Muriel tuijotti yhä kirjeeseen. Hän oli nyt vapaa, vapaa, eikä hänen
ollut tarvinnut tehdä mitään saavuttaakseen tämän päämääränsä.
Kohtauksen, jota hän oli niin pelännyt, ei tarvinnut milloinkaan
tapahtua. Tuo ajatus tuntui niin äärettömän kevyeltä.
Mutta sitten singahti äkkiä kuin myrkytetty nuoli hänen mieleensä
hirvittävä epäluulo. Kuka oli antanut hänelle vapautensa takaisin?
Miksi ja millä tavoin oli Blake pakoitettu rikkomaan sanansa?
Hän luki kirjeen uudelleen ja hänen sydämnensä alkoi jyskyttää aivan
kuuluvasti. Tämän oli Nick tehnyt.
Ja miksi? Häntä puistatti muistaessaan viimeistä keskusteluaan Nick'in
kanssa Brethavessa. Nick oli alusta pitäen merkinnyt hänet, Murielin,
omakseen, ja sanokoon tohtori Jim mitä hyvänsä, hän ei ollut luopunut
päämäärästään. Nick'in tarkotus oli yhä saada hänet omakseen. Blaken
oli hän jo voittanut. Nyt ei Murielilla enää ollut ketään auttajaa.
"Muriel, sinä olet niin omituisen näköinen. Mikä sinun on?" kysyi Olga
astuessaan tämän huoneeseen.
Muriel kietoi kätensä Olgan vyötäisille.
"Ei mikään", sanoi hän. "Olga, hämmästytkö kovasti, jos kerron sinulle,
etten aio mennä naimisiin kapteeni Grangen kanssa."
"En", sanoi Olga. "En ole koskaan luullutkaan, että niin kävisi. Enkä
ole sitä toivonutkaan. Oi, Muriel, jospa tahtoisit sen sijaan mennä
naimisiin Nick'in kanssa."
Muriel työnsi hänet kiivaasti luotaan.
"En koskaan!" huudahti hän. "En koskaan, koskaan. Suo anteeksi", jatkoi
hän tyynemmin huomatessaan, miten loukkaantuneelta Olga näytti, "en
tarkottanut mitään pahaa. Mutta älä enää milloinkaan puhu siitä, sillä
se on aivan mahdotonta, Olgaseni."
Mutta Olga oli koko illan sangen hiljainen ja nukkumaan mennessään ei
hänen "hyvää yötä" toivomuksensa Murielille ollut yhtä ystävällisen
herttainen kuin tavallista.