Etevimmät ruhtinaista kutsuttiin Agamemnonin luo uhriaterialle, ja kun
se oli syöty, lähetettiin airueet leiriin kuuluvalla äänellä kutsumaan
miehistöä hyökkäykseen. Silloin alkoi heti kaikkialla vilistä
sotavaunuja ja jalkaväkeä, ja koko seutu kaikui hälinästä ja jyskeestä.
Akhilleuksen leiristä vaan ei lähtenyt päätäkään liikkeelle. Sotavaunut
seisoivat siellä peitettyinä, hevoset pureskelivat rauhassa heiniään,
miehet huvitteleivat rannalla kiekon (diskoksen) ja keihään heitolla
tai ampuilivat jousillaan pilkkaan, ja päälliköt astuskelivat
edestakaisin, tyytymättöminä toimettomuudestaan.
Kun akhaialaisten joukot lähestyivät Troiaa, näkivät he troialaisten
tulevan ulos kaupungista. Rohkeasti hyökkäsi kumpainenkin sotajoukko
eteenpäin, akhaialaiset tällä kertaa ihan äänettöminä, mutta
troialaiset raikuvalla voittohuudolla. Kun he olivat tulleet toisiaan
miltei silmä silmää vasten, juoksi Paris esiin troialaisten riveistä.
Pantterin talja hartioilla, miekka vyöllä ja jousi selässä sekä
heiluttaen kahta pronssikärkistä keihästä [_pronssikärkinen keihäs_.
Iliadissa kuvautuu muutosaika Kreikkalaisien pronssikaudesta
rautakauteen, jolloin rauta tosin jo oli tunnettua, mutta vähän
käytännössä vielä. Kun runossa puhutaan _vaskesta_ (vaskipukuinen,
vaskella suojattu j.n.e.), tarkoitetaan sillä aina _pronssia_]
kädessään vaati hän urhokkainta miestä akhaialaisten joukosta
mittelemään voimia kanssaan. Kun Menelaos kuuli vaatimuksen, tuli hän
iloiseksi ja hyppäsi heti vaunustaan alas. Mutta nähtyään kuka riveistä
astui esiin, vaaleni Paris, perääntyi ja lymysi silmänräpäyksessä
maanmiestensä joukkoon. Siitä sydämmistyi Hektor katkerasti.
-- Oi sinua keikailevaa naissankaria, puhkesi hän sanoihin, että sinun
ollenkaan piti syntyä maailmaan tuottamaan häpeää meille kaikille. Kun
on kuljettava varkaan toimissa vieraitten heimojen luona viettelemässä
heidän naisiaan ja ryöväämässä heidän tavaroitaan, silloin sinussa on
kyllä urhoa, mutta kun ryöstön kärsinyt kohtaa sinut rehellisessä
taistelussa, silloin pistäydyt piiloon kuin raukka, sillä häntä vastaan
ei auta sinua lyyryn soitto, ei kauniit kiharasi eikä kiemaileva
naamasi. Elleivät troialaiset olisi niin perin pohjin hyväluontoisia
kuin ovat, olisit aikaa sitten tullut kivitetyksi konnantöittesi
vuoksi.
-- Ah veljeni, vastasi Paris nöyrtyneenä, en tahdo sanallakaan
puolustaa itseäni. Epätasaiset ovat kohtalon antimet. Sinut ovat
jumalat luoneet sellaiseksi, ettet koskaan tunne pelkoa rinnassasi;
minun osalleni ovat tulleet Aphroditen lahjat. Mutta jos tahtosi on
järkkymätön, astun lopultakin esiin. Käske troialaisia ja akhaialaisia
levähtämään ja anna heidän tehdä sellainen sopimus, että minä ja
Menelaos yksin astumme kaksintaisteluun Helenasta ja hänen aarteistaan.
Nämä sanat vaikuttivat Hektoriin. Hän otti keihään keskeä käteensä,
juoksi taistelevien väliin ja huusi, että kaikki lopettaisivat ottelun.
Troialaiset herkesivät heti, mutta akhaialaiset jatkoivat ampumista ja
kivien heittoa. Silloin käski Agamemnon heitäkin lakkaamaan. Hektor
toisti korkealla äänellä Pariksen uuden taisteluvaatimuksen. Menelaos
lupasi ottaa sen vastaan, mutta sopimus oli pyhitettävä uhrilla, sanoi
hän, ja Priamoksen itsensä täytyi tulla se vahvistamaan, sillä hänen
poikiinsa ei ollut luottamista.
Molemmin puolin iloittiin sydämmellisesti siitä, että tämä sietämätön
sota nyt pian loppuisi. Ajajat heittivät ohjaksensa pois, sankarit
astuivat vaunuistaan ja laskivat aseensa syrjään. Hektor lähetti kaksi
airuetta Troiaan noutamaan Priamosta ja kahta uhrilammasta, joista
toisen piti oleman valkean uhrattavaksi auringolle, toisen mustan,
maalle. Agamemnon käski Talthybioksen tuomaan laivoilta vielä
kolmannenkin lampaan, joka uhrattaisiin Zeukselle.
Sillä aikaa istui Helena Pariksen palatsissa ja kutoi leveätä,
loistavaa kangasta. Hän kutoi siihen kuvia taistelevista troialaisista
ja akhaialaisista. Hänen siinä istuissaan tuli Iris huoneeseen hänen
kälynsä Laodiken haahmussa.
-- Tule, sanoi hän, niin näet ihmeellisen tapahtuman. Troialaiset ja
akhaialaiset ovat herenneet taistelemasta ja istuvat nyt rauhassa
toistensa rinnalla kilpiinsä nojaten, keihäät iskettyinä pystyyn
maahan. Paris ja Menelaos aikovat kahden ratkaista sodan, ja sinä
joudut sille heistä, joka voittaa.
Täynnä ikävöimistä entisen puolisonsa luo ja kotimaahan, pani Helena
päähänsä hopeanhohtavan hunnun ja juoksi Skaialaiselle portille. Siellä
istuivat Priamos, Antenor ja _Pantoos_ sekä monta muuta kaupungin
etevimmistä miehistä. He olivat liian vanhoja taisteluun, mutta
tahtoivat sentään kernaasti seurata sen menoa. Ja sitäpaitse oli heillä
läheisimpiään surmakentällä, Antenorilla poikansa _Agenor_,
Pantooksella kaksi poikaa, _Polydamas_ ja _Euphorbos_. Kun ukot näkivät
Helenan vaihtoivat he ihmetteleviä katseita ja kuiskasivat hiljaa
toistensa korviin:
-- Ei sovi ihmetellä, että Troian miehet ja vaskipaitaiset akhaialaiset
ovat tuollaisen naisen tähden niin kauvan kestäneet sodan tuhoja. Hän
voi kilpailla kauneudessa itse jumalattarien kanssa. Mutta olkoon
kuinka kaunis tahansa, niin mieluummin menköön laivoihinsa takaisin,
kuin että saattaisi koko kansamme turmioon!
Priamos kutsui häntä ystävällisesti luokseen.
-- Tule tänne ylemmä, rakas lapsi, sanoi hän! Täältä näet entisen
miehesi ja paljon sukulaisiasi ja ystäviäsi. Et ole sinä syypää tähän
sotaan, vaan kuolemattomat jumalat, jotka ovat päättäneet asiain menon.
Istuhan tähän viereeni ja sano minulle tuon rotevan jättiläisen nimi,
joka astelee akhaialaisten rivien edessä ja näyttää aivan kuninkaalta!
-- Oi arvoisa appi-isäni, vastasi Helena, kuinka monta kertaa olenkaan
katunut, etten ennemmin lopettanut päiviäni, kuin että seurasin
poikaasi tänne! Mutta mitä äsken tahdoit tietää, sen sanon sinulle
kernaasti: mies, jota kysyit, sehän on Agamemnon -- hän, joka kerran
oli juuri minun lankoni.
-- Onnellinen ruhtinas, sanoi Priamos; olihan minullakin ennen
sotajoukkoja käskettävissäni, vaan ei milloinkaan noin suuria! Mutta
sanohan vielä, lapseni, ken on tuo mies tuolla, joka on vähän lyhempi
mutta hartiakkaampi kuin Agamemnon ja joka nyt kulkee rivien välissä
kuin pässi lammaslaumassa.
-- Hän on Odysseus, vastasi Helena, kallioisen Ithakan ruhtinas ja
kavalin mies koko akhaialaisten joukossa.
-- Onpa niinkin, yhtyi Antenor, minä muistan hänet hyvästi niiltä
ajoilta, jolloin hän Menelaoksen kanssa tuli lähettiläänä tänne ja me
kaikki ihmettelimme neuvottelussa hänen sujuvaa puhettansa.
-- No tuo toinen sitten, kysyi Priamos, joka on olkapäitään myöten koko
muuta joukkoa korkeampi?
-- Se on Aias Telamonin poika, vastasi taas Helena, jättiläinen
ruumiiltaan ja kaikkien akhaialaisten rintavarustus. Ja tuolla
loitompana seisoo Idomeneus Kreetasta, joka niin usein tuli
kestivieraaksi kotiimme Spartaan.
Siihen keskeyttivät Hektorin airueet puheen. He olivat noutaneet
uhrilampaat ja samalla vuohennahkaisen säkin täynnä viiniä, suuren
loistavan juomamaljan ja joukon pienempiä kultapikareita, sekä tulivat
nyt pyytämään Priamosta mukaan. Ukko vavahti kuullessaan Pariksen
aikovan taistella Menelaosta vastaan, mutta käski kuitenkin panna
hevoset valjaihin. Hän otti Antenorin mukaansa, tarttui ohjaksiin ja
ajoi huimaa vauhtia Skaialaisesta portista kentälle.
Saavuttuaan joukkojen väliseen kapeaan kujaan, astuivat he vaunuista
alas ja menivät kohtaamaan Agamemnonia ja Odysseusta. Airueet kantoivat
uhrilampaat esiin, sekoittivat viiniä suureen maljaan ja valelivat
ruhtinasten kädet vihkivedellä. Sitten veti Agamemnon uhriveitsen
tupestaan miekan sivulta, leikkasi jokaisen lampaan otsasta villatukon
ja antoi airueitten jakaa villat etevimpien akhaialaisten ja
troialaisten kesken. Kun tämä oli toimitettu, kohotti hän kätensä
taivasta kohti ja huusi Zeusta, aurinkoa ja maata todistajiksi tähän
juhlalliseen sopimukseen, että se taistelevista, joka voittaisi, saisi
pitää Helenan ja hänen aarteensa. Rukoiltuaan uhrasi hän lampaat ja
asetti niitten ruumiit sivulle, että ne sitten piti vietämän pois ja
kaivettaman maahan. Sitten jakoi hän pyhitetyn viinin läsnäoleville.
Mutta Priamos ei tahtonut enää jäädä paikalle, sillä hän pelkäsi
poikansa kaatuvan, eikä hän olisi voinut kestää sitä. Senvuoksi otti
hän molemmat Troiasta tuodut uhrilampaat vaunuihin ja ajoi Antenorin
kanssa takaisin Ilioniin.
Hektor ja Odysseus mittasivat nyt kaksintaistelupaikan. Sitten
heitettiin arpaa, kumpi ensimmäiseksi saisi viskata keihäänsä. Kaksi
pientä litteätä kiveä valittiin arvoiksi, toinen Menelaoksen, toinen
Pariksen. Ne asetti Hektor kypäriinsä ja pudisti kypäriä pää syrjään
käännettynä, kunnes toinen kivi poukahti kypäristä ulos. Se oli
Pariksen. Kaikki katselijat istuutuivat. Mutta Menelaos ja Paris
pukeutuivat sotisopaan ja astuivat esiin, katsellen toisiaan uhkaavina
ja heilutellen keihäitään. Ensi heitto oli Pariksen; hän tapasi
Menelaoksen kilpeen, mutta hänen keihäänsä kärki taipui ja keihäs
kimmahti sivuun. Huutaen Zeusta avukseen lennätti nyt Menelaos
keihäänsä, se puhkaisi Pariksen kilven ja rintahaarniskan sekä vielä
ihonutunkin, ja olisi tuottanut varman kuoleman, ellei Paris olisi
vikkelästi kumartunut alas. Menelaos tempasi miekkansa ja suuntasi
huiman iskun vastustajansa päähän. Mutta miekka taittui Pariksen
kypäriin ja singahti neljänä kappaleena maahan. Silloin katsahti
Menelaos syvästi huokaisten taivasta kohti ja lausui:
-- Oi Zeus, sinä olet julmin kaikista jumalista! Toivoin kostavani sen
häpeän, jonka olen Pariksen kautta kärsinyt, mutta nyt katkesi miekka
käteeni, ja peitsenikin lensi harhaan -- enkä sentään voinut
vihamiestäni edes haavoittaa!
Julmistuneena ryntäsi hän kourin kiinni Pariksen kypäritöyhtöön ja
alkoi raastaa häntä siitä jälessään akhaialaisten rivejä kohti. Paris
ei voinut tehdä mitään, sillä kypärin leukahihna kuristi häntä niin
kovasti leuvan alta, että hänen olisi täytynyt tukehtumalla heittää
henkensä, ellei Aphrodite olisi rientänyt auttamaan häntä. Jumalatar
nykäsi sievästi leukahihnan poikki, niin että tyhjä kypäri jäi
Menelaoksen käteen. Raivoissaan heitti hän sen akhaialaisten puolelle,
jotka ottivat sen maasta ylös, ja ryntäsi sitten uudestaan peitsi
kädessä paljaspäistä Parista vastaan.
Mutta aivan samalla hetkellä peittikin Aphrodite Pariksen paksuun
pilveen ja kuljetti hänet ilman halki hänen omaan palatsiinsa Ilioniin.
Sitten kiirehti jumalatar heti tapaamaan Helenaa ja löysikin hänet
istumassa muitten troiattarien seurassa lähellä Skaialaista porttia
olevasta tornista. Vanhan spartalaisen kehrääjä-akan muodossa nyhkäsi
hän Helenaa kauhtanasta ja kuiskasi:
-- Riennä kotiin, Helena, sillä Paris odottaa sinua palatsissaan! Ei
kukaan voisi arvata, että hän palaa verisestä taistelusta, sillä hän on
niin puhdas ja kaunis kuin karkeloihin menossa.
Helena hämmästyi, mutta tarkastettuaan lähemmältä akkaa, huomasikin hän
ryppyisen naaman alta Aphroditeen ruusuisen hipiän, ja puhkesi pahalla
mielellä sanomaan:
-- Julma jumalatar, kun nyt laillinen mieheni on voittanut minut ja
tahtoo ottaa minut takaisin, niin miksi koetat minua uudestaan tehdä
mielettömäksi! Mene itse rakastetun Pariksesi luo ja kuhertele hänen
ympärillään, kunnes hän ottaa sinut joko vaimokseen tai orjakseen! Minä
en tahdo enää olla hänen kanssaan missään tekemisissä!
Katkerana vastasi Aphrodite:
-- Elä suututa minua, kurja! Minä voin ruveta vihaamaan sinua yhtä
paljon, kuin tähän saakka olen sinua rakastanut. Ja silloin saatan
sytyttää akhaialaisten ja troialaisten välille sellaisen vihan liekin,
että se vie uhriksi _sinutkin_.
Tällaista uhkaa pelästyi Helena. Hiljaa tarttui hän jumalattaren
ojennettuun käteen ja yhdenkään läsnäolijan huomaamatta vei Aphrodite
hänet Pariksen palatsiin, ja asetti hänelle hymyillen istuimen Pariksen
vastapäätä. Mutta aluksi ei Helena tahtonut vilkaistakaan Parista, vaan
sanoi pilkallisesti:
-- Palasit siis taistelusta taas! Oi että olisit kaatunut sen sankarin
kädestä, joka kerran on ollut puolisoni! Turhaan kehuit muinoin, kuinka
helposti voittaisit Menelaoksen! Tietysti aijot heti vaatia hänet
uuteen otteluun, olethan siksi uljas? Mutta minä neuvon, että pysyt
koreasti kotona, etkä mene ollenkaan tuon miehen näkyville. Parasta on
sinulle, että varot nahkaasi vaan, sillä pian saattaisi hänen peitsensä
lävistää sinut!
Mutta Paris naurahti ja lausui:
-- Heitä torumisesi, Helena; se sopii huonosti niin ihanalle naiselle
kuin sinulle. Jos Menelaos voittikin minut, niin se tuli, katsopa,
siitä, että Athene auttoi häntä. Toisella kerralla voitan minä, sillä
minullakin on suosijoita kuolemattomien joukossa. Mutta heittäkäämme
riita ja olkaamme ystäviä!
Heikkona ja taipuisana niinkuin ainakin leppyi Helena ennalleen.
Sillä aikaa kiersi Menelaos niinkuin raivoisa peto ympäri kenttää ja
etsi kadonnutta vastustajaansa. Mutta ei troialaisten eikä heidän
liittolaistensakaan joukossa ollut ketään, joka olisi voinut sanoa,
mihin Paris oli hävinnyt. Silloin julisti Agamemnon korkealla äänellä
Menelaoksen voittajaksi ja vaati, että troialaisten nyt heti piti
luovuttaa Helena aarteineen heille. Akhaialaiset päästivät
hyväksymishuudon, mutta troialaiset seisoivat kuin puusta pudonneina,
tietämättä mitä olisi tehtävä.
Aivan samalla hetkellä pidettiin suurta neuvottelukokousta
Olympoksessa. Hebe [nuoruuden jumalatar, Olympoksen jumalien
juomanlaskija] kiersi ympäri kaataen nektaria kultamaljoihin, ja
jumalat joivat toistensa terveydeksi ja katselivat toisinaan kihisevää
elämää Troian edustalla. Heidän siinä istuissaan kääntyi Zeus Heran ja
Athenen puoleen ja sanoi ilveillen:
-- Kaksi korkeista jumalattarista on ottanut Menelaoksen huostaansa,
jalo puolisoni Hera ja loistava tyttäreni Athene. Mutta heidän
vastassaan häärii herkeämättä Aphrodite, hymy huulillaan, ja koettaa
varjella Parista turmiosta. Vast'ikään pelasti hän hänet varmasta
kuolemasta. Punnitkaamme kuitenkin tarkemmin, mihin suuntaan annamme
asiain kulkea: kiihoitammeko kansoja tuhoisaan sotaan ja
eripuraisuuteen, niinkuin tähänkin saakka, vai yhdistämmekö heitä
ystävyyteen? Jos jälkimäinen puoli asiasta olisi kaikille teille
mieleinen, niin saisi Priamoksen linna seistä paikoillaan tuleviin
aikoihin ja Menelaos palata Helenansa kanssa rauhassa Spartaan
takaisin.
Zeus tiesi aivan hyvin, että Hera ja Athene raivostuisivat sellaisesta
esityksestä, kun he siinä istuivat rinnatusten eivätkä ajatelleet
mitään muuta kuin Troian häviötä, Athene vaikeni, mutta Hera ei voinut
hillitä itseään vaan huudahti:
-- Mitä kauheata puhutkaan, Zeus! Aijotko tehdä turhiksi kaikki minun
monet vaivani? Olenhan ajanut parivaljakkoni näännyksiin, kun olen
kiertänyt kiihoittamassa kansoja uupumattomaan taisteluun Priamoksen
poikia vastaan. Tee tahtosi, mutta huomaa, että me toiset emme tule
sitä koskaan hyväksymään!
Zeus ei ollut nyt tietävinäänkään, että Hera vihasi Parista siitä
saakka, kun oli joutunut tappiolle kauneuden kilpailussa Ida vuorella,
ja kysyi senvuoksi:
-- Sanohan kerrankin, mitä pahaa ovat Priamos tai hänen poikansa
sinulle tehneet, että niin leppymättömästi toivot Troian, tuon ihanan
kaupungin häviötä? Riennä siis heti muurien yli eli läpi porttien, ja
niele suuhusi Priamos poikineen sekä kansoineen päivineen! Ehkäpä
sappesi sitten saa kyllikseen.
Tee kuitenkin tahtosi mukaan, jatkoi hän, meidän ei sovi olla
epäsovussa tämän kaupungin vuoksi. Sen vaan sanon, että jos minä joskus
tahtoisin tuhota jonkun kaupungin, jossa sattuisi asumaan _sinun_
suosikkejasi, niin ei sinun silloin maksa vaivaa tulla luokseni
rukouksilla. Ainoastaan suurella vastenmielisyydellä suostun nyt sinun
tahtoosi ja annan Ilionin hukkua.
Ylen riemastuneena vastasi Hera heti:
-- Kolme on kaupunkia, jotka ovat minulle rakkaimpia maan päällä:
Mykene, Sparta ja Argos. Mutta hävitä ne kaikki, millä hetkellä vaan
tahdot: en sano sanaakaan vastaan, kunhan vaan jätät Troian minun
käsiini! Olenhan joka tapauksessa puolisosi, mukaantukaamme siis jonkun
verran toisiimme: sittehän toisetkin jumalat elävät paremmassa sovussa.
Lähetä nyt siis Athene heti taistelukentälle, että hän viettelisi
troialaiset rikkomaan sopimuksen; silloin leimahtaa sota uuteen
liekkiin ja Troia kulkee varmasti häviötään kohti.
Zeus antoi suostumuksensa ja heti heittäysi Athene salaman nopeudella
maan pinnalle, niinkuin lentävä tähti, joka ilmojen halki pudotessaan
levittää loistavan valon ja säihkyy tuhansissa kipinöissä. Tultuaan
taistelukentälle rupesi hän troialaisen soturin haamuun ja kääntyi
kuuluisan jousiampujan, lykialaisen _Pandaroksen_ puoleen. Tämä seisoi
etummaisten joukossa troialaisten riveissä ja kuunteli Agamemnonin
vaatimusta Helenan ja aarteitten suhteen.
-- Kuulehan Pandaros, kuiskasi Athene, sinä kun olet niin oiva
jousimies, etkö voisi lähettää yhtä nuolistasi tuon Menelaoksen
kylkeen? Sellaisella teolla voittaisit kunniaa sekä kaikkien
troialaisten kiitollisuuden, ja Parikselta saisit varmaan mitä
suurimman palkinnon.
Tyhmä Pandaros meni heti ansaan. Hän otti komean jousensa ja kumartui
toveriensa kilpien taa suojaan, etteivät akhaialaiset olisi ennen
aikaansa nähneet häntä. Hiljaa avasi hän viinensä, otti sieltä
sulitetun rautapäisen nuolen, asetti sen jouselle ja pingoitti jännettä
kaikin voimin.
Ja kun hän oli vetänyt härännahkaisen jänteen niin tiukalle, että itse
jousi oli aivan puoliympyrän muotoisessa kaaressa, laski hän nuolensa
suhahtaen Menelaosta kohti.
Mutta Athenen tarkoitus ei ollut haavoittaa ketään, ainoastaan
kiihoittaa akhaialaisia. Samoin kuin äiti varovasti huiskii pois
kärpäsiä nukkuvasta lapsestaan, aivan samalla hellyydellä piti
jumalatar huolta suosikistaan Menelaoksesta. Hän ohjasi nuolen sivulle,
niin että se tapasi Menelaosta vyötäisten kohdalle, jossa hänellä oli
vahvimmat varustukset, päällimmäisenä nahkavyö ja haarniska sekä
niitten alla vielä erityinen, pronssilevyillä päällystetty alusvyö.
Kuitenkin tuli nuoli sellaisella voimalla, että se tunkeutui kaikkien
niitten läpi ja otti ihoonkin, niin että verta alkoi valua. Menelaos
vavahti hiukan, nähdessään verensä vuotavan, ja Agamemnon huusi:
-- Oi veljeni, niin ovat siis nuo konnat rikkoneet sopimuksen ja
surmanneet sinut salanuolella! Mutta Zeus, joka valapatot rankaisee,
vaatii heidät kyllä tuomiolle moisesta petoksesta. Olen sisimmässäni
vakuutettu siitä, että kerran koittaa päivä, jolloin pyhä Ilion
kukistuu ja sen mukana myös Priamos ja koko hänen kansansa. -- Vaan jos
sinä nyt kuolet, Menelaos, lisäsi hän painuneella äänellä, niin
ajattele millä kauhulla akhaialaiset pakenevat täältä, minkä häpeän
saan kärsiä minä palattuani kotiini Mykeneen, ja millä vahingon ilolla
troialaiset minua pilkkaavat!
-- Rauhoitu, vastasi Menelaos, eläkä saata miehiämme menettämään
rohkeuttaan; minä huomaan, ettei haava ole vaarallinen, koska nuolen
vä'ät tuntuvat olevan näkyvissä.
-- Hyvä että niin olisi, sanoi Agamemnon, mutta lääkärin täytyy sentään
heti tutkia haava. Riennä, Talthybios, kutsumaan Makhaon tänne!
Airut juoksi rivejä pitkin ja etsi Makhaonia. Pian löysikin hän hänet
ja pyysi tulemaan mukaansa. Yhdessä riensivät he nyt takaisin
Menelaoksen luo, joka makasi levottomain ja kiihtyneitten ruhtinasten
ympäröimänä. Makhaon nykäsi heti nuolen vyöstä irti, jolloin vä'ät
taipuivat ulospäin ja katkesivat. Sitten avasi hän vyön, haarniskan ja
alusvyön, tarkasti haavaa ja imi sen verestä puhtaaksi sekä siroitti
siihen parantavista yrteistä valmistettua jauhetta.