Myrtyneenä saapui Jumppanen kotiinsa, jossa vaimo oli häntä huolehtien
odottanut. Ääneti viskasi hän kirveensä penkin alle, istahti
kyynäspäihinsä nojaamaan ja murjotteli. Vaimo ehätti ruokaa laittamaan
ja riemuitsi:
"Väleempä se tulikin kierretyksi!" Ruoka oli jo pöydällä ja Suso
hääräili lapsen riepujen pesussa, mutta Jumppanen ei ääntänyt, ei
kohottautunut ruualle. Suso jo kysyi:
"Joko se Pirhonenkin tuli... kun sitä ei näy?"
Jumppasta suututti Pirhosen nimikin. Hetken odotti Suso vastausta ja
toisti sitte:
"Vai sinnekö se vielä jäi Pirhonen?"
Hän levitti rievut orrelle ja suuttui jo mieheensä, sekä kysyi vähä
kovaäänisemmin:
"Vai kielikö sinulta jo putosi, kun et saa ääntä kulkustasi tulemaan!"
Silloin suuttui Jumppanen ja murahti vihaisena:
"Elä siinä katkata ja soita sitä suutasi!"
Suso kiivastui moisesta, viskasi ämpäristä veden likakorvoon ja ärähti:
"Mikäs herra sinä luulet siinä olevasi!... Kun et saisi ihmiset enää
suutansa avata!"
Hän viskasi ämpärin vihaisena nurkkaan ja yritti jatkaa, mutta silloin
raivostui Jumppanen ja ärjäsi:
"Suu kiini siinä! Minä tässä olen isäntä!"
Moisena ei ollut Suso koskaan miestänsä nähnyt. Hän oli kuin lyöty,
säikähti ja vaikeni. Pelokkaana ryhtyi hän kehräämään, ja valitti
kotvasen kuluttua kuin salaa:
"Saa tässä raataa ja kärsiä, eikä kuule kunnollista puhetta koko
nälkäpesässä."
Mutta Jumppasta ei hellyttänyt nyt mikään. Hän söi ääneti, otti
kirveensä ja lähti tervaksia hakkaamaan.
* * * * *
Tervasmaan rauhaan päästyänsä alkoi hän nyt tarkemmin miettiä ja laskea
retkeänsä ja sen seurauksia. Pölkyllä istuen hän päätteli:
"Ensin tuli sitä viinaa imetyksi!" Sitte laski hän edelleen:
"Ne ensi ryypythän ne juottivatkin ilmaiseksi... talon puolesta!"
Se oli hänestä oikein tehty. Hän jatkoi:
"Mutta sitte minä riivaannuin laulamaan ja ostin sen viinapuolikon!"
Se asia pani jo ajattelemaan. Hän laski:
"Siitä menivät ne karhun nahkat!... Kolme nahkaa!"
Vielä hän senkin jaksoi kantaa. Mutta nyt tuli pahin: Hän laski jo että
nahkojen parkitseminen oli hänen maksettava, ja siitä menisi ainoa
vasikka. Silloin hän kirosi.
Raivostuneena ryhtyi hän juurittamaan tervaskantoa.
* * * * *
Iltapimeällä palasi hän mökillensä, jossa koko joukko oli pelon
vallassa. Mutta ei viihtynyt hän tuvassa. Söi hiukan ja lähti katsomaan
saunansa raunioita. Ne kiihdyttivät hänen harmiansa. Mutta tullessaan
tyhjälle, vanhalle potaattikuopalle, joka oli mäkirinteessä, hän
riemastui löydöstä ja uhkasi:
"En uhallakaan nuku ennen kun olen kylpenyt!"
Ja hän alkoi laittaa kuopasta saunaa, nouti lapion, laskeutui pimeään
hautaan, ryhtyi sitä syventämään ja jatkoi työtä yli puoliyön, kunnes
kuoppa oli jo niin syvä, että siinä mahtui mies seisomaan.
Hän kantoi paikalle uunikivet, laittoi uunin, toi pari lautaa
lauteiksi, lämmitti saunan, levitti olet lauteille, ja kun päivä alkoi
valeta, kylpi hän kuopassa makean kylvyn, kävi syömässä aamiaisen,
palasi saunaansa ja nukkui siellä olilla koko päivän.
Nyt alkoivat Jumppasen mökissä synkät ajat. Isäntä itse hautoi vihaansa
ja murjotti. Pere arkaili, ja Suso ihmetteli:
"Sekö häneen nyt piti mennä, en paremmin sano!"
Ja vihaisena lähti Jumppanen aina tervasmaalle ja väänsi ja laski
vahingoitansa, suututteli Pirhoselle ja Luikuriselle, kunnes vihoissaan
sieppasi palikan, viskasi sillä puussa istuvaa varista ja ärjäsi sille:
"Häh!"
Varis lähti rääkkyen lentää kupsuttamaan. Juuri silloin oli Jumppasen
takaa tullut paikalle Simo Tuunainen, imasi savut, sylkäsi ja kysyi:
"Varistako sinä viskasit?"
Se suututti Jumppasta. Toinen istahti ja nähtyänsä Jumppasen olevan
tervastöissä kysyi taas:
"Tervaksiako sinä juuritat?"
"Tervaksia!"
Ei hän vastausta odottanutkaan, eikä siitä siis välittänyt, valitsi
puun, alkoi sitä vestää ja selitti:
"Sattuikin tuosta hyvä pyttypuu... Se Luikurisen akka kärtti tekemään
hänelle maitopyttyjä."
Jumppanen laski:
"Se jo punikin perillisien maitoa varten uusia pyttyjä!"
Rajusti alkoi hän heilutella kirvestään. Kannon juuret ryskivät
katkeillessansa. Hän kadehti:
"Parissa kymmenessä vuodessa sille on syntynyt punikin vasikasta jo
tuonne kolmattakymmentä lypsävää ja lisäksi niiden vasikat!"
"Luikurisen... Luikurisen akalle pitää tehdä maitopyttyjä!" jupisi
Tuunainen vestellessään. Jumppanen päivitteli itsekseen:
"No on sillä halvatulla silloin tuota maitoa ja karjaat..."
Hän ei enää sietänyt koko Tuunaista. Päästäksensä siitä eroon keskeytti
hän työnsä, kun oli kannon irti vääntänyt, ja lähti pois. Mutta
Tuunainenkin oli lautansa vestänyt ja lähtien Jumppasen perästä astua
rehvaisemaan, sanoi:
"Joko sinä lähdet pois?"
Jumppasta kiusasi koko Tuunaisen seura ja hän mietti miten päästä siitä
eroon. Ei ilennyt suorastaan käskeä eroamaan.
Niin saapuivat he suo-ojalle, johon Jumppanen oli kaatanut petäjän
porraspuuksi. Siinä järkeili nyt Tuunainen kengistänsä:
"Kenkä se on tainnut vettä vuotaa... Se onkin Koljosen parkitsemaa
nahkaa... Se ei osaa tehdä niin hyvää tavaraa kuin tämä Luikurinen!"
Jumppanen oli päässyt hirttä myöten ojan yli ja päätti nyt erottaa
Tuunaisen. Kun se yritti hiipiä petäjää myöten hänen jälestänsä, sanoi
Jumppanen rutosti:
"Kuule sinä Tuunainen! Elä kule toisen panemaa porraspuuta myöten, vaan
laita oma portaasi..."
Hän tarttui sylin petäjän tyveen, veti hirren yli ojan ja lähti
jatkamaan matkaansa, pitkittäen nyt rauhassa ajatustansa. Tuunaisen
puhe kengistä oli johtanut mieleen nahkatavarat, Luikurisen ja hänen
vaimonsa. Siitä taas johtui mieleen, että Pirhonen oli samaista akkaa
kehunut hyväsuiseksi.
Ja silloin pisti hänen päähänsä juoni. Hän voisi kostaa kertomalla,
että Pirhonen hännystelee Luikurisen akkaa. Se ajatus häntä viehätti.
Hän alkoi sitä kypsyttää. Ensin hän ei sitä uskonut todeksi, aikoi vaan
vihjailla kostaaksensa sillä, mutta mitä pitemmälle hän sitä hautoi,
sitä todenmukaisemmalta se näytti hänelle itsellensäkin.
* * * * *
Jumppasen mökissä sattui olemaan vieraana Pirttipohjan kuppari,
Rönty-Kaisa. Hän panetteli juuri Suson kanssa Soinisen akkaa, kun
Jumppanen työntyi mökkiin. Akat vaikenivat pelokkaina. Jumppanen
istahti tavalliseen asentoonsa, ja kun hän nyt siinä punnitsi Pirhosen
puhetta ja tekoja tarkemmin, varmistui hän todellakin siinä uskossa,
että jotakin oli Pirhosen ja Luikurisen akan välillä. Hän päätteli:
"Ei se muuten olisi sitä kauppaakaan näin kiirehtinyt."
Hän sylkäsi jo voitokkaana ja lisäsi:
"Silloin sillä olisi asiaa juosta Luikurisen luona joka päivä ja akka
voi satuttautua silloin aina tiellä vastaan!"
Rönty-Kaisa poltteli piippunysäänsä pankolla. Jumppanen laski taas:
"Niillä pahuuksilla on varmasti yhteinen juoni minua vastaan...
Luikurisen akalla ja Pirhosella!"
"Panisit nyt Jumppanen tästä minun kukkarosta tupakan!" tarjosi
kerjuuaikeissa jo Rönty-Kaisa, saadaksensa siten Jumppaselta
vastatupakat. Mutta ei ollut toinen kuulevinaankaan. Hän jatkoi:
"Ne aikovat minut yhdessä nujertaa ja sitte Luikurisen kuoltua mennä
naimisiin ja ostaa miehen peruilla tämän Pirttipohjan!"
Kaisa taas äkäili virkansa puolesta:
"Senkö leivällä tässä kohta elänee, kun ei enää ole kuppuutakaan koko
Pirttipohjassa!... Mihin heistä nyt lienee kaikista se paha veri
kuivunut, kun ei saa sitä enää sarven täyttä koko kylästä!"
Jumppanen mietti vaan, miten alkaa puhe. Ei tahtonut sisu antaa myöten.
Hän väänsi sitä alkua toista tuntia, mutta ei vaan ottanut
lähteäksensä.
Mutta nyt varustautui Rönty-Kaisa jo pois lähtöön, Jumppanen pelkäsi
menettävänsä hyvän tilaisuuden, ja hänelle tuli kiire. Umpimähkään
murahti hän syläistessänsä, lattiaan tuijottaen:
"Sen Luikurisen akan kanssahan se Pirhonen jo yhtä pitää!"
"Ähä!" riemastui Suso huomattuansa miehensä kielen hellinneen, ja
Rönty-Kaisa, jolta Liisa oli Pirhosen ryövännyt, siunasi:
"No herra isä siunatkoon sitä Luikurisen akkaa!... Vai sen Pirhosen se
sai vietellyksi kelkkaansa!"
"Sen", murahti Jumppanen. Hän tunsi helpotusta rinnassansa. Akat
alkoivat siunailla ja sadatella. Jumppanen lähti maasaunaansa ja kylpi
riemuisan kylvyn.