Rauha oli kuitenkin vaan näennäinen eikä siihen ollut luottamista.
Vanhoilla talonpojilla, jotka olivat olleet mukana kaiken kehittyessä,
ei ollut tosin minkäänlaista kunnioitusta Lassea kohtaan, jonka kanssa
he kerran olivat olleet sinät ja veljet, mutta nyt hänellä oli valtaa
suojella heitä sotamahdin avulla, he olivat väsyneitä selkkauksiin ja
antautuivat. Mitä oli tehtävä? kysyivät he itseltään, ja kun ei mitään
ollut tehtävissä, totuttiin vaikenemaan ja kärsimään.
Mutta ei ollut yhtä helppoa kesyttää nuorta sukupolvea, joka ei
tahtonut totella isää tai äitiä, vielä vähemmin vieraita henkilöitä.
Turhaan koetti Uffka pelotella heitä helvetillä. Heidän ajatuksensa
olivat vielä terveitä, niin että he käsittivät koko valehistorian
järjettömyyden ja nauroivat Uffkalle. He tulivat rajuiksi ja
hillittömiksi, eivät sietäneet istua sisällä epäterveellisissä ja
pahaltahaisevissa tuvissa, vaan juoksentelivat ympäri metsissä ja
kedoilla seikkailuja etsien. Vanhemmat antoivat heille selkään, mutta
pojat pistivät tulen tupiin ja heinäsuoviin ja karkasivat metsiin.
Yhteiskunta oli tällä kertaa vakavasti uhattuna ja joku ehdotti
tosissaan, että joka toinen poika oli salvettava, että vastaisuudessa
saataisiin työväkeä. Mutta Lasse inhosi tätä äärimmäistä, luonnotonta
toimenpidettä. Hänellä oli toinen menettelytapa, jonka hän oli
säästänyt mahdollisimman kauan, koska hän itse paheksui sen
luonnottomuutta ja epäinhimillisyyttä, sillä hän oli itse nuorena
läpikäynyt saman kuurin, ja sen muistot kummittelivat vielä hänen
mielessään kaameimpina, mitä hän oli kokenut. Jokaisen kylän oli
kustannettava rangaistuslaitos, johon lapset ennen kuudetta ikävuottaan
oli suljettava ja jossa heitä joka päivä puolinälkäsinä ja kepin
uhatessa oli totutettava orjuuteen, sekä kuuntelemalla vuosikausia
helvettioppia ja erästä uutta siveysoppia, jonka Lasse ja Uffka olivat
keksineet, vähitellen oli saatava itseensä imeytymään sen kunnioituksen
ja kuuliaisuuden, jota he luonnostaan eivät olleet velkapäät
herroilleen osottamaan. Menettelytapa oli suurimmassa määrässä
tunnoton, mutta sillä oli sama vaikutus kuin salvamisella.
Joku aika tosin kului oppikirjojen kirjottelemiseen, mutta oli liian
paljon voitettavana, jotta ei olisi uhrattu aikaa ja huolta uuden
laitoksen aikaansaamiseksi.
Kun laitos oli valmis, osottautuikin päämäärä tulleen saavutetuksi.
Lapset sulettiin huoneeseen aikaisin aamulla, ja ensimäinen asia, minkä
he oppivat, oli vaitioleminen. Se oli tärkeintä kaikesta, sillä nyt ei
tarvinnut yläluokan, kuten se kutsui itseään, koska "Jumala" oli pannut
sen alaluokan yläpuolelle, pelätä mitään arvostelua alaluokan taholta.
Toinen opittava asia oli totteleminen: se on taito tehdä toisen tahdon
mukaan ja olla omaamatta omaa tahtoa. Monien lasten sulkeminen samaan
huoneeseen tuotti loistavan menestyksen, sillä epäterveellinen ilma
pilasi terveyden, ja terveyden kadotessa katosivat voima ja tahto.
Mutta tottumus suunsa kiinnipitämiseen, se on totuuden vaikenemiseen,
tuotti erään vaikeuden, jota ei oltu otettu laskuihin. Lapset
huomasivat nimittäin, että vastaamalla jaa, silloin kun piti vastata
ei, voi hankkia itselleen etuja, kuten palkintoja tai vapautuksia
rangaistuksesta, ja senvuoksi alkoi valhe kukostaa. Tottelevaisuus taas
puolestaan synnytti kavaluutta. Lasten mielestä oli väärin pidellä
kiinni toveristaan, sillä aikaa kun opettaja piiskasi häntä, mutta
he toimivat vastoin sitä minkä katsoivat olevan oikein, ja tottuivat
vähitellen toimimaan vastoin vakaumustaan. Niitä, jotka valehtelivat
paraiten ja olivat kavalimpia, kutsuttiin kilteiksi lapsiksi, ja ne
saivat pipari- ja hunajakakkuja, ne, jotka puhuivat totta ja olivat
rehellisiä, saivat selkäänsä ja jäivät ilman ruokaa. Senkautta oli
kasvatuksen perustus laskettu. Lasse hämmästyi toisinaan tuloksia,
mutta mitä voi hän tehdä kun hän kerran oli lähtenyt liukkaalle jäälle.
Kuitenkin oli lastenpiiskurien vaikea täyttää pitkää oppiaikaa pelkällä
kepillä, ja senvuoksi täytyi keksiä uusia oppiaineita. Koulussa
opetettiin senjälkeen, paitsi valetta ja kavaluutta, kokonaista
valeläjää, jota "siveysopin" yhteisellä nimellä istutettiin kalpeisiin
ja sairaaloisiin lapsiin. Ensimäinen siveysoppi kuului: Jumala on
luonut talonpojat ja käsityöläiset tekemään työtä niille, jotka eivät
tahdo tehdä työtä. Toinen siveysoppi: Ole tyytyväinen osaasi! Tämän
käskyn täyttäminen ei ollut vaikeaa niille, joiden kadehdittavana
osana oli vapautua työnteosta, mutta niille, joiden kovana osana oli
työnteko, oli se mahdoton. Kolmas siveysoppi: Sinä et saa harjottaa
sukupuoliyhteyttä, ellei sinulla ole kaksitoista tynnyrinalaa maata tai
Uffkan lupa. (Eräs suuri poika, joka väitti, että tämän käskyn olisi
pitänyt kuulua seuraavasti: Sinun on täytynyt olla mukana hakkaamassa
kaksitoista tynnyrinalaa maata, saadaksesi harjottaa sukupuoliyhteyttä!
— pantiin pimeään kellariin.) Neljäs siveysoppi: Älä ota toisen
omaisuudesta! (Muuan tyttö, joka sanoi muistavansa, miten hänen isänsä
otti omaisuutensa kaikkien yhteismaasta, sekä että hänen isänsä
siis oli rangaistava, saatiin kuudella parilla vitsoja vakuutetuksi
siitä, että hän oli väärässä.) Viides siveysoppi: Älä tapa ketään!
(Eräs alaikäinen, joka kysyi, tarkotettiinko tällä myöskin Lassea
ja pyöveliä, jotka tappoivat kaikki, jotka eivät tahtoneet tappaa
metsästäjäkansaa metsissä, pantiin jalkapuuhun.) Kuudes siveysoppi:
Sinä et saa edes ajatella, että se mikä nyt on, voi olla huonoa. (Tämä
oli hienoin kaikista siveysopeista, sillä se tappoi kaiken ajattelun ja
senkautta vastustuksen siemenessään!)
Mutta se ei sittekään auttanut. Nuoriso teeskenteli ja valhetteli,
mutta toisinaan tunkeutui totuus esiin ja silloin oli yhteiskunta
taas uhattu. Ikävystyttiin niin elämiseen, että annettiin työn ja
kaiken mennä menojaan; nähtiin itse nälkää, mutta silloin alkoi
yläluokkakin nähdä nälkää ja menestyä huonosti ja se ei käynyt
päinsä. Helvetinpelko katosi, sillä oltiin sitä mieltä, että nyt maan
päällä jo oli helvetti, ja pahempaa ei voitu saada. Lasse ja Uffka
olivat pian pakotettuja, tekemään joitakin ajanmukaisia muutoksia
helvettioppiin, ja nyt alkoivat papit enemmän puhua taivaan tulevista
iloista kaikille niille, jotka elämässä olivat kärsineet ja olleet
huonossa asemassa. Se seikka, että muutamat vastustushaluiset silloin
esiintoivat otaksumisen, että Lasse ja yläluokka, joilla elämässä
oli ollut hyvä olla, johdonmukaisesti tulisivat helvettiin, ei
vaikuttanut asiaan, sillä vastustusmiehet poltettiin roviolla ja heidän
kysymyksensä jäivät vastaamatta. Mutta mahdollisuus päästä taivaaseen
löyhensi kuria ja täytyi keksiä uusia keinoja. Ja nyt viekoitteli
Lasse muutamia nahjuksia, jotka eivät tahtoneet tehdä työtä, tekemään
viisuja alaluokan valistamiseksi. Ja nyt tuli joukko runoilijoita.
Nämä pukeutuvat huonosti, vaikka heidän ei olisi tarvinnut, sillä
heillä oli valtion palkka, mutta heidän tuli ulkonäkönsä kautta
luulotella alaluokalle, että he olivat lähteneet "syvistä riveistä". He
kulkivat ympäri ja lauloivat, että elämä oli ihana; että oli uskottava
kaikista ihmisistä hyvää; että kaikki Lasset, Uffkat, lääninpäälliköt,
vanhemmat, sukulaiset, holhoojat ja kasvattajat olivat niin kovin hyviä
ja tahtoivat alaluokalle hyvää; että kaikki tyytymättömyys siitä, että
jotkut tekivät työtä ja toiset söivät, oli vaan kateutta ja huonoutta;
että kunhan vaan jokainen hoitaa tehtävänsä, käy kaikki hyvin, vaikka
mikä meitä kohdanneekin; että maanviljelys ja käsityö ei ollut työtä,
vaan että todellisen työn, raskaimman työn oli Jumala laskenut
hallituksen, sotamahdin ja Uffkain kannettavaksi; että täytyi ottaa
maailma semmosena kuin se oli (myöskin semmosena miksi se oli muuttunut
Lassein ja Uffkain koiranjuonien kautta). Tämä naula veti. Ensin
opittiin laulut ulkoa ja sitte ne kaikuivat korvissa ja siirtyivät
lopuksi ajatuksiin.
Mutta pian huomattiin alaluokankin alkavan käyttää viisuja jyristäkseen
yläluokkaa vastaan. Lasse näki kauhulla tämän uhkaavan pilven, mutta
hän ei ollut huvikseen oppinut menneisyydestä. Hän koetti ensin
antaa viisunlaulajille valtion palkkaa. Se auttoi jonkun aikaa,
mutta pian oltiin vallan hukassa viisunlaulajilta, jotka tahtoivat
palkkaa, ja verot lisääntyivät. Silloin kun ei mikään muu auttanut,
näki hän olevansa pakotettu muodostamaan pienen nurkkakunnan.
Seitsemäntoista pahimmista viisunlaulajista valittiin ja selitettiin
olevan erehtymättömiä. Kaikki muut, jotka tahtoivat tehdä viisuja,
selitettiin kelvottomiksi. Sillä oli asia autettu. Kansa, joka maksoi
näille seitsemälletoista siitä hyvästä, että sai niiltä moitteita,
tottui pian kouluissa pitämään näitä seitsemäätoista erehtymättöminä,
ja kaikkia muita pidettiin kelvottomina. Ja sen kautta saatiin kaikki
tyytymättömät viisuniekat vaikenemaan, sillä kukaan ei tietysti
tahtonut olla saamatta edes kiitosta näiltä seitsemältätoista, ja siitä
johtui, että sittemmin kaikki viisut laulettiin samassa äänilajissa.
Kun nyt koulut lisääntyivät ja vaikeus saada siveysoppikirjoja kaikille
tuli suureksi, täytyi Lassen vihdoin — sillä hän pelkäsi päästää irti
niin vaarallista keksintöä — panna pystyyn kirjapaino. Mutta jotta ei
tätä vaarallista laitosta käännettäisi häntä ja hänen tekojaan vastaan,
antoi hän asettaa sen kuninkaallisen valvonnan alaiseksi.
Kuninkaallisen kirjapainon ensimäinen painotyö oli Painovapauslaki.
Salaisessa seurassa Tyytymättömät oli eräänä iltana kokous
heinäparvella, juuri siihen aikaan kun uusi Painovapauslaki ilmestyi.
Metsästäjä Paul oli saanut yhden kappaleen sitä ja hänen tuli lukea se
tarkastusta varten. Asetuttiin järjestykseen kuuntelemaan. Paul alkoi
lukea:
"Painovapauslaki. 1 §. Jokaisella kansalaisella on oikeus lausua
ajatuksensa painotuotteissa!"
"Eläköön!" vastasivat Tyytymättömät. "Eläköön vapaus!"
"2 §", luki Paul. "Puhdasta helvettioppia, joka on jumalasta, ei saa
alistaa tarpeettoman arvostelun alaiseksi ".
"Ohoo", sanoivat Tyytymättömät. "Juuri sitä olisi ensinnä ollut
arvosteltava."
"3 §", luki Paul. "Jokainen kirjailija olkoon velvollinen kirjottamaan
kunnioittaen Lasseista, Uffkoista, lääninpäälliköistä, sotilaista,
kirjureista ja lastenpiiskureista, ja näiden tuttavista ja ystävistä."
"4 §. Seura keskinäistä ylistystä varten eli 17 erehtymätöntä
ovat oikeutetut tukahuttamaan jokaisen kirjotusyrityksen, joka
on suunnattuna siveysoppeja vastaan". Tässä keskeytti Rudolf
hiilenpolttaja: "Muistelkaamme mitä siveysopeilla tarkotetaan!"
Paul metsästäjä muisteli: "Siveysoppi, se on 1:o että kaikki talonpojat
ja käsityöläiset ovat syntyneet tekemään työtä Lasselle, Uffkalle,
j.n.e.; 2:o ettei kukaan saa harjottaa sukupuoliyhteyttä omistamatta
kaksitoista tynnyrinalaa maata tai saamatta Uffkan suostumusta".
"Riittää, riittää", huusivat Tyytymättömät, "se muistetaan liiankin
hyvin. Jatka!"
"5 §. Ei kukaan, paitsi seura keskinäistä ylistystä varten, saa lausua
mitään jostakin kuolleesta Lassesta".
"6 §. Jokaisella kansalaisella on täysi oikeus ilmaista ajatuksensa
painotuotteissa!"
Tyytymättömät erosivat vahvasti päättäen käyttää hyväkseen uutta
painovapautta ensimäisessä paraassa tilaisuudessa. Lastenpiiskurit
olivat ensimäisiä, jotka saivat painovapauden tuotteita, ja
Siveyskirjaa painettiin tuhansissa kappaleissa, naulattiin tupien
seinille ja jaettiin alaluokan keskuudessa, sillä yläluokka, joka oli
keksinyt Siveyskirjan, osasi sen ulkoa. Mutta Lasse väsyi ja vanheni ja
hän tunsi loppunsa lähenevän. Senjälkeen kun hän oli kutsunut kokoon
kaksituhatta soturia, antoi hän näiden valita perintöruhtinaan. Ja
katso vaali lankesi hänen poikansa päälle, jota kunnioitettiin nimellä
Lasse II Axel. Lasse itki liikutuksesta näin suurenmoisesta kansan
rakkauden osotuksesta hänen huonettaan kohtaan, ja hän käytti hyväkseen
etsimättä tullutta tilaisuutta ehdottaakseen, että majavannahkalakki
ja tuoli tulisivat perinnöllisiksi hänen suvussaan. Kun tämän johdosta
syntyi tyytymättömyyttä lääninpäälliköiden kesken, esiintyi Uffka
ja vetosi kansaan, joka seisoi kaukana metsässä soturien takana.
Kansa, joka vihasi sotureita eikä ollut kuullut muuta kuin että nämä
vastasivat ei, huusi luonnollisesti jaa, ja nyt täytyi soturien
perääntyä. Lasse kiitti tästä uudesta kansan rakkauden osotuksesta, ja
hänen mielestään oli tämä "syvistä riveistä" lähtenyt huuto ikään kuin
Jumala itse olisi puhunut, sillä Kansan ääni on Jumalan ääni, ja Lasse
II riensi ottamaan yhtä kauniin kuin valheellisen vaalilauseen: Kansan
rakkaus lähinnä palkkaani!
Lasse, joka oli niin monien vaihtelevien liikkeiden järkyttämä,
laskeutui kuolinvuoteelleen kylläisenä vuosista ja kunniasta. Kun
hän oli antanut kaikille vihollisilleen näiden rikokset anteeksi ja
otettuaan Uffkalta vastaan vakuutuksen taivaaseen pääsystä, nukahti
hän. Kaikki 17 erehtymätöntä kirjoittelivat ylistyslauluja hänen
toimintarikkaasta elämästään, ja Uffka piti hautapuheen tekstistä:
autuaat ovat kuolleet, jotka Herrassa kuolevat. Lasse II kuivasi
kyyneleensä ja astui valtaistuimelle.