15. ASELEPO.

Molempain sotajoukkojen päälliköt kokoontuivat nyt neuvoitteluun,

akhaialaiset Agamemnonin telttaan, troialaiset Priamoksen palatsin

eteiselle torille.

Agamemnonin luona syötiin uhri-ateria, jossa Aias Telamonin poika oli

kunniavieras ja sai osalleen lihavimman selkäkappaleen uhriteuraasta.

Kun kaikki olivat ravitut, ehdoitti Nestor, että seuraava päivä

pidettäisiin aselepoa, niin että molemmin puolin voitaisiin koota

kaatuneitten ruumiit ja polttaa ne. Ja saadakseen laivansa parempaan

turvaan, olisi akhaialaisten aselevon kestäessä tehtävä niitten

suojaksi vallitus. Tämä kaikki hyväksyttiin.

Troialaisten kokouksessa taas antoi Antenor sellaisen neuvon, että

Helena aarteineen olisi luovutettava; sehän oli juhlallisesti

luvattukin aamulla ennen Menelaoksen ja Pariksen kaksintaistelua, ja

ellei lupausta pidettäisi, seuraisi siitä vaan onnettomuutta.

-- Ethän tarkoittane totta, huudahti Paris kiukkuisesti, ja jos

tarkoitatkin, niin silloin ovat jumalat varmaan pimittäneet järkesi.

Helenasta en ikinä luovu, se sinun pitäisi tietää, mutta jos niin

tahdot, niin viekööt hänen aarteensa koska tahansa, ja vielä annan

omistanikin lisäksi, mitä akhaialaiset vaativat lisähyvitystä.

Vanhalla hyvänluontoisella Priamoksella ei ollut sydäntä vastustaa

kauneinta pojistaan. Hän käski siis airut Idaioksen menemään aamulla

varhain laivaleiriin ja ilmoittamaan Pariksen tarjouksen, ja samalla

oli hänen pyydettävä aselepoa; että kummallakin puolella voitaisiin

korjata kaatuneet.

Yön kuluessa vielä täytti Idaios määräyksen. Hän tapasi akhaialaiset

ruhtinaat koolla Agamemnonin laivan luona ja esitti terveiset

Priamokselta. Kaikki miettivät asiaa syvimmässä hiljaisuudessa, mutta

vihdoin avasi Diomedes suunsa:

-- Aarteet eivät meitä viehätä, emmekä Helenastakaan enää huoli, sanoi

hän; imevä lapsikin voi nyt jo huomata, että troialaiset ovat perikadon

partaalla.

Kaikki muut ruhtinaat antoivat korkealla huudolla suostumuksensa, ja

Agamemnon lausui:

-- Sinä kuulet nyt akhaialaisten mielen, Idaios, ja minun oma

vastaukseni on sama kuin heidänkin. Mutta aselepoon suostun kernaasti,

sillä niin jumalaton ei ole kukaan, ettei soisi kaatuneille omaisilleen

viimeistä leposijaa ja auttaisi heidän varjojaan Hadekseen.

Idaios palasi Troiaan ja kertoi Priamokselle, kuinka hänen matkallaan

oli käynyt. Nyt tuli kiire molemmissa sotajoukoissa. Toiset riensivät

ylös metsiin noutamaan polttopuuta rovioita varten, toiset taas

taistelukentälle kokoomaan ruumiita.

Kun aselepo oli lyhyt, poltettiin ja haudattiin kaatuneet suurimmalla

kiireellä sekä ilman tavanmukaisia pitkiä juhlallisuuksia.

Nestorin neuvon mukaan käyttivät akhaialaiset tilaisuutta hyväkseen

vahvistaakseen leiriään. Siinä tarkoituksessa kaivoivat he syvän haudan

koko sen niemekkeen poikki, jolla heidän laivansa ja telttansa

sijaitsivat. Kaiken maan, mitä haudasta nousi, loivat he sen

pohjoiselle puolelle, niin että siitä muodostui korkea valli, ja itse

haudan kaivoivat he loivareunaiseksi, niin että se oli päältä leveämpi

kuin pohjasta. Samoin loivat he myös vallin sivut kalteviksi, että se

paremmin pysyisi sortumatta koossa, ja varustivat sitten sekä vallin

että haudan ulkoreunat puupaalutuksella, jättäen vallin ja paalutuksen

väliin pitkin koko mittaa kapean käytävän. Ja että valli pysyisi

vieläkin paremmin koossa, sotkivat he siihen haudasta nostetun maan

sekaan puunrunkoja ja kiviä, ja varustivat sen harjan vielä toisella

paalutuksella. Siten saivat he jommoisenkin rintavarustuksen, jonka

suojasta saattoivat ampua ja heittää keihäitään vihollisia vastaan.

Joihinkuihin kohtiin rakennettiin vielä vallin harjalle puisia torneja.

Kolmesta kohdasta jättivät he haudan umpeen, niin että niissä oli

ikäänkuin sillat, joitten kautta helposti pääsi kentättä haudan yli

vallikäytävälle. Näitten siltojen kohdalle jätettiin valliin aukot,

joihin rakennettiin korkeat tornit ja leveät, puomeilla varustetut

portit.

Kun aurinko meni mailleen, oli linnoitus valmis ja akhaialaiset

rupesivat illalliselle, koettaen olla iloisia. Mutta ilo ei tahtonut

oikein ilolle ruveta, sillä kaiken yön vaivasi Zeus heitä ankaralla

jyrinällä ja salaman iskuilla.

Troian sota: Muinaiskreikkalaisia jumaluus- ja sankaritarinoita · 第 24 / 39 题