Ennen pitkää saatiin selvästi nähdä, että muukalaisia »barbaareja» ei
voitaisikaan karkottaa. Satoja oli saapunut, idästä sekä lännestä, ja
oli ryhdytty jos jonkinlaisiin toimenpiteisiin niiden suojelemiseksi.
He olivat saaneet luvan rakentaa kummallisia kaupunkejansa Japanin
maaperälle. Hallitus oli käskenyt, että Lännen tieteitä piti
opetettaman kaikissa kouluissa, että englanninkielen lukemisen siitä
lähtien piti olla tärkeänä yleisen opetuksen puolena, vieläpä että
itse opetuskin piti uudistettaman Lännen mallin mukaan. Hallitus oli
myös selittänyt, että oli maan tulevaisuudelle ratkaisevaa, missä
määrin kyettäisi omistaa muukalaisten kieliä ja tieteitä. — Siihen
mennessä — oppimisen ja onnellisesti saavutetun tuloksen väliajaksi,
— Japani jäisi kuin jäisikin vieraan holhouksen alaiseksi. Tätä
tosiseikkaa ei näin peittämättömin sanoin ilmotettu julkisuuteen, mutta
hallituksen politiikan laatua ei kuitenkaan voitu peittää. Ensi rajun
mieltenkuohahduksen jälkeen, jonka tieto asiain tilasta nostatti,
kansan syvän epätoivon ja samurailuokan pidätetyn kiukun vähän
asetuttua, heräsi kiihkeä uteliaisuus saada tietää, minkä näköisiä ja
tapaisia olivat nuo röyhkeät muukalaiset, jotka tiesivät saavuttaa
sen mitä tavottivat ainoastaan levittämällä näkyviin väkikeinonsa.
Uteliaisuus saatiin jotenkuten tyydytetyksi niistä huokeista
väripainoksista, joita summattomissa määrissä valmistettiin ja myytiin,
ja jotka esittivät barbaarien tapoja ja toimia sekä niitä merkillisiä
katuja, joita he olivat rakentaneet siirtoloihinsa. Meidän silmissämme
olisivat nuo kirjavat puupiirrokset näyttäneet pilakuvilta. Niin ei
kuitenkaan ollut taiteilijan tahallinen tarkotus. Hän halusi ainoastaan
kuvata ne sellaisina, miltä ne hänestä näyttivät; ja hänen silmissänsä
muukalaiset olivat vihreäsilmäisiä hirviöitä, hiukset punaiset
kuin Shojolla[7] ja nenä pitkä kuin Tengulla,[8] puku naurettavaa
kuosia ja väriä, ja asunnot kuin tavara-aittoja ja vankiloita. Näitä
väripainoksia myytiin sadointuhansin kautta maan, ja omituisen
käsityksen muukalaisista ne mahtoivat luoda. Ne olivat kuitenkin
rehellisiä yrityksiä kuvata tuota outoa uutta. Noita maalauksia olisi
meidän tutkiminen oppiaksemme käsittämään, kuinka kammottavan rumilta,
muodottomilta ja naurettavilta me näytimme sen ajan japanilaisista.
Nuori Samurai sai ennen pitkää nähdä oikean muukalaisen. Se oli
ruhtinaan palkkaama opettaja kansallisuudeltaan englantilainen. Hän
saapui aseellisen saattueen suojaamana, ja käsky annettiin kohdella
häntä ylimyshenkilönä. Tämä ei näyttänyt täysin niin rumalta kuin ne
muukalaiset, jotka hän oli nähnyt japanilaisissa kuvissa. Tosin kyllä
tämänkin tukka oli punainen ja silmien väri eriskummainen, mutta hänen
kasvonsa eivät olleet vastenmieliset. Heti alusta aikain hän joutui
uupumattoman huomion alaiseksi, jota huomiota edelleenkin jatkui.
Kuinka tarkkaan jokaista hänen tekoaan pidettiin silmällä, sitä ei
kukaan voi kuvailla, joka ei tunne millä kummallisilla ennakkoluuloilla
europpalaisia silmäiltiin aikana ennen Meijitä (ennen v. 1868).
Vaikka länsimaalaiset tunnustetuinkin älykkäiksi ja pelättäviksi
olennoiksi, ei niitä kuitenkaan yleensä katsottu täys-ihmisiksi;
arveltiin niiden olevan pikemmin eläinten sukua kuin ihmisen. Niiden
ruumishan oli karvainen ja kumman muotoinen, hampaat eivät olleet
oikein ihmisen hampaitten kaltaisia, niiden sisukset mahtoivat nekin
olla kummallisia, ja niiden siveelliset käsitykset olivat melkein
kuin peikkojen. Yhteisessä kansassa, joskaan ei samurai-luokassa,
oli ulkomaalaisia kohtaan virinnyt pelko, joka ei aiheutunut
niiden aineellisesta voimallisuudesta, vaan joka oli taikauskoista
laatua. Japanin talonpoika kyllä ei koskaan ole ollut luonteeltaan
pelkuri. Mutta ymmärtääkseen hänessä siihen aikaan muukalaisia
kohtaan heränneitä tunteita, on tutustuttava muutamiin kohtiin sitä
henkiuskoa mikä on yhteinen Japanille ja Kiinalle. Tämän uskon mukaan
löytyy yliluonnollisilla voimilla varustettuja eläimiä jotka voivat
ottaa ihmisen muodon, sekä rotuja, puoleksi inhimillisiä, puoleksi
yli-inhimillisiä. Vanhojen kuvakirjojen myytillisistä kuvista, joissa
pitkäkoipisia ja -partaisia peikkoja (ashinaga ja tenaga) esitettiin,
milloin jonkun tosiuskoisen taiturin vakavalta kannalta käsiteltyjä,
milloin Hokusain mestarillisia pilakuvia, kansanmies oli saanut elävän
käsityksen näistä kummallisista olennoista. Muukalaiset tulokkaat
hänestä nyt näyttivät vastaavan noita kiinalaisten historioitsijain
tarumaisia kuvauksia. Olivathan nuo puvutkin aivankuin omiansa
kätkemään sen mikä heissä oli ihmismuodosta poikkeavaa.
Uutta englantilaista opettajaa siis salaa silmäiltiin aivan kuin
on tapana tarkata outoa eläintä. Itse hän ei ensinkään tiennyt
huomionalaisuudestaan, ja hänen oppilaansa olivat aina hyvin
kohtelijaita. He noudattivat kiinalaista siveyssääntöä: »älä astu
edes opettajasi varjollekaan!» Näistä samurai-oppilaista ei ollutkaan
pääasia, oliko heidän opettajansa täysi ihminen vai eikö, kunhan
hän vain oli kykenevä opettaja. Olihan Yoshitsune sankaria miekkaa
käyttämään opettanut eräs Tengu. Epäinhimilliset olennot olivat
ennenkin osottaineet eteviksi tietäjiksi ja runoilijoiksi[9]
Mutta herkimmänkin hienotunteisuuden aina peittävän ulkonäön takaa
muukalaisen tavat olivat mitä tarkimman huomion alaisina, ja se tuomio
mikä niistä monipuolisen harkinnan nojalla langetettiin, ei juuri
ollut hänelle edullinen. Opettaja ei ikinä olisi voinut aavistaa mitä
muistutuksia hänen oppilaittensa kaksiteräinen äly hänestä teki,
eikä olisi taitanut olla eduksi hänen mielenrauhalleen jos hän olisi
ymmärtänyt, mitä luokalla puhuttiin hänen korjatessaan oppilaittensa
kirjotuksia.
»Voithan nähdä hänen ihonväristä, että liha on velttoa. Ei olisi
ensinkään vaikeaa lyödä poikki hänen päänsä yhdellä iskulla.»
He pyysivät häntä kerran koettamaan voimiaan heidän kanssaan painissa.
Hän luuli sitä leikinteoksi. Mutta he tahtoivat varsin koettaa hänen
ruumiinvoimiaan. Ja hänen arvonsa painijana ei tullut korkealle
arvatuksi.
»Hänen käsivartensa ovat kylläkin väkevät,» virkkoi toinen. »Vaan hän
ei osaa avittaa ruumiillaan ponnistellessaan käsivarsillaan, ja lanteet
ovat hyvin heikot. Ei olisi vaikeaa katkaista häneltä selkä».
»Minä uskon ettei olisi mikään asia tapella muukalaisten kanssa!»
puuttui siihen toinen.
»Miekkaa käyttäen me varmaankin voittaisimme» vastasi kolmas, »mutta ne
ovat meitä taitavammat käyttämään kiväärejä ja kanuunoita.»
»Sen kaikki me voimme oppia,» sanoi ensimäinen »ja kun me olemme
oppineet Lännen sodankäynnin ei meidän tarvitse pelätä Lännen
sotilaita.»
»Muukalaiset eivät ole niin karaistuneita kuin me», väitti siihen
toinen »ne väsähtyvät pian ja ne arastelevat kylmää. Katsokaapa vain
opettajaamme, — hänellähän on iso valkea huoneessansa ympäri talven.
Kun olen hetkenkään hänen huoneessaan saan päänsärkyä.»
Näin nuorukaiset puhuivat keskenänsä, mutta siitä huolimatta he olivat
hyvin ystävällisiä opettajaansa kohtaan, ja hän taipui pian heistä
pitämään.