Esimiehelle osotettu kirje tavattiin ensin. Siinä oli sensuuntainen
lyhyt ilmotus, että hän, tuntien henkisten voimiensa uupuvan oli
päättänyt kuolla välttääkseen lankeamista syntiin.
Toinen kirje löydettiin lattialta, samasta paikasta mihin hän oli sen
jättänyt — se kirje oli kirjotettu naisellisella kielellä semmoisella
missä joka tavu on nöyrä hyväily. Niinkuin kaikki kaltaisensa (niitä
ei koskaan lähetetä postitse) tämäkin kirje oli ilman päivämäärää,
ilman nimeä, ilman nimikirjaimia, ja ilman osotetta kuoressaan. Meidän
verrattomasti kömpelömmällä kielellä esitettäköön se tässä, vaikkapa
vaillinaisestikin vastaavana:
»Houkalta ja epähienotuntoiselta voinen näyttää salliessani sydämeni
niin kärsimättömästi ajatella sitä joka on minua niin paljoa
korkeammalla. Mutta ainoastaan syystä että tiedän minulle olevan
mahdotonta pidättää sydäntäni, jonka syvyydestä nämä poloiset sanat
pakosta nousevat, kirjotettaviksi taitamattomalla pensselilläni
ja lähetettäviksi Teille, rukoilen Teitä että katsoisitte minun
ansaitsevan sääliä, vannotan Teitä ett'ette lähettäisi minulle julmia
sanoja vastaukseksi. Armahtakaa minua; käsittäkää että tämä on vain
nöyrien tunteitteni tulvahdus; suvaitkaa aavistaa ja kohtuudella
tuomita — vaikkapa viimeiseen asti ponnistamalla hyväntahtoisuuttanne
— tämän sydämen tila, joka avutonna suuressa kurjuudessaan uskaltaa
kääntyä Teidän puoleenne. Joka hetki olen toivova ja odottava jotain
ilahuttavaa vastausta.
»Yrittämiseni näin omavaltaisesti lähestyä näyttäköön ehkä liian suuren
pitkämielisyyden edellyttämiseltä; sittenkin, minä tunnen että täytyy
saada pulmakseni Teille ja siksi lähettää tämä kirje. Mitä minun
halpaan olentooni tulee, on minulla sanottava ainoastaan että kun
ensi kerran Teidät näin Etäisemmän Rannikon Juhlan aikana, niin minun
ajatukseni nousivat; ja että siitä asti on minun ollut mahdotonta
hetkeksikään unhottaa. Päivä päivältä minä yhä enemmän vaivun alati
kasvavan Teitä ajattelemisen valtaan; kun nukun, uneksin Teistä, ja kun
herätessäni en näe Teitä, ja tajuan ettei ole ollutkaan totta öisissä
unelmissani, niin en voi muuta kuin itkeä. Antakaa anteeksi minulle,
joka tässä maailmassa olen syntynyt naiseksi, että tulen lausuneeksi
julki halaukseni saada nauttia sitä erinomaista suosiota, etten
tuntuisi aivan kelvottomalta Teidän, niin ylevän, mielestä.
»Kaiken hyvän ja onnellisen toivotuksilla.
»Tänä päivänä — eräältä halpuudessaan Ylevälle tunnetulta, Halatulle,
rakastetulle, kunnioitettavalle ainoalle, kulkee tämä kirje.»