Kaikki muut jumalat Olympoksessa nukkuivat, mutta Zeus valvoi ja
mietiskeli, kuinka voisi täyttää Thetikselle antamansa lupauksen.
Vihdoin keksi hän sen keinon, että antaisi Agamemnonin nähdä jonkun
petollisen unen. Ja Agamemnon näkikin unessa, että vanha Nestor oli
seisovinaan hänen vuoteensa vieressä ja sanovinaan hänelle, että jos
akhaialaiset seuraavana aamuna hyökkäävät Troiaan, on kaupunki heidän.
Siihen iloiseen sanomaan heräsi Agamemnon. Hän nousi heti ylös, veti
pehmeän ihotakin päälleen, heitti väljän vaipan hartioilleen, pisti
sandaalit jalkaansa ja lähti ulos, hopeahelainen miekka olkavyössä
riippuen ja kuninkaan valtikka kädessä. Ensin käski hän airueitten
kulkea ympäri leirin ja kutsua koko miehistön käräjäpaikkaan. Sillä
aikaa keskusteli hän ruhtinasten kanssa Nestorin laivan luona ja kertoi
heille unensa. Hän aikoi noudattaa sitä opastusta, jonka jumalat siten
olivat hänelle lähettäneet, mutta arveli sentään sopivaksi ensin
koetella miehistön rohkeutta sillä tavoin, että kehoittaisi heitä
palaamaan Akhaiaan; siinä hän näkisi kehenkä voisi luottaa, kehenkä ei.
Ruhtinaat suostuivat hänen tahtoonsa ja seurasivat häntä
käräjäpaikkaan. Sinne riensivät nyt kaikki niinkuin surisevat
mehiläisparvet.
Kun kaikki istuivat paikoillaan ja melu oli hiljennyt, nousi Agamemnon
ylös, nojautui kuningassauvaansa ja lausui:
-- Suurena häpeänä pitävät varmaan tulevaiset sukupolvet, ettei niin
suuri ja voimakas kansa kuin akhaialaiset ole voinut kukistaa
troialaisten mitätöntä joukkoa. Todellakin -- jos me molemmat kansat
kokoontuisimme yhteiseen juominkiin ja akhaialaiset istuisivat
kymmenmiehisiin seurueihin, valiten kukin seurue yhden troialaisen
juomanlaskijakseen, niin varmaan usea meikäläisistä juomakunnista jäisi
tarjoojaa vaille. Niin paljo enemmän on meitä. Nyt on yhdeksän vuotta
vierähtänyt, laivamme maatuvat, niitten köydet mätänevät, puolisomme ja
lapsemme menehtyvät kotona ikävään, emmekä me ole vielä saaneet toimeen
mitään. Palatkaamme siis kotiin! Ilion pysyy meiltä kuitenkin aina
valloittamatta.
Kaikki ne, jotka eivät olleet kuulleet ruhtinasten neuvoittelua,
pettyivät tämän puheen johdosta, ja kiihkeä elämä syntyi sotajoukossa.
Monet juoksivat kirkuen laivojen luo, niin että pöly kohosi pilvinä
maasta. He kehoittivat toisiaan käymään käsiksi ja työntämään laivoja
vesille; jotkut väänsivät irti tukipuita, toiset avasivat kiireellä
mudan täyttämiä kanavia, ja pilviin saakka kohosi niitten huuto, jotka
tahtoivat lähteä kotiin.
Mutta tämä ei miellyttänyt Heraa, ja hän pyysi Athenea hillitsemään
kansaa. Athene saapui syöksyvällä kiireellä leiriin ja kohtasi
Odysseuksen, joka synkkänä ja äreänä seisoi laivansa luona.
-- Onko aikomuksenne todellakin paeta? kysyi hän. Aattelepa Priamoksen
riemua! Ei, Odysseus, se ei saa tapahtua. Riennä heti hillitsemään
kansaa järkevin sanoin!
Odysseus tunsi jumalattaren äänen. Hän heitti pois vaippansa ja juoksi
Agamemnonin luo, otti häneltä valtikan käteensä ja kiirehti jälleen
laivaleiriin käskemään kaikkia ylikuninkaan nimessä uudestaan
käräjäpaikalle.
Ja kun hän tapasi jonkun ruhtinaista tai päälliköistä, seisahtui hän ja
puhui imartelevin sanoin:
-- Kuulehan naapuri, suotta sinä pelkäät ja väistyt. Käyhän takaisin,
rauhoitu ja kehoita toisiakin palaamaan kokoukseen! Et tunne vielä
Agamemnonin todellista ajatusta. Hän koettelee meitä nyt vaan, mutta
pian saattaa hän muuttua ankaraksikin. Meistä ei jokainen kuullut, mitä
hän puhui neuvottelussa. Ei millään muotoa pidä ärsyttää häntä kostoon
akhaialaisia kohtaan, sillä moisen kuninkaan katkeruus on ankara, joka
johtaa sukunsa itse Zeuksesta!
Mutta kun hän näki jonkun miehistöstä, joka piti äänekästä melua, sitä
löi hän sauvallaan ja sanoi tiukasti:
-- Tyhmä, istu ja vaikene, ja kuuntele, mitä toiset sanovat! Kaikki ne
ovat miehekkäämpiä kuin sinä, josta ei ole apua taistelussa eikä
kokouksessa, Emmehän kaikki voi olla kuninkaita, yksi vaan olkoon
kuningas, yksi hallitsija: se, jolle korkea Kronoksen poika soi
valtikan ja säännökset, joilla kansaa hallitaan.
Siten sai hän vähitellen kaikki kääntymään laivain luota
käräjäpaikalle, ja niinkuin myrskyn ryskeellä hyökkäsivät he jälleen
paikoilleen.
Vihdoin vaikenivat kuitenkin kaikki. Ainoastaan _Thersites_, joka oli
ainainen lörppö, melusi yhä. Hänellä oli suu täynnä hävyttömyyksiä ja
joka tilaisuudessa riiteli hän röyhkeästi kuningasten kanssa. Ja
kaikista Ilioniin saapuneista akhaiaiaisista oli hän rumin. Hän oli
kierosilmä, ontuva, ja vielä päällepäätteeksi kyttyräselkä, ja hänen
suipokkaassa, kaljussa päälaessaan oli ainoastaan siellä täällä
muutamia harvoja hiuskarvoja.
Tällä kertaa ei hän kuitenkaan rähissyt heitä, vaan Agamemnonia
vastaan.
-- Mitä sinä oikeastaan tahdot, Agamemnon? huusi hän. Eikö ole joka
nurkka teltassasi täynnä saalista, jonka me olemme sinulle hankkineet?
Akhaialaisia akkoja me olemme, emme akhaialaisia miehiä, jos sallimme
sinun jatkaa tähän suuntaan. Saisitpa hoitaa itse asioitasi, niin
nähtäisiin kuinka suoriutuisit. Akhilleustakin olet solvaissut. Mutta
Akhilleus ei ole kärkäs vihaan eikä sapekas, muuten olisitkin loukannut
häntä viimeisen kerran.
Niin purki Thersites sanoja suustaan. Mutta äkkiä astui Odysseus hänen
viereensä, katsoi häntä tuimasti silmiin ja sanoi ankaralla äänellä:
-- Hullu lorujen laskija, lopeta huutosi ja nalkutuksesi! Pahempaa
eläintä kuin sinä ei löydy koko sotajoukossa. Kuule nyt tarkoin, mitä
sanon sinulle: jos kerrankin vielä raivoat tällä tavalla, niin olkoon
pääni mennyttä elköönkä minua enää kutsuttako Telemakhoksen isäksi,
ellen paikalla revi vaatteitasi ihoa myöten ja pieksemällä aja sinua
käräjäpaikalta pois, huutanet sitten minkä huutanetkin.
Näin sanoessaan kohotti Odysseus kädessään olevan valtikan ja roimi
sillä rähisijää selkään. Thersites uikutti ja lyyhistyi niin matalaksi
kuin saattoi sekä väistyi paikalleen, johon jäi istumaan, itkeä
nyyhkyttäin ja tuijottaen mykkänä eteensä. Mutta ympärillä istujat
nauroivat suureen ääneen ja sanoivat toisilleen:
-- Tosin on Odysseus tehnyt lukemattomia suurtöitä sekä miekkain
mittelössä että rauhallisissa neuvotteluissa, mutta tämä oli sentään
hänen suurin tekonsa, että hän kerrankin sai tuon nenäkkään sättijän
suun tuketuksi.
Odysseus kohotti taas valtikkaansa, ja käräjäpaikalie tuli sellainen
hiljaisuus, että kaikki saattoivat kuulla hänen sanansa.
-- Kauvan olemme venyneet täällä, sanoi hän, enkä moiti akhaialaisia
siitä, että he tähän ovat kyllästyneet, Mutta häpeällistä olisi tyhjin
käsinkin palaaminen. Muistan vielä niinkuin eilisestä sen ihmeellisen
ennusmerkin, jonka Zeus näytti meille Auliissa, kun hän antoi
lohikäärmeen niellä nuo kahdeksan varpusen poikaa ja vielä emän kaupan
päälle. Nyt ovat nuo kahdeksan vuotta kuluneet ja yhdeksäskin jo
mennyt. Odottakaamme siis vielä vähän aikaa sitä täyttymyksen hetkeä,
joka juuri nyt on tulossa!
Kansa osoitti korkeilla huudoilla suostumustaan.
Sitten piti vanha Nestor Agamemnonille puheen, lopettaen sen seuraavin
sanoin:
-- Löytyisikö täällä joku, joka ei tahdo pitää pyhää valaansa, niin
anna hänen kernaasti mennä menojaan! Hän ei kuitenkaan voi välttää
kohtaloaan. Parasta on, että sotajoukko asettuu taistelujärjestykseen
heimoittain, veljeskunnittain ja suvuttain; silloin on sinun helppoa
huomata, kutka vetäytyvät syrjään, kutka taas tahtovat seurata sinua.
[_Heimot, veljeskunnat ja suvut_. Kreikkalaisilla muodostivat useammat
toisilleen läheiset _suvut_ eli perheet "_veljeskunnan_" ("fratrian"),
jonka kaikilla jäsenillä oli yhteinen suojelusjumala ja uhripaikka.
Samoin muodostivat useammat "veljeskunnat", joilla oli yhteinen
alkuperä ja samat kotijumalat, _heimon_.]
Agamemnon hyväksyi tämän neuvon. Siihen loppui käräjäin pito, ja
jokainen riensi leirimajaansa varustautumaan järjestykseen.