-- keskellä hälinää ja vasaran moiketta myös -- jotkut intoilijat
nostivat Wilsonin hartioilleen ja aikoivat voittokulkueena viedä hänet
lavalle. Puheenjohtajan ääni kajahti nyt yli mellakan:
-- Järjestykseen! Paikoillenne! Unohdatte, että on vielä toinen
asiakirja lukematta. -- Hiljaisuuden palattua hän otti paperin ja aikoi
käydä sitä lukemaan, mutta laskikin sen takaisin pöydälle, sanoen: --
Vasta muistankin: tähänhän ei saa kajota ennenkuin olen lukenut kaikki
minulle annetut kirjalliset ilmotukset. -- Hän otti taskustaan
kirjekuoren, avasi sen, katsahti kirjelmään -- näytti kummastuneelta --
ojensi sen etäämmäksi silmistään ja tähysti sitä -- tuijotteli sitä.
Pari-, kolmekymmentä ääntä huudahteli:
-- Mitä siinä on? Lukekaa! lukekaa'.
Ja hän luki -- vitkallisesti ja ihmettelevästi:
-- Muukalaiselle lausumani huomautus -- (Ääniä. -- Hei! mitä nyt? --)
-- kuului: "Sinä et suinkaan ole huono mies. -- (Ääniä. -- Vie sun
hitto!) -- Mene ja tee parannus." -- (Ääni. -- Hoh, sahatkaa minulta
koipi! --) -- Allekirjottajana on pankkiiri Pinkerton.
Riemastuksen sekamelska räjähti sellaisena riekkunana, että sitä olisi
järkensä säilyttänyt ihminen itkenyt. Ne, jotka eivät olleet peliin
sotkeutuneet, olivat tikahtua siihen paikkaan; sanomalehtien kertojat
naurunsa tempomina sohivat hajallisia koukeroita, joista ei kukaan
olisi ikimaailmassa selvää saanut; ja muuan nukkuva koira hypähti
suunniltaan säikkyneenä jaloilleen ja haukkui hälyä kuin vimmattu.
Kaikenlaisia huudahduksia kajahteli myi läkässä: -- Me rikastumme --
_kaksi_ lahjomattomuuden esikuvaa! -- Billsonia lukuunottamatta! --
_Kolme_ -- otetaan Pönäkkä mukaan -- ei niitä tule koskaan liiaksi! --
Billson hyväksytty! -- Voi Wilson-parkaa! _kahden_ varkaan uhrina!
_Voimakas ääni_. -- Hiljaa! Puheenjohtaja on vielä jotakin onkinut
taskustaan.
_Ääniä_. --- Hurraa! Onko se uutta? Lukekaa! lukekaa! lukekaa!
_Puheenjohtaja_ (lukee): -- Muukalaiselle minä huomautin: "Sinä et
suinkaan" j.n.e. Gregory Yates.
_Äänten pauhu_. -- Neljä esikuvaa! -- Eläköön Yates! -- Onkikaa taas!
Kuulijakunta oli nyt elpynyt mitä parhaalle tuulelle, valmiina
heruttelemaan tilaisuudesta kaiken huvin, mitä saatavissa oli. Useat
yhdeksäntoistalaiset nousivat kalpeina ja hädissään ja alkoivat raivata
tietänsä käytäviä kohden, mutta joukko ääniä epäsi:
-- Ovet, ovet -- sulkekaa ovet; yksikään lahjomaton ei saa lähteä!
Istukaa, jokainoa!
Käskyä toteltiin.
-- Onkikaa taas! Lukekaa! lukekaa!
Puheenjohtaja kopeloitsi taskuaan ja taaskin alkoivat tutut sanat
kirpoilla hänen huuliltaan: -- "Sinä et suinkaan ole huono mies --"
-- Nimi! nimi! Mikä on hänen nimensä?
-- L. Ingoldsby Sargent.
-- Viisi valittua! Esikuvia lisää! Jatkakaa, jatkakaa!
-- "Sinä et suinkaan ole huono --"
-- Nimi! nimi!
-- Nicholas Whitworth.
-- Hurei! hurei! esikuvia, hei!
Joku piipatti sekaan ja alkoi laulaa näitä loppusointuja sillä
viehättävällä "Mikadon" säveleellä, jonka alkusanat kuuluvat: "Kun
peljätä mies sulo-impeä ties". Kuulijakunta yhtyi riemastuen
huikkaamaan, sitten joku parahiksi tekaisi toisen säkeen --
"Se aina muistakaa --"
ja yleisö kertasi sen voimallisesti. Kolmas säe kajahti samaan
menoon --
"Hadleyburgihin vie pyhä hurskauden tie --"
joka niinikään veisattiin yhteisvoimin. Viimeisen säveleen häipyessä
nousi korkeana ja selkeänä Jack Hallidayn ääni, loppusäkeellä
kuormitettuna --
"esikuvia meiltä saa!"
ja tämä toistettiin jymisevällä innostuksella. Onnellinen yleisö alotti
sitten uudestaan alusta ja veisasi kaikki neljä säettä kahteen kertaan,
suunnattomalla vauhdilla ja ponnella, lopettaen yhdeksänkertaisella
huikealla eläköön-huudolla "Lahjomattomalle Hadleyburgille ja kaikille
sen lahjomattomuuden esikuville, jotka tänä iltana huomaamme
täysipainoisuuden leiman ansaitseviksi".
Sitten alettiin puheenjohtajaa jälleen joka taholta hätistellä:
-- Jatkakaa! jatkakaa! Lukekaa! lukekaa lisää! Lukekaa koko saaliinne!
-- Oikein -- jatkakaa! Me voitamme iankaikkisen kuuluisuuden!
Kymmenkunta miestä kohosi nyt seisaalleen ja alkoi tehdä vastalauseita.
He väittivät mokoman ilveilyn olevan jonkun kunnottoman koiruksen työtä
ja koko kunnan solvausta. Epäilemättä olivat kaikki nimikirjotukset
väärennettyjä --
-- Istukaa! alas! Suu kiinni! Te tunnustatte. Tavotamme _teidän_
nimenne kohtsiltään.
-- Herra puheenjohtaja, montako kirjettä teillä on?
Puheenjohtaja laski.
-- Jo tarkastetut mukaan lukien on kirjeitä kai yhdeksäntoista.
Pilkallinen suosion myrsky puhkesi valloilleen.
-- Kenties niissä on kaikissa sama salaisuus. Esitän, että te avaatte
ne kaikki ja luette jokaisen nimikirjotuksen sekä kirjelmän ensimäiset
kuusi sanaa.
-- Kannatan!
Esitys hyväksyttiin suurella kohinalla. Silloin ukko Richards-parka
kohosi istuimeltaan, ja hänen vaimonsa nousi seisomaan hänen viereensä.
Tämän pää oli kumarassa, jottei kukaan olisi nähnyt hänen kyyneliänsä.
Hänen miehensä pisti käsivartensa hänen kainaloonsa ja siten
aviokumppaniansa tukien alkoi vapisevalla äänellä puhua:
-- Ystävät, te olette tunteneet meidät kaksi -- Maryn ja minut -- koko
elämämme ajan, ja luullakseni olette pitäneet meistä ja kunnioittaneet
meitä --
Puheenjohtaja keskeytti hänet:
-- Sallikaa minun. On ihan totta -- tuo mitä sanotte, mr. Richards;
tämä kaupunki _tuntee_ teidät kaksi; se _pitää_ teistä; se
_kunnioittaa_ teitä; vieläpä _rakastaakin_ teitä --
Hallidayn ääni kajahti:
-- Se on täysipainoinen totuus sekin! Jos puheenjohtaja on oikeassa,
niin vahvistakoon sen yleisö. Nouskaa! Nyt siis -- hip! hip! hip! --
kaikki yhtaikaa!
Kuulijakunta nousi yhtenä joukkona, kääntyi innostuneesti päin ijäkästä
paria, täytti ilman liehuvien nenäliinojen tuiskulla ja hurrasi
sydämensä pohjasta.
Puheenjohtaja jatkoi sitten:
-- Minä tarkotin sanoa: Me tunnemme teidän hyväsydämisyytenne, mr.
Richards, mutta nyt ei ole hetki sopiva armeliaisuuden osottamiseen
pahoin tehneitä kohtaan. -- (Huutoja. -- Oikein! niin juuri! --) --
Näen jalomielisen tarkoituksenne kasvoistanne, mutta minä en voi sallia
teidän pyydellä sääliämme näiden miesten hyväksi --
-- Mutta minä aijoin --
-- Istuutukaahan, mr. Richards. Meidän täytyy tarkastaa loputkin
kirjelmät -- tätä vaatii selvä kohtuus niitä miehiä kohtaan, jotka jo
on paljastettu. Niin pian kuin se on tehty, saatte te puheenvuoron --
siitä annan sanani.
_Monta ääntä_. -- Oikein! -- puheenjohtaja on oikeassa -- ei sovi nyt
keskeytellä! Jatkakaa! -- nimet! nimet! -- hyväksytyn päätöksen mukaan!
Vanha pariskunta istuutui vastahakoisesti ja mies kuiskasi vaimolleen:
-- On surkean kovaa joutua odottamaan; häpeä koituu suuremmaksi kuin
konsanaan, kun he huomaavat, että me aijoimme anoa sääliä vain
_itsellemme_.
Nimien julistaminen sai taas remun puhkeamaan.
-- "Sinä et suinkaan ole huono mies --" Nimikirjotus: Robert J.
Titmarsh.
-- "Sinä et suinkaan ole huono mies --" Nimikirjotus: Eliphalet Weeks.
-- "Sinä et suinkaan ole huono mies --" Nimikirjotus: Oscar B. Wilder.
Tällöin keksi kuulijakunta ottaa nuo kuusi sanaa omaksi huolekseen.
Puheenjohtaja oli siitä kylläkin kiitollinen. Siitälähtein hän vuoron
jälkeen nosti ilmaan kunkin kirjeen ja odotti. Kuulijakunta honotti nuo
kuusi sanaa tahdikkaasti ja pauhaavan juhlallisesti (rohkeasti
lähennellen erästä tuttua virren säveltä): -- Sinä et su-u-inka-an ole
hu-u-ono mies. -- Sitten puheenjohtaja julisti: -- Nimikirjotus:
Archibald Wilcox. -- Ja niin edelleen, ja niin edelleen, nimi
seulottiin nimen perästä, ja jokainen nautti yhä hurjemmaksi yltyvästä
huvista, paitsi nuo yhdeksäntoista poloista. Silloin tällöin, kun joku
erityisen loistava nimi kajahti, pani kokous puheenjohtajan odottamaan
sen aikaa kuin väkijoukko veisasi koko koetushuomautuksen alusta
loppusanoihin asti: -- Ja joudut helvettiin tai hadleyburgilaisten
pariin -- koeta edes saada edellinen vaihtoe-e-hto! -- Näissä
erityistapauksissa he lisäsivät suurenmoisen, tuskaisen ja vaikuttavan:
_A-a-a-a-men!_
Luettelo hupeni, hupeni, hupeni, ukko Richards-paran pitäessä
muistissaan nimien lukumäärää, luimistellen milloin hänen omaansa
muistuttava nimi julistettiin ja surkeassa jännityksessä odottaen sitä
hetkeä, jolloin hänen nöyryyttäväksi oikeudekseen koituu nousta Maryn
kanssa ja lopettaa puolustuksensa, jonka sanoja hän hautoi mielessään:
-- ... sillä tähän asti emme ole koskaan tehneet mitään väärää, vaan
nuhteettomina vaeltaneet nöyrää tietämme. Me olemme hyvin köyhiä, me
olemme ijäkkäitä; ei ole meillä lasta eikä läheistä apunamme. Kiusaus
oli ankara, ja me lankesimme. Aikomuksenani oli äsken noustessani tehdä
tunnustus ja anoa, ettei minun nimeäni kuulutettaisi tässä julkisessa
paikassa, sillä meistä tuntui siltä kuin emme olisi voineet sitä
kestää; mutta minut ehkäistiin. Se oli kohtuullista; meidän tuli kärsiä
muiden mukana. Se on ollut meille kovaa. Ensi kertaa olemme konsanaan
kuulleet nimemme kenenkään huulilta tahrattuna kirpoavan. Olkaa
armeliaita -- parempien päivien tähden; tehkää häpeämme niin keveäksi
kantaa kuin säälinne sallii. -- Tällä kohtaa hänen mietiskelyänsä Mary
nyhjäsi häntä, huomatessaan hänen ajatustensa harhailevan. Yleisö
veisaili: -- Sinä et su-u-inka-an j.n.e.
-- Ole valmiina, -- kuiskasi Mary. -- Sinun nimesi tulee nyt; hän on
lukenut kahdeksantoista.
Veisuu taukosi.
-- Seuraava! seuraava! seuraava! -- hälistiin joka taholta.
Burgess pisti kätensä taskuunsa. Vanha pariskunta alkoi vavisten
nousta. Burgess kopeloi hetkisen ja sanoi sitten:
-- Huomaan lukeneeni ne kaikki.
Ilosta ja kummastuksesta pyörtymäisillään vaipui pariskunta istumaan ja
Mary kuiskasi:
-- Voi, Jumalan kiitos, me olemme pelastetut! -- hän on hukannut meidän
vastauksemme -- en tätä antaisi sadastakaan tuollaisesta säkistä!
Yleisö puhkesi "Mikado"-jääryttelyynsä ja lauloi sen kolmeen kertaan
yhä yltyvällä innostuksella, nousten seisaalleen, kun kolmannen kerran
jouduttiin loppusäkeeseen --
"esikuvia meiltä saa!"
ja lopettaen eläköön-huudoilla "Hadleyburgin puhtaudelle ja sen
kahdeksalletoista edustajalle".
Sitten Wingate, satulaseppä, nousi pystyyn ja esitti hurrattavaksi
"kaupungin kunnollisimmalle miehelle, kaupunkikunnan ainoalle
huomattavalle jäsenelle, joka ei yrittänyt varastaa noita rahoja --
Edward Richardsille".
Yleisö hurrasi voimakkaasti ja liikuttavan sydämellisesti. Sitten joku
ehdotti, että "Richards valitaan nyt autuaan Hadleyburg-tarun ainoaksi
vartiaksi ja esikuvaksi, vallalla ja oikeudella nousta ja katsoa koko
pilkallista maailmaa päin naamaa".
Hyväksyttiin huutoäänestyksellä; sitten he lauloivat "Mikadon" taaskin
ja lopettivat säkeellä:
"_Yks'_ esikuva jäädä saa!"
Nyt syntyi tovin pysähdys, sitten:
_Ääni_. -- No, niin, kukas säkin saa?
_Nahkuri_ (katkeralla ivalla): -- Sehän on yksinkertaista. Rahat on
tasattava noiden kahdeksantoista lahjomattoman kesken. He antoivat
pulaan joutuneelle muukalaiselle kaksikymmentä dollaria kukin -- ja
tuon huomautuksen -- vuoronsa jälkeen: kaksikymmentäkaksi minuuttia
kesti kulkueen marssia hänen ohitseen. Varustivat muukalaisen
pohjapääomalla -- koko summa 360 dollaria. Hehän vain tahtovat lainansa
takaisin -- korkoineen -- neljäkymmentätuhatta dollaria kaikkiaan.
_Monta ääntä_ (pilkallisesti). -- Niin oikein! Tasanjako! Tasanjako!
Olkaa armeliaita köyhille -- älkää antako heidän odotella ropojansa!
_Puheenjohtaja_. -- Järjestykseen! Luen nyt muukalaisen toisen
kirjelmän. Se kuuluu: "Jos mitään hakijaa ei esiinny (pontevia
ähkäisyjä), niin pyydän teitä avaamaan säkin ja luovuttamaan rahat
kaupunkinne pääporvareille, heidän talletettavakseen rahastona
(Hautoja. -- Oi! Hoi! Hei! --) ja käytettäväkseen sellaisin tavoin,
jotka heistä näyttävät parhaiten edistävän ja turvaavan kuntanne
ylvästä lahjomattoman rehellisyyden mainetta (huudahteluja) --
mainetta, jota heidän nimensä ja ponnistuksensa kirkastavat uudella ja
kauvas ulottuvalla hohteella." -- (Jyrisevää ivallisen suosion
ilmaisua.) Siinä näkyykin olevan kaikki. Ei -- tässä on jälkilisäys:
"J.K. -- _Hadleyburgin kansalaiset_: Ei ole mitään koetushuomautusta --
kukaan ei ole mitään huomauttanut. (Suurta hämmästelyä.) Ei ole ollut
köyhää muukalaista, ei kahdenkymmenen dollarin almua eikä sen johdosta
lausuttua siunausta ja kohteliaisuutta -- keksitty on koko juttu.
(Yleistä sorinaa sekä ihmettelyn ja raton hälinää.) Sallikaa minun
kertoa tarinani -- en siihen montakaan sanaa tarvitse. Kuljin kerran
kaupunkinne kautta, ja minua loukattiin syyttäni syvästi. Kuka tahansa
muu olisi tyytynyt ampumaan teistä jonkun ja pitämään asian sillä
kuitattuna, mutta minusta se olisi ollut mitätön kosto, ja riittämätön,
sillä kuolleet eivät _kärsi_. Sitä paitsi en voinut ampua teitä kaikkia
-- eikä missään tapauksessa sekään olisi minua tyydyttänyt, sellainen
mies olen minä. Tahdoin vahingoittaa jokainoaa asukasta, miestä kuten
naistakin -- en ruumiin ja rahan puolesta, vaan heidän turhamaisuutensa
kannalta, sillä se kohta on heikoissa ja hupsuissa ihmisissä kipein.
Niinpä tekeysin toiseen asuun ja tulin teitä tutkiskelemaan. Te olitte
helppo saalis. Teillä oli vanha ja korskea rehellisyyden maine, ja
luonnollisesti te olitte siitä ylpeitä -- se oli teidän aarteittenne
aarre, teidän silmäteränne. Heti kun huomasin teidän huolellisesti ja
valppaasti varjelevan itseänne ja lapsianne _kiusaukselta_, tiesin
miten menetellä. Te yksinkertaiset sielut, heikkoakin heikompi on hyve,
jota ei ole tulessa karaistu. Laadin suunnitelman ja keräsin
nimiluettelon. Aikeenani oli lahjoa lahjomaton Hadleyburg.
Tarkoituksenani oli saattaa valehtelijoiksi ja varkaiksi lähemmä
puolisataa tahratonta miestä ja naista, jotka eivät olleet eläissään
virkkaneet valheen sanaa eivätkä penniäkään näpistäneet. Pelkäsin
Goodsonia. Hän ei ollut Hadleyburgissa syntynyt eikä kasvanut.
Pelkäsin, että jos ryhtyisin toteuttamaan juontani toimittamalla teille
kirjeeni, sanoisitte te itseksenne: 'Goodson on täällä ainoa mies, joka
on voinut haaskata kaksikymmentä dollaria köyhään raukkaan' -- ja
silloin ette kenties nappaisi täkyäni. Mutta taivas korjasi Goodsonin;
silloin tiesin hankkeeni luistavan, viritin ansani ja asetin siihen
syötin. Kenties en saa pyydystetyksi niitä kaikkia, joille lähetän
koetushuomautuksen, mutta enimmän osan minä kyllä saan, jos
Hadleyburgin luonnetta tunnen. (Ääniä. -- Oikein -- hän sai niistä
jokikisen. --) -- Uskon heidän varastavan julkista _pelurin_ rahaakin
mieluummin kuin jäävän ilman, poloisten, kiusaukseen joutuneiden ja
kaltoin kasvatettujen ihmisten. Toivon ikipäiviksi ja lopen nujertavan
teidän turhamaisuutenne ja antavani Hadleyburgille uuden kuuluisuuden
-- sellaisen joka _iskettyy_ kiinni ja leviää laajalti. Jos olen
onnistunut, niin avatkaa säkki ja kutsukaa koolle Hadleyburgin maineen
edistämis- ja turvaamiskomitea."
_Äänten hirmumyrsky_. -- Avatkaa se! Avatkaa! Nuo kahdeksantoista
esille! Mainevaliokunta lavalle! Esiin! -- lahjomattomat!
Puheenjohtaja vihlaisi säkin auki ja keräsi kourallisen kirkkaita,
leveitä, keltaisia kolikkoja, helisteli niitä ja sitten rupesi lähemmin
tarkastamaan.
-- Ystävät, ne ovat vain kullattuja lyijylevyjä.
Tietoa tervehdittiin rähisevällä remulla, ja melun tauottua huikkasi
nahkuri:
-- Näennäisen vanhemmuuden nojalla tässä hommassa on mr. Wilson
mainekomitean puheenjohtaja. Esitän, että hän astukoon esille
kumppaniensa puolesta ottamaan rahaston huostaansa.
_Sata ääntä_. -- Wilson! Wilson! Wilson! Puhe! Puhe!
_Wilson_ (vihasta väräjävällä äänellä). -- Sallikaa minun lausua,
sanojani valitsematta: _hiiteen_ rahat!
_Ääni_. -- Hoo, ja hän on baptisti!
_Toinen ääni_. -- Seitsemäntoista esikuvaa jäljellä! Nouskaat, hyvät
herrat, ja ottakaa vastaan luottamustoimenne!
Syntyi pysähdys -- ei vastausta.
_Satulaseppä_. -- Hra puheenjohtaja, meillä on äskeisestä
ylimystöstämme toki _yksi_ jäljellä; hän tarvitsee rahaa ja ansaitsee
sitä saada. Esitän, että määräätte Jack Hallidayn nousemaan sinne
lavalle myymään huutokaupalla tuon säkillisen kullattuja kahdenkymmenen
dollarin kolikoita ja luovuttamaan tulot oikealle miehelle -- sille
miehelle, jota Hadleyburg ilomielin kunnioittaa -- Edward Richardsille.
Ehdotus saavutti innokasta kannatusta, koiran taaskin lyöttäytyessä
mukaan. Satulaseppä pani huudot alkuun dollarilla, brixtonilaiset ja
Barnumin edustaja kilpailivat siitä ankarasti, ihmiset hurrasivat
jokaista tarjousten nousua, kiihtymys kohosi hetki hetkeltä
korkeammalle, tarjoojat sisuuntuivat ja kävivät yhäti rohkeammiksi, yhä
päättäväisemmiksi, huudot hypähtelivät dollarista viiteen, sitten
kymmeneen, viiteenkymmeneen, sataan --
Huutokaupan alkaessa Richards hätäännyksissään kuiskasi vaimolleen: --
Voi, Mary, voimmeko sallia tämän tapahtua? Se -- se -- katsos, se on
kunniapalkinto, todistus luonteen puhtaudesta, ja -- ja -- voimmeko
sitä sallia? Eikö olisi minun parempi nousta ylös ja -- Oi, Mary, mitä
pitäisi meidän tehdä? -- mitä ajattelet meidän -- (Hallidayn ääni: --
_Viisitoista on tarjottu! -- viisitoista säkillisestä! --
kaksikymmentä! -- hei, kiitos! -- kolmekymmentä -- kiitoksia taaskin!
Kolmekymmentä ensimäinen, kolmekymmentä toinen, kol -- kuulinko
neljäkymmentä? -- neljäkymmentä, oikein! Pitäkää puolianne, hyvät
herrat, pitäkää! -- viisikymmentä! -- kiitoksia, uljas kansalainen!
-- viidessäkymmenessä menee, viisikymmentä ensimäinen kerta! --
seitsemänkymmentä! -- yhdeksänkymmentä! -- oivallista! -- sata! --
läjätkää lisää, antakaa tulla! -- satakaksikymmentä -- neljäkymmentä!
-- juuri parahiksi! -- sataviisikymmentä! -- KAKSI sataa! -- mainiota!
Kuulinko kaksi s-- kiitos! kaksisataa ja viisikymmentä! --_)
-- Tässä on toinen kiusaus, Edward -- minä ihan vapisen -- mutta voi,
olemmehan pelastuneet _yhdestä_ kiusauksesta, ja sen pitäisi varottaa
meitä ("Kuusiko sanottiin? -- kiitos! -- kuusiko ja puoli, kuusi ja
p-- SEITSEMÄN sataa!") Ja kuitenkin, Edward, kun ajattelee -- kukaan ei
ep-- ("Kahdeksansataa dollaria! -- hurei! -- nostakaa yhdeksään! -- Mr.
Parsons, joko sanoitte? -- kiitos! -- yhdeksän! -- tämä muhkea
säkillinen puhdasta lyijyä on menossa vaivaisista yhdeksästäsadasta
dollarista, kultauksinensa kaikkinensa -- hei! joko nousi? -- tuhannen!
-- kiitollisin palvelijanne! -- lisäsikö joku satasen? -- säkillinen,
josta koituu kuuluisin koko manter --") Voi, Edward -- (alkaen
nyyhkiä), -- me olemme _kovin_ köyhiä! -- mutta -- mutta -- tee kuten
parhaaksi katsot -- tee kuten parhaaksi katsot.
Edward lankesi -- toisin sanoen, hän istui alallaan, omatunto
rauhattomana, mutta olosuhteitten voittamana.
Sillävälin oli eräs vieraspaikkakuntalainen, joka näytti mahdottomaksi
englantilaiseksi jaarliksi sonnustautuneelta salapoliisin alokkaalta,
seurannut illan tapahtumia ilmeisellä mielenkiinnolla ja tyytyväinen
ilme kasvoillaan. Hän oli itsekseen huomautellut yhtä ja toista,
jupisten nyt jotakin tähän tapaan: -- Noista kahdeksastatoista ei
ainoakaan tee tarjouksia. Tämä ei kelpaa; minun on saatava syntymään
muutos -- näytelmäni sopusuhtaisuus vaatii tätä parannusta. Heidän
täytyy ostaa säkillinen, jota yrittivät varastaa; ja huikea hintakin on
heidän maksettava -- jotkuthan heistä ovat rikkaita. Ja toisekseen, kun
tein harhapäätelmän hadleyburgilaisesta luonteesta, on sen erehdykseni
aiheuttaja oikeutettu saamaan uhkean palkinnon, ja jonkun on se
maksettava. Tuo köyhä Richards-ukko on saattanut arvostelukykyni
häpeään; hän on kunnon mies: en sitä ymmärrä, mutta myönnän sen. Niin,
hänestä minä en pelissäni saanut otetta, ja oikeutta myöten kuuluu
panos hänelle. Ja siitä tehdäänkin kelpo panos, mikäli minusta riippuu.
Hän tuotti minulle pettymyksen, mutta olkoon se nyt sillään.
Hän tarkkaili tarjontaa. Tuhannessa laimistui vauhti: korotukset
vähenivät joutuin. Hän odotti -- ja yhä tarkkaili. Yksi kilpailija
luopui; sitten toinen ja kolmas. Hän teki nyt tarjouksen, toisenkin.
Korotusten alennuttua kymmeneksi dollariksi hän lisäsi viisi; joku
huusi kolme lisää; hän. odotti tuokion, paiskasi sitten viidenkymmenen
dollarin nousun, ja säkki oli hänen -- 1,282 dollarista. Yleisö puhkesi
hurraamaan, mutta vaikeni hänen noustessaan seisaalleen ja
kohottaessaan kätensä. Hän alkoi puhua.
-- Mieleni tekee lausua pari sanaa, pyytääkseni suosiollista
valtuutustanne erääseen toimenpiteeseen. Minä olen harvinaisuuksien
välittäjä, ja olen paljon tekemisissä eri maiden rahatieteilijäin
kanssa. Hyödyn tästä ostoksestani ihan sellaisenaankin; mutta jos
hyväksytte keksimäni menetelmän, niin saan jokainoan näistä
kahdenkymmenen dollarin lyijylanteista vastaamaan nimellisarvoansa
kullassa ja ehkäpä enempääkin. Myöntäkää minulle siihen valtuutuksenne,
niin luovutan osan voitostani mr. Richardsillenne, jonka
horjumattomalle rehellisyydelle olette tänä iltana niin täydellä syyllä
ja sydämellisesti antaneet tunnustuksenne; hänen osuutensa olkoon
kymmenentuhatta dollaria, ja rahat toimitan hänelle huomenna. (Suurta
suosion hälinää yleisön taholta. Mutta "horjumaton rehellisyys" sai
Richardsin sievästi punehtumaan; vaatimattomuudesta käyden ei se
sentään haitannut.) Jos hyväksytte ehdotukseni kelpo enemmistöllä --
soisin saavani kaksi kolmasosaa äänimäärästä puolelleni --, niin pidän
sitä kaupungin suostumuksena, enkä muuta pyydä. Harvinaisuudet saavat
aina lisää arvoa, jos niissä on jokin tunnuslause, joka herättää
uteliaisuutta ja huomautteluja. Jos siis luvallanne saan leimauttaa
kuhunkin lanttiin niiden kahdeksantoista herrasmiehen nimet, jotka --
Yhdeksän kymmenesosaa kuulijakunnasta oli tuossa tuokiossa seisaallaan
-- koira ja kaikki -- ja esitys hyväksyttiin huikealla raton ja suosion
remakalla.
He istuutuivat jälleen, ja kaikki esikuvat, paitsi "t:ri" Clay
Harkness, nousivat vimmastuneina vastustamaan aiottua ilkeyttä,
uhaten --
-- Älkää uhkailko, -- huomautti muukalainen tyynesti. -- Minä tiedän
lailliset oikeuteni enkä ole tottunut öykkäilyjä arastelemaan. --
(Kätten taputusta.)
Hän istuutui paikalleen. "T:ri" Harkness oivalsi tässä sopivan
tilaisuuden. Hän oli paikkakunnan kahdesta hyvin rikkaasta miehestä
toinen; Pinkerton oli toinen. Harkness oli rahapajan omistaja: hän
nimittäin valmisti suosittua patenttilääkettä. Hän oli edustajakamariin
pyrkimässä, Pinkerton oli vastaehdokas. Vaalitaistelu oli täpärä ja
kiihkeä, käyden päivä päivältä kuumemmaksi. Molemmat olivat
rahanahneita; kumpainenkin oli keinottelutarkotuksessa ostanut ison
maa-alan. Hommailtiin uutta rautatietä, ja kumpainenkin tahtoi päästä
edustajakamariin ohjailemaan radan suuntaa omaksi edukseen. Yksi
ainoakin ääni saattoi ratkaista suuret rahalliset mahdollisuudet. Panos
oli iso, ja Harkness oli uskalias keinottelija. Hän istui lähellä
muukalaista. Hän ojentausi tätä puhuttelemaan, muiden esikuvien kilvan
hauskutellessa yleisöä vetoamisillaan ja vastalauseillaan, ja kysyi
kuiskaten:
-- Mikä on hintanne säkille?
-- Neljäkymmentätuhatta dollaria.
-- Annan kaksikymmentä.
-- Ei.
-- Olkoon menneeksi kolmekymmentä.
-- Hinta on neljäkymmentätuhatta dollaria; en penniäkään huojista.
-- Hyvä, maksan sen. Tulen hotelliin kello kymmeneltä aamulla. En tahdo
kauppaa julkiseksi; tapaan teidät kahden kesken.
-- Sovittu. -- Sitten vieras nousi ja huomautti yleisölle: