AAPELI. Onpa tässä mailmassa tekemistä.
EENOKKI. Elä puhukkaan.
AAPELI. Eeva, Eeva, mitä olen minä tehnyt sinulle, että sinä minulle
niin paljon pahaa teit?
EENOKKI. Elä ole hänestä huolivanasi.
AAPELI (eriks.) Hän hyräilee vaan.
EEVA (menee kantaen nyttyjänsä). Hyväst!
AAPELI. Hyväst!
EENOKKI. Läksipä heilakka. Mutta tästä asiasta, sekä herrojen ilkeästä
juonesta että tytön hävyttömästä narrauksesta, tulee sinun ottaa
vakaasti kiinni, opettaa heitä pitämään miestä pilkkanansa.
AAPELI. Minä jotain tekisin, mutta eipä ole juuri hyvä. He käyvät
metsässä pyssyillä ja taitavat ampua minun; sillä katsos suurin pelkuri
täällä, jolla on tuliluikku, voi vilauksessa surmata rohkeimman
sankarin, joka on tätä asetta paitsi.
EENOKKI. He ampuisivat? Hohoo! ei miesmurhaa niin pian tehdä.
AAPELI. Kukas menee takaamaan? Näillä herroilla on häijy sydän, sinä
kohtaat heitä metsässä, he laskevat sinun läpitse kuin koiran. Mitäs
teet?
EENOKKI. Mutta minun sisuni ei anna perään, se ei siedä heidän
elämäänsä, jumalatonta elämäänsä tämän tytön kanssa. Provastin täytyy
saada siitä tieto.
AAPELI. Mutta minä kysyn sinulta vielä: mitäs, jos he ampuvat sinun?
EENOKKI (kiivaasti). Ampukoot! Tässä mailmassa ei auta.
AAPELI. Niin sinä sanot.
EENOKKI. Tahdonpa hävittää sen terren-pelin, sanon minä.
AAPELI (eriks.) Mutta miksi käy aatokseni piiri niin himmeäksi? Minä
pelkään, minä pelkään jotain.--(Ääneensä.) Olikos se Herrojen-Eeva?
Minä rakastuin häneen vahvasti. Olikos se Herrojen-Eeva?
EENOKKI. Sama heiskale. Mutta miksi kysyt näin? Eikö ole hän sinulla
kyllin jo tuoreessa muistossa?