Heikkona hetkenä.
Seuraavana päivänä kehotti Daisy taasen Murielia menemään
hockey-kentälle Blaken kanssa.
Mutta Murielin kertoessa tämän Blakelle selitti tämä, ettei hänellä
ollut siihen vähääkään halua.
Hiukan myöhemmin meni Muriel ulos puutarhasta Blaken jäädessä sinne.
Äkkiä kuuli Blake akkunaa avattavan ja katsahti ylös. Avoimen akkunan
luona seisoi Daisy häntä katsellen.
"Saanko tulla hetkeksi luoksesi?"
"Saat, mutta sitten täytyykin sinun olla oikein tyyni", sanoi Daisy.
"Olen niin väsynyt, näetkös. Et saa puhua mitään sellaista, joka minua
rasittaisi."
Blaken astuessa sisälle huoneeseen istui Daisy selin oveen. Blake näki
hänen käsiensä vapisevan, mutta ei ollut sitä huomaavinaan.
"Etkö luule, että olisi hyvä, jos muuttaisit pois täältä?"
"Enpä tiedä", vastasi Daisy. "Jim sanoo niin. Hän tahtoo, että menisin
Brethaveen. Mutta minä en usko siitä olevan mitään hyötyä. En ole
koskaan pitänyt merestä."
"Nick Batcliffen maatilahan on juuri Brethavessa, eikö totta?"
"Niin on. Maatilan nimi on Redlands. Olen ollut siellä kerran
Willin kanssa, siellä on hyvin kaunista. Asuinrakennus on korkealla
kukkulalla, josta on mitä kaunein näköala. Ikävä vain, ettei Nick'illa
ole mitään iloa tästä kauneudesta, hän kun ei mene naimisiin, eikä siis
asetu sinne asumaan."
Grange näytti epäröivältä.
"Se ei ole minun syyni", sanoi hän lyhyesti.
"Eipä niinkään, tiedän sen", vastasi Daisy yrittäen nauraa entiseen
tapaansa. "Ei mikään ole eikä ole koskaan ollut sinun syysi, rakas
Blake. Sinulla vain on väliin niin huono onni."
Blake rypisti hieman otsaansa, mutta ei vastannut.
Daisy ei milloinkaan häntä imarrellut. Muiden naisten mielestä
oli hän muhkea ritari, mutta Daisy tunsi hänet perinpohjin monine
heikkouksineen, joista hän kuitenkin tavallaan pitikin?
"Minun täytyisi kirjottaa Willille", sanoi Daisy hetken hiljaisuuden
jälkeen. "En ole kirjottanut hänelle sittenkun... sittenkun... Pyysin
Murielin tekemään sen. Mutta Will kirjottaa joka kerta, kun postilaiva
sieltä lähtee. Jospa hän sentään ei sitä tekisi!"
Grange nauroi ja meni akkunan luo.
"Milloin aiot matkustaa hänen luokseen?" kysyi hän.
"En tiedä", vastasi Daisy hermostuneesti. "Mitäpä minun hyödyttää
matkustaa sinne, kun en kuitenkaan voi oleskella siellä pitemmälti kuin
neljä kuukautta vuodessa. Muutoin..."
Hänen kalpeat kasvonsa värähtelivät ja hän kääntyi poispäin.
Sitten jatkoi hän vapisevalla äänellä:
"Muutoin en voisikaan kestää siellä oleskelua. En ole vielä kyllin
vahva. Ja sitä hän ei ymmärtäisi, poika parka. Suoraan sanoen luulen,
että hänellekin olisi parempi, etten nyt menisi hänen luokseen."
Blake katsahti häneen ja heidän katseensa yhtyivät. Daisyn silmissä oli
jotakin, jota Blake ei saattanut olla huomaamatta. Karahtaen punaiseksi
kääntyi Daisy selin häneen, mutta se oli jo myöhäistä. Blake oli hänen
katseestaan lukevinaan salaisuuden, jota Daisy vuosikausia oli salannut
kaikilta.
Samassa heittäytyi Blake polvilleen hänen eteensä ja kietoen kätensä
hänen ympärilleen syleili häntä kiihkeästi.
"Daisy!" kuiskasi hän murtunein äänin. "Daisy!"
Ja syvään huoaten kumartui Daisy hänen puoleensa.