Hoi on, hoi on huolettaa ja hulluksi taian tulla,
Nätti likka vallattiin, jok' oisi ennen mulla.
Syämeni kallistuvi aivan toisin puolin,
Kun ei oma kultaseni minusta enää huoli.
Raskas ompi erota, kun kert' on yhteen saatu,
Kerta kihlat annettuja käsi kaulassa maattu.
Mikä lie mun kullallani, mikä mennyt mieleen,
Minun istui polvillani, muien meni viereen.
Kuulepas nyt kulta likka, kuinka minä veisaan,
Lähen tästä kylästä ja muille maille reisaan.
Ei mun auta puhua, jos mielessä olis mettä;
Pois mun pitää kulkea ja kultani muille jättää.
Kauneuttas muistelen ma viien riikin takaa,
Enkä koskaan muien likkain vieressä mä makaa.
Vaan kun oisit oma kulta vielä tallellani,
Niin mä sinua kanteleisin käsivarrellani.
Emmä sinua pitäisikään kovan piinan alla;
Kullalleni antaisin jos kuinka suuren vallan.