Kun matkustajamme vihdoinkin viiden päivän harhailemisen jälkeen saivat
maata näkyviin, olivat he melkein menehtyneitä vilusta. Uusi maa,
joka aukeni heidän silmiensä edessä, tuntui olevan mannermaata tai
ainakin suunnattoman suuri saari. Kun he astuivat maihin, olivat heidän
ruokavaransa lopussa, ja he heittäytyivät ahneudella syömään muutamia
simpukoita, joita oli ajautunut rannalle, ja tästä traanisesta ruo'asta
saivat he vähitellen takasin ruumiinlämpönsä. Maassa tuntui olevan
kylmänpuoleinen ilmanala ja Onnellisten saaren kaikista hedelmäpuista
ei näkynyt jälkeäkään. Metsänä oli pyökkiä, tammia, koivuja ja
korkeammilla vuorilla mäntyjä sekä kuusia. Nälkäsiä kun olivat,
koittivat he syödä pyökin ja tammen terhoja, mutta niistä ei vatsa
täyttynyt, ja ne maistuivat sitäpaitsi vastenmielisiltä. Mutta puiden
välissä juoksenteli jäniksiä, petoeläimiä, villiä vuohia ja pukkia, ja
pensaissa kuherteli teiriä ja metsoja. He huomasivat senvuoksi heti,
että täällä oli elettävä metsästyksestä ja kalastuksesta, ja että
niin pian kuin mahdollista oli hankittava lämpimiä vaatteita eläinten
nahoista, ellei tahdottu kuolla viluun.
Lasse kutsui heti suuren kokouksen ja teki seuraavan suunnitelman:
Ensimäisenä päivänä sai kukin mennä rannalle ja elättää itseään
simpukoilla sekä etsiä rotkoja ja onttoja puita yösijaansa varten.
Mutta niiden, jotka olivat löytäneet itselleen luolan tai rotkon,
täytyisi heti senjälkeen hankkia simpukoita ja vettä joillekin
niistä, jotka valmistivat jousia otusten ampumista varten, sillä koko
näiden aika menisi tähän. Valmistavana työnä jousien valmistamiseen
kehotettiin etsimään teräviä kiviä, joita voitiin käyttää veitsinä.
Yön saapuessa ei oltu päästy pitemmälle kuin terävien kivien
keräämiseen, ja yöksi ryömittiin makaamaan luoliin, rotkoihin ja
ylösalasin käännettyjen veneiden alle. Seuraavana aamuna alkoi jousien
valmistaminen, senjälkeen kun yksi ja toinen oli kiviä heittämällä
yrittänyt tappaa jonkun otuksen, joiden taljat heti nylettiin ja
käytettiin vaatteiksi alaikäisille lapsille. Kun senjälkeen kolmantena
päivänä osa jousia oli valmiina, menivät miehet metsälle, ja nekin
naiset, jotka eivät olleet raskaina tai joilla ei ollut lapsia
hoidettavana, seurasivat mukana. Tämä tapahtui hädän viime hetkellä,
sillä kaikki simpukat, joita myrsky oli heittänyt rannalle, olivat
syödyt. Metsästyssaalis ei ollut suuri. Pappi ja seppä, jotka olivat
sattuneet tähtäämään samaa jänistä, joutuivat keskenään riitaan siitä
kuka sen oli tappanut, ja he olisivat tapelleet, ellei Lasse olisi
tullut väliin ja ratkassut asian siten, että he saivat jakaa saaliin.
"Nyt alkaa tappelu", sanoi Lasse itsekseen, ja kohtaus teki
läsnäoleviin synkän vaikutuksen.
Otukset täytyi syödä raakana, mikä oli vastenmielistä. Mutta aterialle,
johon nyt käytiin, tulivat kaikki raskaat naiset ja ne naiset, jotka
olivat saaneet pysyä kotona lasten takia, ja pyysivät hekin syödäkseen.
Ei kukaan tahtonut jakaa omastaan. Silloin täytyi Lassen taas astua
välittämään, ja hän määräsi jokaisen miehen, joka oli syntyneiden
tai syntymättömien lasten isä, jakamaan saalistaan naisten kanssa.
Mutta oli aivan mahdotonta saada selkoa isistä, sillä kolmen vuoden
aikana Onnellisten saarella olivat miehet ja naiset sekaantuneet
toisiinsa pitämättä lukua isyydestä. Syntyi riitoja. Lassen täytyi
käydä välittämään. Ja senjälkeen kun hän oli jakanut miehet ja naiset
kahteen joukkoon, kehotti hän jokasta naista valitsemaan itselleen
miehen. Sitte täytyi jokaisen naisen luvata olla harjottamatta yhteyttä
kenenkään muun miehen kanssa niin kauan kun mies hankki hänelle ja
hänen lapsilleen ruokaa ja vaatteita. Tämä oli kaikkien mielestä aivan
oikein. Mutta Peter Snagg, joka aina tahtoi panna vastaan, esitti
kysymyksen, mitä miehen olisi tehtävä, jos nainen olisi uskoton, johon
Lasse vastasi, että hänen velvollisuutensa elättää naista lakkasi
silloin, se on, miehellä olisi oikeus erota naisesta tai ajaa hänet
pois, sillä luonto ei ollut tarkottanut, että toinen saisi työllään
maksaa toisen huvin.
"Ja sitte meillä on avioliitto taas valmiina" ajatteli Lasse itsekseen.
Kaikki keskenkasvaneet lapset saivat syötyjen otusten luista tehdä
ongenkoukkuja, ja kierrettyä ruohoa siimanaan voivat he alkaa hiukan
kalastaa.
Siten eli nuori yhteiskunta sangen vaivaloista elämää jonkun aikaa.
Talvi oli julma rotkoissa, sillä vielä ei ollut tulta.
Kun kevät tuli huomattiin kauhulla, että riista väheni. Retket tulivat
yhä pitemmiksi ja pitemmiksi metsiin, saatiin maata poissa kotoa ja
riistan kotiinkantaminen oli raskasta työtä. Riita saaliista alkoi
tulla yhä yleisemmäksi ja rauha oli rikottu. Silloin oikealla hetkellä,
kun yhteiskunta jo uhkasi luhistua, tuli pastori Axonius kylään,
tuoden kauan kaivatun tulikiven mukanaan. Se oli kappale rikkikiisua.
Mutta hän oli kateellinen löydöstään. Ja Lasse, joka oli ainoa, jonka
muisto oli tallella, kävi yhtiömieheksi Axoniuksen kanssa aarteesta.
He olivat kauan nähneet, miten kansa oli tyytymätöntä; he olivat
huomanneet miten oli syntynyt vastenmielisyyttä vaivaloista metsästystä
kohtaan ja miten kansa ikävöitsi takasin niihin onnellisiin päiviin,
jolloin ei kenenkään tarvinnut tehdä työtä. Kiihko oli yleinen ja halu
vetäytyä pois työstä levisi kuin synti läpi koko yhteiskunnan. Lassella
ja Axoniuksella, joilla oli täysi työ keksiä parannuksia jousien
valmistamisessa, vaatteiden laittamisessa ja riitojen ratkasemisessa,
ei ollut paljon aikaa metsästykseen, jonka vuoksi heidän täytyi
kerjätä ruokansa toisilta, jotka ainoastaan vastenmielisesti antoivat
omastaan. Nyt oli hetki käsissä, jolloin he pääsivät kerjäämästä, kun
he vastapalvelukseksi siitä suuresta palveluksesta, jonka tulisivat
suorittamaan yhteiskunnalle, voivat vaatia ruokaa ja vaatteita. Talvi
lähestyi ja tulen tarve oli suurempi kuin konsanaan.
Lasse kutsui kaiken kansan koolle. Senjälkeen esitti hän heille miten
välttämätöntä oli mennä eri haaroille ja etsiä uusia metsästysmaita. Se
voi tapahtua viemällä asuntoja mukanaan, sillä luolan löytäminen joka
ilta oli epävarmaa. Jos siis voitaisiin saada muutettavia telttoja,
olisi koko kysymys ratkastu. Mutta voidakseen asua teltoissa, täytyisi
olla tulta. Se joka voisi hankkia tulta milloin tahansa, se olisi
nykyajan suurin mies. Pastori Axonius oli luonnon jumalilta saanut
suurempia tietoja luonnon alaisuuksista kuin kaikki muut, ja Lasse oli,
käyttämällä pastorin tietoa, yhdessä hänen kanssaan keksinyt keinon
saada tulta. Nyt kysyi hän yhteiskunnalta, tahtoiko se ruokkia hänet ja
pastorin saadessaan tulikiveä.
Kokous vastasi kaikuvalla jaa!-huudolla.
Senjälkeen antoi Lasse valmistaa rovion. Heitti mäyrän nahan papin
pään ylitse ja ketunnahan hänen hartioilleen. Senjälkeen mutisi hän
kääntyneenä aurinkoon päin, jota hän tervehti valon lähteenä, muutamia
heprealaisia sanoja, joihin pappi vastasi muutamilla käsittämättömillä
sanoilla. Senjälkeen käski hän kansan laskeutumaan polvilleen. Sitte
iski pappi tulta ja rovio oli ilmiliekissä.
"Nyt", sanoi Lasse korkealla äänellä, "on uusi aikakausi alkanut. Tulen
avulla voimme vaeltaa ympäri maata ja metsänriistaa ei milloinkaan tule
puuttumaan. Hell, hokus, pokus, baraschit, baraj, Mahomet!"
Ja kaikki kansa tanssi ikäänkuin humalaisena kauniin roihun ympärillä.
Mutta pappi, jota tahdottiin palvella, kääntyi nopeasti takasin
luolaan, johon hän piilottautui.
Kun Lasse oli ottanut lupauksen kaikilta, että he määrättyinä aikoina
toisivat veronsa, jakoi hän tulikiveä ja käski kansan heti valmistamaan
itselleen telttoja, jakaantumaan viiteen joukkoon ja hajaantumaan. Kun
he tarvitsisivat enemmän tulta, oli heidän tultava takasin.
Seitsemässä päivässä oli heillä teltat valmiina ja sitte menivät he
menojaan metsiin, mutta heille sanottiin, että paitsi silloin kun
he tulivat tuliveroa maksamaan, oli joka vuosi määrättynä päivänä
talvipäivän seisauksen aikana niin monen kuin mahdollista keräännyttävä
suurella roviolla viettämään auringon palaamista ja tulen keksimistä,
Senjälkeen selitti Lasse, että pastori Axoniuksella läheisen
kanssakäymisen takia jumalain kanssa ei enää ollut kunniaa nähdä heitä
niin usein kuin tähän saakka; jonka lisäksi tämä Lassen kautta antoi
tietää, ettei hän enää ollut nimeltään Axonius, vaan tahtoi tulla
kutsutuksi yksinkertasesti nimellä Uffka, syvämerkityksinen sana, jonka
oikeata merkitystä Lasse ei vielä ollut saanut selville, sillä se oli
niin syvä, että tarvittiin kuusi ihmisikää sen selville saamiseksi. Ja
sitte he hajaantuivat.
Mutta Lasse ja Axonius, eli niinkuin häntä nyt kutsuttiin, Uffka,
joiden ei tarvinnut metsästää, istuivat kotona tulen ääressä ja
herkuttelivat. Kun heillä oli enemmän ruokaa kuin he voivat syödä,
lahjoivat he pian muutamia miehiä ja naisia, joilla ei myöskään ollut
halua juosta ympäri metsissä, hoitamaan heidän tiiltään, paistamaan
heidän ruokaansa ja neulomaan heidän vaatteensa.
"Nyt on meillä herroja ja palvelijoita myöskin", sanoi Lasse itsekseen;
"saa nyt nähdä miten tämä loppuu".