Muriel uudessa ympäristössään.
Kenraali Bassetin bungalow [huvilantapainen asuinrakennus] sijaitsi
Simlan viehättävimmällä paikalla ja kaikki lady Bassetin ystävät
kadehtivat heidän asuntoaan, joka taasen tietenkin osaltaan vaikutti,
että hän itsekin sitä ihaili. Mutta siitä huolimatta oli hän sangen
harvoin kotosalla, paitsi milloin hänellä oli vieraita. Koko hänen
aikansa kului seurustelussa.
Harva ihminen saattoi tulla hyvin toimeen hänen kanssaan, Muriel
kaikista vähimmin. Hänen isänsä oli määrännyt kenraali Bassetin hänen
holhoojakseen ja tämä oli heti lähettänyt hänet vaimonsa luo. Silloin
oli Muriel Roscoe ollut niin sairas, ettei jaksanut ajatellakaan
vastaväitteitä, vaikka ei koskaan ollut pitänyt lady Bassetista ja
toisissa olosuhteissa luultavasti olisi pyytänyt saada matkustaa
kotiin Englantiin. Vasta viime aikana huomasi Muriel, miten paha hänen
oli olla lady Bassetin kodissa. Sitä mukaa kuin nuoruuden joustavuus
sai taudista voiton ja hän heräsi kauan kestäneestä horrostilastaan,
palasi myöskin kärsimisen kyky ja hän tunsi itsensä niin äärettömän
yksinäiseksi. Tavallaan helpotti hänen tilaansa lady Bassetin ainainen
huvittelu, tämä kun ei siten joutanut seurustelemaan hänen kanssaan,
mutta oli hetkiä, jolloin kuka tahansa olisi ollut hänen luokseen
tervetullut.
Hän ei enää ollut oikein sairas, mutta hänellä oli yhä hiukan kuumetta
ja hän tunsi olevansa henkisesti veltostunut, mutta ei jaksanut sitä
vastustaa. Usein hän kysyi itseltään, miksi hän enää eli, miksi hän
oli kestänyt paon kauhut, kun hänen kalleimpansa oli temmattu pois.
Sellaisina hetkinä näytti hänestä tulevaisuus synkältä kuin yö, kuin
erämaa, jonka lävitse kulkemiseen hänellä ei koskaan tulisi olemaan
kyllälti rohkeutta.
Jos Nick joskus tällöin johtui hänen mieleensä, muisteli hän tätä kuin
aavetta, joka kuului kauheaan menneisyyteen. Häntä ei nykyhetkenä enää
ollut olemassa ja vastaisuutta ei hän jaksanut ajatella. Kukaan ei
milloinkaan maininnut Nick Ratcliffen nimeä, kunnes lady Basset eräänä
päivänä sanoi hänelle ollessaan juuri menossa puutarhajuhlaan:
"Sain vast'ikään muutaman rivin kapteeni Ratcliffeltä. Olen sanonut
hänelle, että olet liian heikko voidaksesi ottaa ketään vastaan, mutta
hän kirjottaa sittekin tulevansa. Ehkä tahdot itse kirjottaa hänelle,
että et jaksa vielä ottaa häntä vastaan."
"Kapteeni Ratcliffe", toisti Muriel, kuin olisi tuo nimi muistuttanut
häntä jostakin. "Ah, niin", jatkoi hän hetken kuluttua punan kohotessa
hänen poskilleen, "Nick! Olin miltei unohtanut hänen sukunimensä.
Tahtoisiko hän tavata, minua? Onko hän vielä täällä Simlassa?"
Hän kääntyi harmistuneena poispäin huomatessaan lady Bassetin omituisen
katseen, jota hän ei ymmärtänyt.
"Sinun ei tarvitse tavata häntä, ellet tahdo", alkoi lady Basset
taasen. "Jos seuraat minun neuvoani, et ota häntä vastaan. Kaiken sen
jälkeen, mitä sinä olet saanut kestää, et voi olla liian varovainen.
Huhut leviävät niin helposti. Kirjota vain ja sano hänelle, ettet ota
häntä vastaan."
"Miksi niin?" kysyi Muriel odottamattoman varmasti ja uhmaten.
"Täytyyhän minun kiittää häntä kaikesta, mitä hän on minun tähteni
saanut kestää."
Hän ei itsekään oikein ymmärtänyt, minkätähden hän vastusti lady
Bassetin ehdotusta. Ehkä se tapahtui pelkästä vastustamishalusta.
"Milloin hän tulee?" kysyi hän. "Tahdon tavata hänet, kun hän tulee."
Lady Basset kohautti olkapäitään.
"Kuten tahdot, lapsi kulta. Ole vain varovainen. Hän sanoo tulevansa
tänään. Mutta ehkä mieluummin tahdot hänen tulevan silloin, kuin
minäkin olen kotosalla?"
"Ei, sitä en tahdo", vastasi Muriel peittelemättä.
Hän tunsi olevansa rauhaton eikä ymmärtänyt lady Bassetin viittauksia.
Tämän mentyä heittäytyi hän taasen pitkälleen sohvalle, mutta ei
nukkunut.
Kokonainen tunti kului siten. Sitten kuuli hän äkkiä askelia ja jonkun
äänen hyräilevän.
Silloin välähti hänen mieleensä eräs muisto ja tuntui, kuin miekka
olisi lävistänyt hänen sydämensä. Hänestä tuntui, kuin olisi isä
uudelleen viimeisen kerran sulkenut hänet syliinsä ja sanonut hänelle
viimeiset jäähyväiset, kunnes he jälleen kohtaisivat toisensa.
Hän hypähti ylös ja nojautui sohvan selkämykseen. Olisiko hänellä
rohkeutta tavata hänet? Murielin sydän löi kiivaasti. Hetkisen ajatteli
hän paeta. Mutta samassa huomasi hän sen olevan liian myöhäistä. Hän
näki palvelijan tulevan kuistin ovesta ja Nick'in seuraavan häntä.
Läähättäin astui hän Nick'ia vastaan.