Aurelia astui ystävänsä kanssa yläkerran pylvässaliin, puhellen: "Julia
rakkaani, et usko, miten onnelliseksi tunnen itseni, kun sinä tulit
tänne! Mikä sinut panikaan lähtemään tälle pitkälle matkalle?"
Mutta Julia jäi sanatonna seisomaan pylväitten väliin, sillä siinä
aukeni hänen eteensä kevät koko loistossaan, Liibanon-vuoriston
ihana kevät. Tummat tamareskit yllä, vaaleat hopeapoppelit alla,
kukkivat ollianderit ja nuo mahtavat seetrit. Ah, tätä ihanuutta! Koko
ilma oli täynnä kevätkukkien tuoksua ja lintujen laulua. Alhaalla
solisi vuoripuro, ja kaukana kimalteli Välimeri. Vasta lumouksestaan
toinnuttuaan vastasi Julia:
"Enpä oikein itsekään tiedä, miksi läksin. Tahdoin vain pois Roomasta
jonnekin kauas, ja kun sitten laivamiehet toivat sinun tervehdyksesi,
oli matkani suunta määrätty."
"Hyvä se ainakin oli, että tulit tänne. Mutta mitäs Roomaan oikein
kuuluu? Siitä on jo vuosia, kun sieltä läksin."
"Vuosiahan siitä on", virkkoi Julia muistellen samalla Aurelian
nuoruuden tummaa tarinaa. "Paljon on siellä sillä aikaa tapahtunut,
muuttunut. Paljon on tietysti ennallaankin. Hurjat kilpa-ajot
ja gladiaattoritaistelut ovat tietysti edelleen mielihuvina.
Amfiteatterissa käydään, pitoja pidetään ja kylpylaitokset ovat
ennallaan. Mutta Palatinuksella on kaikki kuollutta. Ei enään ajeta
iloisiin juhliin keisarin luo, kuten sinun aikanasi."
"No, ja miksi ei?"
"Näes keisari, tuo synkkä Tiberius, ei asu Palatinuksella. Jo vuosia
sitten hän muutti Caprin kalliosaarelle Neapoliksen edustalle. Kallion
korkeimmalla kohdalla on hänen linnansa, josta hän lähettää julmia
käskyjään yli valtakunnan. Rooma vilisee keisarin urkkijoista. Kukaan
ei siellä enään ole turvassa hengestään. Myrkky, tikari ja karkoitukset
ovat jokapäiväisiä asioita."
"Voi surkeutta! Semmoinenko on tuo ennen niin iloinen Rooma!"
"Semmoinen! Meikäläiset ovat heittäytyneet hurjaan huvitteluun —
eihän sitä tiedä milloin joutuu tuomittavaksi. Kansa taas huutaa
lakkaamatta: ruokaa ja huvitusta! — Muutamat tosin ovat luopuneet
kokonaan huvituksista, ovat löytäneet elämälleen kauniimman sisällön. —
— Aurelia, ystäväni, minäkin olen löytänyt — minulla on salaisuus."
Aurelia veti ystävänsä hellästi luokseen, kysyi: "Minkä salaisuuden
tuot tänne Roomasta?"
"Olen vihkiytynyt Isikselle."