Kotiin palannut.
Aurinko laski kaikessa loistossaan yli äärettömien tasankojen.
Vesijohtolaitoksen vieressä olevassa pienessä huvilassa paloi lamppu.
Eräs nuori englantilainen, jonka koko olemus kuvasti lujaa ja
järkähtämätöntä kestävyyttä, istui pöydän ääressä ahkeraan
työskennellen.
Hänen kätensä liikkui nopeasti paperilla. Kasvoissa oli vielä jotakin
poikamaista, vaikkakin huulet olivat lujasti yhteenpuristetut ja
silmissä oli pinnistynyt ilme. Hän näytti kokonaan kiintyneen työhönsä,
silloin tällöin kohotti hän päätään vilkaistakseen muistikirjaansa.
Ajasta hän ei näkynyt mitään välittävän.
Oven avautuessa katsahti hän ylös silmissään odottava ilme, joka
kuitenkin heti sammui.
"Heti, Sammy", sanoi hän kumartuen uudelleen työhönsä.
Valkopukuinen Sammy, joka oli hänen kaikkensa, ei poistunut, vaan jäi
odottamaan liikkumattomana kuin kuvapatsas.
Hetken perästä huomasi Will Musgrave tämän, nousi ylös syvään huoaten
ja pyyhkäisi kädellään otsaansa.
"No, miten on?" kysyi hän. "Sinun ei tarvitse vaivautua sanomaan, ettei
mitään kirjettä tullut."
"Päivällinen jäähtyy, sahib", vastasi Sammy, jolle Daisy oli antanut
tämän nimen, hän kun ei osannut lausua miehen intialaista nimeä. "Mitä
sanoneekaan rouva-sahib minulle, kun palatessaan näkee sahibin noin
laihtuneen."
Willin kasvojen ilme muuttui. Tuolla nuorella miehellä oli avoimet
ja sangen rehelliset kasvot. Hän ei nauranut Sammyn vakavalle
kysymykselle, ravisti vain päätään.
"Rouva-sahib tulee", selitti Sammy vakuuttavasti. "Ja mitä vastaa hänen
palvelijansa, kun hän kysyy, miksi hänen sahibinsa on niin laiha?"
Will asetti kätensä ristiin niskan taakse ja nojautui taapäin. Hänen
katseensa oli taasen kovettunut.
"Älä ole rauhaton, Sammy", sanoi hän. "En odota rouva sahibia."
Mutta miehen huolenpito liikutti häntä ja hän järjesti paperinsa
jättääkseen työnsä hetkiseksi. Yhtä hyvin voisi hän syödäkin, ajatteli
hän, kuin puhella tästä asiasta. Raskain askelin meni hän ruokasaliin
ja istuutui katetun pöydän ääreen.
Ei, hän ei odottanut Daisya. Oli kulunut jo kokonaista viisi kuukautta
siitä, kun hän oli saanut tietää Daisyn ankarasti sairastuneen ja
ainoastaan tohtori Jimmin vakava neuvo oli estänyt hänen matkustamasta
hänen luokseen. Tohtori oli kirjottanut, että kestäisi viikkoja,
vieläpä kuukausiakin, ennenkuin hän saisi nähdä Daisyn sekä ettei
tämä missään tapauksessa vielä pitkiin aikoihin voinut seurata häntä
Intiaan. Tämä oli kuolinisku Willin toiveille ja unelmille. Kirje
oli aivan lyhyt, mutta hänen oli helppo ymmärtää, mikä totuus noiden
varovien sanojen takana piili. Hän käsitti, että hänen läsnäolonsa
voisi pahentaa Daisyn tilaa, niin, vieläpä aiheuttaa kaikkein
pahinta. Ja siitä päivästä asti oli hän heittänyt mielestään koko
matka-ajatuksen.
Hänellä oli mahdollisuuksia pikaiseen ylennykseen. Hänen kestävyytensä
ja ammattitaitonsa olivat harvinaiset. Ei ollut luultavaa, että
hänen enää kauan aikaa tarvitsi olla täällä, jossa ilmanala oli niin
sietämätön. Mutta menestymisellä ei ollut enää mitään merkitystä
hänelle. Oli aivan samantekevää, missä hän nyt oleskeli.
Will Musgrave tiesi, että Daisy oli parempi, niin, ehkäpä aivan terve,
mutta kirjettä hän ei ollut Daisylta saanut.
Jim kirjotti joskus ja Nick säännöllisesti, kunnes muutama viikko
sitten hän yht'äkkiä lopetti kirjottamisen selittämättä minkäänlaista
syytä.
Daisyn paluuseen ei Will enää hetkeäkään uskonut, mutta hänen
sisimmässään kyti kuitenkin salainen toivo, että Daisy kenties kutsuisi
hänet luokseen, edes käymätielle.
Tehdäkseen Sammyn mieliksi koetti hän syödä, mutta hän oli iloinen kun
ateria oli ohitse ja meni kuistille sytyttämään savukettaan. Taivas
oli kauttaaltaan tähdissä. Jostakin syystä tuli hän muistaneeksi
erästä kesäiltaa muutama vuosi sitten, kun hän oli kävellyt Daisyn
kanssa englantilaisessa puutarhassa ja Daisy oli luvannut tulla hänen
vaimokseen. Will muisti niin hyvin Daisyn hiljaisen, sointuvan naurun,
hän näki Daisyn ystävällisen ja samalla hieman ivallisen katseen ja
kuuli hänen jonkun verran katkeran, mutta ei silti vastahakoisen
äänensä hänen antaessaan hänelle myöntymyksensä. Will oli jo kauan
tietänyt, ettei Daisy rakastanut häntä, sillä sen oli Daisy suoraan
sanonut hänelle. Mutta nuorena ihminen uskoo tulevaisuuteen ja hänkin
toivoi vähitellen voittavansa Daisyn vastarakkauden.
Will Musgrave huokasi syvään. Savuke oli sammunut. Hän nousi hitaasti
ylös aikoen mennä jälleen työhönsä.
Samassa pysähtyi hän ja tuijotti eteensä. Veri tulvahti hänen
sydämeensä.
Hänen työhuoneessaan, lampun himmeässä valossa, seisoi hänen vaimonsa
odottaen häntä.