahan. Juuri se se
tavallisesti antaa nuoruuden logiikalle iskun vasten kasvoja."
"Jos te luulette, että minä olen tullut Salomonin-saarille mennäkseni
naimisiin..." alkoi Joan kiivastuen, "niin en tahdo sanoa muuta kuin
että Hawaiilla kyllä on parempia miehiä. Tiedättekö, kun te noin
alituisesti jankutatte tuota ikuista asiaa, niin outo voisi luulla,
että olette täynnä ilkeitä himoja --"
Hän vaikeni hämmästyneenä. Sheldon oli sävähtänyt tulipunaiseksi ja
kalvennut taas niin äkisti, että hän aivan pelästyi. Hän oli ilmeisesti
hyvin suuttunut. Joan joi kahvinsa loppuun ja nousi sanoen:
"Odotetaan, kunnes te olette paremmalla tuulella ja jatketaan sitten
keskustelua. Teidän vikanne on juuri, että te niin helposti suututte.
Ettekö tule uimaan? Vuoksi on juuri parhaillaan."
"Jos hän olisi mies, niin minä ajaisin hänet tiehensä kimpsuineen
kampsuineen, veneineen tahitilaisineen tuhansineen ja kaikkineen",
mutisi Sheldon itsekseen Joanin poistuttua huoneesta.
Mutta siinähän juuri pulma olikin. Hän ei ollut mies, ja minne hän
voisi lähteä ja mitä hänestä tulisi?
Hän nousi istualtaan, sytytti savukkeen ja sattui huomaamaan Joanin
Stetson-hatun, joka riippui seinällä patruunavyön yläpuolella. Tämähän
oli kaikki vallan kirottua! Hän ei edes tahtonut, että tyttö lähtisi.
Joanhan ei ollut vielä täyskasvuinen. Juuri siksi hänen sanansa
loukkasivat. Hän toimi nuoruuden logiikat mukaan, mutta se saattoi
joskus loukata aivan riivatusti. Yhden asian hän joka tapauksessa
päätti: ettei hän koskaan enää menettäisi malttiaan Joanin kanssa
väitellessään. Tyttöhän oli lapsi, eikä hän saanut sitä unohtaa. Hän
huokasi raskaasti. Mutta miksi ihmeessä sellainen lapsen sielu oli
saanut sijansa niin täydellisen naisellisessa ruumiissa?
Kun hän hetkisen oli näin ajatellen katsellut cowboy-hattua, oli hänen
paha tuulensa haihtunut, ja hän vaivasi aivojaan keksiäkseen jonkin
sopivan ratkaisun, joka tekisi Joanille mahdolliseksi jäädä Berandelle.
Seuranainen? Miksi ei? Voisihan hän ensi höyrylaivalla hankkia
Sydneystä jonkun sellaisen. Voisihan hän... Joanin helähtelevä nauru
katkaisi hänen haaveilunsa, ja hän astui ovelle, josta voi nähdä tytön
juoksevan polkua myöten rantaan päin. Hänen kintereillään kulki kaksi
hänen merimiehistään, Papehara ja Mahameme, yllään tulipunaiset
lava-lavat ja paljastetut tuppipuukot vyössään. Tämä oli taas uusi
todistus Joanin itsepäisyydestä. Sheldon oli nöyrästi pyytänyt ja
ankarasti käskenyt häntä varomaan haikaloja, mutta hän jatkoi
itsepäisesti uintiaan milloin ja mihin aikaan hyvänsä ja erikoisen
mielellään -- siltä Sheldonista ainakin tuntui -- heti aterioiden
jälkeen.
Hän näki Joanin hyppäävän veteen ja sukeltavan taitavasti -- aivan kuin
poika -- pienen laiturin päästä ja uivan yksinkertaisin ottein
eteenpäin. Molemmat henkivartiat uivat hänen rinnallaan noin
kahdentoista jalan päässä. Sheldon ei suurestikaan luottanut siihen,
että heissä olisi miestä ajamaan nälkäistä ihmisennielijää tiehensä,
vaikka hän oli vakuutettu siitä, että he rohkeasti uhraisivat henkensä
tytön puolesta, jos peto hyökkäisi heidän kimppuunsa.
He uivat suoraan ulapalle, ja heidän päänsä pienenivät pienenemistään.
Merellä kävi heikko, levoton aallokko, ja pian nuo kolme päätä entistä
useammin katosivat aallonharjojen taa. Sheldon jännitti silmiään
pysyttääkseen heidät näkyvissään ja toi lopulta kaukoputken kuistille.
Sadekuuro oli tulossa Floridan suunnalta, mutta mitäpä siitä! Joan ja
hänen miehensä vain nauroivat sadekuuroille ja merelle, joka niiden
tullessa oli niin "känsäisen" näköinen. Joan osasi kyllä uida, sen
Sheldon oli aikoja sitten huomannut, ja siitä hänen tuli kiittää
hawaiilaista kasvatustaan. Mutta haikalat olivat haikaloja, ja Sheldon
oli kuullut useammasta kuin yhdestä taitavasta uimarista, joka oli
hukkunut vuoksiveden nostamassa aallokossa.
Sadekuuro pimitti taivaan, pieksi valtameren valkeaksi sillä kohtaa,
missä hän viimeksi oli nähnyt nuo kolme päätä; sitten vedenpaisumuksen
kaltainen sadetulva haihdutti näkyvistä meren ja taivaan ja kaiken
muun. Se kulki ohitse, ja Berande kylpi jälleen kirkkaassa
päivänpaisteessa, kun nuo kolme uimaria nousivat merestä. Sheldon vei
kiireesti kaukoputken sisään ja näki avoimesta ovesta Joanin juoksevan
polkua ylös pudistellen hiuksensa hajalle antaakseen niille
sadevesisuihkun talon katonräystään alla.
Iltapäivällä heidän istuessaan kuistilla Sheldon niin hienotunteisesti
kuin suinkin ehdotti, että he hankkisivat Joanille seuranaisen
selittäen, miten välttämättömästi Berandella tarvittaisiin joku nainen,
taloudenhoitajatar, joka valvoisi palvelijain toimia ja varastoja ja
saisi monia muita hyödyllisiä tehtäviä huolekseen. Puhuttuaan loppuun
hän levottomana odotti, mitä Joan sanoisi:
"Te ette siis ole tyytyväinen minun taloudenhoitooni?" kysyi
hän ensimmäiseksi. Ja heti sen jälkeen hän jatkoi estäen
Sheldonia vastaamasta: "Kävisi joko niin, että minä purkaisin
yhtiökumppanuussopimuksen ja lähtisin tieheni, niin että te saisitte
hankkia uuden seuranaisen seuranaiseksi seuranaisellenne, tai niin,
että minä veisin sen vanhan kanan veneessä merelle ja upottaisin sen.
Voitteko te hetkeäkään kuvailla mielessänne, että minä olisin
purjehtinut kuunarillani tähän alkuperäiseen maan kolkkaan joutuakseni
seuranaisten holhottavaksi?"
"Mutta -- katsokaahan -- onhan seuranainen välttämätön paha",
puolusteli Sheldon.
"Olemmehan me tähänkin asti niin mainiosti tulleet toimeen ilman. Oliko
minulla seuranaista 'Mielellä'? Ja kuitenkin olin ainoa nainen
laivassa. Ei ole muuta kuin kolme asiaa, joita minä pelkään --
ampiaiset, tulirokko ja seuranaiset. Huh! Tuollaiset kaakattavat,
ilkeämieliset hirviöt, joiden mielestä kaikki on väärin ja
viattomimmatkin teot synnillisiä -- tai kiusaukseen johtavia -- vain
siksi, että heidän oma mielikuvituksensa on sairaalloinen."
"Hu-huu!" Sheldon nojautui takakenoon teeskennellen kauhistusta.
"Teidän ei tarvitse olla huolissanne jokapäiväisestä leivästänne",
uskalsi hän sanoa. "Jos plantaasinomistajana-olo ei lyö leiville, niin
te aivan varmasti saavutatte menestystä kirjailijana -- kirjoittamalla
opettavaisia kertomuksia ja sensemmoista, tarkoitan."
"En tietänyt, että Salomonin-saarilla oli henkilöitä, jotka kaipasivat
senlaatuista kirjallisuutta", vastasi Joan kerkeästi. "Mutta te näytte
tarvitsevan -- te ja teidän hyveiden valvojanne."
Sheldon hätkähti, mutta Joan jatkoi nuorekkaan suorasukaisesti:
"Ikäänkuin hyve olisi minkään arvoinen, jos sitä täytyy valvoa ja pitää
jalka- ja käsiraudoissa, että se pysyisi hyvänä. Teidän harras halunne
saada minulle seuranainen edellyttää melkein, että minä ilman sellaista
en pysyisi hyveellisenä. Mutta minä tahdon mieluummin olla hyvä sen
vuoksi, että on parasta olla hyvä kuin sen vuoksi, että satasilmäinen
vanha ilkeä ämmä ei anna minulle tilaisuutta olla huono ihminen."
"Mutta enhän minä _sitä_ ajatellut", pisti Sheldon väliin, "vaan mitä
muut ajattelisivat..."
"Antakaa heidän ajatella rauhassa, niiden kurjien raukkojen, joiden
mieli on saastutettu. Juuri pelkäämällä noita arvottomia teidän
kaltaisenne miehet joutuvat riippuvaisiksi heistä."
"Pelkäänpä, että te olette Shelley naisen hahmossa", vastasi
Sheldon, "ja tuolla tavoin te todella pakotatte minut rupeamaan
yhtiökumppaniksenne, jotta saisin tilaisuuden suojella teitä."
"Jos te otatte minut yhtiökumppaniksenne saadaksenne suojella minua,
niin minä en rupeakaan siksi, sillä hyvä. Te pakotatte minut lopultakin
ostamaan Pari-Sulayn."
"Sitä enemmän syytä..." aloitti Sheldon.
"Tiedättekö, mitä minä aion tehdä?" kysyi Joan "Minä koetan löytää
jonkun toisen miehen täällä Salomonin-saarilla, miehen, joka ei halua
suojella minua."
Sheldon ei voinut salata sitä vastenmielistä vaikutusta, jonka nämä
sanat häneen tekivät.
"Tuota te ette itsekään tarkoita", sanoi hän suostutellen.
"Tarkoitan kuin tarkoitankin. Minä olen väsynyt ja kyllästynyt tähän
suojeluksen jankuttamiseen. Teidän ei pitäisi hetkeksikään unohtaa,
että minä täydellisesti kykenen pitämään huolta itsestäni. Ja
sitäpaitsi minulla on kahdeksan maailman parasta suojelijaa --
laivamieheni."
"Teidän olisi pitänyt elää tuhat vuotta takaperin", nauroi Sheldon,
"tai tuhannen vuoden kuluttua. Te olette hyvin alkuperäinen ja samalla
ylenmäärin uudenaikainen. Kahdeskymmenes vuosisata ei ole teitä
varten."
"Mutta Salomonin-saaret ovat. Te olitte kuin villi-ihminen, kun tulin
tänne ja löysin teidät -- söitte pelkkää säilykelihaa ja leipää, joka
olisi voinut tärvellä kamelinkin ruoansulatuksen. No niin, sen virheen
minä olen korjannut, ja koska meistä tulee yhtiökumppanit, niin se
pysyykin korjattuna. Ette te ainakaan kuole ruoansulatushäiriöihin,
siitä voitte olla varma."
"Jos meistä tulee yhtiökumppanit, niin täytyy olla edeltäkäsin varmasti
sovittua, että te ette purjehdi kapteenina kuunarilla. Voitte lähteä
Sydneyhin ostamaan sen, mutta laivuri meillä täytyy olla..."
"Ja niin ja niin paljon lisämenoja ja hyvin todennäköisesti
juopotteleva, huolimaton ja kykenemätön otus kaupanpäällisiksi. Ja
sitäpaitsi minulla olisi enemmän harrastusta toimeen kuin kenelläkään,
jonka me voisimme siihen palkata. Mitä taas kykyyn tulee, niin voin
teille mainita, että minä purjehdin paremmin kuin kuka tahansa
keskinkertainen rappeutunut kapteeni tai tutkinnonsuorittanut perämies,
jonka voisitte löytää Etelämeren vesiltä. Tiedättehän, että olen
ammattitaitoinen merimies."
"Mutta minun kumppaninani", sanoi Sheldon kylmästi, "teidän sittenkin
täytyy käyttäytyä sivistyneen naisen tavoin."
"Kiitän nöyrimmästi! Teidän mielestänne suunnitelmani siis eivät tunnu
sivistyneelle naiselle sopivilta." Joan nousi suuttumuksen ja
mielipahan kyynelet silmissään ja meni grammofonin luo.
"Ovatkohan kaikki miehet yhtä naurettavia kuin te?" sanoi hän.
Sheldon kohautti olkapäitään ja hymähti. Väittelemisestä ei ollut apua
-- sen hän oli oppinut -- ja hän oli päättänyt olla suuttumatta. Ja
vielä ennen päivän päättymistä Joan antautui. Hän päätti lähteä
ensimmäisessä höyrylaivassa Sydneyhin, ostaa kuunarin ja purjehtia
takaisin saarilta hankittu laivuri mukanaan. Sitten hän sai Sheldonin
suostumaan siihen, että hän saisi tehdä joitakin tilapäisiä retkiä
läheisille saarille, mutta niin pian kuin tuli puhe Malaitan retkistä
ja työmiesten pestauksesta, oli Sheldon taipumaton. Se oli ainoa
kielletty hedelmä.
Kun kaikki sitten oli ohi ja täsmällinen ja asiallinen kirjallinen
sopimus (Joanin vaatimuksesta) laadittu ja allekirjoitettu, niin
Sheldon tuntikauden astuskeli edes takaisin huoneessaan miettien
mielessään, kuinka monella eri tavalla hän oli käyttäytynyt
nolosti. Tilanne oli mahdoton eikä kuitenkaan mahdottomampi kuin
tähänastinenkaan eikä mahdottomampi kuin se, joka olisi syntynyt, jos
Joan olisi lähtenyt omin päin maailmalle ja ostanut Pari-Sulayn.
Hän ei ollut koskaan nähnyt naista, joka olisi ollut itsenäisempi ja
samalla enemmän suojelijan tarpeessa kuin tämä poikamainen tyttö,
joka oli astunut maihin hänen rannalleen mukanaan kahdeksan uhkeata
villi-ihmistä, pitkäpiippuinen revolveri vyöllä, pieni kukkaro täynnä
kultarahoja ja painolastina iloinen romantiikan ja seikkailujen kaipuu.
Hän ei ollut koskaan lukenut mitään, mikä olisi ollut verrattavissa
tähän. Todellisuus vei kuten tavallisesti voiton mielikuvituksen
luomista. Koko juttu oli liian nurinkurinen ollakseen tosi. Hän puri
viiksiään ja poltti savukkeen toisensa jälkeen. Piru, joka juuri oli
palannut tarkastuskierrokseltaan pihamaalta, juoksi hänen luokseen ja
kosketti hänen kättään kylmällä, kostealla kuonollaan. Sheldon hyväili
eläimen korvia, heittäytyi sitten tuoliin ja nauroi sydämensä pohjasta.
Mitähän Salomonin-saarten varakuvernööri olisi tästä ajatellut? Entä
hänen kotona olevat omaisensa? Ja hän oli samalla kertaa iloinen siitä,
että heistä oli tullut kumppanukset, ja pahoillaan siitä, että Joan
Lackland koskaan oli tullut Salomonin-saarille. Sitten hän meni
huoneeseensa ja katseli itseään käsipeilistä. Hän tutki kuvaansa kauan,
tarkasti ja syviin mietteisiin vaipuneena.