»Muistanpa» — virkkoi vanha ystäväni kertoillessaan nuoruutensa
lemmenseikkailuista — »että aina osasin ilman valaistusta löytää hänen
päällysvaatteensa pukuhuoneesta, kun oli aika saattaa hänet kotiin.
Minä tunsin ne pimeässä siitä että niillä oli tuoksu kuin vastalypsetyn
maidon...»
Tästä juolahti mieleeni aamunsarastuksia Englannissa, kun heinäniityt
tuoksahtelee ja kukkivat orapihlajat hajahtaa; — muistojen parvi
toisensa jälkeen välähti kätköstään kirkkaasti loistamaan läpi puolen
ihmis-ikäkauden autereiden jo ennen kuin ystäväni viimeinen sana
oli ennättänyt soinnahtaa korvissani. Ja niin valautuivat muistot
unelmiksi, unelmiksi nuoruuden tuoksun ongelmasta.
Se laji parfum de jeunesseä, minkä ystäväni kuvaili, ei ole
harvinainen, — arvelen kumminkin sitä yleisemmin tavattavan pohjoisissa
kuin eteläisissä roduissa. Se on täyden terveyden ja uhkuvan
voiman tunnus. Mutta on toisiakin tuon vetovoiman muunnoksia, ja
herkullisempia. Milloin ne muistuttavat mieleen kallisarvoisia mehuja
ja maustimia äärimmistä tropiikeista, milloin niillä on hieno, ilmava
medentuoksahdus, myskille vivahtava. Ne eivät ole henkilönomaisia
(vaikka kyllä ruumiillinen henkilöllisyyskin on omatuoksuinen), ne
tuoksut ovat erään vuodenajan, — elämän keväimen. Mutta niinkuin
luonnon kevään tuoksu, tuo kaikkialla niin lyhyeen haihtuva nautinto,
vaihtelee maita ja ilmastoja myöten, niin vaihtelee nuoruudenkin tuoksu.
Missä määrin tämä tuoksu kuuluu enemmän toiselle kuin toiselle
sukupuolelle, on vaikea päättää. Useimmiten sen havaitsee tytöillä
ja pitkätukkaisilla lapsilla, arvattavasti koska sillä on taipumus
kokoontua erittäinkin hiuksiin. Mutta aina se on yhtä riippumaton
kaikista keinotteluista kuin metsän tuoksuorvokin suloinen haju. Se on
ominainen niin luonnonkansani lapsille kuin sivistyneellekin nuorisolle
— niin talonpojan nuorelle iälle kuin kuninkaanpojankin. Sitä ei ole
kivulloisilla eikä heikoilla, se viihtyy ainoastaan hilpeän ja täyden
terveyden seuralaisena. Kenties se, niinkuin kauneuskin, on jossakin
yhdyssuhteissa meille tuntemattomiin siveellisiin edellytyksiin.
Muutamat kehitysopilliset filosoofit ovat esittäneet arveluopin —
hypoteesin — sellaisen että kukan tuoksun meissä herättämä mieltymys
ehkä johtuisi jostain tunnemuistosta äärettömän kaukaisilta ajoilta,
jolloin tuollaiset tuoksut esi-inhimillisille kanta-isillemme
ilmaisivat hyvänhajuisen ravinnon läheisyyttä. Mistähän elimellisistä
johtoyhtymistä olisi tuon arveluopin mukaan haettava sen nautinnon
juuri, jonka meissä herättää nuoruuden tuoksu?
Ehkä on ollut aikoja, jolloin tuo tuoksu oli meille
ratkaisevampimerkityksinen kuin mitä se nyt näyttää olevan. Ehkä on
se nautinto jonka nuoren ruumiin raikas tuoksu herättää, ainakin
osittain jäännös ajoilta jolloin hajuaistimuksilla oli välitön
vaikutus yksinkertaisimpiin elämänvietteihimme. Sitten kuin nämä
alkuperäiset yhteyssuhteet jo aikoja ovat kadonneet, vaikuttaa
nuoruuden niinkuin kukkienkin tuoksu nyttemmin enää vain korkeamman
sielunelämän kiihottimena, epämääräisenä, mutta kuitenkin äärettömän
vivahdusrikkaana ja syvästi esteettisenä tunteena.
Niinkuin se mieltymys, minkä kauneus nostattaa, niin on tuoksujenkin
nautinto muistollista laatua, — aavemaista, hämärien perintömuistojen
kajastusta lukemattomien edellisten elämäkausien ajoilta. Ja niinkuin
kukkien tuoksu meissä herättää niiden tunteiden muistot kummittelemaan,
joita tuhansissa ikimenneissä keväimissä on eletty, — niin nuoruuden
tuoksu manaa ilmi niiden tunteiden aavehahmot, jotka ovat kuuluneet
kuolleiden ihmisten kevät-ikään.
Ja tämä nuoruuden ja terveyden tuoksu vetoo sekin ihanteellisiin
tunteisiimme, — niinhyvin vanhempirakkauteen kuin nuorikkojen väliseen
lempeenkin, — syystä että se mittaamattomien aikojen takaa on ollut
lapsuuden suloon ja kauneuteen yhtyneenä. Sen tenhovoima herättää
henkiin, yön ja kuoleman mailta, enemmän kuin vain hämärät väreet
aikoja sammuneen intohimon hurmaa, — enemmän kuin kummittelevan
kajastuksen lukemattomien häävuoteitten riemusta, — se kangastaa
myöskin jotain siitä häiriötilasta, missä huulet hyväillen painoivat
suukon esikoisen silkinhaivenisille ohimoille, — heikon heijastuksen
myriadi-miljoonien ammoin maaksi muuttuneiden äitien häipyneistä
iloista katkelma.