Vuosi oli kulunut. Ei mitään ollut tapahtunut siitä kaikesta mitä
oli pelätty. Talvi oli yhtä lämmin kuin kesäkin. Vuodenajat erosivat
toisistaan vaan niiden hedelmien kautta, joita ne tuottivat, ja näiden
kypsymisajan mukaan oli Lasse tehnyt kalenterin. Kaikki yksipuolisuus
ruo'assa oli siten vältetty ja kaikki olivat paraassa terveydessä.
Siten oli neljä vuodenaikaa, kussakin kolme kuukautta: Pisangi,
leipähedelmä, taateli ja kokospähkinä. Pisangia, eli tammi—maaliskuuta,
seurasi ananas ja oranssi; leipähedelmää, huhti—kesäkuuta, seurasi
jättiläismansikoita ja viikunoita; taatelin, heinä—syyskuun mukana,
tulivat persikat ja kirsikat; kokospähkinän, loka—joulukuun kanssa
seurasivat aprikosit ja metsäviikunat. Senlisäksi hankittiin alituista
vaihtelua melonien, granatiomenain, maissin, herneiden ja papujen
avulla, niin että ruokalista aina oli uusi ja voitiin vaihdella
lakkaamattomiin. Kun kukaan ei tehnyt työtä ja lämpö oli suuri, voitiin
syödä ainoastaan hiukan. Ja kun laivaruokana oli ollut pääasiallisesti
suolasta ruokaa, olivat hedelmät pitkäaikaisena parannuskuurina
keripukkia vastaan, ja tämän kuurin kautta tuli kasviksien syönti
vähitellen tavaksi. Muutamat yksityiset lihansyöntiyritykset tulivat
rangastuiksi vatsataudeilla. Muuan vanha juoppo oli keksinyt antaa
kokosmehun käydä väkijuomaksi, mutta hän tuli niin sairaaksi, ettei
hän tehnyt sitä uudelleen, eikä kukaan muukaan. Näiden yksinkertaisten
ravintoaineiden kautta lievennettiin intohimoja ja ainoastaan
ystävällisiä sanoja puhuttiin. Kateutta ei voinut syntyä, kun kaikilla
oli hyvä olo, eikä mitään epäjärjestystä sattunut. Kiukku ja viha
katosivat, ja "oli liian kuuma", jotta viitsisi vaivata itseään,
sanoi kapteeni. Senjälkeen kun oli totuttu olemaan ilman vaatteita,
jotka muuten olivat kuluneet rikki, totuttiin käymään puolialastomana
ja lopuksi pukivat miehet ja naiset ylleen ainoastaan hienosti
palmikoiduista lehdistä tehdyn vyön. Lapset kävivät aivan alasti.
Ajan kuluttamiseksi keksittiin leikkejä, pallopelejä, kävelyjä,
souturetkiä, ja erittäinkin osottivat lapset suurta halua kiipeillä
puihin, missä taidossa ne pian saavuttivat suuren taituruuden.
Vielä oli Lasse toimittanut neljä suurta juhlaa jokaisen vuodenajan
alkaessa. Ja vilpittömällä ilolla käytiin tervehtimään jokaista uutta
elonkorjuuaikaa, sillä ilo vaihtelun saamisesta ruo'assa oli todella
sangen luonnollinen. Silloin keräännyttiin yhteen ja leikittiin koko
päivä. Miehet, naiset ja lapset tanssivat vastanoukituista hedelmistä
tehdyn suuren rovion ympärillä, ja esikoiset uhrattiin kaiken hyvän
antajille, niinkuin jo Abel ja Kain olivat uhranneet Herralle, ja
tämä tapa oli kaikkien mielestä, Peter Snagginkin, sekä kaunis että
raamatullinen.
Peter Snagg oli yrittänyt perustaa vapaakirkon ja hän koitti lukea
saarnaa sen jäsenille, mutta kaikki tuntui niin hullunkuriselta, ja
kun hän rukoili esivallan puolesta ja sotalaitoksen puolesta, niin ei
sillä ollut mitään vastinetta todellisuudessa. Ja synnintunnustuksessa
ei ainoakaan voinut olla avomielinen, sillä kellään ei ollut syntiä
tunnustettavana.
Sopu, rauha ja lepo vallitsi koko yhteiskunnassa; kaikkia kovia
sanoja lakattiin käyttämästä ja annettiinpa lopulta toisilleen
hyväilynimiäkin. Kun lapsi syntyi, tuli suuri riemu, ja se otettiin
yhteiskuntaan leikkien ja laulaen, luonnon lahjana, joka ei vanhempien
käsissä saanut pääoman raakaa sivumakua eikä näille tuntunut myöskään
taakalta tai rangaistukselta. Kun joku nuorukainen ja tyttö tahtoivat
yhdessä synnyttää lapsia ja tulla ystäviksi, ilmottivat he tästä
Lasselle, joka heti vietti ilosta tapahtumaa juhlana, ilman että
nuorikot kirjotettiin mihinkään kirjaan, tai heiltä vaadittiin
mitään lupauksia totella toisiaan, niin että jos toinen tahtoi syödä
viikunoita ja toinen pisangia, ei mikään laki voinut pakottaa heitä
syömään samaa. Kun ei myöskään ollut mitään huoneita siivottavana,
ei mitään astioita pestävänä, ei vaimon tarvinnut olla miehelleen
alamainen; ja pesä- sekä vuode-ero oli pakollinen, koska ei ollut pesiä
eikä vuodetta, vaan ainoastaan lehtikasa jonkun puun juurella.
Kaikki oli siten niin vapaata, pakotonta ja yksinkertaista kuin
mahdollista, ja äitien ei tarvinnut vartioida tyttäriään, sillä heidän
ei tarvinnut pelätä, että vävyt ottaisivat tyttäriä rahojen vuoksi
tai että tyttäret hommaisivat itselleen lapsia, sillä lapsen saamista
pidettiin suurena siunauksena, ja sitä tilaa, jossa tyttö oli ennenkuin
sai lapsen, kutsuttiin senvuoksi, "siunatuksi". Oli ainoastaan yksi
asia, joka hämmensi rauhaa tällä Onnellisten saarella, nimittäin
menneisyyden muisto, joka esiintyi erittäinkin unissa. Siten kuultiin
usein nukkuvain huudahtavain unissaan. Muuan vanha mies uneksi usein
ankkuripajasta ja tunsi vanginvartijan herättävän hänet potkulla
kylkeen. Muuan tynnyrintekijä, joka oli varastanut, senvuoksi että
hänellä oli liian paljon lapsia, uneksi öisin, että lapset huusivat
leipää, ja kun hän heräsi ja näki auringon valasevan alati kantavia
puita, itki hän ilosta, lankesi polvilleen ja kiitti Jumalaa kaikesta
hyvästä; mutta sitte tuli ajatus tulevaisuudesta hänen mieleensä.
Silloin eivät mitkään lohdutukset auttaneet. Tämä oli tämän muuten
onnellisen yhteiskunnan painajaisena: ajatus tulevaisuudesta. Kun
he näkivät miten mainiosti heillä nyt oli, eivät he vavistuksetta
voineet ajatella minkälaista he tulisivat saamaan, jos esimerkiksi
jokin laiva tulisi heitä noutamaan. Koti-ikävää ei kenelläkään heistä
ollut syytä tuntea, sillä heidän takanaan oli joko kuritushuone tai
sotapalvelus, ja niitä ei kukaan kaivannut. Menneisyyden muisto ja
pelko tulevaisuudesta olivat niinä peikkoina, jotka häiritsivät heidän
ihanaa rauhaansa, ja sekä Lasse että lääkäri ajattelivat sinne tänne
keksiäkseen apua, mutta menestyksettä. Mutta mitä he eivät voineet
keksiä, sen antoi sattuma.
Eräänä päivänä oli seppä mennyt metsään vilvottelemaan unettoman
yön jälkeen. Eräässä kallionrotkossa keksi hän pensaan, jossa oli
sinisiä marjoja ja jota hän ei ollut emien nähnyt. Hän otti muutamia
käteensä ja söi. Ne eivät maistuneet erityisemmin hyviltä, mutta hän
ei kiinnittänyt siihen huomiota. Ja sitte meni hän kotiinsa, se on sen
pensaan luo, jossa hänellä oli lehtikasansa yötä varten. Siellä tapasi
hän vaimonsa. Seppä oli erinomaisella tuulella ja puhui hullutuksia.
"Luulen sinun ottaneen naukun liiveihisi", sanoi vaimo, jolla vielä oli
muisto menneisyydestä jälellä.
"Mitä lajia?", sanoi seppä kummastellen.
"Paloviinaa", sanoi vaimo ja maiskutti kieltään.
"Paloviinaa? Siitä en ole koskaan kuullut puhuttavankaan; mitä se on?"
sanoi seppä kummissaan.
"Ellet muista, mitä se on, niin muistat kai varmasti että istuit
putkassa Karlskronassa!"
"Karlskronassa. En suoraan sanoen ymmärrä sinua", finesakka
"Silloin olet menettänyt muistisi", sanoi eukko.
Ja juuri niin sepän oli käynytkin ja sillä oli keksintö selvä.
Lääkäri keräsi heti marjat ja antoi koko seuralle niitä syötäväksi,
unettomuutta vastaan, kuten hän sanoi, ja kaikki söivät, lääkärikin,
mutta Lasse antoi marjainsa pudota mäelle, sillä, ajatteli hän, ei sitä
tiedä mitä voi oppia menneisyydestä ja tulevaisuutta ei kukaan tunne.