VALLANKUMOUS.

Pariisiin oli juuri saapunut tieto Sedanin onnettomasta tappiosta.

Vallankumous oli julistettu. Koko Ranska huohotti hengästyneenä tämän

mielettömyyden edessä, jota kesti kommunikauden loppuun saakka. Koko

valtakunnassa leikittiin ajattelemattomasti sotilailla.

Sukkatehtailijat olivat everstejä ja hoitivat kenraalin tehtäviä;

suuret, rauhalliset vatsat olivat saaneet punaiset vyöt siteiksensä ja

komeilivat revolvereilla ja tikareilla; pikkuporvarit, joista tehtiin

tilapäisiä sotilaita, komensivat räyhääviä, vapaaehtoisia pataljooneja

kiroillen kuin kuorma-ajurit ... muka paremman ryhdin vuoksi.

Jo lupa saada kantaa aseita ja käsitellä pyssyjä järjestelmällisesti

hullutti näitä ihmisiä, jotka tähän saakka olivat käsitelleet

ainoastaan kauppakirjoja, ja saattoi heidät syyttömästi peloittaviksi

ihmisten silmissä. Sitten mestattiin viattomia ihmisiä näyttääksensä,

että osattiin tappaa, ja ammuskeltiin -- preussilaisten hurmetta vielä

uhoavilla kentillä vaellettaessa -- kulkukoiria, rauhassa märehtiviä

lehmiä ja heinikoissa laitumella käyviä, sairaita ratsuhevosia.

Jokainen luuli itsensä kutsutuksi näyttelemään suurta sotilasroolia.

Pienempien kaupunkien kahvilat, jotka vilisivät univormuun pukeuneita

kauppiaita, muistuttivat kasarmeja tai sota-ambulansseja.

Cannevillen kaupunkiin eivät nämä hulluttavat uutiset armeijasta ja

pääkaupungista olleet vielä saapuneet; mutta tavaton kiihotustila oli

vallinnut kaupungissa jo kuukauden päivät ja puolueet seisoivat

ärsytettyinä vastakkain.

Kaupungin pormestari, kreivi de Varnetot, pieni, laiha ja vanha mies,

oli niitä legitimistejä (laillisuuden puolustajia) jotka äskettäin oman

arvonsa vuoksi olivat palanneet keisarikuntaan; päättäväisen

vastustajan oli hän saanut tohtori Massarelista, joka oli

suuri, kuumaverinen mies ja nykyään piirikunnan tasavaltaisen

puolueen johtaja, paikallisen vapaamuurarilooshin presidentti,

maanviljelysseuran ja paikkakuntalaisten klubin esimies sekä uuden,

maalaissotaväen järjestäjä, jonka määrä oli pelastaa valtakunta.

Parissa viikossa oli hänen onnistunut saada 63 vapaaehtoista aviomiestä

ja perheenisää, viisasta talonpoikaa ja kauppapalvelijaa ryhtymään

isänmaan puolustusväkeen; joka aamu harjoitti hän joukkoansa kaupungin

torilla.

Kun pormestari sattumalta tähän aikaan meni torin laidassa olevalle

kunnallishuoneelle, astui komentaja Massarel, revolveri vyöllä ja

miekka kädessä, ylpeänä joukkonsa rintaman ohitse huudattaen

miehistöllänsä "eläköön isänmaa!" Tämä huuto harmitti huomattavasti

pikku kreiviä, joka epäilemättä näki tässä uhkauksen ja yllytyksen

taisteluun samalla kun se vastenmielisesti muistutti häntä suuren

vallankumouksen ajoista.

Aamulla syyskuun 5 p:nä vastaanotti tohtori univormuun puettuna ja

revolveri pöydällänsä vanhan maalaispariskunnan; aviomies, jota

suonipaisuke oli vaivannut jo seitsemän vuotta, selitti ruvenneensa

pelkäämään, että vaimokin saa saman taudin ja että...

Mutta samassa toi postiljooni pääkaupungin sanomalehden.

Herra Massarel avasi lehden, kalpeni, kääntyi äkkiä poispäin, nosti

innostuksen valtaamana käsivarret ylös taivasta kohti ja huusi täyttä

kurkkua noille maalaishöperöille:

-- Eläköön tasavalta! eläköön tasavalta! eläköön tasavalta!

Sitten vaipui hän nojatuoliin ihan voipuneena liikutuksesta.

Ja kun talonpoika yritti jatkaa selitystänsä sanoen: "se alkoi sillä

tavoin, nähkääs, että tuntui kuin olisi kusiaisia juoksennellut sääriä

pitkin..." huusi tohtori hänelle:

-- Jättäkää minut rauhaan! Minulla ei ole aikaa kuunnella teidän

tuhmuuksianne. Tasavalta on julistettu, keisari otettu vangiksi ja

Ranska on pelastettu. Eläköön tasavalta!

Sitten juoksi hän ovelle ja mölähti: Céleste, hoi! Joudu, Céleste!

Säikähtyneenä syöksähti palvelijatar ovelle. Tohtori puhui niin

nopeasti, että se kävi vallan sopotukseksi: -- Kenkäni, miekkani,

patruunavyöni ja espanjalainen tikarini, joka on siellä yöpöydälläni:

joudu, joudu!

Taas yritti itsepäinen talonpoika, otollisen äänettömyyden tullen,

jatkaa selitystänsä:

-- Siitä syntyi sitten kuin pieniä pusseja, joihin teki kipeää

kävellessä...

Kiivastuneena ärjäsi lääkäri hänelle:

-- Jättäkää minut rauhaan, sanon minä! Jos te olisitte pesseet

jalkanne, ei niitä olisi syntynyt, koira vieköön!

Tarttuen sitten miestä kurkusta kiinni tiuskaisi hän tälle vasten

naamaa:

-- Etkö sinä, kolmenkertainen elukka, tiedä, että me elämme jo

tasavallassa!

Ammattitunne rauhoitti hänet kuitenkin heti kohta ja hän lykkäsi

ällistyneen pariskunnan ulos toistellen:

-- Tulkaa huomenna, tulkaa huomenna, ystäväni. Tänään minulla ei ole

aikaa.

Pukeutuessaan kiireestä kantapäähän jakeli hän jälleen sarjan tärkeitä

käskyjä palvelijattarellensa:

-- Juokse luutnantti Picartin ja aliluutnantti Pommelin luo ja sano

heille, että odotan heitä tänne hetipaikalla. Toimita myöskin

Torchebeuf rumpunsa kanssa tänne heti; heti, kuuletko?

Célesten mentyä kokosi hän ajatuksiansa valmistautuen hallitsemaan

uuden asiaintilan vaikeuksia.

Kutsutut saapuivat yht'aikaa tavallisessa työpuvussansa. Päällikkö,

joka odotti heidän tulevan sotilaallisessa asussa, kavahti ylös hieman

kummastuneena.

-- Perhana, ettekö te siis tiedä mitään? Keisari on vankina ja

tasavalta on julistettu. Nyt on meidän toimittava. Minun asemani on

arveluttava, sanoisinpa melkein vaarallinen.

Mietittyänsä muutamia sekunteja säikähtyneen alipäällystönsä edessä,

jatkoi hän:

-- Meidän täytyy toimia ... ja toimia empimättä. Minuutit ovat tuntien

veroisia tällaisissa tapauksissa. Kaikki riippuu nopeista päätöksistä.

Te, Torchebeuf, lyökää rumpua koko kaupungissa aina Gerisaie'n ja

Salmaren ulkokyliin saakka ja hälyttäkää miehistö aseisiin torille. Te,

Pommel, pukekaa nopeasti univormu yllenne, mutta ainoastaan takki ja

keepi. Me valloitamme maistraatin ja vaadimme kreivi de Varnetot'in

jättämään virkansa meille. Ymmärrättekö?

-- Kyllä.

-- Mutta toimikaa nopeasti. Minä saatan teitä hra Pommelin luo, sillä

me toimimme yhdessä.

Viisi minuuttia myöhemmin ilmestyivät komentaja-päällikkö ja hänen

aliluutnanttinsa, hampaihin saakka aseestettuina, torille juuri sillä

hetkellä, jolloin pikku kreivi de Varnetot, säärystimet jalassa ja

pyssy olalla -- ikäänkuin aikoisi hän metsästämään -- marssi nopein

askelin esille eräältä toiselta kadulta, vartioväkenänsä kolme vihreään

takkiin puettua vahtimiestä, lyhyet miekat sivuilla ja kiväärit

riippuen olkahihnoissa.

Sillä välin kuin tohtori ällistyneenä pysähtyi heitä katsomaan,

hävisivät nuo neljä miestä kaupungin taloon, jonka ovi sulkeutui heidän

jälkeensä.

-- Hän ehti ennen meitä, murahti tohtori; nyt täytyy meidän odottaa

apuväkeä. Neljännestuntiin emme voi tehdä mitään.

Luutnantti Picart palasi takaisin.

-- Pastori kieltäytyi tottelemasta, sanoi hän; kirkonvartijan ja

unilukkarin kanssa sulkeutui hän temppeliin.

Torin toisella puolen, valkoista kaupungintaloa vastapäätä, seisoi

kirkko mykkänä ja mustana, suuri, raudoitettu tammiovi suljettuna.

Kun uteliaat asukkaat, nenä akkunan-ruuduissa, tähystelivät torille

tahi tulivat ulos talojensa kynnyksille katsomaan, oliko jotain

tekeillä, kuului äkkiä rummutus ja pian ilmestyi Torchebeuf torille

iskien ihan riivatusti nuo kolme nopeaa hälytyslyöntiä. Joustavin

askelin kulki hän torin poikki ja katosi sitten erääseen etukaupunkiin

vievälle maantielle.

Päällikkö paljasti miekkansa, astui yksin niiden molempien rakennusten

keskivälille, joihin viholliset olivat sulkeutuneet, huitoi aseellansa

päänsä ylitse ja rönkäsi keuhkojensa koko voimalla:

-- Eläköön tasavalta! kuolema pettureille!

Sen tehtyänsä vetäytyi hän upseeriensa luo.

Teurastaja, leipuri ja apteekkari telkesivät akkunaluukkunsa ja

sulkivat myymälänsä. Ainoastaan ruokatavarakauppa jäi avoimeksi.

Tällä välin kokoutui porvarisotilasten miehistö vähitellen torille,

mikä missäkin puvussa, mutta kaikilla kuitenkin punaisella nauhalla

varustettu, musta keepihattu, joka muuten oli heidän ainoa univormunsa.

Kaikki tulivat aseestettuina vanhoilla, ruostuneilla kivääreillään,

jotka jo kolmisenkymmentä vuotta olivat riippuneet keittiön

takka-uunien yläpuolella; tässä asussansa muistuttivat he kovin

elävästi talonvartijain osastoa. Kun noin kolmekymmentä miestä oli

kokoontunut hänen ympärillensä, selitti päällikkö heille muutamin

sanoin, mitä pääkaupungissa oli tapahtunut. Sitten kääntyi hän

taapikuntansa puoleen ja sanoi:

-- Ja nyt me toimimme.

Asukkaat kokoontuivat ryhmiin, kyselivät toisiltansa ja puhelivat

rähisten.

Tohtori oli pian tehnyt päätöksensä taistelun suunnitelman suhteen:

-- Luutnantti Picart! Te marssitte suoraan kaupungintalon akkunain

eteen ja vaaditte tasavallan nimessä kreivi de Varnetot'in jättämään

talon avaimet minun haltuuni.

Mutta luutnantti Picart, joka oli muurarimestari, kieltäysi tästä

sanoen:

-- Te olette aika veitikka, te, hra komentaja. Vai menisin minä sinne

saamaan luodin kylkeeni? Paljo kiitoksia! Tiedättehän, että nuo tuolla

sisässä ampuvat hyvin. Tehkää itse toimituksenne.

Komentaja punastui:

-- Järjestyksen nimessä käsken minä teitä sinne.

Mutta luutnantti kieltäysi sittenkin:

-- Kuinka antaisin minä runnella itseni tietämättä miksikä?

Kaupungin arvokkaimmat henkilöt, jotka olivat keräytyneet yhteen

ryhmään lähelle sotilastoa, nauroivat. Eräs heistä huudahti:

-- Oikein, Picart! Tämä ei ole oikea hetki siihen.

Silloin murahti tohtori:

-- Te pelkurit!

Riisuen miekkansa ja revolverinsa, jotka hän jätti eräälle sotilaalle,

lähestyi hän hitain askelin ja silmät akkunoihin luotuina

kaupungintaloa odottaen, että sieltä suunnattaisiin pyssyrämän piippu

häntä kohden.

Tultuansa muutamien askelten päähän näki hän talon molemmissa päädyissä

sijaitsevain koulujen ovien avautuvan ja joukko lapsia, poikia ja

tyttöjä sekaisin, tulvahti sieltä ulos leikkimään suurella,

avonaisella torilla; huitoen käsillänsä kuin olisivat he leikkineet

"lintusilla-oloa" rähisivät he tohtorin ympärillä niin, ettei tämä

saanut ääntänsä kuuluville.

Kun viimeiset oppilaat olivat ehtineet ulos torille, sulkeutuivat

molemmat ovetkin.

Vihdoinkin hajautuivat poikaviikarit sen verran, että tohtori voi

koroittaa voimakkaan äänensä:

-- Hra de Varnetot?

Eräs akkuna ensimäisessä kerroksessa avautui ja hra de Varnetot

ilmestyi akkunaan.

Komentaja jatkoi:

-- Arvoisa hra pormestari kai tietää, mitkä suuret tapahtumat juuri

ovat mullistaneet hallituksemme. Se hallitus, jota te täällä edustatte,

ei enää ole olemassa. Olojen näin surullisesti, mutta ratkaisevasti

kääntyessä tulen minä uuden tasavallan nimessä vaatimaan teitä

jättämään minun käsiini sen toimivallan merkit, jotka entinen hallitus

on teille uskonut.

Hra de Varnetot vastasi:

-- Hra tohtori, minä olen laillisen hallituksen nimittämä Cannevillen

pormestari, ja aion pysyä tässä toimessani, kunnes minut on

virallisesti siitä vapautettu ja esimiesteni määräyksestä uusi

sijalleni nimitetty. Muuten olen minä isäntä täällä virkatalossa ja

aijon jäädä tänne. Turhaan koetatte minua täältä karkoittaa.

Ja pormestari sulki akkunan.

Komentaja peräysi joukkonsa luo. Mutta ennen kuin hän tälle teki selkoa

käynnistänsä mittasi hän luutnantti Picartia kiireestä kantapäähän.

-- Te olette suupaltti, te, ja pelkuri jänis, joka häpäisette koko

armeijan. Minä erotan teidät virastanne.

-- Vähät minä siitä, vastasi luutnantti ja vetäysi murisevaan

väkijoukkoon.

Sitten mietti tohtori, mitä oli tehtävä. Uskaltaako hyökkäys? Mutta jos

sotilaat eivät tottele? Ja oliko hänellä siihen oikeuttakaan?

Eräs ajatus johtui hänen mieleensä. Hän riensi sähkösanomakonttoriin,

joka sattui olemaan aivan maistraattia vastapäätä, torin toisella

puolen.

Täällä kirjoitti hän kolme sähkösanomaa: ensimäisen tasavaltalaisen

hallituksen jäsenille Pariisissa; toisen Ala-Seinen uudelle,

tasavaltalaiselle prefektille Rouenissa ja kolmannen uudelle,

tasavaltalaiselle aliprefektille Dieppessä.

Hän selitti asiain tilan, huomautti vaarasta jättää kunnan asiat

edelleen entisen, monarkkisen pormestarin käsiin, tarjosi uskollista

palvelustansa tasavallalle, pyysi määräyksiä ja kirjoitti nimensä alle

kaikki arvonimityksensä.

Sitten palasi hän joukkonsa luo ja veti 10 frangin kultarahan

taskustaan sanoen: "kas tässä, ystäväni, menkää hiukan syömään ja

juomaan; jättäkää tänne vain 10-miehinen osasto pitämään silmällä,

ettei kukaan pääse ulos maistraatista."

Tämän sattui virasta erotettu luutnantti Picart kuulemaan, joka juuri

jutteli kellosepän kanssa; hän alkoi naljailla ja sanoi: "Jumalan

tähden, hra komentaja, jos he pääsevät sieltä ulos, niin silloinhan on

teillä tilaisuus päästä sisään. Ell'eivat he sitä tee, niin en ymmärrä,

millä tavoin te sinne pääsette!"

Tohtori ei vastannut hänelle mitään, vaan meni syömään aamiaista.

Jälkeen puolen päivän asetti hän sitäpaitse vartijasotilaita ympäri

kaupunkia ikäänkuin hän olisi peljännyt jotakin yllätystä.

Itse kulki hän useita kertoja kaupungintalon ja kirkon ohitse

huomaamatta mitään epäilyttävää; päinvastoin näyttivät nuo molemmat

rakennukset vallan autioilta.

Teurastaja, leipuri ja apteekkari avasivat jälleen myymälänsä.

Kaupungissa liikkui paljo huhuja. Jos keisari oli joutunut vangiksi,

oli se epäilemättä kavalluksen kautta tapahtunut. Varmasti ei tiedetty,

millaiseksi tasavalta oli aiottu.

Ilta alkoi jo hämärtää.

Noin klo 9 illalla lähestyi tohtori yksin ja vallan hiljaa

kaupungintalon ovea varmana siitä, että vastapuolue oli mennyt levolle.

Kun hän yritti murtaa ovea auki pienen rautakangen avulla, kuului äkkiä

kova-äänisen vahtisotilaan kysymys sisäpuolelta:

-- Ken siellä?

Silloin peräysi tohtori Massarel vihollisen luota, minkä jalat

kantoivat.

Seuraava päivä koitti ilman että mitään oli muuttunut asiaintilassa.

Aseestettu sotaväki hallitsi edelleen toria. Kaupungin väestö oli

keräytynyt sotajoukon ympärille odottamaan ratkaisua; myöskin

naapurikylistä oli kansaa tullut katsomaan, mitä täällä oli tekeillä.

Silloin päätti tohtori, joka jo ymmärsi arvonsa tässä olevan

kysymyksessä, saattaa asiat lopulliseen ratkaisuun tavalla tahi

toisella. Hän mietti juuri, mikä varma ja luja päätös tässä oli

tehtävä, kun sähkölennätinkonttorin ovi avausi ja konttorin juoksutyttö

tuli ulos pari sähkösanomaa kädessä.

Hän riensi heti suoraan komentajaa kohti ja antoi hänelle toisen

sähkösanomista. Sitten juoksi hän allapäin ja pelonalaisena väkijoukon

katseista, jotka kaikki seurasivat hänen liikkeitänsä, aution torin

poikki ja koputti hiljaa kaupungintalon teljetylle ovelle aivan kuin ei

hän olisi tiennytkään, että aseellisia miehiä oli sinne piiloutunut.

Vartija raotti ovea ja miehen käsi otti sähkösanoman vastaan, jonka

jälkeen tyttönen palasi takaisin aivan punoittavana ja melkein itku

kurkussa siitä, että koko maailma häneen katsoa tuijotti.

Sitten huusi tohtori värähtelevällä äänellä:

-- Hiukan hiljaisuutta, hyvät kansalaiset!

Ja kun väkijoukko oli vaiennut, lausui hän ylpeästi:

-- Kas tässä tiedonanto, jonka olen uudelta hallitukselta saanut.

Sitten näytti hän sähkösanomaa ja luki:

"Entinen pormestari erotettu. Ilmoittakaa se kansalle mitä

pikimmin. Varrotkaa lisäohjeita. Aliprefektin puolesta

Valittuja novelleja I · 第 7 / 17 题