IX.

Vallankumouksen valmistelut.

Suhteita Akashiin ei sen vuoksi siis mitenkään häirinnyt meidän

suomalaisten kesken sattunut hajaannus, päinvastoin kävi yhteistyömme

yhä läheisemmäksi ajan kuluessa. Vallankumouksen käytännölliset

valmistelut edistyivät pääasiassa vallankumouksellisten puolueiden

Pariisissa tekemän suunnitelman mukaisesti. Herkeämättömien

sotaväenottojen vastustus kävi yhä voimakkaammaksi Venäjän

valtakunnassa. Asevelvolliset lymyilivät arveluttavassa määrässä,

yhä enemmän oli käytettävä toimivia joukkoja vastahakoisten

taivuttamiseen, ja monin paikoin puhkesi avoin taistelu näiden ja

sotaväen välillä. Eri tahoilta tuli jo tiedusteluja mahdollisuudesta

hankkia aseita yhä kärsimättömämmille uppiniskaisille aineksille,

erikoisesti Kaukasiasta, jossa georgialaiset paloivat halusta saada

alkaa avoin taistelu, ja Puolasta, jossa puolalaista legioonaa

muodosteltiin Itävallan rajan puolella, ja joka kokosi rauhattomimmat

ainekset myöskin varsinaisesta Puolasta. Mutta puolalainen johto

oli päättänyt, ettei mihinkään ryhdyttäisi ase kädessä, ennenkuin

venäläiset, joita he mitä suurimmassa määrässä epäilivät, alkaisivat.

"Saatte nähdä", sanoi minulle eräs puolalaisista johtajista, "että

venäläiset yhdessä tai toisessa suhteessa pettävät. Heidän on

mahdotonta vilpittömästi täyttää sopimuksensa."

Olipa miten tahansa, kysymys aseiden hankkimisesta alkoi käydä

yhä polttavammaksi. Oli selvästikin mahdotonta hankkia niitä

tarpeeksi suuri määrä todellista ja yleistä vallankumousta varten,

kun jo kuljetus- ja salakuljetus-vaikeudet Venäjälle olivat

voittamattomat. Saksahan oli siihen aikaan ystävällisellä kannalla

tsaarivallan kanssa eikä suinkaan voitu otaksua, että se olisi

taipuvainen katsomaan sormien läpi sellaisia puuhia, ja sitä paitsi

olisi tarpeellisten rahavarojen hankkiminen kohdannut suorastaan

voittamattomia vaikeuksia, kun ei voitu otaksua, että japanilaiset

olisivat olleet halukkaat kustantamaan kokonaisen vallankumouksen

Venäjällä.

Mutta se ei mitenkään merkinnyt sitä, että he olisivat olleet

haluttomat auttamaan hyvinkin tehokkaalla tavalla, kunhan vain

näkivät mahdolliseksi saavuttaa määrätyn päämäärän. Oli sen vuoksi

laadittava suunnitelma, jonka voitiin toivoa onnistuvan ja yhdessä

muutamien muiden, kanssa -- heidän joukossaan oli m.m. Tshaikowsky,

vakaa vallankumouksellinen, nyttemmin pohjois-venäläisen tasavallan

presidentti -- ryhdyin työhön.

Oli siis ennen kaikkea aikaansaatava Venäjällä purkaus jollakin

seudulla, joka olisi niin tärkeä, että esimerkki sieltä voisi

tarttua, kernaimmin seudulla, missä oli lukuisasti työläisasutusta,

sillä se oli mitä suurimmassa määrässä sosialististen ja

vallankumouksellisten oppien tartuttamaa. Itse purkaus olisi kenties

ollut helpompi järjestää jossain muussa kaupungissa, mutta ilman

aseita oli sellainen etukäteen tuomittu epäonnistumaan, ja aseita

ei voitu juuri salakuljettaa muualle kuin Pietariin, valtakunnan

pääkaupunkiin, joka muissakin suhteissa tarjosi useita ja suuria

etuja, joista m.m. se, että siellä tapahtunut purkaus epäilemättä

esimerkkinä vaikuttaisi voimakkaimmin, ei suinkaan ollut pienin.

Akashi, jonka neuvoa tässä kysyttiin, oli tinkimättä samaa

mieltä, että itse valtakunnan pääkaupunki oli soveliain seutu

ensimmäiselle purkaukselle, sillä saatettiin otaksua, että sieltä

annettu merkki kuultaisiin koko Venäjällä ja varmaan Puolassa

ja Kaukaasiassa johtaisi välittömiin levottomuuksiin, jotka

tukahduttamisekseen vaatisivat sotaväkeä. Sillä aikaa oli myös

tapahtunut Gaponin kapinayritys, tai kenties oikeammin sanoen

yritys saattaa tsaari persoonallisesti heti puuttumaan asioihin, ja

pappi itse oli päässyt pakoon ulkomaille, jossa hän kehoituksin ja

julistuksin ilmaisi vallankumouksellista mielialaansa. Gapon oli

tällä hetkellä venäläisen työväenluokan epäjumala, jonka vähintä

sanaa kuunneltiin paljon innokkaammin kuin sen, jonka sanaa hänen

asiansa oikeastaan oli julistaa. Häntä voitiin ilmeisesti käyttää

meidän tarkoituksiimme, ja kun Asev oli tunkeutunut hänen seuraansa

Pariisissa ja sieltä ottanut hänet mukaansa Lontooseen, jossa minä

silloin oleskelin, olivat suhteet pian solmitut ja johtivat siihen,

että Gapon kutsui sinne Pietarin työläisten edustajan neuvottelemaan.

Mies, jonka nimeä en nyt enää voi muistaa, tulikin aikanaan ja

hän oli tavattoman älykäs henkilö, luonnollisesti sosialisti,

syvästi vakuutettu siitä, että vain väkivaltainen vallankumous

saattaisi lopettaa sorron, jonka alaisena venäläinen työväenluokka

kesti paljon kärsimyksiä, ja täynnä intoa saada olla mukana missä

tahansa, joka saattoi kiiruhtaa kaivatun kumouksen puhkeamista.

Oli vain kysymys aseista, vakuutti hän. Jos niitä voitaisiin

hankkia ja toimittaa Pietarin työläisille, saattaisi vallankumous

puhjeta minä päivänä tahansa. Kaikki mitä tarvittiin oli muutama

tuhat kivääriä sekä ampumatarpeita ensi purkausta varten, lopun

hankkisivat kyllä työläiset itse. Sotaväessä oli joukoittain

sotilaita, jotka olivat valmiit liittymään vallankumouksellisiin

ja luovuttamaan aseensa heille. Ja samanlaiset olivat olot melkein

kaikissa työläiskeskuksissa Venäjällä. Kaikkialla odotettiin vain

alkamismerkkiä, ja kaikkialla oli maalaisväestö valmis yhtymään

työläisiin, jonka ohessa suuri prosentti sotilaista, erittäinkin

vasta kutsutut, jotka eivät millään ehdolla tahtoneet joutua

lähetetyiksi Aasiaan, oli valmis liittymään vallankumoukseen. Miehen

esitys Venäjällä vallitsevasta asemasta ja vallalla olevista oloista,

oli mitä rohkaisevin ja vahvisti meitä aikeessamme.

Näihin neuvotteluihin otti Gaponkin osaa, hän lausuili

korkealentoisia sanoja melkein kaikesta maan ja taivaan välillä.

Mihinkään muuhun hän ei kyennyt ja Venäjää tunsi hän yhtä vähän

kuin muuta maailmaa. Lukuunottamatta niitä seutuja, joissa hän itse

oli käynyt, olivat muut kaupungit ja maat hänelle täydelleen _terra

incognita_. Pian pidettiinkin hän sen vuoksi niin täydelleen poissa

kuin mahdollista neuvotteluistamme, joissa hänen osuutensa supistui

loputtomaan puhumiseen, mutta ei poikkeuksen vuoksikaan tarjonnut

yhtään arvokasta aloitetta. Mutta kylttinä hän oli korvaamaton, sillä

vielä uskoivat Pietarin työläiset sokeasti suurisanaiseen pappiin.

Toinen, joka myös pysyi loitolla näistä neuvotteluista, oli Asev,

joka ei millään tavalla ollut tunkeileva tai utelias. Hänen

vaiteliaisuutensa oli todella suurenmoinen, kun ajattelee miten

suurta mielenkiintoa nämä neuvottelut tarjosivat hänelle, mutta hän

varoi tekemästä mitään tiedusteluja ja odotti aikaansa. Pietarin

työläisedustajan kanssa pääsimme hyvin helposti yksimielisyyteen.

Hänen oli määrä valmistaa kapinanpuhkeamista hengenheimolaistensa

ja tovereittensa keskuudessa ja valita näistä tarpeellinen määrä

luotettavia henkilöitä vastaanottamaan ne aseet, jotka aikanaan

lähetettäisiin Pietariin. Mistä ne otettaisiin, oli kysymys, joka

tuotti meille runsaasti päänvaivaa. Yksinkertaisinta olisi kai ollut

aivan kiertelemättä ostaa ne jostain asetehtaasta, joista useilla,

etupäässä belgialaisilla, ei olisi ollut mitään vastaan toimittaa

aseita kenelle tahansa, olivat he sitten vallankumouksellisia tai

muita. Mutta yleensä niitä tarkoin pidettiin silmällä, jonka vuoksi

yrityksen ennenaikaisen ilmitulemisen vaara oli liian suuri. Jäljellä

oli siis vain kääntyminen asekauppiaiden ja asiamiesten puoleen,

joita oli hieman kaikkialla eritoten suuremmissa satamakaupungeissa.

Tähän kehoitti myös Akashi, joka sitä paitsi neuvoi meitä mieluummin

valitsemaan jonkun vanhamallisen armeijakiväärin nykyaikaisten

sijaan. Tämä osaksi siksi, että niitä voitiin saada melkoista

halvempaan hintaan, osaksi siksi, ettei sellaisia kiväärejä

koskaan pidetty yhtä tarkasti silmällä kuin uudenaikaisia. Kun oli

kysymyksessä yllätys eikä varsinainen sota oli hän sitä mieltä, että

vanhempi kivääri oli täysin riittävä. Jos vallankumouksesta todella

tulisi pitkäaikainen, saisivat vallankumoukselliset sittemmin hankkia

itselleen nykyaikaisia kiväärejä -- siten ei niiden ostaminen mistä

tahansa tuottaisi mainittavia esteitä.

Hampurissa oli paljon erilaatuisia asiamiehiä, jotka puuhasivat

tämänkaltaisissa kaupoissa. Käännyin siis sinne ja onnistuin parin

yrityksen jälkeen pääsemään yhteyteen toiminimen kanssa, joka

kaikissa suhteissa tuntui tarkoitukseen sopivalta. Aluksi neuvottelin

toiminimen kanssa, joka kuten monet muut Hampurin liikkeet oli

juutalainen, vain jonkun makasiinipistoolimäärän hankkimisesta,

tilaus, jonka liike otti toimittaakseen ja aikanaan täyttikin

sovitulla tavalla. Pistoolit eli karbiinit, sillä niitä voitiin

käyttää kumpinakin perän kekseliään rakenteen vuoksi, oli määrä

kahdensadan Amerikasta erään Lontoon liikkeen välityksellä tilatun

browningrevolverin ohella käyttää aselähetyksen vastaanottajien

asestukseksi, joiden ei voitu otaksua saavan suorittaa tehtävänsä

poliisin ja mahdollisesti sotaväen häiritsemättä. Tällä hetkellä

oli erittäin vaikeata saada mitään saksalaisista asetehtaista,

sillä niillä oli yllinkyllin tilauksia Venäjälle ja muualle eri

armeijojen uudestiaseistuksen vuoksi, mutta Hampurin juutalaisellani

oli suhteita m.m. Siamin kuninkaan asiamiehen kanssa, joka

osoitti olevansa myötämielinen. Mainittu henkilö järjesteli juuri

santarmistoa eurooppalaisen mallin mukaan, ja tämä aiottiin asestaa

mauserkarbiini-pistooleilla, jotka eräs saksalainen tehdas toimitti

kolmensadan kappaleen kuukautisissa erissä. H. M. Siamin kuningas ei

nähtävästi voinut supistaa laajan haareminsa kustannuksia ja muita

valtiomenoja lähettämällä suurempia summia samalla kertaa.

Oli miten tahansa, niin sain nyt vastaanottaa yhden kuukauserän

H. M:nsa santarmikarbiineista, jotka maksettiin käteisellä

ja lähetettiin vastaanottajalle Tukholmaan, samoin kuin

browningpistoolit Lontoosta. Sitten alkoivat neuvottelut kivääreistä.

Mainitulla toiminimellä oli varastossa erilaisia malleja, joista

yksi tuntui hyvin käyttökelpoiselta tarkoituksiimme. Kysymyksessä

olivat sveitsiläiset armeijakiväärit, Wetterlin järjestelmää, jotka

kyllä olivat hieman raskaat ja kömpelöt, mutta kaikissa tapauksissa

paljoa paremmat n.s. berdankoja, joita venäläinen sotaväki siihen

aikaan käytti. Sitäpaitsi olivat nämä makasiinikiväärejä ja ampuivat

hyvin, ei kuitenkaan pitemmällä matkalla kuin n. 1,000 metriä. Sama

tyyppi oli otettu käytäntöön myös italialaisessa armeijassa ja sieltä

olikin mahdollisuus, selitti juutalainen, kivääreitä hankkia kuinka

paljon hyvänsä, kun Italiankin armeijan uudestiaseistus paraikaa oli

käynnissä.

Neuvottelin uudelleen Akashin kanssa, joka tunsi kysymyksessä olevan

kiväärin ja sitä paitsi tiesi, että sveitsiläisetkin asevarastot

olivat täynnä näitä kiväärejä, sillä sielläkin suoritettiin

uudestiaseistusta. Hän neuvoi, että jos mahdollista, sieltäkin

hankkisin tietoja hinnoista, hankintaehdoista j.n.e., sekä ennen

kaikkea pitäisin huolta kuljetusmahdollisuuksista Pietariin.

Niistä olinkin alkanut neuvottelut juutalaiseni kanssa, joka näytti

halukkaalta hankkimaan kaikkea taivaan ja maan välillä. Kysymyksessä

oli höyrylaivan ostaminen, joka voisi kuljettaa parisenkymmentä

tuhatta kivääriä ampumatarpeineen sekä muuta sekalaista. Ennen

pitkää oli hänellä kolme höyrylaivaa ehdolla, jotka hän vakuutti

tarkoitukseen täysin sopiviksi. En koskaan nähnyt niitä, sillä

juutalainen oli arveluttavasti alkanut epäilyttää. Olin antanut

hänen ymmärtää, että aseet olivat aiotut Norjaa varten, koska siellä

paraillaan oli rauhatonta -- Norjan eristäytymispuuhat Ruotsista

-- ja olin sitä paitsi menetellyt niin, että juutalainen sai

Kristianiasta maksuosoitukset, mutta se ei riittänyt.

Akashi, joka oli antanut pitää juutalaista silmällä --

japanilaisillahan oli nuuskijoitansa melkein kaikkialla, ja Akashi

oli koko japanilaisen tiedoituslaitoksen päällikkö -- oli saanut

selville, että tämä oli asettunut yhteyteen Venäjän Hampurissa

olevan konsulin kanssa, sekä että hänellä myös oli suhteita muihin,

enemmän tai vähemmän mystillisiin venäläisiin. Minulle ilmoitti

Akashi heti huomioista ja kehoitti minua suurimpaan varovaisuuteen.

Itse olin myöskin saanut selville, ettei juutalaiseen ollut oikein

luottamista. Hän oli melkein varmasti ilmoittanut hankkivansa

italialaisia kiväärejä, mutta olikin itse asiassa neuvotteluissa

erään sveitsiläisen kanssa.

Syy, miksi hän oli koettanut pettää minua kiväärien alkuperään

nähden, ei kai ollut muu kuin taloudellista laatua -- hinta, jonka

hän oli ilmoittanut, oli korkeampi kuin millä muuten saatiin

samanlaisia ostaa -- mutta joka tapauksessa ei hänen esiintymisensä

minua kohtaan ollut oikein vilpitöntä ja tämä yhdessä Akashin

ilmoitusten kanssa aikaansai sen, että matkustin Pariisiin, jossa

Dekanozilta, eräältä vallankumoukselliselta georgialaiselta saamani

tiedon mukaan oli tavattavissa eräs sveitsiläinen, joka oli

tekemisissä asekauppojen kanssa. Miehen tapasinkin ja huomasin hänen

olevan joka suhteessa miellyttävän henkilön, jonka kanssa kernaasti

oli tekemisissä. Tosin hän kyllä hyötyi sievoisesti kaupasta, mutta

hän ei ainakaan koettanut ilmaista kauppoja korkeille venäläisille

viranomaisille kuten Hampurin juutalaiseni. Hänen kanssaan siis

järjestettiin kauppa sekä helposti että nopeasti. Hän lupasi lähettää

kiväärit junalla Rotterdamiin, eräälle liikkeelle, jonka Akashin

tiedonannon mukaan omisti japanilainen asiamies ja hän järjestäisi

kaiken siten, ettei Hampurin juutalainen saisi mitään kiväärejä,

ennen kuin toiset jo olisivat matkalla Rotterdamiin, jonne ne

lähetettäisiin pikatavarana.

Pelkäsin nimittäin, että venäläinen poliisi, jolla oli haaraosastoja

kaikkialla Euroopassa, alkaisi epäillä, jos kaikki suhteet Hampurin

toiminimeen katkeaisivat täydelleen, ja kirjoitin sen vuoksi sinne

kirjeen, jossa ilmoitin, että nyttemmin oli kaikki selvää, mutta

että minun kuitenkin täytyi saada nähdä ja tarkastaa ne kiväärit,

jotka ostaisin, ennenkuin kauppa lopullisesti päätettäisiin. Siksi

ehdotin nyt, että tuhatkunta kivääriä lähetettäisiin malliksi. Omasta

puolestani lähettäisin vekselin puolelle siitä kauppasummasta, minkä

kiväärit ilmoituksen mukaan maksaisivat. Vastaus oli lähetettävä

Lontooseen antamani osoitteen mukaan.

Vastaus tulikin paluupostissa ja ilmoitettiin siinä, että määräys

mallilähetyksestä jo oli annettu, ja että sen korkeintaan parin

viikon kuluttua piti olla nähtävänä Hampurissa. Samalla tahtoi

kirjeen kirjoittaja kysyä, olinko jo tehnyt mitään päätöstä

kuljetuslaivan ostamisesta. Hän pelkäsi, että ne höyrylaivat, joista

hän varhemmin oli puhunut, menisivät käsistämme, ellei asiassa mitään

tehtäisi.

Vastasin, että kiväärien saavuttua tulisin Hampuriin, jossa

höyrylaivakauppa silloin voitiin päättää samalla kuin suuri asetilaus

tehtiin. Tämähän oli kieltämättä petollista menettelyä kysymyksessä

olevaa juutalaisliikettä kohtaan, mutta -- hänhän oli koettanut myydä

minut venäläisille. Niin kauan kuin hän uskoi, että menisin ansaan

keskittivät venäläiset poliisit, agentit _et hoc genus omne_ varmasti

koko huomionsa Hampuriin, niin että saatoin rauhassa huolehtia

kaupoista Lontoossa, mutta jos he kerran saisivat tietää, että

heitä oli vedetty nenästä, olisi peli melkein menetetty, ellei koko

aselähetys jo olisi matkalla.

Eivät mitkään omantunnonvaivat siis painaneet minua senvuoksi, eivät

edes silloin kuin minä aselähetyksen jo ollessa matkalla Saksan

kautta, kirjoitin Hampuriin ja kysyin miksi sovittu mallilähetys

viipyi niin kauan, senhän piti aikoja sitten olla perillä. Tähän

sain vastauksen, joka sisälsi joukon valheellisia anteeksipyyntöjä

ja lupauksia päättyen siihen, että lähetys oli nyttemmin matkalla,

hän lupasi sähköttää heti kun se oli saapunut ja kiväärit olivat

nähtävissä. Että tämä oli valhetta, sen tiesin varsin hyvin, sillä

sveitsiläiset sotilasviranomaiset eivät vielä olleet antaneet

myöntymystään aseiden toimittamiseen.

Sillaikaa puuhasi Akashi, joka myös oli tullut Lontooseen, järjestäen

kaikki kuntoon kuljetusta varten. Tehdyn suunnitelman mukaan osa

aseista oli vietävä Suomeen käytettäväksi siellä niiden aseistukseen,

jotka nostaisivat kapinalipun samalla kertaa, kuin levottomuus

alkaisi Pietarissa. Sinne oli lähetettävä suurin osa, ja tämä oli

luonnollisestikin vaikein arvoitus, sillä aseet oli toimitettava

maihin eri paikkoihin, osaksi siksi, että voitaisiin sotkea asia

korkeiden viranomaisten silmissä siinä tapauksessa, että he saisivat

siitä vihiä ennakolta, osaksi sentähden, ettei keräämällä liian

paljon väkeä yhteen paikkaan vaara uhkaisi, jolloin luvaton puuha

helposti saatettiin keksiä.