Sinun voimasi kietoi minut
— sinä tuntemattomin —
kuin ois mua kahlehtinut
käsi julman enkelin.
Kuin hartioilleni pantu
olis paino vuorien
ja otsalleni rantu
kova taottu, rautainen.
Niin uuvutit sydäntäni,
väen riistit kädestäin.
Olit varjo vierelläni,
uniss' yölläkin sinut näin.
Oli päiväni kuin tuhat vuotta,
kun painin kanssas sun.
— En paininut kanssasi suotta:
tänä päivänä siunaat mun!
Tänä päivänä tunnen vasta:
kätes oikein lyönyt on.
Nyt en lakkaa siunaamasta
sua, voima Kohtalon:
Teit silmäni janooviksi,
nälän kasvatit sydämeen,
minut uuvutit varjoin — siksi
olen valmis kirkkauteen.
Tänä päivänä armon annat
taas virrata kädestäs.
Kuin vaakalintu kannat
minut riemuun siivilläs.