Pariisiin oli juuri saapunut tieto Sedanin onnettomasta tappiosta.
Vallankumous oli julistettu. Koko Ranska huohotti hengästyneenä tämän
mielettömyyden edessä, jota kesti kommunikauden loppuun saakka. Koko
valtakunnassa leikittiin ajattelemattomasti sotilailla.
Sukkatehtailijat olivat everstejä ja hoitivat kenraalin tehtäviä;
suuret, rauhalliset vatsat olivat saaneet punaiset vyöt siteiksensä ja
komeilivat revolvereilla ja tikareilla; pikkuporvarit, joista tehtiin
tilapäisiä sotilaita, komensivat räyhääviä, vapaaehtoisia pataljooneja
kiroillen kuin kuorma-ajurit ... muka paremman ryhdin vuoksi.
Jo lupa saada kantaa aseita ja käsitellä pyssyjä järjestelmällisesti
hullutti näitä ihmisiä, jotka tähän saakka olivat käsitelleet
ainoastaan kauppakirjoja, ja saattoi heidät syyttömästi peloittaviksi
ihmisten silmissä. Sitten mestattiin viattomia ihmisiä näyttääksensä,
että osattiin tappaa, ja ammuskeltiin -- preussilaisten hurmetta vielä
uhoavilla kentillä vaellettaessa -- kulkukoiria, rauhassa märehtiviä
lehmiä ja heinikoissa laitumella käyviä, sairaita ratsuhevosia.
Jokainen luuli itsensä kutsutuksi näyttelemään suurta sotilasroolia.
Pienempien kaupunkien kahvilat, jotka vilisivät univormuun pukeuneita
kauppiaita, muistuttivat kasarmeja tai sota-ambulansseja.
Cannevillen kaupunkiin eivät nämä hulluttavat uutiset armeijasta ja
pääkaupungista olleet vielä saapuneet; mutta tavaton kiihotustila oli
vallinnut kaupungissa jo kuukauden päivät ja puolueet seisoivat
ärsytettyinä vastakkain.
Kaupungin pormestari, kreivi de Varnetot, pieni, laiha ja vanha mies,
oli niitä legitimistejä (laillisuuden puolustajia) jotka äskettäin oman
arvonsa vuoksi olivat palanneet keisarikuntaan; päättäväisen
vastustajan oli hän saanut tohtori Massarelista, joka oli
suuri, kuumaverinen mies ja nykyään piirikunnan tasavaltaisen
puolueen johtaja, paikallisen vapaamuurarilooshin presidentti,
maanviljelysseuran ja paikkakuntalaisten klubin esimies sekä uuden,
maalaissotaväen järjestäjä, jonka määrä oli pelastaa valtakunta.
Parissa viikossa oli hänen onnistunut saada 63 vapaaehtoista aviomiestä
ja perheenisää, viisasta talonpoikaa ja kauppapalvelijaa ryhtymään
isänmaan puolustusväkeen; joka aamu harjoitti hän joukkoansa kaupungin
torilla.
Kun pormestari sattumalta tähän aikaan meni torin laidassa olevalle
kunnallishuoneelle, astui komentaja Massarel, revolveri vyöllä ja
miekka kädessä, ylpeänä joukkonsa rintaman ohitse huudattaen
miehistöllänsä "eläköön isänmaa!" Tämä huuto harmitti huomattavasti
pikku kreiviä, joka epäilemättä näki tässä uhkauksen ja yllytyksen
taisteluun samalla kun se vastenmielisesti muistutti häntä suuren
vallankumouksen ajoista.
Aamulla syyskuun 5 p:nä vastaanotti tohtori univormuun puettuna ja
revolveri pöydällänsä vanhan maalaispariskunnan; aviomies, jota
suonipaisuke oli vaivannut jo seitsemän vuotta, selitti ruvenneensa
pelkäämään, että vaimokin saa saman taudin ja että...
Mutta samassa toi postiljooni pääkaupungin sanomalehden.
Herra Massarel avasi lehden, kalpeni, kääntyi äkkiä poispäin, nosti
innostuksen valtaamana käsivarret ylös taivasta kohti ja huusi täyttä
kurkkua noille maalaishöperöille:
-- Eläköön tasavalta! eläköön tasavalta! eläköön tasavalta!
Sitten vaipui hän nojatuoliin ihan voipuneena liikutuksesta.
Ja kun talonpoika yritti jatkaa selitystänsä sanoen: "se alkoi sillä
tavoin, nähkääs, että tuntui kuin olisi kusiaisia juoksennellut sääriä
pitkin..." huusi tohtori hänelle:
-- Jättäkää minut rauhaan! Minulla ei ole aikaa kuunnella teidän
tuhmuuksianne. Tasavalta on julistettu, keisari otettu vangiksi ja
Ranska on pelastettu. Eläköön tasavalta!
Sitten juoksi hän ovelle ja mölähti: Céleste, hoi! Joudu, Céleste!
Säikähtyneenä syöksähti palvelijatar ovelle. Tohtori puhui niin
nopeasti, että se kävi vallan sopotukseksi: -- Kenkäni, miekkani,
patruunavyöni ja espanjalainen tikarini, joka on siellä yöpöydälläni:
joudu, joudu!
Taas yritti itsepäinen talonpoika, otollisen äänettömyyden tullen,
jatkaa selitystänsä:
-- Siitä syntyi sitten kuin pieniä pusseja, joihin teki kipeää
kävellessä...
Kiivastuneena ärjäsi lääkäri hänelle:
-- Jättäkää minut rauhaan, sanon minä! Jos te olisitte pesseet
jalkanne, ei niitä olisi syntynyt, koira vieköön!
Tarttuen sitten miestä kurkusta kiinni tiuskaisi hän tälle vasten
naamaa:
-- Etkö sinä, kolmenkertainen elukka, tiedä, että me elämme jo
tasavallassa!
Ammattitunne rauhoitti hänet kuitenkin heti kohta ja hän lykkäsi
ällistyneen pariskunnan ulos toistellen:
-- Tulkaa huomenna, tulkaa huomenna, ystäväni. Tänään minulla ei ole
aikaa.
Pukeutuessaan kiireestä kantapäähän jakeli hän jälleen sarjan tärkeitä
käskyjä palvelijattarellensa:
-- Juokse luutnantti Picartin ja aliluutnantti Pommelin luo ja sano
heille, että odotan heitä tänne hetipaikalla. Toimita myöskin
Torchebeuf rumpunsa kanssa tänne heti; heti, kuuletko?
Célesten mentyä kokosi hän ajatuksiansa valmistautuen hallitsemaan
uuden asiaintilan vaikeuksia.
Kutsutut saapuivat yht'aikaa tavallisessa työpuvussansa. Päällikkö,
joka odotti heidän tulevan sotilaallisessa asussa, kavahti ylös hieman
kummastuneena.
-- Perhana, ettekö te siis tiedä mitään? Keisari on vankina ja
tasavalta on julistettu. Nyt on meidän toimittava. Minun asemani on
arveluttava, sanoisinpa melkein vaarallinen.
Mietittyänsä muutamia sekunteja säikähtyneen alipäällystönsä edessä,
jatkoi hän:
-- Meidän täytyy toimia ... ja toimia empimättä. Minuutit ovat tuntien
veroisia tällaisissa tapauksissa. Kaikki riippuu nopeista päätöksistä.
Te, Torchebeuf, lyökää rumpua koko kaupungissa aina Gerisaie'n ja
Salmaren ulkokyliin saakka ja hälyttäkää miehistö aseisiin torille. Te,
Pommel, pukekaa nopeasti univormu yllenne, mutta ainoastaan takki ja
keepi. Me valloitamme maistraatin ja vaadimme kreivi de Varnetot'in
jättämään virkansa meille. Ymmärrättekö?
-- Kyllä.
-- Mutta toimikaa nopeasti. Minä saatan teitä hra Pommelin luo, sillä
me toimimme yhdessä.
Viisi minuuttia myöhemmin ilmestyivät komentaja-päällikkö ja hänen
aliluutnanttinsa, hampaihin saakka aseestettuina, torille juuri sillä
hetkellä, jolloin pikku kreivi de Varnetot, säärystimet jalassa ja
pyssy olalla -- ikäänkuin aikoisi hän metsästämään -- marssi nopein
askelin esille eräältä toiselta kadulta, vartioväkenänsä kolme vihreään
takkiin puettua vahtimiestä, lyhyet miekat sivuilla ja kiväärit
riippuen olkahihnoissa.
Sillä välin kuin tohtori ällistyneenä pysähtyi heitä katsomaan,
hävisivät nuo neljä miestä kaupungin taloon, jonka ovi sulkeutui heidän
jälkeensä.
-- Hän ehti ennen meitä, murahti tohtori; nyt täytyy meidän odottaa
apuväkeä. Neljännestuntiin emme voi tehdä mitään.
Luutnantti Picart palasi takaisin.
-- Pastori kieltäytyi tottelemasta, sanoi hän; kirkonvartijan ja
unilukkarin kanssa sulkeutui hän temppeliin.
Torin toisella puolen, valkoista kaupungintaloa vastapäätä, seisoi
kirkko mykkänä ja mustana, suuri, raudoitettu tammiovi suljettuna.
Kun uteliaat asukkaat, nenä akkunan-ruuduissa, tähystelivät torille
tahi tulivat ulos talojensa kynnyksille katsomaan, oliko jotain
tekeillä, kuului äkkiä rummutus ja pian ilmestyi Torchebeuf torille
iskien ihan riivatusti nuo kolme nopeaa hälytyslyöntiä. Joustavin
askelin kulki hän torin poikki ja katosi sitten erääseen etukaupunkiin
vievälle maantielle.
Päällikkö paljasti miekkansa, astui yksin niiden molempien rakennusten
keskivälille, joihin viholliset olivat sulkeutuneet, huitoi aseellansa
päänsä ylitse ja rönkäsi keuhkojensa koko voimalla:
-- Eläköön tasavalta! kuolema pettureille!
Sen tehtyänsä vetäytyi hän upseeriensa luo.
Teurastaja, leipuri ja apteekkari telkesivät akkunaluukkunsa ja
sulkivat myymälänsä. Ainoastaan ruokatavarakauppa jäi avoimeksi.
Tällä välin kokoutui porvarisotilasten miehistö vähitellen torille,
mikä missäkin puvussa, mutta kaikilla kuitenkin punaisella nauhalla
varustettu, musta keepihattu, joka muuten oli heidän ainoa univormunsa.
Kaikki tulivat aseestettuina vanhoilla, ruostuneilla kivääreillään,
jotka jo kolmisenkymmentä vuotta olivat riippuneet keittiön
takka-uunien yläpuolella; tässä asussansa muistuttivat he kovin
elävästi talonvartijain osastoa. Kun noin kolmekymmentä miestä oli
kokoontunut hänen ympärillensä, selitti päällikkö heille muutamin
sanoin, mitä pääkaupungissa oli tapahtunut. Sitten kääntyi hän
taapikuntansa puoleen ja sanoi:
-- Ja nyt me toimimme.
Asukkaat kokoontuivat ryhmiin, kyselivät toisiltansa ja puhelivat
rähisten.
Tohtori oli pian tehnyt päätöksensä taistelun suunnitelman suhteen:
-- Luutnantti Picart! Te marssitte suoraan kaupungintalon akkunain
eteen ja vaaditte tasavallan nimessä kreivi de Varnetot'in jättämään
talon avaimet minun haltuuni.
Mutta luutnantti Picart, joka oli muurarimestari, kieltäysi tästä
sanoen:
-- Te olette aika veitikka, te, hra komentaja. Vai menisin minä sinne
saamaan luodin kylkeeni? Paljo kiitoksia! Tiedättehän, että nuo tuolla
sisässä ampuvat hyvin. Tehkää itse toimituksenne.
Komentaja punastui:
-- Järjestyksen nimessä käsken minä teitä sinne.
Mutta luutnantti kieltäysi sittenkin:
-- Kuinka antaisin minä runnella itseni tietämättä miksikä?
Kaupungin arvokkaimmat henkilöt, jotka olivat keräytyneet yhteen
ryhmään lähelle sotilastoa, nauroivat. Eräs heistä huudahti:
-- Oikein, Picart! Tämä ei ole oikea hetki siihen.
Silloin murahti tohtori:
-- Te pelkurit!
Riisuen miekkansa ja revolverinsa, jotka hän jätti eräälle sotilaalle,
lähestyi hän hitain askelin ja silmät akkunoihin luotuina
kaupungintaloa odottaen, että sieltä suunnattaisiin pyssyrämän piippu
häntä kohden.
Tultuansa muutamien askelten päähän näki hän talon molemmissa päädyissä
sijaitsevain koulujen ovien avautuvan ja joukko lapsia, poikia ja
tyttöjä sekaisin, tulvahti sieltä ulos leikkimään suurella,
avonaisella torilla; huitoen käsillänsä kuin olisivat he leikkineet
"lintusilla-oloa" rähisivät he tohtorin ympärillä niin, ettei tämä
saanut ääntänsä kuuluville.
Kun viimeiset oppilaat olivat ehtineet ulos torille, sulkeutuivat
molemmat ovetkin.
Vihdoinkin hajautuivat poikaviikarit sen verran, että tohtori voi
koroittaa voimakkaan äänensä:
-- Hra de Varnetot?
Eräs akkuna ensimäisessä kerroksessa avautui ja hra de Varnetot
ilmestyi akkunaan.
Komentaja jatkoi:
-- Arvoisa hra pormestari kai tietää, mitkä suuret tapahtumat juuri
ovat mullistaneet hallituksemme. Se hallitus, jota te täällä edustatte,
ei enää ole olemassa. Olojen näin surullisesti, mutta ratkaisevasti
kääntyessä tulen minä uuden tasavallan nimessä vaatimaan teitä
jättämään minun käsiini sen toimivallan merkit, jotka entinen hallitus
on teille uskonut.
Hra de Varnetot vastasi:
-- Hra tohtori, minä olen laillisen hallituksen nimittämä Cannevillen
pormestari, ja aion pysyä tässä toimessani, kunnes minut on
virallisesti siitä vapautettu ja esimiesteni määräyksestä uusi
sijalleni nimitetty. Muuten olen minä isäntä täällä virkatalossa ja
aijon jäädä tänne. Turhaan koetatte minua täältä karkoittaa.
Ja pormestari sulki akkunan.
Komentaja peräysi joukkonsa luo. Mutta ennen kuin hän tälle teki selkoa
käynnistänsä mittasi hän luutnantti Picartia kiireestä kantapäähän.
-- Te olette suupaltti, te, ja pelkuri jänis, joka häpäisette koko
armeijan. Minä erotan teidät virastanne.
-- Vähät minä siitä, vastasi luutnantti ja vetäysi murisevaan
väkijoukkoon.
Sitten mietti tohtori, mitä oli tehtävä. Uskaltaako hyökkäys? Mutta jos
sotilaat eivät tottele? Ja oliko hänellä siihen oikeuttakaan?
Eräs ajatus johtui hänen mieleensä. Hän riensi sähkösanomakonttoriin,
joka sattui olemaan aivan maistraattia vastapäätä, torin toisella
puolen.
Täällä kirjoitti hän kolme sähkösanomaa: ensimäisen tasavaltalaisen
hallituksen jäsenille Pariisissa; toisen Ala-Seinen uudelle,
tasavaltalaiselle prefektille Rouenissa ja kolmannen uudelle,
tasavaltalaiselle aliprefektille Dieppessä.
Hän selitti asiain tilan, huomautti vaarasta jättää kunnan asiat
edelleen entisen, monarkkisen pormestarin käsiin, tarjosi uskollista
palvelustansa tasavallalle, pyysi määräyksiä ja kirjoitti nimensä alle
kaikki arvonimityksensä.
Sitten palasi hän joukkonsa luo ja veti 10 frangin kultarahan
taskustaan sanoen: "kas tässä, ystäväni, menkää hiukan syömään ja
juomaan; jättäkää tänne vain 10-miehinen osasto pitämään silmällä,
ettei kukaan pääse ulos maistraatista."
Tämän sattui virasta erotettu luutnantti Picart kuulemaan, joka juuri
jutteli kellosepän kanssa; hän alkoi naljailla ja sanoi: "Jumalan
tähden, hra komentaja, jos he pääsevät sieltä ulos, niin silloinhan on
teillä tilaisuus päästä sisään. Ell'eivat he sitä tee, niin en ymmärrä,
millä tavoin te sinne pääsette!"
Tohtori ei vastannut hänelle mitään, vaan meni syömään aamiaista.
Jälkeen puolen päivän asetti hän sitäpaitse vartijasotilaita ympäri
kaupunkia ikäänkuin hän olisi peljännyt jotakin yllätystä.
Itse kulki hän useita kertoja kaupungintalon ja kirkon ohitse
huomaamatta mitään epäilyttävää; päinvastoin näyttivät nuo molemmat
rakennukset vallan autioilta.
Teurastaja, leipuri ja apteekkari avasivat jälleen myymälänsä.
Kaupungissa liikkui paljo huhuja. Jos keisari oli joutunut vangiksi,
oli se epäilemättä kavalluksen kautta tapahtunut. Varmasti ei tiedetty,
millaiseksi tasavalta oli aiottu.
Ilta alkoi jo hämärtää.
Noin klo 9 illalla lähestyi tohtori yksin ja vallan hiljaa
kaupungintalon ovea varmana siitä, että vastapuolue oli mennyt levolle.
Kun hän yritti murtaa ovea auki pienen rautakangen avulla, kuului äkkiä
kova-äänisen vahtisotilaan kysymys sisäpuolelta:
-- Ken siellä?
Silloin peräysi tohtori Massarel vihollisen luota, minkä jalat
kantoivat.
Seuraava päivä koitti ilman että mitään oli muuttunut asiaintilassa.
Aseestettu sotaväki hallitsi edelleen toria. Kaupungin väestö oli
keräytynyt sotajoukon ympärille odottamaan ratkaisua; myöskin
naapurikylistä oli kansaa tullut katsomaan, mitä täällä oli tekeillä.
Silloin päätti tohtori, joka jo ymmärsi arvonsa tässä olevan
kysymyksessä, saattaa asiat lopulliseen ratkaisuun tavalla tahi
toisella. Hän mietti juuri, mikä varma ja luja päätös tässä oli
tehtävä, kun sähkölennätinkonttorin ovi avausi ja konttorin juoksutyttö
tuli ulos pari sähkösanomaa kädessä.
Hän riensi heti suoraan komentajaa kohti ja antoi hänelle toisen
sähkösanomista. Sitten juoksi hän allapäin ja pelonalaisena väkijoukon
katseista, jotka kaikki seurasivat hänen liikkeitänsä, aution torin
poikki ja koputti hiljaa kaupungintalon teljetylle ovelle aivan kuin ei
hän olisi tiennytkään, että aseellisia miehiä oli sinne piiloutunut.
Vartija raotti ovea ja miehen käsi otti sähkösanoman vastaan, jonka
jälkeen tyttönen palasi takaisin aivan punoittavana ja melkein itku
kurkussa siitä, että koko maailma häneen katsoa tuijotti.
Sitten huusi tohtori värähtelevällä äänellä:
-- Hiukan hiljaisuutta, hyvät kansalaiset!
Ja kun väkijoukko oli vaiennut, lausui hän ylpeästi:
-- Kas tässä tiedonanto, jonka olen uudelta hallitukselta saanut.
Sitten näytti hän sähkösanomaa ja luki:
"Entinen pormestari erotettu. Ilmoittakaa se kansalle mitä
pikimmin. Varrotkaa lisäohjeita. Aliprefektin puolesta