»Kysy nopeaan, nopeaan, äiti! Pimeä ja pitkä on matka; ja viipyä en
saa.»
Silloin hän kysyi vavisten:
»Miksi täytyy minun surra lastani? Millainen on jumalien vanhurskaus?»
Ja hän sai vastaukseksi:
»Oi äiti, älä sure noin! Minä kuolin siksi ettei sinun olisi tarvinnut
kuolla. Sillä silloin oli surujen ja tautien vuosi, — ja minä olin
saanut tietää että sinun piti kuolla, ja rukouksilla saavutin että
minut otettiin sinun asemesta.[16]
»Oi äiti, älä itke enää minun tähteni! Ei ole hyvä surra vainajia.
Kyynelten virran poikki kulkee heidän äänetön tiensä, ja kun äidit
itkevät, paisuu virta, niin että sielut eivät pääse toiselle puolelle,
vaan jäävät pakosta harhailemaan odotuksissaan.»
»Siksi rukoilen sinua, älä sure äitini! Ainoastaan anna minulle vähäsen
vettä silloin tällöin.»