Kortin nurea puoli.
"Nyt täytyy minun jo mennä kotiin", sanoi. Nick loikoessaan veljensä
työhuoneen sohvalla ja tuijottaessaan kattoon.
Jim, joka oli juuri tullut huoneeseen, veti tuolin lähemmä sohvaa ja
istuutui sitten Nick'in viereen.
"Eipä suinkaan", vastasi hän lyhyesti. "Auto ajoi Redlandiin noin tunti
sitten noutamaan vaatteitasi."
"No, olipas sekin temppu!" huudahti Nick heittäen syrjäsilmäyksen
veljeensä.
"Niinpä niin, minä en välitä lainkaan siitä, vaikka tuo temppu ei
olisikaan mieleesi. Älä luulekaan, että päästän sinut käsistäni
nykyisessä tilassasi. Ei, ole sinä vain alallasi, sen sanon sinulle."
Nick oli jo laskenut jalkansa lattialle, mutta ei vielä noussut ylös.
"En voi jäädä luoksesi, Jim", sanoi hän. "Yöksi jään mielelläni, mutta
en sen pitemmälti. Huomenna ajan kotiin. Minun on ikävä Redlandiin.
Tule sinä sinne minun luokseni, mitä useammin, sen parempi. Ja
laastaroi minun käden tynkääni siellä, niin paljon kuin tahdot. Mutta
älä pyydä minua jäämään tänne, sillä siihen en voi suostua."
Jim rypisti otsaansa.
"Ellet hoida itseäsi, olet mennyttä miestä."
Nick purskahti nauramaan.
"Tuolla uhkauksella minut pakoitettiin kotiin Intiastakin", sanoi hän.
"Minä alan jo tottua siihen. Mutta älä pelkää. Minä en kuole ainakaan
tällä kertaa. Lupaan olla varovainen, mutta tänne en tosiaankaan voi
jäädä. En voi, Jim. Mutta saanhan ottaa Olgan mukaani Redlandiin."
"Vai niin, vai ottaisit hänet", murahti tohtori. "Sinä hemmottelet
hänet pilalle."
"Enpä niinkään. Minä opetan hänet kyllä tottelemaan. Kysyppäs Muriel
Roscoelta, niin saat kuulla."
Jim katsahti häneen tutkivasti.
"Tiedätkö, että hän on kihloissa Grangen kanssa?"
Nick lojui taasen pitkänään sohvalla, silmät ummessa.
"Tiedän. Hän kertoi minulle sen heti ja minä onnittelin häntä."
"Minä en pidä hänen kihlauksestaan", sanoi tohtori vakavana.
"Mikäs Grangella on vikana?"
"Syy ei ole siinä. Mutta Muriel ei rakasta häntä."
Nick raotti silmiään.
"Sinäpä vasta hauska olet", sanoi hän lempeällä äänellä.
Jim ei vastannut, katsoi vain Nick'iin naurahtaen.
"Niin kyllä", sanoi Nick sulkien taasen silmänsä. "Mutta ethän vain
kuvittele, että hän on rakastunut minuun, vai miten? Tiedätkö,
minkälaisin katsein nainen katselee käärmettä, jonka päälle hän on
miltei tietämättään astunut? Jotenkin sillä tavoin katseli Muriel minua
tänään surkutellessaan minun onnettomuuttani."
"Sitä hän ei varmaankaan mistään hinnasta olisi tahtonut tehdä", sanoi
Jim ankarasti.
"Ei, ei hän tahtonutkaan", myönsi Nick tyynesti.
"Miksi sinä siis sen aiheutit?" kysyi tohtori nuhtelevalla äänellä,
sillä Muriel oli hänen erityinen suosikkinsa.
"Kysy paholaiselta", vastasi Nick, "minä en sitä tahdo selittää."
Jim ymmärsi Nick'in tahtovan vaihtaa puheenaiheitta eikä senvuoksi
vastannut.
"Sanoppas", jatkoi Nick hetken perästä, "miten on mrs Musgraven laita?
Minun pitäisi mennä huomenna häntä tervehtimään, ennenkuin lähden."
Tätä aikomustaan ei Nick kuitenkaan ehtinyt toteuttaa, sillä jo
seuraavan päivän aamuna tuli Daisy hänen luokseen.
"Hyvä, että tulitte!" huudahti Nick ojentaen Daisylle kätensä.
"Ystävä-raukkani!" sanoi Daisy hiljaa ja kumartui suutelemaan häntä
otsalle.
"Jumala teitä siunatkoon! Te teette minut heti paremmaksi. Istukaahan
tänne luokseni, minulla on teille tuhat asiaa kerrottavana."
Daisyn surusta ei Nick puhunut sanaakaan, piti vain yhä hänen kättään
omassaan.
"Tuon teille terveisiä Will-raukalta", sanoi Nick. "Olin hänen luonaan
kotimatkallani. Hän ikävöi teitä niin äärettömästi. Kai matkustatte
sinne talveksi?"
"Ehkäpä", vastasi Daisy.
"Will muuten tulee ikävästä aivan sairaaksi. Sanokaapas, miten kauan on
Muriel ollut kihloissa Grangen kanssa?"
Daisyn vastaus viipyi hetkisen.
"Muutamia viikkoja, luullakseni."
Nick hymyili.
"Vai niin, siis siitä asti, jolloin kuuli minun tulevan kotiin. Miten
omituista! Entä Grange? Onko hän kovinkin rakastunut?"
Daisy punastui ja yritti nauraa.
"Tietenkin on hän ihastunut Murieliin."
"Niinkö, vai on hän ihastunut Murieliin", sanoi Nick katsoen Daisyyn
tiukasti. "Tiedän, ettei minun sopisi kysyä sellaista, mutta kysynpä
sentään teiltä, voiko samaa sanantapaa käyttää minunkin tunteistani
häneen?"
Daisy karttoi hänen katsettaan.
"Te olette kumpikin niin äärettömän erilaiset", vastasi hän. "Mutta on
Blakellakin silti hyvät puolensa. Tosin on hän lapsi teihin verraten,
mutta hän on hyvä ihminen. Hän ei milloinkaan tekisi väärin, ellei
häntä kukaan sellaiseen viettelisi."
"Niinhän on usean ihmisen laita", sanoi Nick hymähtäen. "Toivokaamme
siis, ettei meitä kerran liian ankarasti tuomittaisi."
"Olkaamme oikeudenmukaisia", sanoi Daisy. "Kaikki eivät ole syntyneet
niin raudanlujiksi. Tiedän teistä tuntuvan katkeralta sen, ettette pidä
häntä kyllin hyvänä Murielille. Mutta pitäisittekö te ketään tarpeeksi
hyvänä? Älkää luulko, että se tapahtui minun suostumuksellani, sillä
minä en siitä tosiaan iloinnut. Mutta minä... minun ajatukseni olivat
siihen aikaan aivan toisaalla. Minä en sitä lainkaan huomannut."
Nick'in kasvojen ilme lauhtui.
"Annattehan minulle anteeksi", jatkoi Daisy. "Minustakin tuntuu tuo
asia niin ikävältä teidän tähtenne, sillä minä kyllä tiedän, miten se
teihin koskee."
Nick puristi lujasti Daisyn kättä ja sanoi tuijottaen eteensä:
"Muistakaa, mrs Musgrave, että minulla on aivan yliluonnollinen
huomiokyky. Minä näen toisinaan kortin nureankin puolen."
Daisy veti äkkiä pois kätensä ja katsahti levottomana Nick'iin, mutta
ei kysynyt, mitä tämä tarkotti.
"Kertokaa minulle hiukan Willista", sanoi hän, "Ajattelin tänään
kirjottaa hänelle."
Ja niin alkoi Nick kuvata Willin elämää. Hän kertoi, kuinka Daisyn
puoliso ahersi kuin orja päivät ja yöt sen naisen hyväksi, jota rakasti.