Kaksikymmentä vuotta oli vierähtänyt. Roomalainen huvila Liibanonin
rinteellä oli juhla-asussaan. Vihreät köynnökset kiertivät parvekkeen
pylväitä, portaitten kaidepuita ja pihan salkoja. Puutarha tuoksui,
tuhatvuotiset seetrit huojuttivat hiljaa harmaata päätään, ja aamutuuli
puheli kukkien yökyyneleitä kuivatessaan: "Pienet kukkalapseni,
pian pois kaikki kastekyyneleet! Aukaiskaa taas suloiset teränne
ja hymyilkää tuolle lempeälle aurinkoäidille, joka juuri herää
yöunestaan. Sillä katsokaas, tänään on juhla, ihmeellinen juhla tuossa
roomalaisessa huvilassa. Seuratkaa nyt tarkoin juhlan viettoa, jotta
voitte siitä huomenaamulla kertoa minulle, kun taas tulen kyyneleitänne
kuivamaan! Hyvästi, kukkalapseni! Minulla on kiire, hyvin kiire,
maailmassa on paljon kyyneleitä!" Ja aamutuuli lähti.
Mutta huvilassa ei kukaan ennättänyt kuulla aamutuulen kuiskeita.
Mentiin, tultiin, juostiin, sillä olihan tulossa juhla, ihmeellinen
juhla. Ainoastaan Aurelia, huvilan hyvä haltija, ei näyttänyt
kiirehtivän. Verkkaan hän laskeutui parvekesalista pihamaalle ja meni
siitä puutarhan puolelle huhuillen: "Raakel, hoi, oletko täällä!"
Keski-ikäinen nainen tuli syvemmältä puutarhasta, ja Aurelia jatkoi
puhettaan:
"Kuules, Raakel, minä luulen, että sinun puolisosi, apostoli Pietari
ja ne muut, jotka täältä lähtivät Jerusalemiin seurakuntakokoukseen,
palaavat nyt jo aamulla tänne, sillä yönaikana on vilpoisempi kulkea.
Tule, mennään heitä vastaan! Me ennätämme kyllä, onhan täällä ystäväni
Julia, joka huolehtii kaikista juhlavalmistuksista."
"Mennään vain vastaan, mutta en luule, että he näin aikaisin tulevat",
vastasi Raakel.
Naiset kietoutuivat vaippoihinsa ja läksivät kulkemaan vuoristotietä
alas laaksoa kohti. Kun he tulivat paikkaan, jossa raikas vuoripuro
solisi tien vieressä, istahtivat he kivelle lepäämään. Raakel katseli
ylhäällä olevaa huvilaa ja noita somia majoja, joita oli ilmestynyt
sinnetänne seetrien suojaan. Vihdoin hän virkkoi: "Paljon on täällä
muuttunut siitä, kun viimeksi olin täällä."
Aurelia: "Aika tuo aina muutoksia tullessaan, siitähän onkin jo
kahdeksan vuotta. Silloin olivat kaikki lapsenikin vielä kotona, nyt
ovat lentäneet omiin pesiinsä, paitsi nuorin. Tuossa ovat heidän
majansa kotini läheisyydessä."