Kun akhaialaiset taas alkoivat tunkeutua lähemmäksi, kääntyi tietäjä
Helenos Hektorin puoleen ja sanoi:
-- Sinun, veljeni, täytyy mennä kaupunkiin pyytämään äitiämme, että hän
kutsuu Athenen temppeliin kokoon kaikki Troian jaloimmat naiset
[hienoimmat, ylhäisimmät] ja lahjoittaa jumalalle kallisarvoisimman
vaippansa, sekä lupaa hänelle suuren uhrin, jos hän suojelee meitä
raivoavan Tydeuksen pojan käsistä.
Hektor hyppäsi vaunuista alas, käski miehiään tekemään käännöksen ja
painamaan akhaialaisia takaisin, sekä huusi kaikuvalla äänellä:
-- Uljaat troialaiset ja kaikki asetoverit, jotka olette kaukaisilta
mailta tulleet auttamaan meitä, taistelkaa nyt miesten lailla, sillä
aikaa kun minä itse riennän Ilioniin kehoittamaan vanhoja viisaita
sankareita ja rakkaita vaimojamme, että he rukoilisivat apua taivaan
jumalilta ja lupaisivat heille runsaita uhreja!
Niin huusi töyhtökypärinen Hektor ja riensi pois.
Kun hän vielä oli ulkopuolella skaialaisen portin, pyhän pyökkipuun
kohdalla, riensivät jo Troiasta vaimot ja tyttäret häntä vastaan,
uteliaina kysellen, kuinka miehet, veljet ja pojat jaksoivat. [_Vaimot
ja tyttäret_ oleskelivat usein skaialaisen portin edustalla, sillä
suuren maantien varrella heti sen eteläpuolella oli kaksi lähdettä,
toinen kylmä toinen lämmin, ja niistä noutivat kaupungin naiset vettä,
sekä toimittivat siellä vaatteittensa pesua.] Mutta hän kehoitti heitä
kutakin kotonaan rukoilemaan jumalia, sillä vaikeat huolet uhkasivat
nyt Troiaa.
Sitten kun hän vihdoin oli saapunut Priamoksen uljaan palatsin
korkeihin pylväskäytäviin, tuli hänen hellä äitinsä Hekabe kiireellä
hänen luokseen, tarttui hänen käteensä ja kysyi hätäisesti:
-- Poikani, miksi olet jättänyt taistelun melskeen ja tullut tänne?
Ahdistavatko inhoittavat akhaialaiset teitä niin ankarasti? Ehkä ovat
he jo päässeet muureille ja sinut toi hurskas mielesi tänne rukoilemaan
Ilionin linnassa Kronoksen pojan apua? Mutta odotahan! Minä noudan
sinulle suloista viiniä, että uhraat sitä ensin Zeukselle ja muille
jumalille, ja sitten virkistät itseäsi. Sillä viini vahvistaa uupunutta
miestä, ja uuvuksissahan olet varmaan, koska olet niin urheasti
taistellut omaistesi puolesta.
-- Elä tarjoo minulle mieltä riemastuttavaa viiniä, äiti, vastasi
töyhtökypäräinen Hektor, sillä siitä tulisin vaan heikoksi ja
voimattomaksi. Enkä rohkene uhrata sitä Zeuksellekaan pesemättömin
käsin, sillä ei pilvienpitäjää hallitsijaa sovi kenenkään rukoilla
verellä tahrattuna. Mutta riennä sinä kaikkien jaloimpien naisten
kanssa Athenen pyhään temppeliin suitsuttamaan uhrisavua! Vie sinne
mukanasi suurin ja paras vaippasi, ja levitä se kutripäisen Pallas
Athenen polville ja lupaa uhrata hänelle kaksitoista vuosikuntaista
lehmää, jos hän vaan armahtaa troialaisia ja heidän kaupunkiaan! Sillä
aikaa käyn itse kutsumassa Parista taisteluun, kunhan tuo epäkelpo vaan
tottelisi kutsuani. Oi, että maa nielisi hänet tällä hetkellä, sillä
turmioksi eikä miksikään muuksi on Kronoksen poika hänet luonut
troialaisille! Jos näkisin hänen vaeltavan manalan majoille, niin
varmaan heti unohtaisin suuret huoleni.
Hekabe antoi orjattariensa heti kutsua kokoon Troian jaloimmat naiset,
mutta itse juoksi hän hyvälle tuoksuavaan aarrehuoneeseensa. Siellä oli
hänellä säilössä mitä kallisarvoisimpia vaippoja, jotka Paris kerran
oli tuonut hänelle lahjaksi ryöstösaaliina Sidonista, purjehdittuaan
sinne yli myrskyisen meren. Niistä valitsi hän nyt kaikkein parhaan
lahjaksi Athenelle.
Sitten lähti hän toisten naisten kanssa jumalattaren temppeliin, missä
kaunis Teano, temppelin papitar, heti avasi heille ovet. Kaikki
ojensivat nyt kätensä jumalatarta kohti, rusoposkinen Teano asetti
vaipan kutripäisen Athenen polville, teki lupauksensa ja rukoili suuren
Olympolaisen tytärtä:
-- Korkea Athene, Ilionin suoja, sinä jalo jumalatar, murra Diomedeen
peitsi ja anna hänen suistua pölyyn ja hiekkaan Skaialaisen portin
luona! Me lupaamme uhrata sinulle alttarillasi kaksitoista
vuosikuntaista lehmää, jos vaan armahdat troialaisia ja heidän
kaupunkiaan!
Niin hän rukoili, mutta Athene ei kuullut häntä.
Heidän rukoillessaan jumalatarta meni Hektor Pariksen mahtavaan taloon,
jonka tämä etevimpien mestarien avulla oli itselleen rakentanut
Priamoksen ja Hektorin linnain viereen.
Yksitoista jalkaa pitkä, vaskella ja kullalla helattu peitsi kädessään
astui Hektor veljensä asuntoon. Hän tapasi Pariksen puuhaamassa
aseittensa kanssa, mutta spartalainen Helena istui sivummalla ja
määräili töitä naisorjilleen.
Syvällä paheksumisella sanoi hän Parikselle:
-- Huono on tekosi, veljeni, että tällä tavoin vetäydyt syrjään, kun
miehemme taistelevat menehtymäisillään muurien edustalla! Sinunhan
yksin on syysi, että me tällä tavoin saamme kärsiä, ja varmaan
moittisit sinä ankarasti jokaista muuta, joka näin hiipisi pois
kuumasta ottelusta. Ylös, nahjus, ettei kaupunkimme kohta joudu
liekkien valtaan!
Hänelle vastasi heti kauneudestaan kuulu Paris:
-- Koska olet täydellä syyllä moittinut minua, Hektor, niin tahdon
puhua sinulle totuuden, uskonet sitten minua tahi et. En istu täällä
huoneessani siitä syystä, että olisin närkästynyt troialaisiin; istun
täällä surussa ja katumuksessa. Äsken juuri houkutteli vaimoni minua
ystävällisin sanoin lähtemään takaisin taisteluun, ja molemmat
katsoimmekin sen parhaaksi, sillä voiton onni kääntyy usein. Odota siis
kunnes vedän varustukset päälleni, tai riennä edellä! Minä seuraan ja
toivon saavuttavani sinut.
Hektor vaikeni, mutta Helena sanoi hänelle valittavalla äänellä:
-- Kuulehan, Hektor, onnettomuutta tuottavalle naiselle jouduit sinä
langoksi. Oi että myrskyn vihuri olisi minut heti synnyttyäni viskannut
kallioon mäsäksi tai upottanut kuohuvan meren syvyyteen, niin olisi
kaikki nämä turmiot jääneet tekemättä! Vaan jos tämä kaikki oli
jumalien tahdosta, miksei annettu minua vaimoksi urhokkaammalle
miehelle, jonka sydän ei olisi ollut tyhjä hävyn ja kunnian tunnosta!
Paris on kevytmielinen ja sellaisena pysyy, ja pian, luulen minä, saa
hän korjata hedelmät horjuvaisuudestaan. Mutta istuhan, lankoni, ja
levähdä hetkinen, sillä sinun hartioillesi on kuitenkin sälytetty
suurin huoli meidän kaikkien kohtalosta, meidän, joitten ainoa osa on
se, että vastaiset sukupolvet saavat laatia meistä lauluja.
Hänelle vastasi töyhtökypäräinen Hektor:
-- Suotta pyydät minua istumaan, Helena, sillä mieleni palaa
levottomana troialaisten luo, jotka odottavat minua avukseen. Riennätä
vaan miestäsi ja kiirehtiköön hän itsekin, että tapaisi minut vielä
muurien sisäpuolella. Nyt käyn hetkiseksi omaan kotiini, nähdäkseni
vielä kerran rakkaan puolisoni, pienen poikani sekä muun kotiväkeni.
Sillä ken tietää, palaanko enää koskaan omaisteni luo.
Sen sanottuaan lähti hän omaan taloonsa, mutta ei tavannutkaan
puolisoaan Andromakhea kotona, sillä tämä oli pienen poikansa ja
imettäjän seurassa mennyt muureille ja noussut siellä erääseen torniin,
jossa itki ja huokaili katkerasti.
-- Mihin on mennyt puolisoni? kysyi Hektor kotona olevilta
palvelijoilta. Onko hän mennyt kälyjensä luo, vaiko Athenen temppeliin,
jossa muutkin Troian naiset parhaillaan lepyttävät suuttunutta
jumalatarta? Vastatkaa heti ja puhukaa totta!
-- Ei hän ole mennyt kälyjensä luo, eikä temppeliinkään, vastasi yksi
puuhaavista palvelijoista, vaan nousi hän Troian korkeimpaan torniin,
kun kuuli akhaialaisten entistään vimmatummin ahdistavan meikäläisiä.
Muureille juoksi hän kuin mieletön, ja imettäjä pojan kanssa hänen
jälestään.
Silloin lähti Hektor kiireellä linnastaan ulos ja riensi kaupungin
halki samaa tietä takaisin, jota oli tullutkin. Ja kun hän oli
ennättänyt skaialaiselle portille, josta tie vei ulos kentälle, juoksi
hänen kaivattu puolisonsa Andromakhe siinä häntä vastaan, ja jälestä
seurasi imettäjä, Hektorin suloinen ja rakastettu poika Astyanax
sylissään. Hektor seisattui ja katseli hymyillen poikaansa, mutta
Andromakhe tarttui kyynelsilmin hänen käteensä ja lausui:
-- Rakkahin mieheni, rohkeutesi tuottaa sinulle surman! Armahda tätä
lasta ja minua, onnetonta! Pian olen minä enää vaan sinun leskesi, kun
akhaialaiset miehissä hyökkäävät päällesi. Parempi olisi silloin
kuolema minullekin, sillä olenhan isätön ja äiditön, eikä minulle jäisi
mitään lohdutusta, jos sinä kaatuisit. Isäni surmasi väkevä Akhilleus,
saman miehen kädestä kaatuivat veljeni, ja äitini muutti tuonen
majoille. Hektor, Hektor, sinä olet siis minulle isä ja äiti, samalla
myös veli ja kaikki oi Hektor, minun ihana puolisoni! Jää sääliväisenä
Troiaan, elä riistä minulta miestäni, eläkä turvattomalta pojaltasi
suojelevaa isää! Järjestä troialaiset tuohon viikunametsikköön, sillä
tältä taholta on helppo nousta muureille ja tältä samalta taholtahan
ovat viholliset jo kolmasti yrittäneet hyökätä kaupunkiin!
Lempeästi vastasi töyhtökypäräinen Hektor:
-- Tämä huolestuttaa itseänikin. Mutta minä pelkään Troian miehien ja
naisten moitetta, jos arkana jäisin pois taistelusta. Ja sen kieltää
oma rohkeutenikin, joka on opettanut minut vaaran hetkellä seisomaan
ensimmäisenä troialaisten rivissä ja puolustamaan niin hyvin isäni
mainehikasta nimeä kuin omaanikin. Sisimmässäni olen kyllä vakuutettu
siitä, että kerran koittaa päivä, jolloin pyhä Ilion sortuu ja Priamos
itse kansoineen kaikkineen kaatuu. Vaan en sure niin paljo Troian
häviötä, en Hekabea, en Priamosta, enkä veljiäni, jotka kuitenkin
kerran kaatuvat taistelun tuoksinassa, kuin suren _sinua_,
ajatellessani, että joku vaskikypäräinen akhaialainen taluttaa sinut
kyynelistäsi huolimatta vapaudesta orjuuteen, että sinun Argoksessa
täytyy helkyttää pirtaasi vieraan käskystä, että sinun vieraalla maalla
täytyy kantaa vettä lähteistä, kohtalon raudankovan lain pakoittamana.
Moni silloin, kun puhkeet kyyneleihin, on sanova surkutellen: tuo on
Hektorin puoliso, urheimman troialaisen, joka aikoinaan taisteli
Ilionin muureilla. Niin saatetaan sanoa, mutta sinussa virittää se vaan
uudestaan surua, että olet kadottanut sen, joka olisi voinut sinut
pelastaa. Mutta peittäköön minut ennemmin musta multa, kuin että
kuulisin sinun valituksesi, kun ne raastavat sinua vankeuteen!
Hän avasi sylinsä pojalleen, tuo komea Hektor, mutta pienokainen
painautui itkien imettäjänsä rintaa vastaan, sillä hän pelkäsi isän
sotaisaa asua: vasken välkettä ja kypärin töyhtönä hulmahtelevaa
hevosen harjaa. Isä ja äiti hymyilivät tämän nähdessään. Hektor laski
kiiltävän kypärinsä maahan ja otti sitten rakkaan poikansa syliinsä,
suuteli ja keinutteli häntä hellästi käsivarrellaan sekä rukoili Zeusta
ja muitakin jumalia:
-- Zeus, ja jumalat kaikki! Suokaa, että tästä ainoasta pojastani
kerran tulisi isänsä veroinen, ensimmäinen troialaisten joukossa ja
Ilionin voimakas hallitsija! Suokaa, että kerran sanottaisiin: hän on
voimakkaampikin isäänsä, kun hän on kaatanut vihollisensa, ja äitinsä
suureksi riemuksi palaa runsaine voitto-saaliineen sotaretkeltä!
Niin hän rukoili jumalia ja laski pojan puolisonsa syliin, joka koetti
hymyillä ottaessaan poikaa vastaan, mutta ei kuitenkaan voinut peittää
kyyneleitään.
Silloin tuli Hektor syvästi liikutetuksi, hyväili kädellään Andromakhen
poskea ja lausu:
-- Hyvä vaimoni, elä anna tuskan noin ahdistaa mieltäsi! Ei kukaan voi
ennemmin lähettää minua manalan teille, kuin kohtaloni määrää, vaikka
eipä kyllä ole vielä sitäkään miestä syntynyt, joka voisi kohtalonsa
välttää, olkoon hän uljas tai pelkuri. Palaa sinä nyt siis rauhassa
kotiaskareihisi, värttinän ja kangaspuitten ääreen, ja käske palvelevia
naisiasi täyttämään tehtävänsä! Meidän miesten täytyy taistella,
etupäässä minun, jolla on Troiassa synnyinmajani.
Niin hän puhui ja otti maasta kypärin päähänsä, mutta hänen puolisonsa
lähti kotiin päin, katsellen tavan takaa kyynelet silmissä taakseen.
Pian saapui hän Hektorin komeaan taloon takaisin ja sai kyynelillään ja
surullaan kaikki orjattarensa katkerasti valittamaan, Ja niin itkettiin
Hektoria jo kotonaan, vaikka hän vielä asteli elävien joukossa.
Mutta ei Pariskaan kuhnaillut omassa talossaan, vaan riensi veljensä
jälestä, heti kun oli saanut sotatamineensa kuntoon. Hän tapasi
Hektorin vielä samalta paikalta, missä tämä oli kohdannut puolisoaan,
ja sanoi hänelle nöyrästi:
-- Pelkään, että olen viivyttänyt sinua liiaksi, veljeni, kun en tullut
niin pian, kuin käskit.
-- Rakas veljeni, vastasi Hektor lempeästi, ei kukaan voi sentään
tarkemmin ajatellen kieltää sinulta sotilaallista kuntoa, sillä kyllä
sinä sittenkin olet urhoollinen. Mutta sinä nahjustelet tahallasi ja
sinulta puuttuu hyvää tahtoa, ja se juuri karvastelee sydäntäni, että
minun sinusta täytyy kuulla häpäiseviä sanoja troialaisten suusta,
jotka sinun tähtesi ovat niin paljon kärsineet. Mutta puhukaamme tästä
asiasta enemmän toisella kertaa, jos Zeus ja kuolemattomat jumalat
meidän vielä sallivat nostaa vapauden maljaa huulillemme omassa
talossamme, sittenkun olemme ajaneet vaskipaitaiset akhaialaiset
tiehensä Ilionin lähistöltä.
Niin sanoi loistava Hektor ja riensi portista ulos, ja hänen rinnallaan
kiirehti kauneudestaan kuulu Paris, molemmat palaen innosta taisteluun.