Ne jotka toivovat voivansa istuttaa oman, länsimaisen uskonsa sen
uskonnon sijalle, jonka he uudenaikaisen tieteen todistuskeinoilla
ovat kumonneet, eivät tule ajatelleeksi, että niitä väitteitä, joita
he ovat käyttäneet vanhaa uskoa vastaan, voidaan yhtä tehokkaasti
kohdistaa uuttakin kohti. Ylimalkainen lähetyssaarnaaja, joka ei kykene
käsittämään uudenaikaisen tieteellisen ajattelemisen varsinaista
sisällystä, ei voi edeltäkäsin arvata, mikä on seurauksena hänen
köykäisestä tieteellisestä opetuksestaan itämaalaisissa, jotka
luonnostaan ovat häntä henkisesti etevämpiä. Siitä syystä hän hämmästyy
ja apeutuu havaitessaan että kuta älyllisempi hänen oppilaansa on, sitä
lyhemmäksi supistuu se aika, jona hän jää tunnustamaan kristinoppia.
Ei ole vaikeata hävittää uskonnollinen katsomus lahjakkaasta päästä,
joka alkujansa on tyytynyt buddhalaiseen maailmanluomisoppiin,
syystä että hänen tieteellinen kantansa oli lapsen. Mutta tuon
saman henkilön noudattaman kiinalaisen tai buddhalaisen siveysopin
korvaaminen presbyteerisillä, luterilaisilla tahi baptistisilla
dogmeilla, ei ole mahdollista. Siitä nousevia sielutieteellisiä
vaikeuksia nykyaikaiset evankelistamme eivät koskaan ole käsittäneet
eivätkä tunnustaneet. Jo entisinä aikoina kun jesuiittain ja munkkien
usko oli yhtä taikamielinen kuin se uskonto jota he kokivat kumota,
vallitsi samat syvälle yltävät esteet, ja vaikkakin espanjalainen
pappi vuorenvankalla uskollaan ja palavalla innollaan saattoi tehdä
ihmeitä, on hänen useasti täytynyt tuntea tarvitsevansa espanjalaisen
sotajoukon apua voidakseen ajaa aikeensa täydellisesti perille.
Meidän päivinämme ovat käännytystyön ehdot, minkä tahansa, paljon
epäedullisemmat kuin kuudennellatoista vuosisadalla. Kasvatuslaitos
on uudistettu luonnontieteen pohjalle, uskontojemme sijaan on astunut
siveysoppi, joka pelkästään yhteiskunnallisista syistä tunnustaa
siveellisten vaatimusten pätevyyden, papistomme toiminta on yhä enemmän
muuttunut siveydenvalvojain tehtävän tapaiseksi, ja kirkontorniemme
kasvava luku ei todista uskon kasvamista, vaan sovinnaisten tapojen
paisuvaa valtaa. Ikinä eivät voi länsimaiset sovinnaisuudet päästä
vallitseviksi Kaukaisessa Idässä, eikä ole Japani koskaan suvaitseva
että muukalaiset lähetyssaarnaajat ottaisivat siveydenvalvonnan siellä
urakalle. Jo alkavat vapaamielisimmät Lännen kirkoista, ne jotka ovat
leveimmällä sivistyksen pohjalla, käsittää lähetystyön turhuuden. Mutta
ei ole välttämätöntä kumota buddhanuskoisen kansan vanha uskonoppi,
johdattaakseen sitä totuutta kohti, huolellinen kasvatus sinänsä on
riittävän tehoisa. Tietoperäisesti valistunein kansa, saksalaiset,
eivät lähetäkään enään lähetyssaarnaajia Japaniin. Ainoa tärkeä tulos
lähetyssaarnaajien ponnistuksista, paljoa merkitseväisempi kuin nuo
ainaiset vuosikertomukset voitetuista sieluista, on ollut kotimaisten
uskontojen uudistamistyö sekä nykyisen hallituksen pyrkimykset kohottaa
kotimaisen papiston sivistystä. Jo ennen hallituksen käskykirjeitä
tässä asiassa, olivat varakkaammat lahkokunnat perustaneet buddhalaisia
kouluja Lännen mallin mukaan, ja Shinshu-lahko saattaa jo ylpeillä
etevistä oppilaista jotka ovat saaneet kasvatuksensa Pariisissa ja
Qxfordissa, miehistä, joiden nimet tunnetaan Orientalistein piireissä
yli koko maapallon. Totisesti, Japani saattaa olla keskiaikaismallista
buddhalaisuutta korkeampien uskontomuotojen tarpeessa, mutta niitten
tulee kehittyä vanhoista uskonnoista — sisältä on uudistus tuleva
eikä ulkoa. Lännen luonnontieteen kirkastama buddhalaisuuden muoto on
vastaava rodun tulevaisuuden tarvetta.
Nuori käännätti Jokohamassa tuli ennen pitkää tuottaneeksi kristityille
lähetyssaarnaajille mitä nöyrryttävimmän tappion. Muutamia vuosia
sen jälkeen kuin hän oli uhrannut omaisuutensa voidakseen kääntyä
kristinuskoon, luopui hän julkisesti siitä uskosta minkä omistaminen
oli vaatinut häneltä sellaisen uhrauksen. Hän oli tutkinut ja
käsittänyt ajan suuret henget täydellisemmin kuin hänen opettajansa,
jotka eivät hänen kysymyksiinsä enää voineet vastata muuten kuin
vakuuttamalla, että heidän itsensä osittain suosittamiin kirjoihin
oli ylen vaarallista kokonaisinaan luottaa. Mutta kun he eivät
voineet todistaa väitteitään näiden kirjojen eksyttävyydestä, ei
heidän varotuksensa tointtaneet mihinkään. Hänet oli saatu kääntymään
kristittyyn dogmiuskoon puutteellisen todistelun kautta; täydennetty
ja syventynyt todistelu johti hänet ulos dogmatismista. Hän luopui
kirkosta lausuttuansa suorassa perustelussa, että sen opit eivät
nojautuneet tosi todistuksiin tai tosiseikkoihin, ja että hänen
niin ollen täytyi hyväksyä niiden miesten mielipiteet, jotka hänen
opettajansa leimasivat kristinopin vihollisiksi. Hänen luopumuksensa
herätti todellisen skandaalin.
Varsinaisesta »luopumuksesta» hän kuitenkin oli kaukana. Päinvastoin
kuin moni saman kokenut, tunsi hän että kristinuskon opinkappaleitten
väistyessä, uskonnollinen kysymys oli ainoastaan siirtynyt tuonnemmaksi
hänen tieltään. Hän ei ollut samalla kadottanut uskoaan uskontojen
suhteelliseen arvoon — niiden arvoon säilyttävinä ja tasottavina
voimina. Eräs hänen aikanaan kierosti käsittämänsä totuus — se totuus
että on yhteyttä sivistyksien ja vastaavien uskontojen välillä — oli
ensin houkutellut hänet sille tielle, joka sitten johti kääntymykseen.
Kiinalainen filosofia oli opettanut hänelle sen minkä uudenaikainen
yhteiskuntaoppikin tunnustaa: että nimittäin papistottomia yhteiskuntia
ei toistaiseksi ole missään päässyt kehittymään. Buddhalaisuus oli
hänelle opettanut että harhaluulotkin — legendat, loitsuluvut ja
symboolit, esitettyinä vähempiälyisille tosiasioina — voivat olla
arvokkaita ja oikeutettuja mikäli ne edistävät inhimillisten hyveiden
kehittymistä. Tältä näkökannalta kristinusko ei ollut mitään kadottanut
arvostaan hänen mielessään, ja vaikka hän epäili opettajansa kuvausta
kristityn maailman korkeammasta siveellisyydestä, — avatuissa
satamakaupungeissa hän näet ei huomannut mitään mikä olisi todistanut
sen puolesta — halusi hän kuitenkin itse päästä näkemään uskonnon
vaikutusta siveyteen kristityissä maissa, päästä käymään Europassa
tutkimassa länsimaiden kehityksen syitä ja niiden valta-aseman
perusteita.
Tätä matkaa tekemään hän joutui äkimmin kuin mitä hän oli odottanut. Se
henkinen pyrkimishalu, mikä hänet oli kehittänyt epäilijäksi uskonnon
asioissa, oli myöskin tehnyt hänestä vapaa-ajattelijan valtiollisessa
suhteessa. Hän saattoi hallituksen vihan päällensä julkisesti
esittämällä mielipiteitä, jotka eivät soveltuneet hetken politiikkaan:
ja niinkuin muitten, jotka uusien aatteiden vaikutuksesta olivat
olleet yhtä varomattomia, niin täytyi hänenkin lähteä maanpakoon.
Näinpä hänelle siis alkoi matkustuksien sarja joka vei hänet ympäri
maapallon. Korea oli ensin hänen pakopaikkanaan, sitten Kiina, missä
hän eleli opettajana, ja lopuksi hän seisoi kuin seisoikin laivan
kannella matkalla Marseilleen. Hänellä oli vain vähän rahaa, mutta
hän oli huoletonna kohtaloistaan Europassa. Hän oli nuori, sitkeä,
voimakas, säästäväinen sekä tottunut puutetta kestämään, ja niin ollen
hän saattoi antautua täyden itseluottamuksen valtaan. Hänellä oli
sitäpaitse suosituskirjeitä miehille, jotka kykenisivät tasottamaan
hänen tiensä.
Mutta monta vuotta tuli kulumaan, ennenkuin hän näki jälleen
syntymämaansa.