Tavat tulivat yhä raaemmiksi. Liikkuva elämä metsissä oli vaikuttanut
jonkun verran elvyttävästi mieliin, ja mahdottomuus säilyttää
riistaa kauemman aikaa, teki ihmiset suvaitsevaisiksi. Nyt kun
voitiin piilottaa, tulivat ihmiset ahneiksi ja pikkumaisiksi. Ne
metsästäjäheimot, jotka vielä liikkuivat lähellä olevissa metsissä,
pitivät häpeällisenä toimena ryöstää lehmiltä maitoa, jonka luonto
oli määrännyt vasikoille, ja muutamat jalommat sielut päättivät
kerran väkivallalla estää tämänkaltasta eläinrääkkäystä. Metsästäjät
halveksivat kauan näitä "vasikoita", kuten he niitä kutsuivat; mutta
vielä enemmän halveksivat he niitä, kun he saivat nähdä teurastuksen,
jolloin mitä raaimman käsittelyn kautta sidotut eläimet pistettiin
kuoliaaksi ilman vastarintaa, ja niiden veri juoksutettiin ulos.
Tämä oli vastenmielinen näkö metsästäjille, jotka harvoin näkivät
kuolintaistelua, eivätkä milloinkaan verenvuodatusta. Peter Snagg, joka
oli metsästäjien päällikkö, ei voinut riittävästi ilmaista suruaan ja
halveksumistaan raakuuden edistymisestä. Pahemmaksi muuttui asia vielä
kun alettiin polttaa metsiä ja ihmiset alkoivat syödä ruohoa "niinkuin
eläimet". Ensiksikin katsoi Peter Snagg, että metsien hävittäminen
tulisi pilaamaan maan; lisäksi oli hänen mielestään hullunkurista
viljellä ruohon siemeniä, jolloin niin äärettömät alat tulivat täyteen
kuivia korsia.
"Mikä likanen, kurja, eläimistynyt kansa!", huudahti hän, kun hän näki
heidät kumartuneina kuokan ja lapion varressa kävelevän ja tonkivan
maata, joka, sadon annettuaan, täytyi lannottaa sonnalla. "Niin
pitkälle on raakuus edistynyt, että he syövät likaa! Eivätkö he laahaa
sitä ulos navetoistaan pellolle, ja eivätkö he taas laahaa viljaa, joka
on siitä kasvanut, takasin latoihin. Hyi helkkari, semmoista kansaa! Ja
sitte rakentavat he tiiviitä tupia hirsistä, niin ettei ilmaa pääsee
sisälle; ja siellä istuvat he ja haisevat ja lämmittävät, niin että kun
he tulevat ulos raittiiseen ilmaan, voivat he pahoin. Ja sitte eivät he
koskaan saa nähdä maailmasta muuta kuin poltettuja peltotilkkasiaan ja
rakkaita lantatunkioitaan navetan nurkkauksen takana. Niistäpä tulee
reippaita ja hauskoja tällä tavalla!"
Lasse, joka vielä jonkun kerran kohtasi ystävällisesti Peteriä, tapasi
keskustella hänen kanssaan ja väitti aina, että maanviljelys teki
ihmiset rauhallisiksi, sillä se, jolla on laiho paljaan taivaan alla,
varoi hankkimasta itselleen vihamiehiä, jotka voisivat ottaa häneltä
sadon hänen nukkuessaan.
Mutta Peter väitti puolestaan, että ihminen, joka jotakin omisti,
ei voinut koskaan maata rauhassa ja että semmonen ihminen elää aina
pelossa jotakin menettävänsä. Ja, jatkoi hän, miten maahan sidotuksi
tuntisikaan hän itsensä, miten vaikea olisikaan hänen erota tästä
kurjasta elämästä, jolloin hän saa jättää omaisuutensa sattuman varaan.
Rankkasade, raesade ja kaatunut aituus voi milloin tahansa tehdä
tyhjäksi hänen työnsä hedelmät. Pelokas sukukunta tulisi tästä kaikesta
syntymään, orjamaisen, eläimistyneen kansan tulisi hän saamaan näistä
maatonkijoista, jotka lopuksi kasvaisivat siihen luuloon, ettei koko
maailmassa muuta ollut kuin nämä heidän maatilkkunsa.
Lasse sai pian nähdä seuraukset. Orjat, jotka olivat vaikeita
elättää ja vaikeita vartioida, täytyi vapauttaa. Nämä menivät heti
metsiin ja kaskesivat. Ja pian oli koko Lassen maakunta täynnä
maanviljelijöitä. Syntyi riitoja metsäpalstoista ja syöttömaista.
Toisen elukat menivät toisen pelloille ja sotkivat ne. Silloin tuli
huuto sopimuksesta yleiseksi ja Lasse näki olevansa pakotettu taas
vetämään esiin lain ensimäisen kaaren eli maakaaren, jonka kautta
jokainen sai omistusoikeuden siihen maahan, minkä hän oli itselleen
ottanut. Mutta pian nähtiin että lakia ei toteltu. Täytyi senvuoksi
keksiä rangaistuksia. Kun liikakansotus jo uhkasi ja vankeus olisi
tullut epäoikeutetuksi veroksi syyttömille, ja kun lisäksi kaikki
halusivat päästä vankilaan saadakseen ruokaa ja asuntoa tarvitsematta
tehdä työtä, katsottiin yksinkertaisimmaksi tappaa lainrikkojat. Elämä
ei ollut vielä kenellekään niin suunnattoman rakas, sillä verratessa
nykyistä ja mennyttä ihanaa elämää Onnellisten saarella, oltiin yleensä
sitä mieltä, että elämä oli rasitus. Kuolemanrangaistus hyväksyttiin
senvuoksi riemulla ja Rikoskaari oli taas otettu käytäntöön.
Mutta uudet selkkaukset uhkasivat. Lasse näki että asiat alkoivat
sotkeutua, mutta ei ollut mahdollista selvittää niitä; oli vaan
jatkettava niin kuin oli alettu.
Parin vuoden kuluttua, alituisten riitojen ja lainsäädännön jatkuessa
aitausvelvollisuuksista, vesijaksoista, jotka muutamat olivat sulkeneet
myllyillä, minkä kautta toisten kalastus kärsi, teiden tekemisestä
toisten maalle, kun ihmiset eivät voineet tulla omalle maalleen
ajamatta toisten maan kautta, ja muusta semmosesta, tapahtui eräänä
päivänä, että eräs talonpoika, kuten nyt kutsuttiin niitä, jotka olivat
asettuneet peltojen ja syöttömaiden läheisyyteen, äkkiä kuoli. Hän
jätti jälkeensä vaimon ja kuusi lasta, joista kolme poikaa ja kolme
tytärtä. Kaikki tahtoivat he ottaa talon, mutta jaettuna ei se voinut
elättää kaikkia, ja Lasse halusi kernaammin pitää yhden talonpojan
kuin kuusi torpparia, senvuoksi täytyi Lassen ottaa esiin vanha
perintökaari, jonka kautta vanhin pojista tuomittiin istumaan talossa
ja elättämään äitiä. Muut sisarukset saivat mennä ulos maailmaan ja
etsiä palvelusta. Tämän varottamina alkoivat muut talonpojat tulla
varovaisemmiksi lasten siittämisessä, ja harvoin nähtiin talonpojan
siittävän enempää kuin kaksi lasta, sillä kukaan ei tahtonut lapsistaan
palvelijoita. Mutta nyt alkoi niistä, jotka jo olivat syntyneet ja
joille ei maata riittänyt, syntyä tyytymättömien luokka. Ne olivat
kovin vaarallisia, sillä kun niillä ei ollut mitään menetettävänä,
eivät ne pelänneet mitään. Ne muuttivat metsiin, sillä ne eivät voineet
nähdä mitään syytä, minkävuoksi heidän täytyisi käydä toisten orjina,
jotka ottivat heidän työnsä hedelmät. Lasse sulkeutui moneksi päiväksi
huoneeseensa papin kanssa ja koetti keksiä syytä, minkävuoksi muutamien
täytyi tehdä työtä ja toisten syödä, mutta he eivät voineet keksiä
mitään syytä.
Kuitenkin, kun maata ei saanut jakaa, sattui toisinaan hyvinä vuosina,
että sato tuli niin suureksi, että jäi ylijäämää ja talonpojalla oli
enemmän yhtä lajia kuin hän voi syödä. Silloin keksi hän vaihtaa
tavaraansa toisten kanssa näiden liikaan tavaraan, ja pian tiedettiin
tarkalleen minä aikoina ja missä paikoin voi tavata niitä, joilla
oli jotakin vaihdettavana. Markkinapaikoilla tavattiin toisiaan, ja
sinne tulivat metsästäjät turkiksineen, suolan, kalan ja riistan kera
ja vaihtoivat sitä viljaan, juustoon, voihin ja karjaan. Vaihdon
helpottamiseksi keksittiin käyttää sinkkiplootuja, jotka leimattiin
numeroilla ja jotka kävivät vaihtovälineistä. Mutta kun tällä tavalla
rikkauksia alkoi kerääntyä, tuli kateus perinnöttömien ja osattomien
keskuudessa niin suureksi, että nämä antautuivat ryöstämään ja
rosvoamaan.
Nyt oli yhteiskunta äärimmilleen uhattu ja Lassen täytyi näistä uusista
tyytymättömistä pestata sotajoukko vakinaisine soturineen, jonka
kautta vanha sotajoukko vielä enemmän lisääntyi ja uusia veroja täytyi
asettaa. Talonpojat maksoivat kernaasti veroa kunhan he vaan olivat
suojassa. Mutta nämä kelvottomat, jotka istuivat vastarakennetussa
tornissa, söivät, joivat, pelasivat ja tanssivat. Ei heillä ollut
mitään tehtävänä ja he saivat senkautta päähänsä, että he olivat
jotakin parempaa kuin maantonkijat. Heidän tapansa olivat raa'at ja
heillä ei ollut kunnioitusta Lassea kohtaan. He menivät ulos teille
ja poluille ja rosvosivat vaihtokaupalla käyviä matkustajia, kun nämä
tulivat markkinoilta.
Kauan kuului kovaa tyytymättömyyttä talonpoikien taholta, joilla
ei ollut halua ruokkia itselleen tyranneja. Kuolemanrangastus ei
pelottanut ketään, sillä he odottivat kaikki kuolemansa jälkeen
tulevansa Onnellisten saarelle, ja he menivät kuolemaan niinkuin
pitoihin. Lasse oli nyt pakotettu keksimään jotakin, joka pelotti heitä
kuoleman suhteen. Ja hänen ei tarvinnut etsiä kauan.
Uffka, eli entinen pappi Axonius, joka oli vajonnut jonkinlaiseen
nautamaiseen horrostilaan, herätettiin nyt ja lähetettiin ulos
saarnaamaan valtiollista eli helvettiuskontoa. Tämän kauniin opin
pääkohdat olivat seuraavat: kaikki ihmiset, jotka eivät ole saaneet
maata, ovat lurjuksia; jumala on luonut heidät, mutta he olivat
tottelemattomia ja tottelemattomuus esivaltaa vastaan on suurin synti,
senvuoksi pitääkin kaikkien, jotka eivät ole saaneet maata, ja jotka
eivät tahdo tehdä työtä toisille, kuolemansa jälkeen tulla helvettiin,
jossa heitä ijankaikkisesti elävältä korvennettaisiin. Tämä päättömyys
ei alussa tehnyt mitään vaikutusta kansan turmeltumattomiin mieliin,
mutta tottumuksen voima on suuri ja vähitellen onnistui Uffkan
maalattujen taulujen avulla pelottaa naisia kuoleman suhteen. Se oli
ensi askel. Mutta soturit vaan kujeilivat papin kanssa ja olivat
parantumattomia. Vihdoin täytyi Lassen käyttää toista menettelytapaa
heitä vastaan. Hän lahjoi heidät.
Maa jaettiin lääneihin, joiden päälliköksi pantiin soturi. Nyt
voitiin jotakuinkin pitää talonpoikia kurissa, sillä jokaisella
lääninpäämiehellä oli torni ja soturia. Mutta nämä päämiehet
harjottivat rajatonta sortoa talonpoikien suhteen ja keksivät myöskin
ottaa veroa jokaiselta kauppamieheltä, joka kulki heidän alueensa
läpi. Tätä veroa kutsuttiin tulliksi, ja sen sanottiin olevan kaupan
suojelemista varten ("suojelijain" rosvousta vastaan nimittäin).
Siten mentiin "eteenpäin" edistymisessä.
Lasse oli mennyt naimisiin ja saanut lapsia. Hänen menonsa lisääntyivät
ja hänen täytyi ottaa uusia veroja. Mutta silloin valittivat
talonpojat. Heillä oli itsellään niin paljon lapsia elätettävänä,
sanoivat he, että he eivät halunneet elättää toisten lapsia; ja pojat
ja tytöt tekivät lapsia aivan hillittömästi. Lasse näki olevansa
pakotettu ottamaan käytäntöön uuden säännön, jonka mukaan henkilöitä,
joilla ei ollut maata tai muuta omaisuutta, kiellettiin suuren sakon
uhalla tekemästä lapsia. Ja ankaran tarkastuksen ylläpitämiseksi niiden
suhteen, jotka synnyttivät lapsia, määrättiin jokainen, joka tahtoi
mennä naimisiin, ilmottautumaan Uffkan luona, jonka ensin tuli antaa
heille esitiedot helvettiopissa, johon uskomista jokaisen miehuuden
ikään tulleen miehen ja naimakuntoisen tytön oli valalla luvattava.
Vanhemmat valittivat ja ruikuttivat, mutta se ei auttanut, sillä
sotilasmahti ratkasi nykyään kaikki omantunnonasiat ensimäisessä ja
viime kädessä. Lisäksi tuli eräs toinen seikka.
Naiset, jotka olivat asettuneet miesten suojeluksen alaisiksi
lastensa vuoksi, olivat senkautta joutuneet riippuvaisuuteen, joka
lähenteli palvelijain asemaa. Nainen teki kaikki pikkutehtävät kotona,
ja sisaret, jotka olivat perinnöttömiä, palvelivat veljiään. Kun
kuitenkin jokainen talonpojan poika, joka tahtoi mennä naimaan, pelkäsi
tulevansa huonoihin oloihin lisääntyneiden menojen takia, olivat tytöt
jäädä naimattomiksi. Vanhemmat alkoivat silloin antaa tyttärilleen
huomenlahjoja ja antoivat lopuksi heille puolen perintöoikeutta. Ne,
joilla oli suuri perintö, tulivat siten helpommin naiduiksi kuin ne,
joilla oli vähänen. Tämän kautta toimivat maanomistajat yhdessä niitä
vastaan, joilla ei ollut maata, ja siten syntyi maa-aateli raa'an
väkivallan eli varas-aatelin ohella, mutta sen alapuolelle.
Mutta varas-aateliset olivat rauhattomia herroja, joiden mielissä
iloset muistot metsästysajoilta vielä elivät, ja saadakseen jotakin
huvitteluaan varten, ottivat he huostaansa ne harvat metsästysmaat,
jotka vielä olivat jälellä, ja talonpojilta kiellettiin aseiden
käyttö. Eräs toinen näiden vaikeiden tekemä keksintö, joka herätti
kaikkien talonpoikain oikeutettua harmia, oli kesyttää susia, jotka
eivät kuitenkaan koskaan tulleet kesymmiksi, kuin että ne tottelivat
herraansa, mutta purivat kaikkia muita. Niiden ilmotettiin olevan
metsästyksen vuoksi, mutta ne olivat oikeastaan suojelemassa
varasomaisuutta sillä aikaa kun varkaat makasivat humalaansa pois.
Tämä varkaiden kumppanuus villien eläinten kanssa harmitti talonpoikia
tavattomasti, mutta nyt ei heillä enää ollut mitään toivoa saada
ääntään kuuluviin.
Lopulta alkoi herrain metsästysinto suuntautua toisiaan vastaan ja
he tekivät pieniä hyökkäyksiä toistensa torneja vastaan. Talonpojat
tulivat aina kärsimään tästä, sillä herrain hevoset tallasivat
heidän peltonsa; näidenkin, voimissa heitä itseään voimakkaampien
eläinten kanssa olivat herrat liittoutuneet. Talonpojat, jotka olivat
aseettomia, eivät mahtaneet mitään asestettuja miehiä ja villiä eläimiä
vastaan. Mutta he valittivat Lasselle. Tämä, joka oli nähnyt asiain yhä
enemmän sotkeentuvan, ei keksinyt muuta neuvoa kuin asestaa talonpojat
ja näiden sekä oman soturijoukkonsa avulla kurittaa herroja. Ja hän
teki niin.
Tämän jälkeen tarvitsi vaan ottaa askel kokonaan, ja hän antoi
huudattaa itsensä kaikkien päällikköjen päälliköksi eli kuninkaaksi.
Antaakseen enemmän loistoa hommalle pani hän toimeen suuret
kruunaukset. Puettuna punaseen, siilinnahalla reunustettuun
sudennahkaturkkiin sekä majavannahkaseen lakkiin närhinhöyhenineen,
antoi hän ulkona suurella niityllä Uffkan voidella ympäri suunsa
tervaa, jonka jälkeen koko kansan täytyi vannoa helvettiopin kautta
että Lasse oli jumalan lähettämä sekä että hallitsijahuone Hulling
polveutui Japhetista, Noan pojasta, jonka vuoksi kaikkien muiden
tornipäälliköiden tuli olla hänelle alamaisia ja maksaa hänelle veroa.
Tämä viimeksimainittu velvollisuus ei ollut näille mikään vaikeus,
sillä he panivat vaan uuden veron talonpoikiensa maksettavaksi. Ja
siten oli Lasse I Hullingien suvusta voideltu kuninkaaksi Jumalan
armosta. Mutta antaakseen enemmän arvokkuutta kuninkaan nimelleen,
antoi hän kirjottaa sen tästälähin; Lasse I Hugo, Hulling von
Japhetinpoika.
Nyt seurasi melkosen rauhallista aikaa. Helvettioppi oli nimittäin
levinnyt ja kuolemanpelko oli niin suuri, että harvoja rikoksia tehtiin.
Mutta uusi maataviljelemättömäin luokka oli syntynyt. Muutamat näistä,
jotka eivät saaneet rauhassa retkeillä ympäri maata, sillä nyt oli
sakko maankiertämisestä, olivat asettuneet lääninpäällikön tornin
ympärille ja valmistivat vaatteita ja kenkiä laiskalle sotaväelle.
He saivat kohtalaisen maksun, mutta nauttivat päällikön suojaa, se
on: he saivat maksaa veroa siitä, että tekivät työtä laiskureille.
Mutta ihmisten mielet olivat jo niin harhaanjoutuneet, että räätäli-
ja suutariparat eivät huomanneet tätä petosta, ja helvettiopin
käytäntöönottamisen jälkeen oli kuolemanpelko tullut niin suureksi,
että kernaammin elettiin mistä hinnasta tahansa, minkä painon alla
tahansa ja minkälaisten nöyryytysten alaisina tahansa, ennenkuin
uskallettiin kuolla. Mutta suutarien ja räätälien täytyi myös syödä ja
juoda, eikä tornin ympärillä kasvanut mitään.
Talonpoikien täytyi senvuoksi tuoda heille ruokaa, vaihtaen sitä
kenkiin, vaatteisiin ja rahaan. Mutta herrat rakensivat muurin, joka
aidotti alueen tornin ympärillä, ja muuriin panivat he portin, portin
luo kirjurin, sillä jo kauan oli ollut kirjureita, jotka ottivat maksun
talonpojilta siitä, että hän sai tuoda kaupunkiin ruokatavaroita ja
myydä. Talonpojat eivät voineet ymmärtää, minkä vuoksi heidän täytyi
maksaa siitä, että he vaivautuivat tuomaan ruokaa kaupunkiin, eikä
kukaan muukaan sitä ymmärtänyt, mutta "se oli niin kirjotettu".
Lopuksi menivät eräänä kauniina päivänä muutamat viekkaat kauppiaat
Lassen luo ja saivat hänen päähänsä, että maanviljelys rappeutui, jos
talonpojat matkustaisivat kaupunkiin myymään; senvuoksi ottivat he
ostaakseen talonpojilta, luvaten siitä maksaa veroa "majavahatulle";
niin kutsuttiin nyt Lassea. Hän suostui ehdotukseen, mutta silloin
kieltäytyivät talonpojat myymästä. Kaupungissa syntyi nälänhätä,
ja talonpojat määrättiin kuolemanrangaistuksen uhalla myymään
kauppiaille. Silloin asettivat talonpojat pahuuttaan niin korkeita
hintoja tavaroilleen, että Lasse heti antoi kirjotettuja taksoja,
jotka määräsivät hinnan talonpojan karjalle ja viljalle, ja nyt oli
kaupungin ja varkaiden tulevaisuus turvattu, ja rauha ja onni vallitsi
viiden pitkän kuukauden kuluessa, jonka vuoksi Lasse sotilailtaan sai
nimen Lasse Navetanlukko, koska hänellä ikäänkuin oli avain talonpojan
navettaan, jonka hän avasi ja sulki mielensä mukaan.