Sinun tanssivan näin...
Ja yöllä
pakanallisen villeistä, juovuttavista
itämaiden temppelitansseista hourin.
Olet kaunein Astarten papittarista
povin taatelinkypsin ja silmin kuumin
ja hennosti kaartuvin polvin ja uumin.
Ihos on kuin paistetta päivän;
sitä huikenematta en katsoa saata,
jumalattaren kylmien kasvojen eteen
kun polvistut, koskien otsalla maata.
Nyt taas sinä nouset ja tanssia alat,
ah — sulla on tulta ja soittoa jalat!
Minä pylväiden varjossa seisten
haen katsettas enkä mä kohtaa sitä.
Palan luoksesi, tanssiva liekki, mut luotas
olen kaukana niinkuin lännestä itä.
— Jumalattaren pronssisen patsaan luona
olet tanssien kuoleva, kaunis vuona.
Olet Astarten uhri. Nyt enää
sua varten ei aukene ihmisen syli.
Ja nyt koskaan en minä, orjasi, kanna
käsin kallista taakkaa aavikon yli
kotimaahani, keitaan palmujen alle.
Sääs arpa sen. Kuulut jo kuolemalle.
Oi että en, onneton, koskaan
ajan ollessa huultesi kaivosta juonut!
Nyt Astarten julmia kasvoja kohden
olet hurmion vallassa silmäsi luonut.
Yhä loittonet tanssien, äärelle kuilun,
läpi temppelin sauhun ja soidessa huilun —