Redlandissa.
Jos Muriel olisi ollut toisessa mielentilassa, olisi hän varmaankin
ollut varsin tyytyväinen ateriaan Redlandin vanhanaikuisessa, kauniissa
ruokasalissa, jonka akkunoista oli sangen kaunis näköala merelle. Mutta
tapa, jolla Nick oli käyttäytynyt häntä kohtaan hänen koettaessaan
hieroa ystävyyttä, riisti häneltä kokonaan nautinnon kyvyn. Tähän
asti oli hän pelännyt tuota miestä, mutta nyt vihasi hän häntä koko
tahdonvoimallaan.
Nick ei, ainakaan näennäisesti, tietänyt mitään hänen tunteistaan,
vaan käyttäytyi isäntänä erinomaisen kohteliaasti. Jo ennen aterian
loppua unohti Grangekin tykkänään vastenmielisyytensä ja puheli Nick'in
kanssa, kuten vanhan ystävän kera ainakin.
Nick'illa oli paljon puhuttavaa. Hän kertoi sairaudestaan ja sanoi nyt
jo olevansa aivan entisellään.
"Sinä kai palaat rykmenttiin?" kysyi Blake.
"En ole vielä sitä päättänyt. Mihin neuvotte te minua, miss Roscoe?"
Kysymys tuli aivan odottamatta, mutta Muriel ei kadottanut malttiaan,
vaan vastasi heti:
"Minä en ainakaan kehottaisi teitä jättämään virkaanne."
"Saanko kysyä miksi?"
Murielin valtasi vastustamaton halu loukata häntä, jos mahdollista, ja
hän vastasi heti:
"Siksi, etten luule teidän voivan elää, ellei teillä ole tilaisuutta
tappaa."
Nick'in nauru hermostutti häntä sangen kovin. Se kuulosti hänen
mielestään niin julmalta.
"Taivaan vallat!" huudahti Nick. "Tehän tutkitte minua oikein
mikroskoopilla. Mutta ettepä sentään voi nähdä minun lävitseni. Minussa
on sentään toinenkin puoli. Ettekö tahtoisi kääntää minua ympäri ja
katsoa sitäkin puolta? Kukapa tietää, vaikka sieltäkin löytäisitte
noituutta ja ilkeitä juonia!"
"Paljon mahdollista", ajatteli Muriel, mutta vastasi halveksiva sävy
äänessään:
"Se ei minua lainkaan huvita. Minä tiedän jo tarpeeksi asti."
"Hyvin osattu!" sanoi Nick nauraen. "Minä antaudun. Olgaseni, menepäs
tuomaan minulle savukkeita."
Olga meni heti noutamaan savukelaatikkoa ja tarjottuaan niitä Grangelle
meni hän Nick'in luo ja sytytti hänelle savukkeen.
Nick kietoi kätensä Olgan vyötäisille ja punastuen suuteli tämä
sankariaan hiusrajaan.
"Mene nyt näyttämään puutarhaamme miss Roscoelle", sanoi Nick sitten.
Muriel nousi ylös.
"Meidän kai täytynee jo lähteä", sanoi hän Blakelle ja seurasi sitten
Olgaa puutarhaan.
"Osaako Nick lyödä tennistä?" kysyi hän heidän kulkeissaan tenniskentän
ohi.
"Hän osaa kaikkea", vastasi Olga ylpeänä. "Hän ratsastikin aamulla ja
se kävikin aivan mainiosti. Me lyömme tennistä aina iltapäivisin. Koko
maailmassa ei löytyne toista ihmistä, joka olisi kaikessa niin taitava
kuin Nick."
Olga pujotti kätensä Murielin kainaloon ja katsahti häneen vakavan ja
lempeän näköisenä.
"Muriel", kuiskasi hän, "pidätkö sinä Nick'istä?"
Muriel punastui korviaan myöten.
"Pidätkö sinä sitten hänestä?" änkytti hän. "Miksi sinä sellaista
kysyt?"
"Siksi, että äsken pahoitit hänen mielensä. Ethän suutu minuun kun näin
sanon, mutta sinä loukkasit häntä niin syvästi."
"Minäkö?" sanoi Muriel nauraen hermostuneesti. "Älä usko sitä,
rakas lapsi. Vaikkapa tahtoisinkin niin tehdä, en kuitenkaan siinä
onnistuisi."
"Kyllä, sinä onnistuit äsken varsin hyvin", väitti Olga nuhdellen.
"Sinä et tunne Nick'ia. Hän on niin äärettömän herkkä, vaikkakaan
sitä ei aina hänestä huomaa. Mutta minä tiedän, milloin hän on
loukkaantunut. Kuulen sen hänen naurustaan."
Hän oli niin varma asiastaan, että Murielkin alkoi tuntea hieman
tunnonvaivoja. Mitenkähän syvästi Nick olikaan mahtanut loukkaantua!
Jos hän olisi voinut kuulla Nick'in ja Blake Grangen välisen
keskustelun, olisi hän saanut sen tietää, mutta Nick oli huolehtinut
siitä, ettei kukaan kolmas tätä keskustelua kuullut.
Heti Grangen juotua kahvinsa, ehdotti Nick, että he lähtisivät
kirjastoon, joka oli aivan rakennuksen toisessa päässä ja josta oli
aukea ja laaja näköala kolmelle puolen.
Nick asetti vieraansa mukavaan nojatuoliin ja asettui itse häntä
vastapäätä.
"Vietetäänkö häät ennenkuin palaat takaisin Intiaan?" kysyi hän.
"Enpä luule", vastasi Grange epäröiden.
"Miksikä ei?"
"Muriel ei tahdo mennä naimisiin, ennenkuin suruvuosi on lopussa."
"Ehkä hänen suruvuotensa kestää kautta elämän?" sanoi Nick. "Oletko
ajatellut sitä mahdollisuutta?"
Näissä sanoissa oli jotakin ärsyttävää, siksi vastasikin Grange
kylmästi:
"Odotan mielelläni ja sen Murielkin tietää."
"Oletpa sinä vähällä tyydytetty", vastasi Nick. "Ja suonet minun
huomauttaa, ettei koko maailmassa löydy ainoatakaan naista, joka olisi
kiitollinen tuollaisesta kärsivällisyydestä."
Grange ei vastannut tähän. Hänen mielestään ei Nick sitä asiaa
ollenkaan ymmärtänyt.
Nick huomasi hänen ilmeensä ja räjähti nauramaan.
"Sano vain, mitä aioit. Oletpa tavallaan oikeassa. Mutta ajattelehan
vain, mitä vastuksia minulla oli alun pitäen. Muistatko, että minä
otin tehdäkseni sen, mistä sinä kieltäydyit? Tahi oletko sinä kukaties
kuvaillut asian kauniimmassa valossa itsellesi -- ja toisille?"
Nick katsahti Grangeen, mutta tämä jatkoi vain tupakoimistaan katse
alas luotuna.
Äkkiä alkoi Nick puhua aivan toisessa äänilajissa. Hänen äänensä vapisi
pidätetystä liikutuksesta.
"On samantekevää, miten sinä olet kuvaillut asian, mutta totta on,
ettet sinä silloin rakastanut häntä. Jos olisit sen tehnyt, olisit
varmaan, kuten minäkin, ollut valmis uhraamaan mitä tahansa. Mutta sitä
et tehnyt. Sinä kieltäydyit. Minä hänet pelastin. Ja aina siitä asti
olen ajatellut kaikessa vain hänen onneansa. Sinä et ehkä usko sitä,
mutta niin asia nyt kuitenkin on. Ja huomaa tarkoin, minä en aio antaa
häntä sellaiselle miehelle, joka ei tee häntä onnelliseksi. Kerran
toivoin itse saavani omakseni hänet. Et kai luulottele, että pelastin
hänet vain sen vuoksi, jotta hän menisi naimisiin jonkun toisen kanssa?
Mutta nyt on yhdentekevää, mikä tarkotus minulla silloin oli. Minä olen
jo poissa leikistä."
Hänen kasvonsa värähtelivät kuin olisi näkymätön käsi häntä lyönyt.
"Miten välimme purkautui, ei kuulu tähän. Mutta ei se ainakaan ollut
siksi, että hän olisi rakastanut jotakin toista. Sinua hän ei silloin
ajatellutkaan. Annoin hänelle vapautensa takaisin, syytä en sano. Mutta
niin kauan kun hän ei vielä ole toisen miehen vaimo -- vieläpä senkin
jälkeen -- seuraan minä hänen kohtaloaan, pidä siis varasi! Nai hänet,
jos häntä rakastat. Mutta ellet sitä tee, niin pura kihlauksesi. Vannon
pyhästi, ettei hän koskaan joudu sellaisen miehen vaimoksi, joka ei
pidä häntä elämänsä kalleimpana aarteena."
Hän vaikeni äkkiä. Kasvot saivat jälleen entisen ilmeensä, hymyily
peitti taasen kaiken sen, mikä äsken niin kiihkeänä purkautui esiin.
Ojentaen kätensä Grangelle sanoi hän:
"Vanno minulle, että aina asetat hänen onneansa ensi sijalle. Tämän
jälkeen en enää milloinkaan puhu sinulle tästä asiasta. Olen nyt
puhunut kaiken. Lupaatko sen minulle?"
Blake istui hetkisen vaiti. Sitten kumartui hän eteenpäin ja pani kuin
sisäisen voiman pakottamana kätensä Nick'in käteen. Näytti siltä, kuin
olisi hän tahtonut sanoa jotakin, mutta sitä ei tullutkaan.
Nick odotti.
"Niin, vannon sen", sanoi Blake vihdoin hiljaa, katsomatta Nick'ia,
mutta hän näkyi tarkottavan totta sanoillaan.
Nick oli tyytyväinen. Kun lupaus nyt oli annettu, laukesi jännitys.
Mutta Blaken muistissa säilyi tämä keskustelu kauan. Hän tunsi
itsessään, että tuo mies, jolta Muriel oli pyytänyt häntä suojelemaan
itseään, oli enemmän kuin hän, tytön rakkauden arvoinen. Ja tämä
tietoisuus hävetti häntä.
Hetken perästä he menivät ulos Murielin ja Olgan luo.
Kulettuaan suuren puutarhan läpi tulivat he pienelle kalliolle
pystytetylle huvimajalle. Meri lepäsi heidän edessään peilikirkkaana
auringonpaisteessa. Olga ja Muriel istuivat rannalla vierekkäin.
Olga oli juuri nyppinyt terälehdet päivänkakkaroista. Hän heitti ne
pois nähdessään Nick'in ja juoksi häntä vastaan.
"Onpa tämä tosiaankin kiusallista", selitti hän. "Olen jo neljästi
koettanut ennustaa Murielille päivänkakkaroilla, mutta vastaus on aina
'ei'. Koetappas sinä, Nick!"
"Pidä sinä kukkaa", sanoi Nick.
Terälehdet putosivat peräkkäin maahan. Hän oli hyvin innostunut ja
kiintynyt tähän leikkiin ja miltei vasten tahtoaan seurasi Muriel hänen
kätensä liikkeitä. Tytön katse seurasi jokaisen pienen terälehden
putoamista toinen toisensa jälkeen.
Nick katsoi häneen.
"Kyllä, mies rakastaa neitoa", selitti hän.
"Mutta Nick, tuohan oli petosta", huudahti Olga paheksuen. "Sinä
nyhtäsit kaksi lehteä kerrallaan. Se ei ollut rehellistä peliä."
"Rehellinen peli ei olekaan ominaista hänelle", sanoa Muriel
hypistellen käsissään oljenkortta.
"Eikä teille", vastasi Nick odottamatta.
"Minulleko?" kysyi Muriel katsoen hermostuneena häneen. "Mitä
tarkotatte?"
"Sitä en sano", vastasi Nick, "siksi, että te sen kyllä tiedätte,
tai ainakin teidän tulisi tietää, jos vaan viitsitte vaivautua sitä
ajattelemaan."
Muriel kääntyi selin häneen.
"Menkäämme nyt sisälle juomaan teetä", sanoi Nick reippaasti. "Miss
Roscoen on varmaankin kylmä."
Seurue meni sisälle ja Nick oli taasen mitä rakastettavin isäntä.
Kun vieraat sitten poistuivat, seisoi hän kauan aikaa portailla
heiluttaen kättään jäähyväisiksi. Hän näytti olevan mitä loistavimmalla
tuulella.
Blaken ja Murielin ollessa puolitiehen kotimatkalla, kääntyi Muriel
äkkiä ja aivan odottamatta ritarinsa puoleen ja sanoi aivan tyynesti.
"Blake, häät voimme viettää niin pian kun sinulle vain sopii."