Simlassa.
Syvä hiljaisuus vallitsi. Tuossa Simlan läheisien pinjametsien
hiljaisuudessa oli jotakin salaperäistä. Yht'äkkiä kuului pianolla
soitettavan sädehtivän iloista operettisäveltä ja yhtä odottamatta
alkoi käheä ääni laulaa säestyksen mukaan.
Kuistilla seisova intialainen palvelija olisi peittelemättä ilmaissut
tyytymättömyytensä, ellei olisi tiennyt velvollisuutensa talon
palvelijana olevan käyttäytyä arvokkaan levollisesti. Hän odotti
emäntänsä tuloa lastenkamarista, jossa hän kuului puhuvan ayah'in [int.
lapsenhoitaja ja imettäjä] kanssa. Jo kotvan aikaa oli hän odottanut
ja olisi jäänyt odottamaan vielä sangen pitkäksi aikaa, sillä hänen
kärsivällisyytensä oli loputon. Mutta tuon omituisen soiton kuultuaan
tuli talon rouva heti lastenkamarista.
"Sammy", huudahti hän tyytymättömänä, "miksi en ole saanut tietää, että
kapteeni Ratcliffe on täällä?"
Kuuntelematta palvelijan selityksiä riensi hän huoneeseen, josta soitto
ja laulu kuului.
"Kas vain, kapteeni Ratcliffe", huudahti hän innokkaasti, "minulla ei
ollut pienintäkään aavistusta teidän täälläolostanne."
Soitto lakkasi heti ja Nick hypähti ylös mielihyvästä säteillen.
"Tiesin sen, te rakastettavin kaikista naisista", vastasi hän
suudellen talon rouvan kättä. "Siksipä juuri valitsinkin tällaisen
ilmottautumistavan. Vai niin, heidän on siis joka tapauksessa
onnistunut viekotella teidät tänne Simlaan?"
"Niin, lääkäri neuvoi minua matkustamaan kotiin, mutta minun täytyi
tulla tänne lapsen vuoksi. Ette voi aavistaa, miten herttainen hän on,
vaikka onkin vasta kuusikuukautinen. Mutta nyt on teidän kerrottava
minulle itsestänne. Teidät on varmaan päästetty sairashuoneesta liian
aikaisin. Tehän näytätte suoraan sairasvuoteelta tulleelta."
"Tu quoque" (Sinä myöskin), vastasi Nick nauraen. "Sillä erotuksella
vain, että te olette silti yhtä viehättävä. Mutta jos minä olisin
Willin sijassa, en sentään olisi teidän ulkomuotoonne tyytyväinen."
Mrs Musgrave rypisti kulmakarvojaan.
"Vielä mitä, sitä te ette ymmärrä. Ette edes tiedä, miten sairas minä
olen ollutkaan. Minun on nyt levättävä, muuten kyllä olisin tullut
sairashuoneeseen teitä tervehtämään."
"Olipa hyvä, ettette tullut. Olen nukkunut kolme viimeistä viikkoa
yhteen toviin. Nyt vasta heräsin."
Mrs Musgrave katsoi häneen sydämellisesti hymyillen.
"Poika raukka! Saivatpa he Waraan sittekin lopulta apua", sanoi hän.
Nick kohautti olkapäitään.
"Kyllä tavallaan. Orange oli ainoa elossa oleva valkoihoinen, eikä
hänkään ollut syönyt kolmeen päivään. Jos Muriel Roscoe olisi jäänyt
sinne, olisi hän kuollut ennen kenraali Bassetin saapumista. On
tapauksia, jolloin pysyy elossa kärsimisen tähden. Niin oli hänen
laitansa."
Nick'in ääni kuulosti tylyltä, ja hän muutti heti puheenaihetta.
"Olitte kai kovin peloissanne serkkunne tähden?" sanoi hän.
"Blake Grange parka. Niin, olinpa niinkin. Olin äärettömän levoton
teidän kaikkien vuoksi."
"Kiitän", sanoi Nick laskien kätensä hänen käsivarrelleen. "Olen juuri
tullut luoksenne vetoamaan hyvään sydämeenne, mrs Musgrave. Me olemme
aina olleet hyviä ystäviä. Ettekö suostuisi ottamaan Muriel Roscoe'a
huostaanne, jos minä sitä pyydän? Hän tarvitsisi juuri nyt jotakuta."
Mrs Musgrave katsoi häneen kysyvästi.
"Kertokaa minulle ensin hänestä. Ja miksi käännytte minun puoleeni,
ettekä lady Bassetin, jonka luona hän asuu."
"Lady Basset!" toisti Nick ylenkatseellisesti.
"Ettekö pidä hänestä?" kysyi mrs Musgrave nauraen. "Minä luulin
kaikkien miehien jumaloivan häntä."
"Olin kerran vähältä ottaa häneltä hengen", sanoi Nick.
"Olipa vahinko, ettette sitä tehnyt. Minä inhoan häntä. Hän on kuin
käärme."
"Minua hän vihaa", sanoi Nick.
"Minkä tähden?"
"Kysykää häneltä itseltään. Kenties siksi, että olin kerran
sytyttämäisilläni hänet tuleen. Sammutin kyllä valkean, mutta hänelle
se joka tapauksessa oli sangen epämiellyttävä hetki ja sitäpaitsi meni
hänen pukunsakin aivan pilalle."
"Hänhän kohtelee teitä sentään mitä rakastettavimmin."
"Imelästi tosiaan. Mutta aikomukseni ei ollut puhua hänestä, vaan
Murielista."
"Aiotteko naida Murielin?"
Nick'in vaaleat kulmakarvat kohottautuivat melkein hiusrajaan asti.
"Olette nero, mrs Musgrave. Senpä minä juuri aionkin tehdä."
Daisy Musgrave nousi ylös ja meni akkunan luo.
"Eikö hän ole liian nuori? Rakastaako hän teitä?"
Hän kääntyi ympäri kuullessaan Nick'in nauravan, vaikka hän olikin
tietänyt niin käyvän. Harvat ihmiset tunsivat Nick Ratcliffen niin
hyvin kuin hän. Heidän välillään vallitsi syvä myötätuntoisuus.
"Voitteko ajatella jonkun nuoren tytön rakastuvan minuun?" kysyi Nick.
"Kyllä vainen. Te olette niin erikoinen. Koko maailmassa ei löydy
ainoatakaan miestä, johon ei joku nainen kaikessa mielettömyydessään
rakastuisi."
"Tuhannet kiitokset", vastasi Nick. "Voin siis luottaa teidän apuunne?
Tiedän lady Bassetin vastustavan tuumiani, mutta minulla on kenraalin
suostumus. Hän on, kuten tiedätte, Murielin holhooja. Murielin
isä-vainajan suostumus on minulla myöskin. Ja sen täytyy tapahtua pian.
Lady Bassetin luona tuntee hän varmaan itsensä sangen onnettomaksi."
Daisy oli vakavan näköinen.
"En tiedä, voinko auttaa teitä", sanoi hän verkalleen. "Mielelläni teen
kuitenkin voitavani vanhan ystävyytemme nimessä. Mutta hän on niin
lapsekas, ja ellei hän rakasta teitä, niin ette saa pyytää minua häntä
suostuttamaan."
Nick hypähti seisoalleen.
"Voitte luottaa siihen, että teen hänet onnelliseksi", huudahti hän.
"Minä... minä tulen olemaan hänelle oikein hyvä."
Daisy kääntyi pois kuullessaan Nick'in äänen vapisevan.
"Sen tiedän", sanoi hän vakavasti. "Te voisitte tehdä naisen,
joka teitä rakastaa, äärettömän onnelliseksi. Mutta kenkään ei
aavista, miten onneton sellainen avioliitto on, jossa ei rakkaus ole
molemminpuolista. Ei kukaan muu kuin se, joka on kokenut sitä."
Viimeiset sanat purkausivat kiihkeinä esiin, mutta heti hän hymyillen
sanoi:
"Tulkaa katsomaan poikaani. Hän itki jättäessäni hänet äsken, mutta
nähdessään minut hymyilee hän taasen tyytyväisenä."
"Kukapa ei sitä tekisi", vastasi Nick kohteliaasti seuraten häntä.