Muutokset tulivat niinkuin suuret maanjäristykset ilman varottavia
enteitä. Lääniruhtinaskunnat muuttuivat prefektuureiksi, sotilassäädyn
oikeudet hävitettiin ja koko yhteiskuntajärjestys rakennettiin
uudelle perustukselle. Nämä tapahtumat täyttivät nuoren samurain
surulla, vaikkakaan hänestä ei ollut vaikeaa siirtää uskollisuutensa
lääniruhtinaasta keisariin, ja vaikkakin hänen perheomaisuutensa
säilyi mullistuksissa vaurioilta. Mutta kaikki tämä kumoaminen ja
uudistaminen valaisi räikeästi kansallisen vaaran suuruutta ja
ennusti varmaa perikatoa kaikille entisaikojen korkeille ihanteille,
milteipä kaikelle, mitä hän oli ylinnä rakastanut. Tämän surun valtaan
antautuminen, sen hän tiesi, olisi kuitenkin ollut turhaa. Ainoastaan
itsenäisesti muuttautumalla kansakunta voi toivoa itsenäisyytensä
pelastumista, ja isänmaanystävän vaativa velvollisuus oli tunnustaa
tämä välttämättömäksi ja tunnollisesti valmistautua miehenarvoista osaa
täyttämään tulevaisuuden näytelmässä.
Samuraikoulussa hän oli oppinut niin paljon englantia, että tiesi
kykenevänsä keskustelemaan englantilaisten kanssa. Hän leikkuutti
pitkät hiuksensa, luovutti miekat vyöltänsä ja siirtyi Yokohamaan
jatkaakseen kieliopintojaan entistä otollisemmissa oloissa. Siinä
kaupungissa kaikki hänestä alussa tuntui sekä vieraalta että
vastenmieliseltä. Itse japanilaisetkin olivat satamakaupungissa
kuin muuttuneita muukalaisten vaikutuksesta: he olivat raakoja ja
törkeitä, he puhuivat ja käyttäytyivät tavalla millä ei kehnoinkaan
hänen syntymäkaupunkinsa asukas olisi juljennut esiintyä. Muukalaiset
itse olivat vieläkin inhottavampia. Niihin aikoihin siirtolaiset
katsoivat voivansa käyttää maan asukkaita kohtaan sellaista tapaa
joka hipaisi vallottajain suhdetta vallotettuihin, ja elämä
»avatuissa satamapaikoissa» oli silloin raaempaa kuin nykyjään.
Uudet tiilirakennukset ja muuriseinäiset talot johdattivat uudelleen
hänen muistiinsa nuo epämiellyttävät, muukalaisten tapoja ja oloja
esittävät japanilaiset väripainokset, ja hetkeksi nousi taas hänen
tajuunsa nuo poikavuosien mielikuvitukset Lännen kansoista. Hänen
älynsä, joka nyt nojautui runsaampaan tieto- ja kokemusmäärään,
käsitti kyllä heidät täydelleen ihmisiksi, mutta tunne-elämään tämä
tietoisuus ei näyttänyt pääsevän eläväksi kotiutumaan. Rotutunne on
näet vanhempi kuin hengen älyllinen puoli, ja siitä taikauskosta,
joka yhtyy rotutunteeseen, on vaikea vapautua. Myöskin kiivastui
monasti hänen sotilasluonteensa siitä rumasta minkä hän näki, minkä
kuuli, ja hänen esi-isiltä peritty kiihkeä halu kostaa roistontyö,
väkivallalla torjua väärä teko, kiehahti hänessä usein. Hän kuitenkin
oppi voittamaan nämä vastenmielisyyden tunteet, koska ne olisivat
olleet esteenä tiedonetsinnälle; olihan isänmaanystävän velvollisuus
kylmäverisesti tutkia maansa vihollisten luonnetta. Hän harjottelihe
ilman ennakkoluuloja huomioimaan tuota ympärillänsä kuohuvaa, hänelle
outoa elämää, älyämään sen sekä ansiot että viat, sen voiman niinhyvin
kuin sen heikkoudenkin. Hän sai osakseen ystävällisyyttä, ja hän tapasi
täälläkin innostusta ihanteisiin — ei hänen ihanteisiinsa, mutta
kuitenkin sellaisiin, joille hän saattoi kumartaa, koska ne kuten hänen
esi-isiensä uskontokin vaativat itsensä kieltämistä.
Tällä kehitysasteella ollen hän kiintyi muutamaan jo harmenevaan
lähetyssaarnaajaan, joka kokonaan eli opettajatehtävässään ja
kristinuskon levittämistyössään. Vanhus oli varsinkin innostunut
käännyttämään tämän nuoren samurain, jossa hän älysi kykyjä,
tavallisten yli paljonkin yleneviä; eikä hän arastellut mitään vaivoja
voittaakseen nuorukaisen luottamuksen. Hän auttoi tätä monella
muotoa, opetti hänelle jonkun verran ranskaa ja saksaa, hiukan
kreikkaa ja latinaakin, ja hän tarjosi oppilaansa käytettäväksi koko
runsaan kirjastonsa. Tilaisuus käyttää ulkomaista kirjakokoelmaa
historiallisine, filosofisine, maantieteellisine ja kaunokirjallisille
teoksineen, oli niihin aikoihin harvinainen etu japanilaiselle
opiskelijalle. Ja tätä tilaisuutta käytettiin kiitollisuudella.
Kirjaston omistajan ei ollut vaikea taivuttaa mielioppilastaan lukemaan
Uutta Testamenttia. Nuorukainen ihmetteli löytäessään »Pahan lahkon»
opinkappaleissa siveysmääräyksiä jotka muistuttivat Con-fu-tse'n
oppeja. Hän virkkoi vanhalle lähetyssaarnaajalle: »Tämä oppi ei ole
uusi meille, ja se on totisesti sangen hyvä. Minä tahdon lukea kirjan
ja ajatella sen sisällystä».