Tyynenä, kirkkaana lepäsi Genetsaretin järvi aamu-auringon valossa.
Jeesus istui rantakivellä ja katseli lapsia, jotka leikkivät hänen
lähellään rannalla. Aurelia lähestyi hiljaa. Kun hän oli jo aivan
lähellä, kääntyi Jeesus ja sanoi: "Aurelia mitä etsit?"
Aurelia säpsähti melkein sanattomaksi, kun kuuli nimensä — mistä Herra
tiesi sen? Vasta hetken päästä sai hän sanotuksi: "Herra, mistä saavat
murheelliset lohdutuksen?"
Jeesus näytti vaipuvan ajatuksiinsa. Vihdoin hän nosti päänsä ja
hänen katseensa ja äänensä sädehti sanomatonta lämpöä, kun hän sanoi:
"Aurelia, rikoksesi annetaan sinulle anteeksi. Se paha, minkä teit
Antoniukselle, on ijäksi sovitettu ja pyyhitty pois."
Aurelian hämmästys oli vieläkin suurempi, kun kuuli Herran lausuvan
Antoniuksen nimen. Tuo suuri opettaja näki hänen lävitsensä, tunsi
hänen salaisimmatkin ajatuksensa. Ah, hän ei voinut olla tavallinen
ihminen! Ja aivan huomaamattaan sanoi Aurelia: "Herra, kuka olet?"
"Syntisten vapahtaja."
"Minunkin, vaikka olen tuottanut Antoniukselle kuoleman?"
"Sinunkin!"
Aurelia tunsi seisovansa ikäänkuin jonkun suuren, käsittämättömän
salaisuuden edessä! Mitä — suuri rikokseniko annettu anteeksi!
Murheko ei enään raastaisi! — Tuntui todella kuin raskas paino olisi
vierähtänyt pois, sairas sydän tullut terveeksi. Ja Aurelia sanoi:
"Herra, mikä on se voima, jolla saat niin suuria aikaan?"
"Rakkaus!"
Aurelia hämmästyi: rakkaus! — Niin todella: rakkaus! Sitähän maailma
eniten kaipasi, vaikkei hän ollut sitä ennen huomannut. Mutta hänellä
raukalla ei ollut enään rakkautta! — Vai oliko? Niin, ehkäpä hän voi
rakastaa murheellisia. Ja aivankuin hänen ajatustensa jatkoksi sanoi
Jeesus: "Aurelia, rakasta kärsiviä! Rakkauden käskyn täyttäminen on
maailmassa suurinta."
"Oi Herra, minun murheeni olet sinä ottanut pois, mutta mitenkä voisin
täyttää rakkauden käskyä, kun en enään voi rakastaa?"
Mestari hymyili: "Et enään voi rakastaa! Niin, sinä saat uuden sydämen,
ja siinä asuu rakkaus, joka ei ole kotoisin täältä alhaalta. — Näetkö
noita lapsia tuolla rannalla? Ne ovat kaikki orpoja. Ota yksi heistä
omaksesi! Totisesti minä sanon sinulle, joka korjaa tuonkaltaisen
lapsen minun nimeeni, hän korjaa minut."
Aurelian kasvot säteilivät, kun hän sanoi: "Herra, anna minulle kaikki
nuo lapset! Miten onnelliseksi tulenkaan!"
Jeesus huusi lapset luokseen ja sanoi: "Pienokaiset, katsokaa, tässä on
äitinne! Saatte heti lähteä hänen kanssaan uuteen kotiinne!"
Tämä oli lapsille niin odottamatonta, että he vain sanatonna katselivat
vuoroin Jeesusta, vuoroin Aureliaa. Vihdoin pieni kiharapää paitaressu
otti sormen suustaan ja sanoi: "Äiti ei ollut ihan tuon näköinen."
Mutta kun hän vielä hetkisen tarkasti Aureliaa, tuli hänen suuriin
silmiinsä kirkkaat kyyneleet ja hän kätki kasvonsa Aurelian vaipan
poimuihin sanoen: "Kyllä sinä sentään näytät äidiltä."
Aurelian sisimmässä liikahti jotain hellää, jotain ennenaavistamatonta.
Hän sulki lapsen syliinsä ja sanoi: "Oi, Herra, minkä aarteen annatkaan
minulle!"
Mutta Jeesus pani kätensä lasten päälle ja siunasi heitä.
Aurelia lähti Herran luota lapsineen ja hänen sydämessään pulppusi
uuden elämän lähde.