VIII

Oikeuslaitos oli -- kuten yleensä kehuttiin -- Pirttipohjan

yhteiskunnallisen elämän kehittyneimpiä haaroja. Lukuisat käräjajutut

näet antoivat lakimiehille tilaisuutta harjaantua ammatissansa. Ei

ihme, jos oikeuden käyttö kehittyi tässä mehevässä, otollisessa

maaperässä niin täydelliseksi, että jo Jumppasen mukaan sanottiin

oikeudessa ja käräjöimisessä olevan koko Pirttipohjan turvan ja

kunnian.

Tänä vuotena olivat kevätkäräjät myöhästyneet niin että maat jo olivat

sulat, kun ne alkoivat.

Mutta nyt oli ensimäinen käräjäpäivä. Joka talossa oli sen päivän

aamuna vankasti riidelty ja kovasti syöty ja koko Pirttipohja oli nyt

jalkeilla, sillä ei ollut taloa joka ei olisi jo asiaan sotkeutunut.

Jo käräjien edellisenä päivänä oli Jumppasta kohdannut kova onni. Uusi

tuomari oli joutunut pois viralta ja sijaan tullut entinen, johon

Pirttipohja oli alkanut vähä epäillen katsella. Usein oli valitettu:

"Se on liika kova tuota tapojen siisteyttä vaatimaan."

Tällä tuomarilla puolestansa oli oikeastaan vanhaa vihaa

pirttipohjalaisia, varsinkin Jumppasta kohtaan. Toiset niistä olivat

tehneet hänelle ainoastaan kaikenlaista pientä koiruutta eivätkä olleet

viime aikoina kunnolla väistäneet tiepuoleen, kun hän vastaan ajoi,

mutta Jumppasesta hän taas muisti että se oli jo poikana ollessaan

keksinyt hänelle ilkeän haukkumaniinen, sittemmin käynyt hänen

naurismaassaan ja erään kerran -- kuten jo kerrottiin -- vastaan

tullessa ajanut reet yhteen, niin että hänen reestään katkesi se aisa

jossa aisakello oli, ja hänen oli täytynyt ajaa loppumatka yhdellä

aisalla, jolloin Pirttipohjan väki oli alkanut hänelle nauraa. Ei ihme,

jos hän nyt tutki asiaa aivan perin pohjin ja tunnollisesti, että vaan

ei syyllinen jäisi rankaisematta.

Mutta asia ei tahtonut selvitä. Viisi päivää oli sitä jo ahkerasti

tutkittu, mutta mitä enemmän siihen oikeus syventyi, sitä

sotkuisemmaksi se kävi. Vierasmiehet, varsinkin mustalainen, olivat

hyvin salaperäisiä. Luikurinen olikin jo vihotellut:

"Kunhan olisi antaa ryypyt vieraillemiehille valan asemasta, niin

näkisihän eikö totuus tulisi ilmi!"

Jumppanenkin oli sen kuullut ja käskenyt Juntusen pitää silmällä, että

Luikurinen ei vaan saisi tehdä sitä jutkua. Hänkin näet myönsi

Juntuselle:

"Siinä on niin paljon totta, jotta kyllä Luikurisen on itsensä pitänyt

ottaa ryypyt, kun se osaa niin paljasta totuutta puhua."

Mutta Pirttipohjan tuomarin oikeudentunto oli tietysti tämmöisessä

asiassa kipeä, varsinkin kun siinä oli tikkuna kokonainen reen aisa.

Kun nyt oikeus ei näyttänyt muuten ilmi tulevan, ehdotti hän

lautamiehille, että tutkittaisi asia yhdessä rysyssä, koska kaikki

näytti olevan yhteen kietoutunutta, ja tuomittaisi summamutikassa koko

roikka, vaikka se ei ollutkaan oikea lain määräämä järjestys. Alussa

vastusteli lautakunta, mutta suostui lopulta.

Alkoi siis uusi joukkotutkinto. Kaikki, sekä syytetyt, että syyttäjät,

oli kutsuttu sisään, ja tavallista hartaammin hikoili tuomari. Ei

koskaan ennen ollut hän halunnut pirttipohjalaisiansa rangaista ja

ojentaa niin perinpohjaisen ankaralla isän kädellä kuin nyt.

* * * * *

Koko käräjäkunta odotti. Oikeustuvassa oli hiljaista. Alkoi istunto.

Ensiksi tarrautui tuomari tietysti Jumppaseen, kysyen:

"Sinähän se olet se päämestari koko Pirttipohjassa!"

Ei tiennyt Jumppanen ylpeilläkö siitä, vaiko kieltää asia. Tuomari

käytti tilaisuutta hyväksensä ja kiivastui viivyttelystä, hönkäisten

toistamiseen:

"Sinäkö se olet tämän Pirttipohjan varsinainen Jumppanen?"

Ei osannut Jumppanen vastata. Luikurinen ehätti silloin:

"Ei tämä mikään erikoinen mestari ole oikeassa asiassa ja muussa

hyvässä elämässä, mutta tuossa kielen pieksämisessä sen kieli rallattaa

kuin paras aisakellon kieli!"

Mutta nyt ehättikin Suso miestänsä sakoista pelastamaan, ettei lehmä

menisi:

"No eikö tuo sitte oman akkasi kieli laula, jotta luulisi sen olevan

ihan voilla voidellun!"

"Suu kiirii!... Jumppasella on puheenvuoro!" ärjäsi tuomari. Syntyi

hiljaisuus. Taas käski tuomari:

"Jumppanen puhuu nyt!"

"Puhu hyvä mies!" nyki Suso häntä nutun helmasta, lehmäänsä

pelastellen. Jumppanen ei tiennyt mitä puhua. Taas käski tuomari:

"Puhu nyt Jumppanen!"

Silloin suuttui Jumppanen ja sanoi:

"Senkö täyteistä minä tässä osaan puhua!"

Tuomari aikoi käskeä häntä puhumaan puhevuoron menettämisen uhalla ja

yritti:

"Puhu nyt Jumppanen tahi..."

"Puhu itse!... Sitä vastenhan sinä olet tuomari ja saat palkan, jotta

puhut ja tuomitset viattomat vapaiksi!" suuttui silloin Jumppanen.

Tuomari uhkasi:

"Jos sinä et puhu, niin minä sakotan!"

"Sakota vaan, jos ilkeät!" murahti Jumppanen, ja kun oli saanut sakot

oikeuden loukkauksesta, lisäsi hän:

"Sakota vieläkin! Mutta Jumppanen vaan ei mene itseään pussiin

puhumaan!"

Pitkän ajan kuluttua tultiin varsinaiseen asiaan, ja kysyi tuomari:

"Onko Jumppanen puhunut Luikurisen rouvasta mitään Luikurisen rouvan

kunnialle käypää?"

"Eikä ole puhunut", ehätti Suso. Tuomari ärjäsi hänelle ja toisti

kysymyksensä. Silloin Jumppanen kielsi jyrkästi, kuten oli talvikauden

hautonut. Hän sanoi:

"Elä usko! Minä nyt menisin puhumaan mitään koko mokomasta akasta, joka

on kuin mikä harakka ja muutenkin mikä lienee entinen juoksuakka, joka

sitte meni tälle Luikuriselle, kun ei enää herroille kelvannut!"

Tästä talven kuluessa miettimästänsä puolustuspuheesta hän sai sakon

Luikurisen emännän kunnian loukkauksesta. Kun se oli julistettu,

raapasi Jumppanen päätänsä ja kirosi:

"Eto harakasta, en paremmin sano, ilkeää sakottaa, vanha mies."

Mentiin siitä sitte Pirhosen kanteeseen. Pirhonen selitti:

"Ka tämä Jumppanen nosti semmoisen jutun, jotta minun on täytynyt koko

talvi emännättä elää ja itse keittää ruoka... Tietäähän sen tuomari ja

korkea oikeus itse, miltä se tuntuu, semmoisten merkkien alla kun pitää

talvi elää!"

Tuomari käski taas Jumppasen puhua, mutta tämä kun oli saanut

puolustuspuheestansa sakot, sanoi jyrkästi:

"Enkä puhu, kun siitä kuitenkin sakotetaan!"

Alkoi uusi peli. Juntunen koki auttaa Jumppasta huomauttaen:

"Eipä tässä oikeastaan tarvitse muuta puhua kuin sanoa, että onko se

totta, jotta tämä Pirhonen on ollut Luikurisen akan kanssa saunassa!"

"Sano nyt jotta ei sakota!" hätäili jo Suso ja Jumppanen sanoi:

"Vaikka sormet panen kirjan päälle siitä, että tämä Pirhonen ei

huolisikaan Luikurisen akasta, vaikka hän olisi naimaton leski ja olisi

vaikka sata parkkitiinua myötäjäisiä."

Pirhosen maine oli siten puhdistettu, ja se aviopari jo huokasi

helpotuksesta. Tuomari tiedusteli vielä:

"Jumppanen siis ei voi näyttää toteen, että Pirhonen on maannut

Luikurisen vaimon kanssa?"

"No kuka sitä nyt valetta rupeaakaan toteen näyttämään!" vahvisti

Jumppanen. Pirhosen sydän alkoi hänelle sulaa, mutta oikeus julisti:

"Koska siis Jumppanen tunnustaa levittäneensä perättömän huhun,

sakotetaan häntä..."

"Taasko sinä sakotat!" kauhistui nyt Jumppanen ja lisäsi:

"Kun ei saa enää oikeudessa totta puhua, jotta ei jo saa sakkoja

niskaansa!... en jo paremmin kiroa!"

Kun hän oli siitä saanut neljännet sakot, olivat häntä vastaan nostetut

isommat kanteet lopussa, ja oikeus siirtyi tutkimaan hänen nostamaansa

kannetta.

"Mistä asiasta tämä Pirttipohjan Jumppanen syyttää torppari Pirhosta?"

Ei Jumppanen osannut sitä selvästi sanoa ja pelkäsikin jo puhua.

Lautamies Juntunen sai silloin selittää kanteen ja selitti sen haasteen

mukaan:

"Se tämä mökkiläinen Jumppanen käski kärttää tämän Pirhosen oikeuteen

siitä että hän on ollut tämän Ökö-Antin eli oikeastaan Antti Kakkosen

vaimon Kaisan kanssa!"

Asia oli tuomarille sotkuinen. Hän kysyi Jumppaselta:

"Oletko sinä sitte tehnyt huorin Antti Kakkosen akan... Mika sen akan

nimi on?" kääntyi hän lautakuntaan.

"Kaisa!"

"Antti Kakkosen akan Kaisan kanssa?" lopetti hän nyt puheensa.

Nyt oli Jumppasen edessä elämän tärkein kysymys: puolustautua ja

puhdistua vaimonsa silmissä, että pääsisi perheensä yhteyteen ja

Pirttipohja ja unelmat pelastuisivat häviöstä. Hän oli valmistanut

puolustuspuheen parhaansa mukaan ja lausui nyt sen jyrkästi vakuuttaen:

"Se nyt on vale, jotta minä sekaantuisin vanhan viinanpolttajan rumaan

akkaan, kun on kerran omakin elossa!... Ennen syön vaikka kapan

kauroja, ennen kun moiseen raatoon rakastun!"

Ökö-Antin Kaisa ryki vihaisesti ja ärähti:

"En minä vielä mikään raato ole!... Eikä Ökö mikään viinanpolttaja!"

"Elä yhtään ylpeile sillä kauneudellasi, mokomakin hönkale!" kiivastui

siitä mustasukkainen Suso, ja tuomarin täytyi taas huutaa:

"Suu kiini! Jumppanen saa puhua!... Mitä Jumppanen tällä kanteella

sitte tahtoo?"

Mutta Jumppanen olikin päättänyt nyt puhua juurta jaksaen, että totuus

tulisi ilmi ja pesuus ja Pirttipohja pelastuisi. Hän raapasi päätänsä

ja alkoi:

"Siitähän se sai alkunsa, siitä karhun syötävästä, koko tämä rylli."

"Asiaan!" komensi tuomari, mutta Jumppanen yltyi:

"Nyt sitä vasta mennäänkin asiaan, että sen pitää nousta juurinensa

kuin tervaskannon!"

"Suu kiini!"

"Elä ärjy!" karjasi Jumppanenkin. Tovi siinä huudettiin, mutta lopulta

täytyi antaa Jumppasen puhua. Itsepäisesti väänsi se nyt:

"Ensin me kiersimme karhun, mutta sitte se alkoi viinan hyväkäs vetää

ja minä jo olin juonut ryypyn, kun se vanha kehno meni siinä vereen ja

pani ostamaan karhun nahoilla kaikki tämän Ökön viinat!"

"Ääneti syrjäasioista!" kiivastui tuomari, mutta Jumppanen karjasi:

"Enkä ole äänettä! Nyt sitä vasta puhua leiletelläänkin, sillä kun

Jumppanen pääsee kerran viinan, tai tämän varsinaisen totuuden makuun,

niin se ei hellitä."

Tuomari raapi harmistuneena päätänsä, akat torailivat keskenänsä. Taas

huusi tuomari:

"Puhu asiasta tahi minä sinut hornaan lähetän!"

"Lähetä vaikka mihin... Sitte se sai siitä alkunsa... kun minä olin

piru, se joka nousi sieltä kiven alta... Ja minulla oli nahkana ei tämä

oma iho, vaan karhun nahka."

Nyt jo hämmästyi koko lautakunta. Tuomari ärjyi sekavana:

"Tämä on mustalaisjoukko koko Pirttipohja... Mikä karhun nahka sinulla

oli?... ja mitä se tähän asiaan kuuluu?"

"Oikea karhun nahka, jonka tämä Ökö ja Punkki-Matti sitte nylki minun

päältä ja minä jäin paljaalle vereslihalle."

Susokin jo hämmästyi, samoin koko käräjäkunta, ja tuomari karjasi

epätoivoisena:

"Se ei kuulu asiaan!"

Mutta nyt oikasi Jumppanen:

"Se nyt on vale, jotta tämä ei kuulu asiaan! Kaikki asiat yleensäkin

kuuluvat asiaan, olivatpa he sitte karhun tahi hukan nahkoja!"

Tuomari kiroili, viskoi lakikirjojansa ja jo kysyi lautakunnalta:

"Onko tämä Jumppanen täysijärkinen?"

Mutta se pisti Jumppasta Susonkin ja toisten tähden. Hän ärjäsi

tuomarille:

"Elä hauku, kuule, tahi saat sakkoja! Jottako Jumppanen olisi hullu!"

Ja korottaen äänensä juhlallisen korkeaksi vannoi hän:

"Jumppasen äly on aina ollut niin selvä, että sen kirkkaudessa

huikenevat itse taivaan kynttilät ja tähdetkin ovat siihen verraten

mustia kuin papin verkanutun napit."

"Elä kehu!" suuttui siitä Pirhonen kateisena. Mutta ei ennättänyt

tuomari karjasta, kun Jumppanen jo korotti äänensä ärtyneenä ja ihan

kuin hihkasi:

"Kehun kyllä! Jumppasen oman viisaudenkin pitää himmetä ja pimetä minun

älyni kirkkaudesta, jotta se on pimeä kuin saunan karsina ja musta kuin

suutarin piki! Ja sen minä sanon, että hukka perii koko maailman, jos

Pirhonen pääsee Jumppasen tasalle siinä pääluvussa!"

"'Pääsee tasalle pääluvussa'... 'pääsee tasalle...!'" matki tuomari ja

Jumppanen erehtyi silloin hädissänsä myöntämään:

"Ka sekös sillä on päästessä, kun vierotti minulta eukon semmoisilla

juuttaan metkuilla!"

Nyt oli tuomari varma, että Jumppanen on hullu. Hän tiedusti jo

lautakunnalta:

"Voidaanko häntä syyntakeisena ollenkaan sakottaa?"

Pirhonen älysi asian ja säikähti Jumppasen vapautuvan sakoista

hulluuden varjolla. Sitä estääksensä puuttui hän asiaan, selittäen:

"Se vaan voipi metkuillessansa heittäytyä hulluksi... Se on niin älykäs

mies!"

Suso älysi nyt siinä olevan pelastuksen sakoista, nyki miestänsä ja

kehotti:

"Sano olevasi hupsu, niin ei mene sakkoja!"

Ja ennen kun Jumppanen ennätti puhua, ehätti hän tuomarille:

"Siinä on tämän Jumppasen päässä ollut vikaa lapsuudesta asti..."

"Elä valehtele!" karjasi Jumppanen.

Ei auttanut muu kuin kuulustella Pirhosen tuomat vierasmiehet.

Mustalainen teki akkoinensa valan ja todisti reilusti:

"Kyllä se korkea oikeus on totta kaikki mitä tämä Pirhonen on puhunut!"

Mutta hän oli maata kierrellessänsä unohtanut Pirhosen valmistaman

todistuksen yksityiskohdat, ja erehtyi todistuksessansa. Hän selitti:

"Se tämä Ökön-akka istui Pirhosen saunassa penkillä ja lauloi ja

Jumppanen tanssi laulun mukaan."

"Mitä se pahahenki lauloi?" kiehahti jo Suso mustasukkaisena.

Mustalainen selitti:

"Se lauloi tätä oikeata mustalaislaulua:

"Hei-jui jukepike jullaa,

jukepike jullaa!"

Hän alkoi hieman polviaan hytkyttäen tanssia selittäen:

"Ja Jumppanen tanssi vaan näin:

"Itse mä varastan hevosia

ja akkani kerjää pullaa!"

Tuomari joi vettä, ähki, lepäsi ja käski puhua edelleen, Jumppanen

jatkoikin, alkaen selittää sitä että Pirhonen pääsee hänestä edelle

lapsiluvussa.

Tuomari pyyhki hikeä otsaltansa ja kehotti pysymään asiassa. Jumppanen

siihen huomautti:

"Tämä se onkin se pääasia ja oikea totuuden juuri... Sillä nyt ei enää

Pirttipohjassa laula muualla haikara kuin tämän Pirhosen mökillä..."

Pirhonen huomasi mustalaisen sotkevan asiaa ja raapi päätänsä, pyyhki

sitte pitkällä nutun hihalla nenäänsä ja sekosi:

"Se on tämä Pirttipohjan mustalainen huonomuistinen, vaikka kyllä se

valan tärkeyden silti ymmärtää!"

Mutta nyt alkoi tuomari jo aavistaa asian, ja laskettuansa että

Jumppanen on jo saanut sakkoja yhden aisan hinnan kävi hän siltavoudin

kanssa ottamassa väliryypyt ja alkoi syventyä asiaan antamalla

Jumppaselle puhevuoron.

* * * * *

Tutkinto oli jo kestänyt kuusi tuntia, kun asia alkoi hieman selvitä.

Nyt jo selitti Jumppanen unensa jatkoa:

"Sitte kun tämä Ökö oli nylkenyt minun selästä sen karhun nahkan ja

vienyt sen tälle Luikuriselle parkittavaksi ja tämä Luikurinen vielä

viskasi minut itseni parkkitiinuun, vaikka koko ruumis oli nilellä,

niin minä suutuin ja sanoin, jotta ne karhun nahat pitää parkituttaa

Koljosella."

Asia yritti jälleen sotkeutua. Saatiin kumminkin sen juoni vielä

käsiin, ja Jumppanen voi jatkaa:

"Mutta tällä Pirhosella oli vihaa Koljoselle siitä kakarapytystä ja se

vaan penäsi, että Luikurisella pitää parkituttaa. Ja muun hyvän lisäksi

se vielä teki valmiit kaupat minun tietämättä ja lupasi Luikuriselle

minun vasikan..."

Hän oli jo hikinen hartioilta, kun tunnusti:

"Kun se sitte vielä rupesi sen juuttaan akka harakkaa kehumaan, niin

silloinhan minä sanoin, jotta mene tiedä jos se sen akan kanssa elää."

Asia alkoi selvetä ihan juuriaan myöten koko Pirttipohjalle, sillä

Pirttipohjassa on jokainen tottunut hämäryydestä selvän saamaan, kun

ovat siihen omissa puuhissaan oppineet. Jo näkyi hymyileviäkin naamoja.

Kun oli saatu selville, että Jumppanen ei ollut Ökö-Antin akan kanssa

tehnyt muuta kuin käskenyt sen syleillä Anttiaan, vaati Jumppanen

tiukasti:

"Ja nyt minä vaadin, että tämä Pirhonen panee sormet kirjan päälle ja

vannoo Suson kuullen koko sielunsa autuuden kautta, jotta Jumppanen ei

ole ollut Ökön akan vieressä, eikä tehnyt muuta kuin halannut, ja

senkin ainoastaan sen tähden, että rauha ja rakkaus vallitseisi

Pirttipohjassa!"

"Ka mikäs sitä on oikean asian päälle vannoessakaan!" lupasi jo

Pirhonen. Pian selvisi miksi hän oli perättömän jutun levittänyt. Suso

jo turisteli nenäänsä ja kuivaili silmäkulmiansa. Tuomari tiedusteli

mitä rangaistusta Jumppanen vaatii Pirhoselle. Tämä sanoi:

"En minä näitä ajallisia sakkoja hänelle, kun sillä on muutenkin

köyhyys ja se on huono työmies."

Hän harmistui kärsimyksiänsä muistellessa ja vaati kovalla äänellä:

"Hänet pitää tuomita koko yhdeksi talveksi elämään akastaan erillään

samanlaisessa maasaunassa kuin minä elin, ja Pirttipohjan ei enää pidä

minun kunniaani koskea linnun höyhenelläkään."

Oikeus julisti silloin päätöksensä:

"Koska kantaja ei ole vaatinut laillista rangaistusta eikä laki salli

sen tuomita laittomasti, vapautetaan syytetty edesvastuusta."

Pirhosen sydän alkoi silloin sulaa Jumppaselle. Istunto jatkui.

Pirhosta sakotettiin Ökö-Antin akan kunnian loukkauksesta. Ökö-Antti ja

Punkki-Matti sai sakkoa viinan poltosta. Pirhonen tuomittiin maksamaan

Koljoselle kakarapytystä kymmenen penniä ja kuluja viisitoista markkaa.

Susoa sakotettiin Liisan ja Liisaa Suson loukkaamisesta ja molempia

Rönty-Kaisan pahoin pitelystä ja Ruta-Leenaa ja Hölö-Heikkiä

puoskaroimisesta. Mustalaista taas sakotettiin ainoastaan väärästä

valasta ja hevosvarkaudesta. Yleensä saivat sakkoja kaikki muut

pirttipohjalaiset paitsi Luikurinen. Nimismies Mölsäkin sai

humalasakot. Viimeksi sakotettiin Jumppasta ja Pirhosta niistä

haukkumanimistä, jotka olivat toisillensa keksineet.

Mutta Jumppasta arvelutti hänelle tuomittujen sakkojen runsaus. Hän

älysi että tuomari oli häntä sakottanut omistakin asioistansa.

Oikeustuvasta poistuessansa hän mutisi:

"Kyllä sinä nyt osasit sakottaa, mutta sakota, ei se rekesi aisa enää

eheäksi tule, vaan aisapuolena sinun on ajettava maailman loppuun

asti."