Port Adamsin joukko.
"Ja kaikki järjestyi aika helposti", kertoi Sheldon. Hän istui kahvia
juoden kuistilla. Vene oli nostettu katoksensa alle. "Boucher oli
aluksi hiukan arka eikä tahtonut lujin kourin käydä asiaan käsiksi,
mutta kun kerran olimme päässeet alkuun, niin hän suoriutui varsin
hyvin. Me leikimme oikeudenkäyntiä, ja Telepasse, tuo vanha roisto,
alistui tuomioihin. Hän on Port Adamsin päälliköitä, aika konna ja
veijari. Me tuomitsimme hänet maksamaan sikojen arvon kymmenkertaisesti
ja pakotimme hänet poistumaan joukkoineen. Ihanaa joukkoa, se täytyy
sanoa, vähintään kuusikymmentä miestä, viisi isoa kanootillista, kaikki
liikkeellä vain ilkitöitä tehdäkseen. Olivat saaneet käsiinsä
tusinan verran Snider-kiväärejä, jotka välttämättä pitäisi ottaa
takavarikkoon."
"Miksi ette ottaneet niitä?" kysyi Joan.
"Joutuakseni rettelöihin valtion asiamiehen kanssa! Hän on hirvittävän
arka, kun on kysymys hänen mustista holhokeistaan, kuten hän heitä
nimittää. No niin, me ajoimme heidät tiehensä, mutta he astuivat taas
muutaman mailin päässä maihin saadakseen _kai-kaita_. Luultavasti he
johonkin aikaan tänään kulkevat tästä ohi."
Kahta tuntia myöhemmin kanootit saapuivat. Ei kukaan huomannut niiden
tuloa. Palvelijat söivät aamiaista keittiössä, työmiehet asunnoissaan.
Piru lepäsi rauhaisassa unessa selällään biljardipöydän alla unissaan
karkoittaen kiusallisia kärpäsiä. Joan hääri varastohuoneessa, ja
Sheldon nautti päivällislepoaan riippumatossa kuistilla. Hän heräsi
äkkiä. Jonkin salaperäisen voiman vaikutuksesta hän oli herännyt
tuntien, ettei kaikki ollut niinkuin piti. Liikahtamatta hän
katsahti pihamaalle ja huomasi, että se oli täynnänsä aseistettuja
alkuasukkaita. Hän tunsi samat miehet, joista oli eronnut aamulla,
mutta huomasi joukon kasvaneen. Kaikkia noita miehiä hän ei aikaisemmin
ollut nähnyt.
Hän laskeutui riippumatosta ja kulki harkitun hitain askelin kuistin
kaidepuuta kohti, jonka luo päästyään hän haukotteli unisesti ja katsoi
alas heihin. Omituista, ajatteli hän, että tuntui siltä, kuin hänen
kohtalonsa olisi ollut aina seisoa tällä korkealla paikalla ja kerran
toisensa jälkeen katsoa alas kapinoiviin mustiin joukkoihin, joita piti
hillitä ja suostutella uhkauksin tai lupauksin. Mutta vaikka hän
näennäisesti silmäsi joukkoa aivan välinpitämättömästi, teki hän
todellisuudessa tarkkoja huomioita. Uusilla miehillä oli kaikilla
uudenaikaiset pyssyt. Sitä hän oli arvellutkin. Heitä oli viisitoista,
ei kannattanut epäilläkään, etteivät he olleet Lungan karkulaisia.
Lisäksi oli alkuperäisellä joukkueella tusinan verran vanhoja
Snider-kiväärejä. Muilla oli keihäät, nuijat, jouset ja nuolet sekä
pitkävartiset tomahawkit. Alhaalla rannassa hän näki isot sotakanootit
maihin vedettyinä. Niiden korkeita keuloja ja periä koristivat
eriskummaiset veistellyt kuviot ja valkoisista simpukankuorista
muodostellut kiehkura- ja nauhakoristukset. Nämä alkuasukkaat olivat
surmanneet hänen ugilaisen kauppamiehensä Oscarin.
"Mitä asiaa teillä on tänne?" kysyi Sheldon.
Samassa hän salaa heitti silmäyksen merelle päin, missä
'Flibberty-Gibbet' kuvastui veden kiiltävään pintaan. Ei ainoatakaan
ihmistä näkynyt sen suojakatoksen alla, ja hän huomasi, että vene ei
ollut paikoillaan sen vierellä. Tahitilaiset olivat ilmeisesti
lähteneet Balesunaan päin kalastamaan. Hän oli ypö-yksin tällä
korkealla paikallaan vihamielisen joukon yläpuolella, sillävälin kuin
koko hänen maailmansa lepäili rauhallisesti tyynessä troopillisessa
puolipäivänhelteessä.
Ei kukaan vastannut, ja hän toisti kysymyksensä, tällä kertaa
ankarammalla äänellä, josta huomasi suuttumuksen alkavan kiehua
hänessä. Hänen äänensä sai mustan joukon rauhattomasti liikehtimään
kuten karjalauman. Mutta ei kukaan hiiskunut sanaakaan. Kaikkien silmät
tuijottivat häneen varmasti odottaen, että jotakin tapahtuisi. He
odottivat sitä, odottivat alhaisen ihmisjoukon aralla, yksimielisellä
tavalla, kuka heistä ensimmäisenä tarttuisi toimeen ja siten saisi
heidät kaikki yhtenä miehenä toimimaan. Sheldonkin odotti tätä samaa ja
koetti olla varuillaan. Suoraan alapuolellaan hän äkkäsi pyssynpiipun,
joka töin tuskin pisti esiin kahden mustan ruumiin välistä ja hitaasti
kohosi häntä kohti. Pyssy oli toisessa rivissä seisovan miehen
lanteilla.
"Mitä asiaa?" karjaisi Sheldon äkkiä osoittaen sormellaan miestä, joka
piteli pyssyä käsissään. Tämä väistyi taaksepäin, ja pyssynpiippu
laskeutui alemmaksi.
Sheldonin asema oli edelleenkin varma, eikä hän tahtonut antaa voiton
luisua käsistään.
"Pois täältä, te kaikki miehet", käski hän. "Pois täältä ja kauas
suolaiselle merelle. Ymmärrättekö?"
"Minu puhu", aloitti muuan lihava ja rasvainen alkuasukas, jonka
karvaista rintaa peitti vuosikausien kuluessa kertynyt likakerros.
"Vai niin, sinä, Telepasse", huudahti valkoinen mies iloisesti. "Käske
miesten mennä pois; sinä jäät puhumaan minun kanssani."
"Hän hyvä mies", vastattiin. "Hän puhu."
"No, mitä te kaikki tahdotte?" kysyi Sheldon koettaen
välinpitämättömyyttä teeskennellen korvata sen heikkouden, josta hänen
myöntymyksensä oli todistuksena.
"Tämä poika olla minu poika." Vanha päällikkö osoitti sormellaan
Gogoomya, jonka Sheldon samassa tunsi.
"Sinu valkoinen Mary liian paljon ei hyvä", jatko Telepasse. "Lyö
Gogoomy pää. Gogoomy pian päällikkö. Minu kuole, Gogoomy olla suuri
päällikkö. Valkoinen Mary lyö häne pää. Ei hyvä. Te maksa minu paljon
tupakka, paljon ruuti, paljon kangas."
"Sinä vanha lurjus", mietti Sheldon mielessään. Tunti sitten hän oli
nauranut Joanin kertoessa eilispäivän kohtauksesta, ja jo nyt Telepasse
itse oli tullut saamaan vahingonkorvausta.
"Gogoomy", sanoi Sheldon käskevällä äänellä. "Mitä sinä kuljet täällä?
Mene pois hyvin pian."
"Minu ei mene", oli uhkamielinen vastaus.
"Sinu valkoinen Mary lyö häne pää", alkoi vanha Telepasse uudestaan.
"Minä sano, paljon tule suuri meteli, jos sinu ei maksa."
"Puhu miehillesi", sanoi Sheldon kiihtymistään kiihtyen. "Käske heidän
mennä helvettiin, alas rantaan. Sitten minä puhun sinun kanssasi."
Sheldon tunsi verannan lattiapalkkien hiljaa huojuvan ja tiesi, että
Joan oli tullut ylös ja seisoi hänen vieressään. Mutta hän ei
uskaltanut katsahtaa häneen. Tuolla alhaalla oli niin monta kivääriä,
ja ne saattoivat milloin tahansa laueta miesten lanteilta.
Lattia huojahti uudestaan Joanin liikkuessa, ja Sheldon tiesi hänen
astuneen sisään huoneeseen. Hetkistä myöhemmin tyttö oli jälleen hänen
vieressään. Sheldon ei ollut koskaan ennen nähnyt hänen tupakoivan ja
ihmetteli, miksi hän juuri nyt poltti. Samassa hän keksi syyn. Hän
katsahti nopeasti sivullepäin ja näki Joanin kädessä tutun
dynamiittikäärön. Hän näki myös sytytyslangan pään, joka oli
asiaankuuluvalla tavalla halkaistu ja johon oli pistetty vahatulitikku.
"Telepasse, sinä vanha lurjus, käske miestesi heti mennä pois!
Totisesti minä en leiki sinun kanssasi."
"Minu ei leiki", sanoi päällikkö. "Minu tahto sinu maksa, kun valkoinen
Mary lyö Gogoomy häne pää."
"Minä tulen sinne alas ja lyön sinua päähän", vastasi Sheldon nojautuen
kaidetta vasten ikäänkuin hypätäkseen sen yli.
Syntyi vihainen murina, ja musta joukko liikehti rauhattomasti. Moni
pyssynpiippu nousi lanteilta. Joan painoi savukkeensa palavaa päätä
sytytyslankaa vastaan. Snider-kivääri laukesi kumeasti paukahtaen, ja
Sheldon kuuli lasiruudun särkyvän pirstaleiksi takaan. Samassa
silmänräpäyksessä Joan heitti dynamiitin sihisevine ja räiskyvine
sytytinlankoineen keskelle mustaihoisten taajinta joukkoa. He
hajaantuivat liian nopeasti ehtiäkseen ampua enempää. Piru oli herännyt
kuullessaan pyssynlaukauksen ja murisi ja läähätti pyrkien ulos. Joan
kuuli sen ja kiiruhti avaamaan ovea -- ja siten aiotusta
murhenäytelmästä tulikin komedia.
Pyssyt ja keihäät putosivat tai heitettiin maahan koko joukon
hurjasti etsiessä turvaa kookospalmuista. Pirun voimat näyttivät
moninkertaistuneen. Ei koskaan ollut näin runsas saalis mustaa lihaa
joutunut sen kynsiin ja hampaihin, ja se puri ja repi ja raastoi
ilmassa heiluvia sääriä, kunnes viimeinenkin pari oli korkealla sen
pään yläpuolella. Kaikki olivat puissa paitsi Telepasse, joka oli liian
vanha ja lihava ja joka makasi liikkumattomana pitkällään maassa
samalla paikalla mihin oli kaatunut. Piru, joka oli liian
yleväluontoinen pahoin pidelläkseen vihollista, joka ei päässyt
liikkumaan, hyppelehti hurjasti puulta puulle haukkuen ja tavoitellen
niitä, jotka riippuivat alinna.
"Näyttää siltä, kuin te tarvitsisitte hieman opetusta sytyttimen
hoidossa", huomautti Sheldon kuivasti.
Joan katsahti häneen halveksivasti.
"Siinä ei ollut sytytysnallia", sanoi hän. "Eikä sitäpaitsi sellaista
nallia vielä ole keksittykään, joka saisi sen panoksen laukeamaan.
Sehän oli kloraalipullo."
Hän pani kaksi sormea suuhunsa, ja Sheldon hätkähti kuullessaan hänen
viheltävän kimakasti ja käskevästi -- aivan kuin poika. Tätä merkkiä
oli hänen tapana käyttää kutsuessaan miehiään paikalle, ja se teki
Sheldoniin aina vastenmielisen vaikutuksen.
"He ovat lähteneet Balesuna-joelle kalastamaan", ilmoitti Sheldon. "Mutta
tuolla tulee Olesen miehineen. Hän on vanha sotakarhu, kun vain pääsee
vauhtiin. Katsokaa, miten hän kurittaa neekereitään. Ne eivät souda
kyllin nopeasti hänen mielestään."
"Entä mitä nyt on tehtävä?" kysyi Joan. "Te olette ajanut otuksenne
puihin, mutta sinne ne eivät voi jäädä."
"Eivät, mutta minä aion antaa niille pienen opetuksen."
Sheldon astui ison soittokellon luo.
"All right", sanoi hän vastaukseksi Joanin varoittavaan
kädenliikkeeseen. "Minun työläiseni ovat kaikki viidakkomiehiä, nämä
vieraat sitävastoin 'suolaisen veden miehiä', ja näiden kahden
ihmislajin välillä ei vallitse ylenpalttisen hellä suhde. Saattepa
nähdä, tästä tulee hauskaa."
Hän kutsui työmiehensä koolle, ja kun kaikki kaksisataa vähitellen
kerääntyivät pihamaalle, suljettiin Piru uudelleen sisähuoneeseen,
missä se surkeasti ulvoen valitti sitä kurjaa kohtelua, jonka alaiseksi
se oli joutunut. Plantaasin työmiehet tanssivat sotatansseja jokaisen
puun juurella, ja ilma täyttyi herjauksista ja haukkumasanoista,
joita he singauttelivat perinnäisille vihamiehilleen. Kesken kaikkea
saapui "Flibberty-Gibbetin" päällikkö. Kuumekohtaus oli juuri
saavuttamaisillaan hänet, hän horjui kulkiessaan ja vapisi niin, että
tuskin jaksoi pitää pyssyä kädessään. Hänen kasvonsa olivat
kalmankalpeat, hampaat kalisivat, eikä polttava auringonpaiste, jossa
hän kulki, estänyt häntä palelemasta.
"Mi-mi-minä jään niitä... n-n-n-niitä va-va-vahtimaan", änkytti hän.
"Ri-ri-riivattu, että mi-minun aina pitää s-s-saada ku-kuumetta, kun on
jotakin erikoista. M-mi-mitä te aiotte tehdä?"
"Ensinnäkin poimia pyssyt maasta."
Sheldonin käskystä palvelijat ja päällysmiehet kokoilivat sinne tänne
putoilleet aseet ja latoivat ne läjään kuistille. Sheldon erotti
Lungasta varastetut uudenaikaiset pyssyt muista, särki vanhat
Snider-kiväärit säpäleiksi ja jätti keihäät, nuijat ja tomahawkit
Joanille.
"Todella verraton lisä teidän kokoelmiinne", sanoi hän hymyillen,
"suoraan taistelukentältä kerättyjä aseita."
Alhaalla rannassa hän rakensi rovion kaikesta, mitä oli löydetty
kanooteista plantaasityömiesten tärvellessä ja särkiessä ja ryöstäessä
kaiken, mitä heidän tielleen sattui. Itse kanootit kolhittiin
pahanpäiväisesti, täytettiin hiekalla ja korallinkappaleilla, hinattiin
vähät matkan päähän rannasta ja upotettiin kymmenen sylen syvyyteen.
"Kymmenen syltä lienee heille tarpeeksi", sano: Sheldon heidän
palatessaan pihalle.
Täällä meteli oli käynyt yhä hurjemmaksi. Sotalaulut raikuivat
taukoamatta, ja tanssit olivat täydessä käynnissä. Tyytymättä enää
haukkumasanoihin plantaasin miehet olivat alkaneet pommitella avuttomia
vihollisiaan puunpalikoilla, kivillä ja korallinkappaleilla. Ja nuo
seitsemänkymmentäviisi uljasta ihmissyöjää riippuivat kärsivällisesti
puitten oksilla, antoivat kaiken sataa päälleen ja uhkailivat muristen
kostaa.
"Tästä riittää Malaitalle sodan syytä neljäksikymmeneksi vuodeksi",
nauroi Sheldon. "Mutta Telepasse-ukko tuskin toistamiseen yrittää
hyökätä plantaasille."
"No, vanha veijari", lisäsi hän kääntyen vanhan päällikön puoleen, joka
istui avuttomana murjottaen portaitten juurella. "Nyt sinu pää myös me
lyö. Tulkaahan, miss Lackland ja antakaa hänelle kelpo korvapuusti. Se
on hänelle alennuksen huippu."
"Huh, hän on liian likainen. Mieluummin panisin hänet kylpyyn. Hei,
Adamu-Adam, peseppäs tämä paholainen. Saippuaa ja vettä! Amme täyteen!
Ornfiri, juokse tuomaan tänne pesuharja."
Tahitilaiset, jotka vast'ikään olivat palanneet kalasta ja irvistellen
katselivat paikalla vallitsevaa sekasortoa, yhtyivät leikkiin.
"_Tambo! Tambo!_" kirkuivat ihmissyöjät puista kauhistuen moista
pyhyyden häväisemistä nähdessään, miten heidän päällikkönsä
keikautettiin kylpyammeeseen ja pyhä lika liotettiin ja hangattiin
hänen ruumiistaan.
Joan oli mennyt bangaloon ja heitti sieltä palasen valkoista
puuvillakangasta, johon vanha Telepasse nopeasti kiedottiin, minkä
jälkeen hän astui esiin loistavan puhtaana, rykien ja syljeskellen
suustaan saippuavaahtoa, jolla Noa-Noa oli pakottanut hänet huuhtomaan
kurkkuaan.
Palvelijat toivat käskystä käsiraudat, ja Lungan karkulaiset vedettiin
toinen toisensa perästä maahan ja pantiin kahleisiin. Sheldon sitoi
heidät kaksittain yhteen yhdistäen kahleet toisiinsa teräsketjulla.
Gogoomy sai läksytyksen kapinallisesta käyttäytymisestään ja suljettiin
koko iltapäiväksi lukkojen taa. Sitten Sheldon antoi työmiehilleen
vapaan iltapäivän palkinnoksi, ja kun he olivat poistuneet pihamaalta,
sai Port Adamsin joukko laskeutua puistaan. Ja koko iltapäivän Sheldon
ja Joan istuskelivat verannalla vilvoittelemassa ja katsoivat kuinka he
sukeltelivat pohjaan ja koettivat tyhjentää upotetut kanoottinsa
hiekasta ja kivistä. Hämärsi jo, kun he pääsivät veneisiinsä ja
muutamilla rikkinäisillä airoilla meloen katosivat näkyvistä. Tuuli oli
alkanut puhaltaa, ja "Flibberty-Gibbet" oli jo matkalla Lungaan
palauttamaan karkulaisia.