Thetis oli heti illalla rientänyt Hephaistoksen palatsiin, joka oli
rakennettu pelkästä kimaltelevasta vaskesta. Jumalan kaunis aviopuoliso
_Kharis_ [sulouden jumalatar] tuli häntä vastaan, vei sisälle ja pyysi
istumaan. Sitten huusi hän Hephaistokselle, että Thetis oli siellä ja
tahtoi puhutella häntä.
-- No jopa nyt, huudahti Hephaistos hyvillään, saanko siis todellakin
täällä omassa asunnossani nähdä sen kunnioitettavan jumalattaren, joka
minua ontuvana poikapahaisena hoiteli kokonaista yhdeksän vuotta? Oi,
että voisin jollain tavoin osoittaa hänelle kiitollisuuttani ja korvata
hänen hyvyytensä! Pidä hänelle seuraa ja tarjoa parasta mitä talossa
löytyy, kunnes laitan täällä hiukan pajaani siivoon!
Roteva ja nokinen seppäin jumala alkoi ontuen hääriskellä ympäri
pajaansa. Hän otti palkeet ja muut työkalunsa sekä asetti ne suureen
hopeaiseen kirstuunsa. Sitten pesi hän merisienellä kasvonsa, kätensä
ja miehustansa, veti ihonutun päälleen ja otti valtikan käteensä.
Siistittynä tuli hän nyt ontuen sisään, tervehti Thetistä ja kysyi,
mikä asiana. Ja kuultuaan, että Akhilleus oli menettänyt aseensa,
vastasi hän, että sellainen asia oli pian autettu. Hän meni heti pajaan
takaisin, otti käsille kaikki kahdetkymmenet palkeensa, asetti ne
paikoilleen ja käski niitten puhaltaa ahjoon, milloin kovemmin, milloin
hiljemmin, aina tarpeen ja työn mukaan kulloinkin. Hän työnsi ahjoon
vaskea, tinaa, hopeata ja kultaa, nosti alasimen alustalleen, tarttui
vasaraan ja pihteihin ja alkoi takoa.
Ensiksi takoi hän mahtavan kilven ja siihen hopeasta kannattimen. Hän
teki sen viidenkertaisen, ulkopintaan kaksi kerrosta vaskea,
sisäpuolelle kaksi kerrosta tinaa ja välille kultakerroksen.
Ulkopuolelta kaunisti hän sen nerokkaasti ihanilla kuvioilla, jotka
olivat sisäkkäin ympyrissä, reunoista keskustaan saakka: keskellä
kilvenkupulassa maan ja taivaankappaleiden kuva, niitten ulkopuolella
kohtauksia ihmiselämästä, ja reunimmaisena kuohuva maailmanvirta
_Okeanos_.
Kun kilpi oli valmis, takoi Hephaistos rautapaidan, tuuheatöyhtöisen
kypärin ja parin säärisuojuksia pehmeästä tinasta.
Sitten antoi hän ne kaikki Thetikselle. Thetis lähti nyt kiireellä
viemään niitä Akhilleukselle, joka makasi itkien Patrokloksen ruumiin
ääressä, aseveljiensä ympäröimänä. Kun sankari näki jumalan
lahjoittamat komeat varustukset, kohotti hän ne yhden erältänsä
korkealle kädessään ja ihaili sydämmessään niitten kauneutta. Ainoa
mikä häntä nyt huolestutti, oli se seikka, että kärpäset tärvelisivät
Patrokloksen ruumiin ennen polttamista. Mutta Thetis valoi siihen
nektaria ja ambrosiamehua, ja sellainen jumalain voide esti sen
märkänemästä.
Nyt alkoi jo päivä kajastaa idän puolelta, Akhilleus juoksi pitkin
rantaa ja huusi jyrisevällä äänellä kaikkia akhaialaisia
käräjäpaikalle, ja ken vaan jaloilleen kykeni, se riensi torille.
Perämiehetkin, joitten aina piti seistä laivainsa kannella, ja
varastojen vartijat kiirehtivät sinne, Diomedes ja Odysseus saapuivat
peistensä varassa, pahasti nilkuttaen, ja asettuivat etumaisten riviin.
Vihdoin saapui haavoittunut Agamemnonkin. Silloin nousi Akhilleus ylös
ja lausui hänelle:
-- Parempi olisi ollut meille kummallekin, Agamemnon, että Briseis
olisi saanut surmansa samana päivänä, jona minä valloitin Lyrnessoksen,
kuin että me olisimme joutuneet niin katkeraan riitaan yhden ainoan
naisen vuoksi. Mutta unohtakaamme menneet asiat, kiukkuni on lauhtunut;
riennä vaan viemään akhaialaisia hyökkäykseen!
Hänen puhettaan seurasi kokouksessa voimakas ja pitkällinen
suosiohuuto. Agamemnon nousi vastaamaan, mutta hän ei astunut kaikkien
kokoontuneitten keskelle, vaan jäi seisomaan paikalleen.
-- Ystävät, sanoi hän, vaietkaahan hetkiseksi, muuten en saa ollenkaan
ääntäni kuuluville. Tahdon vastata Akhilleuksen puheeseen. Usein ovat
akhaialaiset moittineet minua käytöksestäni häntä kohtaan. Mutta
syy ei ollut minun, se oli Kohtalon ja Zeuksen; he tekivät minut
mielettömäksi, ja ajoivat minut sokeana tähän surulliseen erehdykseen.
Mutta koska siten olen tullut vietellyksi hairahdukseen, tahdon myös
pahasta teostani antaa sinulle hyvityksen, Akhilleus. Kaiken sen tahdon
sinulle antaa, mitä Odysseus viime yönä luonasi käydessään lupasi.
Annan heti noutaa kaikki laivoista, että voit omin silmin tulla
vakuutetuksi asiasta.
-- Hyvä on jos annat, hyvä myöskin, vaikka olet antamatta, minusta se
on yhdentekevää nyt, vastasi Akhilleus. Mutta meillä ei ole aikaa
tärvätä hukkaan, vaan on meidän heti riennettävä rynnäkköön.
-- Elähän hätäile, Akhilleus, yhtyi Odysseus puheeseen, täytyyhän
meidän ensin saada ruokaa, muuten ei ainoakaan meistä kestä päivän
hellettä ja vaivaa. Ja sitäpaitse on Agamemnonin tuotettava tänne
lahjansa, niin että koko miehistö saa ne nähdä, ja sitten on hänen
pidettävä teltassaan sinulle kemut, niin että sovintonne tulee
täydelliseksi.
-- Se on minunkin ajatukseni, sanoi Agamemnon. Istukaamme nyt tässä
niinkauvan, kunnes Odysseus on noutanut lahjat ja Talthybios
valmistanut uhrin!
-- Kaiken sen voimme jättää toiseen aikaan, puhkesi Akhilleus
kärsimättömästi. Kaikki ne, jotka Hektor kaatoi, makaavat vielä
kentällä; onko silloin aikaa puuhailla ruuan kanssa? Kun aurinko on
mennyt mailleen ja häpeämme on kostettu, silloin pitäkäämme huimat
kemut. Mutta sitä ennen ei mene ruokaa eikä juomaa ainakaan minun
kurkustani alas. Ei -- ei mitään syöminkejä nyt, surmaa vaan ja verta,
ja sankarien korahtelevia kuolonhuutoja!
-- Oi sinä urhoollisista urhoollisin, sanoi Odysseus, sinä olet kyllä
vahvempi minua ja melkolailla tanakampi peitsen heitossa mutta asiain
harkinnassa olen minä sinua edellä, sillä olen vanhempi sinua ja olen
nähnyt enemmän maailmaa. Tottele nyt siis minun neuvoani! Eihän ole
tarkoituksesi, että meidän pitäisi surra kaatuneita vatsallamme?
Tässähän kaatuu sankareita joka päivä joukottain -- milloin olisikaan
aikaa edes hengähtää surun ja huolen lomassa, jos kaikki asiat
otettaisiin sellaisella kiivaudella kuin sinä tahdot? Kun joku on
kuollut, niin hänet haudataan, ja koetetaan siitä huolimatta pysyä
tyynellä mielellä. Meidän, jotka vielä elämme, täytyy ajatella ruokaa
ja juomaa, ellei muunkaan vuoksi, niin ollaksemme ainakin kestävämpiä
käymään vihollisen kimppuun.
Sanottuaan nämä järkevät sanat, otti Odysseus muutamia miehiä ja meni
heidän kanssaan Agamemnonin telttaan, sekä palasi sieltä heti lahjat
mukanaan: kolmijalat, keitto-astiat, talentit ja orjattaret, niitten
joukossa myöskin Briseis. Akhilleus sanoi olevansa täysin tyytyväinen
ja antoi myrmidonien viedä kaikki leiriinsä. Kun Briseis siellä näki
kuolleen Patrokloksen, heittäytyi hän hänen päälleen ja valitti
ääneensä, sillä Patroklos oli eläissään aina ollut hyvä ja lempeä häntä
kohtaan.
Uudestaan pyysivät kaikki akhaialaisten päälliköt Akhilleusta
virkistämään itseään ennen taistelua ruualla ja juomalla. Mutta hän
itki kiukusta ja surusta, ja vastasi, ettei voinut mitään nauttia,
ennenkuin oli kostanut kasvinveljensä kuoleman. Säälistä häntä kohtaan
astui silloin Athene Olympoksesta alas ja valutti hänen rintaansa
nektaria ja ambrosiaa, ettei hän alkavan taistelun aikana menehtyisi
nälkään ja janoon.