Kaiken aikaa oli jumalatar Hera tarkasti seurannut Aphroditen ja
Pariksen toimia. Heti kun Paris oli tehnyt ilkityönsä, kutsuikin hän
luokseen naisairuensa _Iriksen_ ja käski tämän heti lähteä Kretaan
kertomaan Menelaokselle, mitä oli tapahtunut.
Iris teki niinkuin oli käsketty. Menelaos ei tahtonut aluksi uskoa
häntä, mutta riensi sentään kiireimmän kautta takaisin Spartaan. Siellä
näki hän koko talonsa olevan täydellisessä epäjärjestyksessä. Poissa
olivat vieraat ja heidän mukanaan kuningatar sekä suurin osa parhaita
kalleuksia. Menelaos joutui raivoon ja päätti kostaa. Hän oli urhea
mies, mutta ajatukseltaan hidas ja epäröivä, ja kaikissa tukalissa
yrityksissä mukautuikin hän tavallisesti vanhemman veljensä
_Agamemnonin_ johtoon. Agamemnon oli naimisissa Helenan sisaren
_Klytaimnestran_ kanssa ja asui _Mykenen_ linnassa, komeassa ja
rikkaassa kaupungissa sen suuren kauppatien varrella, joka vei Argoksen
lahdesta Korinthoksen lahteen. Hänellä oli paljon sotureita sekä
laivoja ja joka kohdassa tahtoi hän kulkea ensimmäisenä, mitä arvoon ja
kunniaan tuli. Saatuaan tiedon Spartan tapahtumista alkoi hän heti
suunnitella valtavaa kostoretkeä Troiaan ja päätti itse ruveta tämän
retken ylimmäksi johtajaksi, niin että kaikki Akhaian muut ruhtinaat
tulisivat hänen päällikkyytensä alle.
Agamemnon tiesi hyvästi, että moni ruhtinaista olisi vastenmielinen
lähtemään mukaan, mutta hän tiesi myöskin, että heidän oli vaikea
vetäytyä asiasta syrjään. Sillä jo niihin aikoihin, kun Menelaos sai
Helenan puolisokseen, oli heiltä kaikilta saatu viekoitelluksi
sellainen lupaus, että aina auttaisivat Menelaosta.
Asia oli silloin käynyt seuraavalla tavalla. Maine Helenan
erinomaisesta kauneudesta oli levinnyt niin laajalle, että useimmat
Akhaian nuorista ruhtinaista olivat tulleet kosioretkelle hänen isänsä
Tyndareoksen luo Spartaan. Niitten joukossa oli Odysseus Ithakasta,
Antilokhos Pyloksesta, Diomedes ja Sthenelos Argoksesta, Menelaos
Mykenestä, Aias ja Teukros Telamonin pojat Salamiksesta, Menestheus
Atheenasta, Aias Oileuksen poika Lokriksesta, sekä Philoktetes,
Protesilaos, Patroklos, Eurypylos, Eumelos, Makhaon, Podaleirios ja
Polypoites Thessaliasta.
Hi ollut helppoa Tyndareokselle valita vävyä tällaisesta joukosta
eteviä miehiä. Hän joutui täydelliseen pulaan, sillä antaisipa hän
tyttärensä kelle tahansa, saattoi hän olla varma siitä, että kaikki
muut tulisivat hänen vihamiehikseen. Mies parka oli niin ymmällä, ettei
tiennyt mitä tehdä. Silloin tuli viekas Odysseus hänen luokseen, veti
hänet syrjään ja sanoi:
-- Minä näen, että olet joutunut tyttäresi Helenan vuoksi suureen
tuskaan. Sinä pelkäät, että jokainen hyljätty kosija muuttuu sinulle
vihamieheksi, ja siinä olet oikeassa. Arvaan, että otat kernaasti
vastaan hyvän neuvon, joka auttaa sinua tästä pälkähästä. Minä tahdon
sellaisen sinulle antaa, mutta ainoastaan sillä ehdolla, että teet
minulle vastapalveluksen. Itse puolestani luovun Helenasta, mutta hänen
sijastaan tahdon hänen orpanansa _Penelopeian_, veljesi _Ikarioksen_
tyttären. Hän ei tosin ole yhtä kaunis, vaan minulle hän luullakseni
soveltuu paremmin. Kuinka olet suoriutuva muista kosijoista, sen saat
kyllä tietää, kunhan vaan rupeat puhemiehekseni veljesi Ikarioksen
luona ja toimitat Penelopeian vaimokseni.
Tyndareos oli niin kovassa pulassa, että hän empimättä myöntyi.
Odysseus jatkoi sitten:
-- Nyt on sinun heti kutsuttava kokoon kaikki kosijat ja ilmoitettava
heille, että Helena ottakoon miehen oman valintansa mukaan. Mutta sano
heille samassa, että heidän on kaikkien ennen vaalia kalliilla valalla
luvattava, että ovat tyytyväisiä kohtaloonsa ja että vastaisuudessa
kaikin voimin tahtovat auttaa Helenaa ja hänen tulevaa miestänsä
kaikkea vääryyttä vastaan, tulkoon se mistä päin tahansa.
Tyndareos havaitsi Odysseuksen neuvon viisaaksi ja menetteli sen
mukaan. Hän kutsui kosijat erääseen pyhättöön korkean _Taygetos_ vuoren
juurella, uhrasi heidän läsnäollessaan hevosen ja otti sitten heiltä
vakaisella kädenlyönnillä valan, että he aina auttaisivat Helenaa ja
hänen valitsemaansa miestä. Kun hevonen oli juhlallisesti haudattu,
tuotiin Helena esille. Tyndareos ojensi hänelle seppeleen ja käski
hänen sillä kaunistamaan sen kosijan pään, jonka mieluimmin ottaisi
miehekseen. Helena laski sen Menelaoksen vaaleakutriseen päähän ja tuli
siten hänen vaimokseen.
Nyt oli Agamemnonin ja Menelaoksen muistutettava entisiä kosijoita
heidän lupauksestaan ja saatava heidät pitämään se. Siinä
tarkoituksessa lähtivät he ensiksi Antilokhoksen luo, joka oli Pyloksen
kuninkaan Nestorin poika. Viisas Nestor poikineen kuunteli kauhulla ja
inholla kertomusta Helenan ryöstöstä, ja Nestor lausui:
-- Tällainen konnantyö on niin musta, että meidän täytyy ponnistaa
kaikki voimamme saadaksemme se kostetuksi. Thrasymedeen ja kaikkien
poikaini täytyy lähteä Troiaan, eikä vaan Antilokhoksen yksin, ja niin
vanha kuin olenkin, tahdon vielä itsekin yhtyä seuraan.
Agamemnon ja Menelaos olivat iloissaan viisaan vanhuksen sanoista ja
pyysivät, että hän lähtisi mukaan kaupungista kaupunkiin hyvällä
puhetaidollaan vaikuttamaan niihin, jotka ehkä olisivat vastenmielisiä
tai arkoja. Siihen suostuikin Nestor ja heidän matkansa onnistui hyvin.
Kaikki kosijat olivat valmiit pitämään valansa, ja vieläpä moni muukin
lupasi lähteä kostoretkelle Troiaan, niitten joukossa _Idomeneus_ ja
_Meriones_ Kretasta, _Palamedes_ Euboiasta sekä kuuluisa tietäjä
_Kalkhas_.
Erittäin tärkeänä piti Agamemnon saada Odysseuksen mukaan. Senvuoksi
purjehti hän Palamedeksen kanssa Ithakaan, missä Odysseus nyt eleli
Penelopeian kanssa onnellisena ja tyytyväisenä. Heille oli vast'ikään
syntynyt poika, jolle oli annettu nimeksi _Telemakhos_, ja joka oli
vanhempainsa ilo ja riemu.
Odysseus oli saanut etukäteen tiedon Agamemnonin ja Palamedeen tulosta,
eikä ollut tietämätön heidän asiastaan. Mutta hänellä ei ollut
vähintäkään halua lähteä Helenan vuoksi sotaan, jossa hänen saattoi
käydä niin hullusti, ettei sinä ilmoisna ikänä enää näkisi vaimoaan
eikä poikaansa tai vanhaa isäänsä _Laertesta_. Sentähden mietti hän
keinon, jonka avulla voisi päästä lähtemästä.
Kun Agamemnon ja Palamedes olivat laskeneet Ithakaan ja saapuivat hänen
taloonsa, näkivät he hänen pellolla kyntämässä. Mutta hän käyttäytyi
työssään niinkuin vähämielinen, sillä auransa eteen oli hän valjastanut
härän ja hevosen, ja vakassa, josta hän kylvi siementä peltoon, ei
ollut viljaa, vaan suolaa. Vieraita hän ei ollut tuntevinaan, ja kun he
puhuttelivat häntä, pyöritteli hän silmiään kuin hullu ja mutisi
partaansa sekavia, hajanaisia sanoja. Agamemnon uskoikin todella, että
mies oli menettänyt järkensä. Mutta Palamedes epäili asiaa, hiipi
Odysseuksen asuntoon ja tempasi siellä Telemakhoksen hänen hoitajansa
sylistä. Sitten juoksi hän pellolle ja laski avuttoman pojan juuri
siihen vakoon, jota pitkin Odysseus tulla porhalti hullunkurisella
auraparillaan. Odysseus koetti yhä jatkaa juontansa, mutta kun hän
huomasi poikansa vaossa, seisautti hän yhdellä ainoalla nykäisyllä
vetojuhdat, viskasi auran sivulle ja nosti varovasti poikansa ylös.
Silloin päästivät Palamedes ja Agamemnon ilohuudon, sillä nyt oli
päivän selvää, että Odysseuksen hullutus oli vaan pelkkää juonittelua.
Eikä hänellä enää ollutkaan mitään tekosyytä jäädä kotiin, vaan täytyi
hänen suostua toisten pyyntöön. Mutta Palamedesta, joka oli ollut
viekkaampi häntä itseään, ei hän sen koommin voinut koskaan sietää.
Toinen uros, joka Agamemnonin välttämättä täytyi saada mukaan, oli
nuori _Akhilleus_. Hän oli Thetiksen ja Peleuksen poika; ja vaikka
hänen äitinsä kuuluikin kuolemattomiin jumaliin, oli poika sentään
syntynyt isänsä mukaan kuolevaiseksi, koska isä oli vaan tavallinen
ihminen. Se suretti Thetistä, sillä hän rakasti suuresti poikaansa, ja
niin päätti hän polttaa pojasta pois kaiken katoavaisen, joka sillä oli
isän perintönä. Senvuoksi poltti hän nuorta Akhilleusta joka yö
ihmeellisellä, puhdistavalla tulella, ja päivin voiteli hänen ihonsa
jumalallisella ambrosialla. Mutta eräänä yönä yllätti hänen miehensä
hänet, juuri kun hän piteli poikaa tulella. Kun Peleus näki lapsen
potkivan liekeissä, päästi hän parkasevan hätähuudon. Sillä
hetkellä tuli salaisuus ilmi, puhdistava voima tulesta katosi, ja
Thetiksen täytyi jättää aikeensa kesken. Lohduttomana laski hän
pojan maahan, viittasi kädellään jäähyvästiksi ja katosi Nereuksen
kosteaan valtakuntaan. Kokonaan kuolemattomaksi ei hän ollut
ennättänyt poikaansa saada, mutta oli sentään tulen avulla saanut
haavoittamattomaksi koko hänen muun ruumiinsa paitse toista kantapäätä,
josta hän poikaa tulella käännellessään oli pitänyt kädellään kiinni.
Peleus nosti Akhilleuksen maasta ja vei äitinsä isän, kentauri
Kheironin luo. Hänestä tuli pojan kasvattaja ja opettaja. Äidin rintaa
ei Akhilleus saanut imeä, mutta sen sijasta elätti Kheiron häntä
karhujen ytimillä ja jalopeurain maksalla, niin että hänestä tulikin
väkevä kuin karhu ja rohkea kuin jalopeura. Kheironilta oppi hän myös
taidon parantaa haavoja ja soittaa lyyraa.
Erittäin taitavaksi kehittyi Akhilleus pikajuoksussa ja sentähden
kutsuttiinkin häntä nopeajalkaiseksi. Kheironin ohella hoiti häntä
myöskin Peleuksen ystävä _Phoinix_; tämä opasti häntä sotataidossa ja
kaunopuheisuudessa. Leikkitoverina oli hänellä _Patroklos_, jonka isä
_Menoitios_ oli hänkin Peleuksen ystäviä.
Jumalatar Thetis ei lakannut koskaan ajattelemasta poikaansa eikä
tutkimasta hänen tulevaisuuttaan. Kerrankin meni hän ennustustaitoisen
isänsä Nereuksen luo ja kyseli häneltä Akhilleuksen kohtaloja. Nereus
vastasi, että Akhilleus joko eläisi vanhaksi huomaamattomana ja ilman
mainetta, tai kuolisi varhain, mutta silloin täyttäisi koko maailman
maineellaan. Silloin kohosi Thetis merestä, hiipi puolisonsa palatsiin
ja kertoi ennustuksen pojalleen. Akhilleus valitsi empimättä
mainehikkaan elämän ja varhaisen kuoleman. Mutta Thetis olisi ennemmin
suonut hänelle pitkän, vaikkakin hiljaisen ja unhotetun elämän, ja
senvuoksi päätti hän niinkauvan kuin mahdollista piiloitella häntä
vaaroista ja taisteluista. Siinä tarkoituksessa puki hän Akhilleuksen
naisen vaatteihin ja kuljetti hänet salaa ystävänsä _Lykomedeen_ luo
_Skyroksen_ saarelle. Siellä kasvatettiin häntä Lykomedeen tyttärien
seurassa vaimoväen toimiin. Vanhin kuninkaan tyttäristä oli _Deidamia_,
ja vihdoin naitti Lykomedes hänet Akhilleukselle. He saivat pojan,
jonka nimi oli _Neoptolemos_.
Helenan kosijoista ja valansa antaneista sankareista oli myös Patroklos
ollut yksi. Nestor ja Odysseus lähtivät sentähden myrmidonien maahan
kutsumaan häntäkin Troian retkelle, ja hän oli heti aulis suostumaan.
Mutta hänen kasvinveljeään Akhilleusta eivät he nähneet missään. Siksi
kääntyivät he Kalkhaan puoleen, ja tietäjätaidollaan sai tämä vihdoin
keksityksi, että Thetis oli piiloittanut poikansa Skyroksen saarelle.
Odysseus otti etsiäkseen hänet. Hän valitsi seuralaisikseen urhean
Diomedeen ja torvenpuhaltaja _Agyrteen_, kaikki kolme pukeutuivat
kauppamiehiksi, varustivat laivan ja purjehtivat tavaroineen
Skyrokseen. Siellä menivät he palatsiin ja kehuivat myövänsä komeita
kankaita sekä koristetavaraa, joita halusivat näyttää kuninkaan
tyttärille. Nämä kokoontuivat kauppamiesten ympärille ja tarkastivat
uteliaina heidän kalliita tavaroitaan. Muun tavaran joukkoon oli
Odysseus kätkenyt keihään ja kilven. Juuri kun ihastus oli ylimmillään,
antoi Odysseus salaa merkin Agyrteelle, ja äkkiä kuului naurun ja ilon
keskeltä räikeän sotatorven terävä puhallus. Silmänräpäyksessä
vaikenivat kaikki, ja samassa tuokiossa juoksivat tytöt parkuen pakoon
kaikille suunnille niinkuin säikytetyt kyyhkyset. Mutta Akhilleus
koppasi tietämättään käteensä keihään ja kilven, valmiina käymään
hyökkäävää vihollista vastaan. Odysseus riensi esiin ja sanoi:
-- Oletpa ilmaissut itsesi, Peleuksen poika. Heitä pois joutava
valepukusi, ja ota sotisopa, joka paremmin soveltuu urholle! Nyt
seuraat meitä Troiaan; sieltä olet voittava kuolemattoman maineen.
Akhilleusta ei tarvinnut kehoittaa kahta kertaa. Hän pukeutui
sotilaaksi, heitti hyvästit Deidamialle ja Neoptolemokselle ja palasi
isänsä luo varustautumaan retkelle. Jonkun ajan kuluttua tulivat Nestor
ja Odysseus noutamaan häntä. Peleus antoi hänelle seuralaiseksi ja
neuvonantajaksi vanhan Phoinixin sekä lahjoitti hänelle kaikki ne
kalleudet, jotka itse oli saanut häälahjakseen: komean sotapuvun,
kuolemattomat hevoset ja ihmeellisen peitsen.