Mikko Pirhonen keitti huttua päivälliseksensä. Vesi oli ruvennut
kiehumaan, hän tarttui hierimeen, ripotteli toisella kädellään jauhoja
kattilaan ja alkoi hämmentää. Siinä hämmentäessänsä hän kehui:
"Luuleeko se Liisa, että tämä aikuinen mies kuolee nälkään jauhovakan
edessä, vaikka ei olisi akkoja koko Pirttipohjassa!"
Hän kohensi tulta. Vesi porisi kattilassa. Hän jatkoi:
"Tämä minun akka on toki niin hyväluontoinen, että ei sen pahempaa
elämää nostanut! Mutta toista se on Jumppasen akka!"
Hän hämmensi kattilaa, että vesi pärskyi, ja kehui:
"Saunaan on pitänyt Jumppasen latmistaa nukkumaan, kun akka hönkäsi...
Toisetkin kylvyt sillä vielä akka kylvetyttää, kunhan saa mies vielä
tämän käräjäasian niskaansa!... Eiköhän se jo ole kystä!"
Hikisenä nosti hän huttukattilan tulelta, kun Juntunen tuli, ja
nähtyänsä hänet emännöimässä puheli tervehtien:
"Ka syntyypä se tämä huttu miehelläkin, kun on vaan jauhoja ja vähä
vettä!"
Pirhosta hieman hävetti ja hän yritti puhua:
"Eukko tässä on saunassa, niin pyysi tuota huttukattilaa sillä aikaa
hämmentämään, jotta ei pala pohjaan!"
Juntunen kyllä tiesi asian, mutta tiedusteli toki:
"Joko se on mones tällä Liisalla?"
"Kuusihan niitä vasta on yksitellen lukien!" tapaili Pirhonen nolona.
Juntunen siihen jo sanoi:
"Vaikka olisipa näitä minullakin lämpimiä tässä tuliaisiksi tuoda... Se
Ökö-Antti ryökäle näet kysyy sinulta akkansa kunniaa ja käski kärttää
käräjiin!"
Pirhonen ei saanut sanaa suustansa. Juntunen jatkoi:
"Vai jo se Liisa on kuudesti saunassa käynyt, ja nyt on taas niillä
matkoilla!... Ka vieläpä tässä sinunkin mökissä on tilaa... On tässä
tilaa, on."
Pirhonen oli istahtanut pankolle ja tunsi hikoavansa. Väkisten sai hän
kysytyksi:
"Kuuluuko sitä muuten mitä?"
"Ka mitäpäs sitä näin syksyaikana kuuluisi... Se Turusen akka vaan on
saanut pojan ja sille etsivät nyt kummia ympäri kylää... Aikoivat
kärttää tätäkin sinun akkaa."
"Mhyy!"
"Niin se Turunen rikastuu ja paisuu siinä konnullaan... Ja sitte tämä
Jumppanenhan se vielä kärttää sinua käräjiin siitä Ökö-Antin akasta!"
"Voi sun täyteinen", pääsi silloin jo Pirhoselta. Juntunen oli saanut
asiansa suoritetuksi ja ollen jo pois lähdössä ilmotti:
"Muita sen kummempiapa minulla ei tällä kertaa olekaan."
* * * * *
Mikko Pirhonen oli unohtanut huttukattilansa. Sakot ja rangaistukset
pyörivät päässä.
Hänkin alkoi ajatella mistä kaikki oli johtunut ja saanut alkunsa.
Jumppasen hän nytkin huomasi syylliseksi.
Mutta Jumppasen hän oli haastattanut käräjiin, eikä sille sen enempää
voinut.
Hän ehti ajatuksissansa Ökö-Antin haasteeseen. Hän suuttui Ökölle,
mietti millä maksaa, ja se olikin helppo löytää: Pirttipohjan nimismies
Mölsä oli vuosikaudet vainunnut Ökön ja Punkki-Matin viinakeittimöä ja
kauppaa, mutta kun koko Pirttipohja oli niitä suojellut, ei hän ollut
onnistunut saamaan niitä ansaan.
Nyt Pirhonen päätti lähteä ilmottamaan Mölsälle Ökö-Antin
viinapolttimon paikan ja tekikin sen heti.
Samana päivänä toimittikin Mölsä tarkastuksen Itkukalliolla. Mutta
Ökö-Antti oli pitänyt jo varansa; oli kätkenyt valmiin viinan
puolikossa saman paaden alle, jonka alta oli kertonut nähneensä pirun
nousevan, ja sitä paatta ei kukaan älynnyt, eikä olisi uskaltanutkaan
kohottaa. Ainoastaan tyhjän rankkikorvon ja tulisijan löysi Mölsä ja
niiden perusteella pani hän Ökö-Antin ja Punkki-Matin syytteeseen
viinan poltosta.
* * * * *
Joonas mustalaisen varsinainen tehtävä Pirttipohjan elämässä oli paitsi
hevosvarkautta myös vääränvalan teko. Häntä pidettiinkin erittäin
taitavana tässä ammatissansa.
Kun nyt Pirhonen palasi nimismies Mölsän luota, sattui hän tiellä
yhteen tämän joukkueen kanssa. Ja kun Mölsäkin, jolle hän oli asiasta
puhunut, oli sanonut tarvittavan todistajia, jos mieli päästä sakoista,
lyöttäytyi hän kohta yhteen joukkoon ja tarjosi Joonakselle tupakkaa,
ihan pyytämättä. Lopputaipaleella hän vielä autteli Joonaksen akkaakin,
ottaen sen julman suuren vaatenyytin selkäänsä, niin että akka sai
rauhassa taluttaa porsastaan.
Niin saapuivat he Mikon mökille, johon joukko yöpyi. Pirhonen tarttui
heti asiaan, kehui:
"Sinä, Joonas, sitä et tarvitse välittää siitä sielusi autuudesta!"
Joonas arvasi heti asian ja sanoi:
"Ei hyvä isäntä se sielun päälle ota, kun vaan pitää varansa, että ei
tule vääriä valoja se onneton luku, kolmetoista... Ja jo hyvä isäntä on
se luku Joonaksen takana siitä Kuikan asiasta lähtien."
Pirhoselle se oli ilosanoma. Hän kysyikin jo suoraan:
"No sittenhän sinä voit todistaa tässäkin Jumppasen ja Ökön-akan
asiassa... niinkuin Jumppasta vastaan?"
Mustalainen riemastui. Hän oli Tuunaisen mökillä kuullut asian.
Äskeinen porraspuu-meteli oli tuoreessa muistossa. Hän alkoi kiroilla:
"Kyllä hyvä isäntä!... Se korvennettava näppylänenä! Tiellä vastaan
tuli ja akkaa herjaamaan rupesi!"
"Vai jo sinun akkaa herjasi!" kiihdytti Pirhonen.
Mustalaisen akkakin huomasi asiat hyviksi, ja alkoi emännöidä
kerjäämättä, keitti vellit ja antoi miehellensä Pirhosen paidan.
Pirhonen oli sillä välin kertonut asian ja mustalainen lupasi niin
todistaa. Lapset tappelivat kuin kotonansa. Keskimäinen niistä
kampuutti Pirhosella päänsä, ja kun joukko rupesi illallista syömään,
käski akka Pirhosen sillä aikaa syyhyttää porsaan selkää, että eläin
nukkuisi.
* * * * *
Seuraavana päivänä oli Jumppanen noussut haudastansa ja taivasteli
aitan takana. Tupaan hän ei enää mennyt muuta kuin välttämättömälle
asialle. Alussa hän kuuli Suson läävässä riitelevän lehmälle siitä kun
se ei poiji jo ennen joulua. Sitten meni Suso tupaan ja alkoi riidellä
lapsille. Jumppanen kuuli selvästi hänen toransa.
Hän huomasi olevansa ypöyksin kaikkien sortamana.
Mustalaisen hän oli toki pakottanut häntä siunaamaan, kulkemalla hänen
porraspuunsa yli.
Silloin pisti hänen päähänsä sama ajatus kuin Pirhosenkin. Hän arveli
että:
Jos tässä rupeaa tiukka tulemaan, niin vaikkapa tuota Joonasta
kärttäisi vähän kurillansa puhumaan oikeudessa sinne päin... Ei tämä
mustalaisen sielu siitä sen mustemmaksi tule!
Mutta kun hän vielä viipyi aitan takana, kulki Joonas-mustalaisen
joukkue ohi aitoviertä myöten. Joonas huomasi Jumppasen, ja nyt oli
hänen vuoronsa. Hän vannoi:
"Hei Jumppanen! Nyt on kanki minun kädessä, ja oksaista porraspuuta
myöten on sinun kulettava, kun Joonas vannoo valan Pirhosen puolesta!"
Jumppanen älysi jo asian. Alkoi eloinen riita, joka selvitti koko
asian, ja kiroillen ja uhaten poistui mustalaismatkue.
Mutta huomenna Jumppanen oli löytävinänsä pelastuksen. Pirttipohjan
kuoharia Hilppaa oli usein käytetty epäilyttävissä toimissa kuten
Joonas-mustalaistakin. Nyt kerrottiin sen olevan Pinnasen porsaiden
kimpussa. Hän lähti heti Hilpan puheille ja sai sen taivutetuksi
miettimään asiaa, kun hän lupasi sen päästää tulevan keväisten
porsaittensa joukkoon, sekä lisäksi antaa puolen tervatynnörin hinnan.