Akhaialaisten laivaston tulo tiedettiin jo Troiassa ennenkun se oli
ehtinyt Hellespontokseen. Kun se oli purjehtinut esiin Tenedoksen
takaa, olivat rantakunnailla karjojaan syöttävät paimenet huomanneet
sen ja juosseet heti ilmoittamaan asiasta Hektorille. Kun akhaialaiset
pääsivät ohi _Sigeionin_ niemen ja heille aukeni näköala Ilionin
kentälle ja Troiaan, näkivät he, että kaupungin portit avattiin ja
niistä marssi troialaisten sotajoukkoja järjestyneissä riveissä ulos.
Ne hajaantuivat nopeasti kentälle ja asettuivat sopiviin kohtiin pitkin
rantaa, valmiina nujertamaan jousillaan ja peitsillään maahan heti
ensimmäisen miehen, joka yrittäisi astua heidän rannikolleen.
Akhaialaiset soutivat laivansa niin lähelle kuin mahdollista, mutta
nähdessään troialaiset valmiina vastarintaan, epäröivät he hetkisen.
Sillä helppoa oli huomata, että ensimmäinen mies, joka hyppäisi maihin,
olisi kuoleman oma. Niitten joukossa, jotka olivat etummaisissa
laivoissa, seisoi Protesilaos. Hänellä ei ollut pienintäkään halua
kuolla, sillä hän oli vielä aivan nuori ja oli juuri ennen Troiaan
lähtöään nainut ihanan _Laodameian_, joka nyt istui kotilinnassa
epätoivoisena hänen vaaranalaisesta kohtalostaan. Mutta kun Protesilaos
näki kaikkien tovereittensa seisovan neuvottomina ympärillään, pisti
hänen päähänsä, että yhdenhän siinä on tehtävä alku, vaikkapa henkikin
menköön toisten puolesta. Hän heilautti päättäväisenä miekkaansa
korkealla ja hyökkäsi alas laivan keulasta. Samassa suhahti keihäs
Hektorin jäntevästä kädestä ja lävisti hänet. Mutta innostuneina
Protesilaoksen esimerkistä ryntäsivät muutkin Akhaialaiset maalle ja
kävivät sellaisella voimalla troialaisia vastaan, että näitten täytyi
lyhyen taistelun jälkeen vetäytyä lähemmäksi kaupunkia.
Nyt pitivät akhaialaiset ruhtinaat sotaneuvoittelun. He päättivät,
ettei vielä ryhdyttäisi rynnäkköön, vaan lähetettäisiin ensin
kaupunkiin airueet pyytämään sovinnolla takaisin Helenaa ja Menelaoksen
aarteita. Airueiksi valittiin Menelaos itse sekä Odysseus.
Menelaos ja Odysseus menivät lähimmälle kaupunginportille, jota
kutsuttiin _skaialaiseksi_, ja pyysivät, että Priamos valallaan
vakuuttaisi heille loukkaamattomuuden ja ottaisi heidät vastaan rauhan
neuvottelijoina. Tämä kaikki täytettiin, portit avattiin ja he pääsivät
kaupunkiin, jossa heille annettiin asunto vanhan viisaan _Antenorin_
luona. Hän oli yksi suku-ylimyksistä, neuvoston jäsen sekä kuninkaan
lanko; hänen puolisonsa _Theano_ oli Hekaben sisar. Antenor itse kuului
niihin troialaisiin, jotka alusta pitäen olisivat tahtoneet luovuttaa
takaisin sekä Helenan että ryöstetyt aarteet. Hän ottikin Menelaoksen
ja Odysseuksen vastaan niinkuin kestivieraat ainakin. Seuraavana
päivänä vei hän heidät neuvoittelukokoukseen, ja siellä saivat he
esittää asiansa Priamokselle ja hänen pojilleen. Suurella
tarkkaavaisuudella katselivat heitä siinä troialaiset, ja nähtiin, että
he olivat sekä vartaloltaan että luonteeltaan melkein toistensa
vastakohtia.
Sillä kun he siinä seisoivat loistavan troialaisjoukon keskellä, näytti
Menelaos hartiakkaammalta kuin toverinsa. Mutta heti kun he istahtivat,
silloin oli Odysseus kaikkien silmissä vallitsevamman näköinen. Ja kun
he alkoivat puhua ja neuvoitella, lausui ruhtinas Menelaos ajatuksensa
lyhyesti mutta voimakkaasti, vältellen turhia sanoja ja puheen
ulkonaista komeutta, vaikka olikin nuorempi ijältään kuin Odysseus.
Vaan kun älykäs Odysseus nousi puhumaan, seisoi hän aluksi katse maahan
luotuna ja ruhtinassauvaansa nojaten, niinkuin arka ja kokematon. Mutta
sitten kun hän kerran oli päästänyt sointuvan äänensä kuuluviin,
ryöppysi sanojen tulva voimakkaana niinkuin talvinen lumimyrsky.
Kaunopuheisin sanoin osoitti Odysseus, kuinka mieletöntä olisi, jos
kaksi niin suurta ja voimakasta kansaa kuin akhaialaiset ja troialaiset
kävisivät sotaa keskenään yhden ainoan kevytmielisen nuorukaisen
tähden.
Antenor piti Odysseuksen puolta ja häneen yhtyivät useat
suku-ylimyksistä. Helena itse kaipasi laillisen puolisonsa luo
takaisin, ja vanha Priamoskin alkoi kallistua samaan suuntaan. Mutta
Paris pani tiukasti vastaan jokaista myönnytystä ja samoin Deiphobos ja
Aineias, jotka olivat olleet mukana ryöstöretkellä Spartaan. Hektor,
joka itse asiassa oikeastaan oli Troian hallitsija, olisi myöskin
mieluimmin luovuttanut Helenan aarteineen. Mutta koska Paris oli hänen
veljensä, ei hän tahtonut häntäkään liian jyrkästi vastustaa. Hän
ehdoitti siis, että Menelaokselle annettaisiin ryöstetyistä aarteistaan
täysi korvaus, mutta että hänelle Helenan sijasta tarjottaisiin
jotakuta Priamoksen tyttäristä sekä täydet kuninkaalliset myötäjäiset.
Hän saisi oman valintansa mukaan ottaa joko viisaan Kassandran tai
nuoren kukoistavan Polyxenan. Mutta Menelaos vastasi ylenkatseella:
-- Enpä totisesti olisi päässyt pitkälle, jos minun nyt täytyisi valita
vaimo pahimpien vihamiesteni joukosta. Pitäkää te rosvot ja raakalaiset
itse tyttärenne, mutta antakaa minulle nuoruuteni morsian takaisin!
Silloin syöksyi Paris ystävineen Menelaoksen ja Odysseuksen
päälle. Mutta Hektor astui airueitten turvaksi ja saattoi heidät
loukkaamattomina kaupungin portista ulos. Vihasta raivoavina riensivät
he rantaan ja kertoivat Agamemnonille, kuinka matkalla oli käynyt.
Nyt oli akhaialaisten toivo pikaisesta kotiinpaluusta rauennut tyhjiin.
Oli helppoa arvata, että sota tulisi kestämään kauvan. Sillä he olivat
huomanneet troialaiset sotakuntoiseksi kansaksi ja heidän kaupunkinsa
lujasti varustetuksi.
Senvuoksi oli heidän ensimmäisenä huolenaan rakentaa vankka leiri,
jossa voisivat pitää laivojaan turvattuina sekä itsekin asustaa
pitemmän ajan.
Tärkein oli laivojen suojaaminen. Sitä varten asetettiin rannalle
pyöreitä hirsiä, ja niin valmistetuille teloille kiskottiin kaikki
laivat merestä pitkiin riveihin. Lähimpänä rantaa olleet vedettiin
ylimmäksi maalle, siitä seuraavat jäivät keskustaan, ja uloimpana
olleet joutuivat alimpaan riviin. Rantaan kaivettiin kanavia ja kaikki
laivat käännettiin keula merelle päin, että olisi helpompi saada ne
pikaisesti veteen, jos tarve niin vaatisi. Että ne seisoisivat vapaasti
eivätkä ottaisi mädäntymisen alkua maan kosteudesta, asetettiin niitten
sivuille vahvoja tukipuita ja pohjain alle pantiin pelkkoja ja kiviä.
Jokaisen pohjaan kairattiin läpi, josta sadevesi pääsisi valumaan pois.
Jokainen laiva-osasto sai oman paikkansa, ja niin syntyi niitten väliin
ikäänkuin katuja, suuremmat pitkin, pienemmät kadut poikin, aivan kuin
kaupungissa. Pääkadut kulkivat laivarivien välissä rannan suuntaa,
poikkikadut taas rannasta ylös päin. Ylimmässä rivissä asui Akhilleus
Sigeionin niemen juurella ja Aias Telamonidi Rhoiteionin juurella, sekä
heidän keskellään Idomeneus, Menestheus ynnä muita. Alimmassa rivissä
oli Diomedeella paikkansa Sigeionin lähellä, Agamemnonilla ja
Menelaoksella taas lähempänä Rhoiteionia, sekä Odysseukselle keskessä.
Odysseuksen leiripaikan edustalla oli yhteinen kokouskenttä. Se oli
niin laaja, että siihen voi kokoontua koko sotajoukko, ja siihen oli
myös pystytetty uhrialttari jumalankuvineen.
Akhaialaiset eivät asuneet laivoissaan, vaan niitten viereen
rakennetuissa leirimajoissa ja teltoissa. Teltat olivat rakennetut
paaluista, tiivistetyt risuilla tai savella ja katetut kaisloilla.
Miehistön majat olivat pieniä ja yksinkertaisia, ruhtinaitten suurempia
ja komeampia.