Seitsemän päivän vaivojen ja unettomuuden jälkeen olivat matkustajat
niin rasittuneet, että he heti laskeutuivat maahan nukkumaan niiden
puiden alle, joita kasvoi rannalla; mutta Lasse Hulling ja kapteeni
läksivät tutkimusretkelle.
He eivät olleet milloinkaan nähneet niin ihmeen kaunista maata; se oli
heidän ensimäinen havaintonsa senjälkeen kun heidän kuumuuden takia oli
täytynyt heittää päältään vaatteensa. Mikä heitä enimmin kummastutti,
oli se, että he näin pohjosella leveysasteella, sillä he olivat
vielä kaukana päiväntasaajan pohjospuolella, tapasivat näin lämpimän
ilmanalan; mutta he löysivät pian syyn tähän siinä tulivuoressa,
joka hiljalleen ikäänkuin vallituksena kohoutui pohjatuulta vastaan
ja samalla maanalaisen lämpönsä kautta muutti maan kasvitarhaksi.
Kaikkialla näkivät he palmuja, joissa oli taateleja ja kokospähkinöitä,
leipäpuita, bananeja tai pisangeja, eräitä oranssin tapaisia hedelmiä,
ananasia, viikunoita, jättiläismansikoita, meloneja, jotka kaikki joko
kantoivat tai tulisivat kantamaan hedelmiä. Että maa oli saarta, siitä
ei ollut epäilystäkään. Purot kiemurtelivat tamarindien varjoisten
holvien alla ja punasessa granitissa löysivät he lähteitä, joissa oli
jääkylmää vettä, mikä hämmästytti heitä, kun he tiesivät maaperän
olevan tulista.
Papukaijoja, hunajalintuja ja tukaneja punaisissa, viheriäisissä,
sinisissä, keltasissa ja kullanvärisissä höyhenissä lenteli ympäri
puissa laulaen miellyttävästi, ei niinkuin ne kirkuvat lajit, joita
he olivat nähneet häkeissä; mutta ne olivatkin ainoita eläviä mitä he
tapasivat. Heidän vaelluksensa tapahtui puiden siimeksessä, kukkivien
niittymaiden kautta, jotka ulottuivat aina meren rantaan saakka. Lämpö
tuli yhä painostavammaksi, niin että heidän täytyi jättää vaatekappale
toisensa jälkeen pois. Päivällisen aikaan nousivat he tulivuorelle,
joka näytti olevan sammunut, ja illan suussa voivat he sen juurella
mennä levolle, kumpikin palmulehvänsä alle, turvassa sekä eläinten että
ihmisten hyökkäyksiltä, sillä heillä oli nyt varmuus luuloonsa, että he
olivat saarella, jolla ei ollut vaarallisia eläimiä eikä ihmisiä.
Kun he seuraavina päivänä päivällisen aikaan tulivat
maallenousupaikalle, tapasivat he matkatoverinsa pitkällään puiden
alla, kylläisinä, puolialastomina ja valveillaan uneksien. Lasse, joka
oli sekä tietorikkain että taitavin heistä, valittiin puheenjohtajaksi
siinä neuvottelussa, joka nyt pidettiin. Saari tosin havaittiin
suloisemmaksi kuin sitä kuvata voi, mutta oli ajateltava tulevaisuutta.
Ensimäinen kysymys koski asuntoja, sillä odotettiin talvea. Lasse
vastasi heti tähän kysymykseen, että kaiken olettamuksen mukaan oltiin
juuri keskitalvessa. Ne jotka tahtoivat asua ummehtuneissa majoissa,
voivat huvitella itseään menemällä katkasemaan puita ja kuorimaan niitä
kynsillään, sillä kaikkia työkaluja puuttui. Ne, jotka ennemmin pitivät
rauhasta ja levosta, voisivat tyytyä rakentamaan vajoja puiden alle.
Toinen pelko koski ruokaa. Lasse vakuutti, että senmukaan kuin hän oli
havainnut puista ja yrteistä, ei täällä tulisi puuttumaan ruokaa koko
vuotena, sillä kun yksi puu lakkasi kantamasta hedelmiä, alkoi toinen.
Kolmas väite tuli naisten puolelta, jotka pelolla odottivat sitä
päivää, jolloin heidän oli pakko käydä ilman vaatteita. Lasse kiinnitti
heidän huomiotaan siihen, että he ensiksikin jo nyt keskitalvella
kävivät puolialastomina, ja että heidän siis, kun kevät tuli, täytyi
kuumuuden vuoksi kulkea aivan alasti, joko he tahtoivat tai eivät.
Kun siten oli huomattu oltavan turvassa ruu'an, vaatteiden ja
asumuksen puutetta vastaan, oli vaan jälellä sovittautua oloihin. Ja
he sovittautuivat. Mutta yhden neuvon antoi Lasse heille: että he
eivät pysähtyisi yhteen paikkaan, vaan levittäytyisivät yli saaren.
Kun heillä oli jotakin yhteisiä asioita, antaisi hän kutsua heidät
kokoon torven avulla, jonka hän kyllä tulisi hankkimaan. Ja senjälkeen
erosivat he tällä kertaa, senjälkeen kun Lasse oli huudettu päälliköksi
ja semmosena pitänyt puheen, jossa hän oli kehottanut heitä syömään,
juomaan ja olemaan ilosia, sillä nyt he olivat tulleet eräälle
Onnellisten saarista, siitä ei ollut epäilystäkään, ja hän toivoi
vaan, että hän olisi täällä professori Rudbeckin kanssa kahdenkesken,
niin hän kyllä olisi saanut tämän syömään Atlanticansa nahkakansineen
kaikkineen.
Yöllä asettui jokainen asumaan muutamien lehväin alle, joita oli
ripustettu puiden oksille.
Mutta seuraavana aamuna kutsui Lasse kokoon lähimmät ystävänsä,
kapteenin, Peter Snaggin ja lääkärin. Senjälkeen kun he ravistamalla
taatelipalmua olivat hankkineet itselleen aamiaisen, otti Lasse
keskusteltavaksi muutamia tärkeitä kysymyksiä, jotka tulevaisuus
varmimmin tulisi vastaamaan. Ensimäisen kysymyksen kohdisti hän
lääkärille: voisivatko he elää ilman liharuokia ja suolaa? Lääkäri
luuli, että senmukaan kun hän oli lukenut matkakertomuksista, he
eivät edes voisi syödä liharuokaa näin kuumassa ilmanalassa, ja mitä
suolaan tuli, niin oli hedelmissä niin paljon suoloja, että enempää ei
tarvittaisikaan.
Tästä neuvotellessaan kuulivat he huutoa lähimmistä pensaista. Muuan
mies tuotiin esiin, kalpeana kuin ruumis, ja selvien myrkytysoireiden
alasena. Tapahtuneessa tutkimuksessa kävi selville, että hän haluten
lihaa oli kivellä tappanut linnun, jota hän oli koittanut syödä, mutta
että hän samalla oli tuntenut inhoa ja vatsanväänteitä. Lääkäri määräsi
hänelle, ettei hän enää saisi syödä lihaa, ja sillä oli tämä tärkeä
asia ratkastu.
Toisen kysymyksen esitti Peter Snagg, ehdottaen julkisen
jumalanpalveluksen käytäntöönottamista, mantalikirjotusta ja laillisia
viranomaisia. Hän tunsi ihmisten pahuuden ja kun nämä monet kelvottomat
olivat jonkun aikaa käyneet jouten, tultaisiin pian näkemään miten
heidän yhteiskuntaansa tulisi rauhattomuus häiritsemään. Hän ehdotti
senvuoksi, että käytäisiin lävitse kirkon käsikirja, jonka hän erään
lakikirjan kera oli pelastanut.
Lasse väitti, että nyt kun kaikki riidanaiheet, nimittäin ruu'an,
vaatteiden ja asunnon puute olivat poistettuina, tulisivat rikoksetkin
lakkaamaan. Kuka tahtoisi varastaa, kun hänellä oli tarpeeksi päivän
varalta eikä hänen tarvinnut kerätä varastoon? Kuka tahtoisi murhata,
kun ei ollut mitään aihetta kateuteen, koska kerran kaikki olivat yhtä
rikkaita ja mahtavia? Kuka tahtoisi tehdä lapsenmurhia, kun lapsilla
oli riittävästi ruokaa, eikä kenenkään tarvinnut pelätä tulevansa
yhteiskunnalle rasitukseksi? Hän tahtoi kokeen vuoksi ottaa lakikirjan
ja summamutikassa käydä lävitse muutamia kohtia.
Lasse aukasi lakikirjan ja luki:
"Ensiksi: Maakaari! Sen voimme aivan huoletta pyyhkiä, koska meillä ei
ole maanomistajia. Hyväksytäänkö?"
"Jaa", vastasivat kokoontuneet.
"Toiseksi: Perintökaari! Mitä olisi perittävä? Viikunalehti tai
kokospähkinä? Pyyhitäänkö? Hä?"
"Jaa", täytyi kokouksen vastata.
"Kolmanneksi: Rakennuskaari! 1 Luku. Miten kylän asema on määrättävä
ja tilukset jaettava. 2 Luku. Miten talonasemalle on rakentaminen! Kun
nyt ei ensinkään rakenneta tai jaeta, niin pyyhitään koko tämä kaari
myöskin, vai kuinka?"
"Jaa", vastasi seurakunta.
"Neljänneksi: Kirkkokaan! Koska meillä ei ole kirkkoa, niin saamme
pyyhkiä senkin?"
"Jaa", vastasi kokous.
"Viidenneksi: Rikoskaari! Raukeaa kai itsestään, sen nojalla mitä olen
esittänyt varkaudesta, ryöstöstä ja murhasta, kun kerran aiheet ovat
kadonneet."
"Jaa", vastasi kokous.
"Kuudenneksi: Naimakaan! Tahtooko kokous lykätä sen kysymyksen, kunnes
tulevaisuus tulee antamaan joitakin kokemuksia? Sillä naiminenhan
riippuu maasta ja kun ei mitään omaisuutta ole, ei ole avioliittoakaan."
"Jaa", vastasi kokous.
Peter Snagg pani vastaan.
"Nyt", keskeytti Lasse, "olemme siis pyyhkineet koko lakikirjan, ja
kannet vaan ovat jälellä! Ne saa Peter Snagg muistoksi, vai kuinka?"
"Jaa", nauroi kokous, mutta Peter ei antautunut.
"Veto!" huusi hän. "Kuinka voi yhteiskunta pysyä pystyssä ilman lakeja".
"Kuulehan Peter", vastasi Lasse. "Lait ovat tehdyt auttamaan
yhteiskunnan puutteita; yhteiskunta, jossa ei puutteita ole, ei
tarvitse mitään lakeja! Onko se oikein?"
"Oikein on", vastasi kokous.
"Mutta Peter Snagg", jatkoi Lasse, "haluaa kernaammin puutteellisen
yhteiskunnan lakineen kuin täydellisen ilman lakeja".
Nyt sai Peter puheenvuoron.
"Jätän kysymyksen porvarillisesta laista, olkoon sen laita miten
tahansa, mutta yhteiskunta ilman uskontoa ei voi seistä pystyssä!"
"Oikein", sanoi Lasse, "siinä sinulla on oikein! Meillä täytyy olla
uskonto! Mutta tarkastelkaamme, kelpaako vanha uskontomme meidän uusiin
oloihimme! Tahtooko kokous kuulla minua hetkisen?"
"Jaa", vastasi kokous.
"Minä alan alusta", sanoi Lasse, "eli syntiinlankeemuksesta. Ihmiset
kävivät alastomina yrttitarhassa eivätkä tehneet työtä. Hyvä! Sitte
söivät he tottelemattomina tiedon puusta ja heidät ajettiin ympäri
maailmaa työtä tekemään! No niin! Me olemme löytäneet uudelleen
paratiisin, mutta paratiisin ilman tiedon puuta. Me emme siis voi tehdä
syntiä, vaikka kuinka kernaasti haluaisimme. Ja jos me voisimmekin, ei
meitä voisi karkottaa, sillä emme voi mennä mihinkään, eikä myöskään
pakottaa tekemään työtä, sillä meillä ei ole mitään tehtävänä. Siis
raukeaa syntiinlankeemus, eikä sitä voi soveltaa nykyisiin oloihin.
Tunnustetaanko tämä?"
"Jaa", vastasi kokous ja raapi päätään, mutta kapteeni veti paidan pois
päältään ja meni rantaan kylpemään.
"Siis", jatkoi Lasse, "koska ei ole mitään tiedon puuta, ei ole
mitään syntiä, ei tarvitse sovitusta, ja senkautta raukeaa koko oppi.
Hyväksytäänkö tämä?
"Todistelu hyväksytään", sanoi Peter, "mutta ihmisen synnynnäistä
uskontarvetta ei voi juurruttaa pois".
"Myönnetään", vastasi Lasse, "mutta jos kirkossakäyminen ja uruilla
soittaminen olisi synnynnäinen tarve, niin se olisi tavattavissa
kaikilla kansoilla. Nyt sitä ei kuitenkaan ole villeillä kansoilla,
siis ei tarve nukkua kirkoissa, soittaa urkuja, panna taululle virren
värssyjä ja kerätä kolehtia ole mikään synnynnäinen tarve, vaan
hankittu. Hyvä! Minkä on hankkinut, sen voi myöskin menettää. Saamme
nähdä, emmekö menetä tarvetta saada kyytiä ryypiskelevältä papilta,
antaa pois viimeinen lehmämme, kun papin on luettava ääneensä ruumiin
ääressä, ja niin edespäin, saammepa nähdä, sanon minä."
Tohtori seurasi kapteenin esimerkkiä ja meni merenrannalle.
"On liian kuumaa puhua teologiaa", sanoi hän.
"Mutta", väitti Peter Snagg, "armonvälikappaleet, pyhäpäivät, kaikki
nämä autuaan levon hetket!"
"Armonvälikappaleita ei voida jakaa, koska ei meillä ole vihittyä
pappia."
"Mutta", vastasi Peter, "voimmehan vihkiä yhden."
"Ei", vastasi Lasse, "silloinhan täytyisi olla piispa, eikä, meillä
ole. Muuten meillä ei ole viiniä, sillä en ole nähnyt viiniköynnöksiä."
"Mitä tähän viimeksimainittuun tulee", väitti Peter, joka jo kylpi
hiessään, "niin voisi viinin korvata kokosmaidolla, ananas- tai
viikunamehulla."
"Mahdotonta", sanoi Lasse, "sillä silloin täytyisi väärentää teksti.
Huomaa: Jesus sanoi opetuslapsilleen: Minä olen viinapuu ja te olette
oksat; hän ei sanonut: Minä olen kokospuu ja te olette pähkinät, tai
minä olen ananas ja te olette piikkejä, tai minä olen viikunapuu ja te
olette lehdet. Jos nyt alkaa väärentää tekstiä yhdessä paikassa, täytyy
väärentää kaikki tyyni, Sitten ei meillä ole leipääkään. Silloin saisi
ottaa pisangin ja ananasin ja muuttaa kaava tämmöseksi: Ottakaa ja
syökää tämä pisangi...
"Ei", sanoi Peter, "nyt alkaa tulla liian lämmin. Nyt menen minä
kylpemään, tuletko mukaan?"
"Ali right", sanoi Lasse, "ja sitte jätämme teologian!" Ja sitte he
menivät kylpemään.