Heti kun akhaialaiset olivat saaneet leirinsä kutakuinkin valmiiksi,
päätti Agamemnon ryhtyä hyökkäyspuuhiin. Ja kun kaikki olivat syöneet
vankan aterian, kokosivat ruhtinaat miehensä ja käskivät heidän
varustautua taisteluun. Se kävi tavallisilta sotilailta varsin
nopeasti. Muutamat heimot käyttivät aseinaan vaan linkoja, nuolia ja
heittokeihäitä; he siis taistelivat pitkän välimatkan päästä, eivätkä
tarvinneet kypäreitä eivätkä kilpiä. Toiset taas kävivät vastustajansa
kimppuun lähempää, taistellen peitsellä, miekalla, sotakirveellä tai
nuijalla. Heillä täytyi siis olla hyvät suojeluskojeet. Säärien
etupuolta peitti tina- tai pronssilevyistä tehdyt säärykset; miehustaa
suojeli vahva metallihaarniska; päätä peitti jouhitöyhtöinen kypäri, ja
vasemmassa kädessä oli kilpi. Hyökkäysaseista riippui miekka
huotrassaan olkavyössä; peistä, tapparaa ja nuijaa kannettiin kädessä.
Ruhtinaat ja ylimykset eivät kulkeneet jalan, vaan ajoivat
sotavaunuissa; ajajana oli heillä joku valittu ystävä, johon voivat
täydellisesti luottaa.
Uhrattuaan ensin ja rukoiltuaan jumalilta voittoa, lähtivät he
liikkeelle. Heidän edessään kohosi loivasti etelään päin, Ida vuorta
kohti, Ilionin vihertävä, kukoistava kenttä. Sekä oikealla että
vasemmalla rajoittivat sitä kalkkikivivuoret. Itäpuolella laski
vuorilta alas Skamandros joki, polveillen jalavain, poppelilehtojen ja
kanervamaisten tamariskipensaikkojen lomitse. Tavan takaa täytyi
akhaialaisten vältellä soita ja vesilätäköitä, joita oli talvesta
jäänyt alangolle, kun virta oli tulvinut yli äyräittensä. Siellä täällä
näkivät he hiekkakumpuja, joita hautapatsaat koristivat. Merkillisimmän
kummun ohi kulkivat he heti leiristä lähdettyään; se oli luotu Troian
linnan perustajan, muinaissankari Iloksen haudalle.
Vuolaana ja väkevissä pyörteissä virtasi Skamandros uomassaan,
kuljettaen äärettömät joukot hiekkaa ja keltaista mutaa mukanaan. Sen
läntistä rantaa seurasivat akhaialaiset ylöspäin, etsien sopivaa
kaalamoa, mutta eivät löytäneet sellaista. Kaiken aikaa oli heillä
Troia silmäinsä edessä. Jyrkkänä se kohosi korkeuteen Skamandroksen
toisella rannalla ja sitä ympäröi etelän ja pohjan puolella syvät
laaksot. Pohjanpuolisessa laaksossa virtasi Simoeis joki, eteläisessä
pienempi puro. Ylinnä vuoren huipulla loisti linna temppeleineen ja
palatseineen, mutta penkereellä heti sen eteläpuolella oli itse
kaupunki suljettuna muureilla, porteilla ja torneilla, ja koko joen
ranta alahalla kihisi troialaisia.
Nähtyään toisensa päästivät akhaialaiset ja troialaiset huikean
sotahuudon. Akhaialaiset riensivät jokeen ja koettivat kahlata yli,
mutta saivat vastaansa niin rajun kuuron nuolia, keihäitä ja kiviä,
että heidän, pelastuakseen hukkumasta, täytyi pian pyörtää takaisin. He
tekivät uusia koetuksia, mutta yhtä turhaan, ja illalla täytyi heidän
tyhjin toimin palata leiriinsä. Eikä sillä hyvä, vieläpä troialaiset
ajoivat heitä takaakin, ahdistellen nuolillaan ja keihäillään sekä
monenmoisilla ivahuudoilla.
Sillä tavalla jatkui sotaa kauvan aikaa. Joka päivä hyökkäsivät
akhaialaiset esiin ja kohtasivat vastustajansa joko joen rannalla tai
ulompana kentällä. Mutta ratkaisevaa voittoa eivät he saaneet
kertaakaan. Yksi syy siihen oli vaikeassa ruokavarojen saannissa.
Toisinaan saapui kyllä leirirantaan kauppiaita laivoineen, mutta
niitten tuomat elintarpeet eivät riittäneet suurelle sotajoukolle.
Senvuoksi täytyi ruhtinasten aika ajoin tehdä pitkiä partioretkiä ja
koettaa ryöstämällä saada välttämättömiä tarpeita.
Sellaisilla retkillä voitti Akhilleus suurimman maineen ja rikkaimman
saaliin. Hänen mukanaan oli aina Patroklos, toisinaan myös Nestor ja
Antilokhos tai hänen sukulaisensa Aias Telamonin poika. Ja hän retkeili
sekä maalle että merelle päin.
Kerran purjehti hän laivoineen Kreikan saaristoon ja valloitti
Tenedoksen ja Lesboksen sekä monta muuta saarta. Saarelaisten
omaisuuden otti hän ryöstösaaliiksi ja teki heidät itsensä orjiksi.
Toisen kerran samosi hän Skamandroksen jokea ylös Dardaniaan Ida vuoren
juurella. Siellä oli Aineiaalla suuria maatiloja. Aineias oli kotosalla
ja paimensi karjaansa. Akhilleus hyökkäsi siinä hänen kimppuunsa niin
rajusti, että hänen täytyi paeta yli vuoren etelään päin ja etsiä
siellä turvaa Lyrnessoksen kaupungissa. Mutta sieltäkin täytyi hänen
paeta, sillä Akhilleus ajoi häntä takaa ja hävitti koko kaupungin.
Siitä suuntasi Akhilleus retkensä itään päin ja tuli _Theben_
kaupunkiin, jossa hallitsi kuningas _Eetion_, Hänellä oli seitsemän
poikaa, ja hänen tyttärensä _Andromakhe_ oli naimisissa Priamoksen
pojan Hektorin kanssa. Vaikka Thebe oli vahvasti varustettu kaupunki
korkeilla porteilla ja paksuilla muureilla, otti Akhilleus sen sentään
väkirynnäköllä, jolloin Eetion itse ja kaikki hänen poikansa kaatuivat.
Akhilleus ei kuitenkaan ryöstänyt vanhan ruhtinaan ruumista vaan poltti
sen roviolla kaikkine komeine sota-asuineen ja pystytti sitten hänelle
muistopatsaan. Thebestä jatkoi Akhilleus vielä ryöstöretkeään pitkin
rannikkoa, valloitti muitten muassa Pedasoksen kaupungin ja palasi
vihdoin akhaialaisten leiriin takaisin.
Näillä retkillään oli Akhilleus valloittanut kaksikymmentäyksi
kaupunkia, kaksitoista saarilla ja yhdeksän Troian ympäristössä, sekä
voittanut suunnattoman saaliin. Leiriin palattuaan jätti hän kaikki
saaliinsa ylipäällikön jaettavaksi. Agamemnon, joka paraasta päästä oli
venynyt toimettomana leirissä, piti suuren määrän siitä itse omana
"kunnia-osanaan", muun muassa Apollon-papin _Khryseen_ tyttären nimeltä
_Khryseis_, joka oli ryöstetty Thebestä ja josta nyt oli tehty orjatar.
Lopun saaliin jakeli hän lahjoina etevimmille ruhtinaille. Akhilleus
itse sai muun muassa kauniin orjattaren _Briseiksen_, joka oli otettu
vangiksi Lyrnessossa.
Akhilleuksen poissa ollessa olivat troialaiset saaneet olla enemmän
rauhassa ja alkaneet tuntea olonsa koko lailla turvalliseksi.
Priamoksella oli Troilos niminen poika, vasta mieheksi tulossa. Hän
piti erittäin paljon hevosista ja tepasteli niitten kanssa mielellään
vuoren rinteillä Troian ulkopuolella. Tämän huomasi Akhilleus ja päätti
mennä väijymään poikaa. Hän kahlasi salaa joen yli, hiipi puulta puulle
ja lymysi vihdoin erään korkean kaivon taa. Hetken kuluttua näki hän
Troiloksen saapuvan huolettomasti ratsastaen, mukanaan sisarensa
Polyxena, joka tuli noutamaan vettä. Etäämmällä seisoi kaksi
troialaista etuvartijaa, mutta ne eivät näyttäneet vainuavan mitään
vaaraa. Polyxena otti vettä astiaansa ja Troilos juotti hevosiaan.
Silloin lentää kohahti musta korppi ilkeästi koikkuen kaivon katolle,
ja samassa hyökkäsi Akhilleus piilostaan esiin. Polyxena heitti
astiansa maahan ja alkoi vähissä hengin juosta kaupunkiin päin. Troilos
käänsi hevosensa ja pakeni täyttä nelistä. Mutta nopeajalkainen
Akhilleus saavutti hänet sittenkin ja tempasi hänet ratsailta maahan.
Lähellä oli pieni Apollonin temppeli ja sen alttarille juoksi nyt
Troilos turvaa hakemaan. Mutta Akhilleus lävisti hänet miekallaan ja
aikoi raastaa mukanaan hänen ruumiinsa. Patroklos, joka oli seurannut
matkan päästä, riensi siinä toimessa hänelle avuksi, mutta vartijat
olivat tehneet hälytyksen ja Hektor kiirehti paikalle. Ryöstäjäin
täytyi jättää saaliinsa, ja Hektor kantoi nyt pienen veljensä ruumiin
kaupunkiin ja vei sen surevalle Hekabelle.
Priamoksella oli myös _Lykaon_ niminen poika. Tämä oli kerran yöllä
mennyt taittelemaan isänsä puutarhasta viikunapuun oksia, punoakseen
niistä rintasuojan sotavaunuihinsa. Mutta Akhilleus oli taaskin
liikkeellä, hän oli salaa piiloutunut puutarhaan ja karkasi siellä
Lykaonin päälle. Hän ei kuitenkaan tappanut Lykaonia, vaan tukkesi
hänen suunsa, kiskoi hänet mukanaan leiriin ja vaihtoi siellä orjaksi
eräälle Lemnolaiselle kauppiaalle sataa härkää vastaan.
Kaikesta tästä huolimatta näytti tulevaisuus akhaialaisille kuitenkin
pimeältä. Elintarpeet kävivät yhä niukemmiksi, leirissä vallitsi nälkä
ja tauti. Koko seutu ympäristössä oli ryöstetty ja tyhjä sekä ihmisistä
että karjasta. Ida vuorelta tuli laumoittain susia, jotka hyökkäsivät
päälle ja repivät kappaleiksi jokaisen, joka rohkeni leiristä ulos.
Miehistö huusi ääneensä, että ruhtinasten oli hankittava apua. Vihdoin
selitti Palamedes, ettei muuta pelastuskeinoa ollut, kuin luopua
piirityksestä. Mutta sellaista puhetta eivät Agamemnon ja Menelaos
kärsineet, ja heihin liittyi myös Odysseus, joka ei koskaan voinut
unohtaa kuinka Palamedes ennen Ithakassa oli hänet viekkaudessa
voittanut. Palamedesta syytettiin lahjain ottamisesta troialaisilta ja
nimitettiin miehistön kuullen kurjaksi petturiksi. Vihdoin meni asia
niin pitkälle, että hänet vietiin oikeuteen ja pantiin syytteen
alaiseksi. Oikeuden jäseniksi oli Agamemnon valinnut kaikki ne
ruhtinaat, jotka olivat Palamedeksen vihamiehiä. He julistivat hänet
syylliseksi ja tuomitsivat kuolemaan, Agamemnon antoi viedä hänet
leirin ulkopuolelle ja kivittää siellä, sekä julisti, ettei kukaan
saanut toimittaa hänelle kunniallista hautausta.