Myrskyssä ja rajuilmassa.
Ensi viikkoina vierailunsa jälkeen Redlandissa tapasi Muriel harvoin
sulhasensa. Pienessä huvilassa, jonka Daisy oli vuokrannut Brethavessa,
ei ollut tilaa Blakelle ja sitä paitsi täytyi hänen, kuten sanottu,
käydä tervehtimässä sukulaisiaan ennen syyskuuta, jolloin loma
päättyisi.
Murielilla oli tähän aikaan paljon puuhaa. Hän ja Blake olivat
sopineet, että heidät vihittäisiin muutamaa päivää ennen joulua, kuten
sir Reginold Basset oli odottanut. Lady Bassetin ehdotukseen, että
Muriel kopioita valmistellessaan pyytäisi avukseen tämän Lontoossa
asuvan sisaren, ei hän kuitenkaan suostunut, mutta oli sangen
hyvillään, kun Daisy tarjoutui tulemaan hänen kanssaan syksyllä
Lontooseen ostoksille.
Daisy oli viime aikana suuresti muuttunut. Muriel huomasi sen, mutta
ei voinut selittä, millä tavoin tämä muutos oli tapahtunut. Se alkoi
oikeastaan Nick'in kotiintulosta, mutta silti ei se hänen nähdäkseen
ollut missään yhteydessä Nick'in kanssa. Kuitenkaan ei heidän
ystävyytensä sen vuoksi ollut millään tavoin rikkoutunut, mutta Muriel
tunsi vain, että jotakin outoa oli tullut heidän suhteeseensa, mutta
mitä, sitä hän ei tietänyt. Tuo läheinen luottamus, joka oli käynyt
hänelle niin rakkaaksi, oli nyt poissa.
Juhannus oli jo mennyt ja tohtori Ratcliffe oli matkustanut etelään
perheineen. Nick ja Olga jäivät Redlandiin. Päivät päästään olivat he
ulkosalla, Olgan mielestä oli tämä ulkoilma-elämä kerrassaan ihanaa.
Aamusin kävi hän uimassa Murielin kanssa, mutta muun osan päivästä
vietti hän säännöllisesti Nick'in seurassa. Heidän ystävyytensä
perustui syvään, keskinäiseen ymmärtämykseen ja he olivatkin olleet
ystäviä jo niin pitkät ajat, kuin Olga suinkin saattoi muistaa ajassa
taaksepäin.
Tätä ei Muriel parhaimmalla tahdollaankaan voinut ymmärtää. Hänelle oli
Nick Ratcliffe aina ollut käsittämätön arvoitus.
Heinäkuun puolivälissä sai Daisy eräältä ystävättäreltään kutsun
huvimatkalle näiden huvipurrella. Ensin hän kieltäytyi lähtemästä,
mutta kun Murielkin innokkaasti kehoitti häntä menemään vakuuttaen,
ettei hänellä suinkaan tämän matkan johdosta tulisi minkäänlaisia
omantunnonvaivoja, suostui Daisy vihdoin ystäviensä kutsuun ja niin jäi
Muriel yksin huvilaan.
Yksinäisyyttä ei Muriel lainkaan pelännyt. Tuntui miltei helpotukselta,
kun Daisy lähti. Tuo jokin epämääräisyys, joka oli tullut heidän
välilleen, oli häntä alituiseen kiusannut.
Ensin pelkäsi Muriel Nickin tulevan hänen luokseen pyytämään häntä
kolmanneksi Olgan ja hänen retkeilyilleen, mutta Nick ei näkynyt
häntä ajattelevankaan ja joka aamu vakuutti Muriel Olgalle, ettei hän
suinkaan tuntenut olevansa yksinäinen ja hyljätty.
Nick'ia ei hän ollut tavannut useaan viikkoon ja hän, alkoi jo uskoa,
ettei tämä sattuisikaan hänen tielleen ennen Daisyn kotiintuloa. Niin
olisikin käynyt, elleivät olosuhteet olisi toisin kääntyneet.
Paahtavaa kuumuutta seurasi eräänä iltana ankara ukonilma ja Muriel,
joka aina oli pitänyt luonnonilmiöistä, olivatpa ne vaikka kuinkakin
rajuja, keskeytti syöntinsä ja meni pieneen eteiseen, jonka akkunasta
oli laaja näköala aavalle merelle.
Myrsky oli harvinaisen ankara ja salamat leimahtelivat tuon tuostakin.
Tuuli yltyi niin rajuksi, että sen ulvonta tuntui jo pelottavalta.
Muriel kätki kasvot käsiinsä. Rajuilman tauotessa puhkesi sellainen
rankkasade, kun olisivat pilvet tyhjentäneet monivuotisen varastonsa.
Muriel astui taasen lähemmä akkunaa. Vesi räiskyi ruutuja vasten
ja salamat välähtelivät yhä valaisten kirkkaalla säihkyllään koko
puutarhan.
Samassa vetäytyi hän kirkaisten taapäin. Eräät tutut kasvot
painautuivat akkunaruutua vasten ja vihattu silmäpari tähysti häntä.