Aurelia: "No, se on käynyt kuin itsestään. Kun ainoa tyttäreni
ensin meni naimisiin, laitatin hänelle kodin tuohon lähelle, tuntui
vaikealta laskea häntä kauas. Viikunat, viiniköynnös ja muut hedelmät
menestyvät hyvin tämän vuoriston rinteillä, ja siksi molemmat vanhemmat
kasvattipoikanikin jäivät tuohon lähelle viinimäkiään viljelemään.
Katsos, tuohon vuoren rinteelle syntyy vielä kerran vuoristokylä.
Kaksikymmentä vuotta on siitä, kun sain nuo lapseni Herralta
Genetsaretin rannalla, ja tänään kastetaan meidän synagoogassamme
kolme lastenlastani, sillä kussakin majassa on nyt pienokainen. Juhla
alotetaan kastetoimituksella."
Raakel: "Onko juhlassa sitten muutakin kuin tuo kastaminen, koska
sanot, että sillä alotetaan?"
Aurelia: "On, on! Siitä ei ole niin paljon puhuttu, on tahdottu
yllättää apostoleja. Näes, sukulaiseni Luukas, joka itse kulki niin
paljon Jeesuksen mukana, on monta vuotta kirjoittanut kertomusta
Kristuksen elämästä. Oi, jospa tietäisit, miten äärettömästi hän on
tutkinut, tiedustellut, tehnyt matkoja! Nuorin kasvateistani, tuo
hiljainen Johannes, on kaiken aikaa ollut hänen apunaan kirjoitustyössä
ja muussa. Nyt vihdoinkin on kertomus valmiina. Ja tänään lukee Luukas
sen synagoogassa apostoleille ja meille muille. Tämän kirjoituksen
valmistumisen vuoksi me juuri juhlimmekin, onhan nyt saatu Herran
omille säilymään osa Jeesuksen elämäntyöstä, vaikka pienikin osa.
Luukas sanoo tapahtumia olevan niin äärettömän paljon, että on ollut
sanomattoman vaikeata valita ja järjestää tärkeimpiä."
Raakel: "Oi ihmeitten ihme! Vai sellaista on Luukas tehnyt! Miltä
tuntuneekaan kuulla kertomusta Herran elämästä! Eläisipä nyt vielä
Jeesuksen äiti, miten iloiseksi hän tulisikaan! — Muistatko, kun hän
oli täällä, istui hän aina tässä kivellä, katseli puron kuohuja ja
kertoi meille pojastaan?"
Aurelia: "En koskaan sitä unohda! Häneltähän Luukaskin sai paljon
tarkkoja tietoja. Oli sekin ihmeellistä, että tuo onnettomuus
Jerusalemissa tuotti meille täällä Libanonilla niin paljon onnea! —
Apostoli Jaakob oli mestattu ja sinun miehesi Pietari vangittuna.
Silloin enkeli aukaisee vankilan portit ja tuo Pietarin pois.
Muistan aivan, minkälainen oli yö, kun sinä ja Pietari turvaa etsien
kolkutitte meidän portille. Ja sitten heti seuraavana yönä kolkutti
portille apostoli Johannes. Olin aivan ilosta tukehtua, kun Johannes
sanoi: 'Tuon tässä Jeesuksen äidin sinun luoksesi turvaan ja suojaan
pois Juudean vainoista.' Ne olivat ihania kuukausia, kun te molemmat
majailitte täällä."
Raakel: "Olivat, meille ainakin! Ja täältähän me sitten aina olemme
löytäneet suojapaikan, jonne vainoojiamme olemme paenneet. Monasti
olemme ihmetelleet, kuinka tämä sinun vuoristosi on niin turvallinen,
eivät edes erämaan ryövärit milloinkaan tule tänne."
Aurelia: "Niin, silläkin on salaisuutensa. Ystäväni Julia on hyvin
ylhäistä sukua — keisarin tytär, vaikka harvat sen tietävät — ja
siksi Roomasta käsin aina tulee ankara määräys maaherroille valvoa
meidän turvallisuuttamme. Kun Herodes Agrippa II pari vuotta sitten
sai keisari Claudiukselta tämän Liibanonin maan, kävi hän itse
luonamme ilmoittamassa, että hän tekee kaikkensa suojellakseen
meidän vuoristoamme, kuten keisari on käskenyt. — Herra itse kai on
näin määrännyt, jotta kristityillä olisi jokin turvapaikka vainojen
sattuessa."
Raakel: "Niin, Herrahan pitää omistaan huolen. Miten usein olenkaan
saanut sen kokea, kun olen puolisoni kanssa vaeltanut evankeliumia
julistamassa. — — — Mutta hyvänen aika, tuolla alhaalla laaksossa jo
tulevat matkamiehet! Mitä! Siellä ei olekaan Pietaria, vaan apostoli
Johannes ratsastaa hänen aasillaan. Paavali ja Barnabas palaavat, mutta
sitten siinä tulee vielä Siilas ja Juudas Barsabas. Riennetään nyt
vastaan!"